Semi-happy ending.

Ravintolareissu meni loppujen lopuksi aika plus-miinus nolla. "Jotain hyvää, jotain huonoa", kuten puolisoni totesi halatessaan minua.

Ahdistuin ja pahoitin mieleni siitä, ettei puolisoni ollut katsonut pyynnöistäni huolimatta kanssani ateriavalintaa etukäteen. Onneksi hän kuitenkin loppujen lopuksi tuli oma-aloitteisesti sanomaan, että nyt katsotaan lista. Kauhean kätevästi 45 minuuttia ennen lähtöä, koska hirveä itkukohtaushan mulle tuli. Olin katsonut kolme vaihtoehtoa: tomaattikeitto, kreikkalainen salaatti (ravintola oli siis kreikkalainen) tai kansalaatti. "Ei keittoja eikä salaatteja" totesi puolisoni. Tässä vaiheessa tuli ensimmäiset kyyneleet. Seuraavat tulivat, kun hän ehdotti annoksia, joissa oli esim. yrttiperunoita tai juustokuorrutteita. Päädyttiin kompromissiin, joka oli kasvislautanen. 

Siinä itkiessäni puolisoni alkoi tenttaamaan, olinko syönyt aamupalan.
"Söin!"
"Mitä sä söit?"
"Sitä mitä joka aamu. Puuroa ja leivän."
"Miltä astioilta?"
"No tosta puuron ja tosta leivän."
"Nää astiat oli tässä jo aikaisemmin aamulla likaisina."
"Mä tiskasin ne ensin!"
"En nähnyt, en usko."
"Siis mitä, sähän olit tässä keittiössä kun heitin leivän paahtimeen ja puuron mikroon?!!"
"En huomannut. Ei kuulosta uskottavalta, mutta hyvä on sitten."

Voi että tuntui pahalta! Mitään en inhoa niin paljon kuin sitä, ettei mua uskota! Mä olin todellakin syönyt aamupalan! Näitä syytöksiä on muutaman kerran tullut viime kuukausina. Mä ymmärrän sen siinä mielessä, että mun puoliso on aika hyvin tajunnut, kuinka katala sairaus anoreksia on. En kuitenkaan sen takia näitä epäilyjä hyväksy, että en ole koskaan huijannut häntä syömisteni kanssa (siis että oisin väittänyt syöneeni, mutta jäänytkin kiinni syömättömyydestä). Tommosista syytöksistä tulee aina sellainen olo, että hitto onko sillä mitään väliä syönkö, jos ei kuitenkaan uskota mitä sanon. Typerää, koska itseäni vartenhan mä tässä haluan parantua.

Ravintolassa meni ihan hyvin. Tilaaminen onnistui aika helposti, puolisoni mielestä jo paljon paremmin kuin edellisellä kerralla. Mutta oih ja voih, kun annos tuotiin pöytään. Se oli valtava! Kyyneleet kirvelivät silmissä, mutta nielin itkuni ja aloin syömään.

Paistettuja kasviksia, viininlehtikääryleitä, fetapinaattipiirakkaa, riisiä ja tomaattia.

Söin kaikki kasvikset, ne olivat tosi hyviä! Mutta viininlehtikääryleet - yök! Maistoin puolikkaan ja meinasin sylkäistä sen takaisin lautaselle :D Ihan hirveän voimakkaita! Piirakkapaloista söin lähinnä pinaattitäytteen, mutta maistoin myös filotaikinaa. Riisiä söin ehkä lusikallisen, mutta söinpä kuitenkin edes se verran!

Puolisoni oli hieman pettynyt siihen, etten esim. riisiä syönyt enempää, mutta tosiaan tilaaminen sujui jo paremmin. Otin itseäni kotona niskasta kiinni ja söin tosi ison välipalan. Olin jo nimittäin suunnitellut skippaavani välipalan, mutta otinkin isoimman välipalan ikinä. Kompensoin siis kerrankin hyvään suuntaan :)

Loppu hyvin kaikki hyvin, siis. Tai no, painolukema kummittelee edelleen takaraivossa, mutta yritän sivuuttaa sen. Yritän nyt vain kääntää voimat siihen, että pääsen näistä paskoista ajatuksista VAIN ja ainoastaan painoa nostamalla. Piste. Tai oikeastaan huutomerkki! 

Ps. Isoisoiso kiitos vielä tsemppikommenteista, ehdin lukea ne ennen ravintolaan menoa, ja niistä oli tosi paljon apua! <3