Puuropussi, pala ruislimppua levitteen ja leikkeleen kanssa (joskus myös pala tomaattia, omg!) sekä pala omenaa tai mustikoita. Kerran näkyy raejuustoa olevan puuron seassa. Se taisi olla juuri rt:n käynnin jälkeisenä aamuna, koska oli vielä sieltä saatu tsemppi päällä. Tavoitteena oli ottaa maitotuote mukaan jokaisella aterialle. No, eihän se nyt ihan lapaan ole mennyt.
On uskomattoman vaikeaa yrittää vaihtaa aamupalaa arkiaamuina. Jotenkin tuo annos vain syntyy ihan automaattisesti. Leivän teen edellisenä iltana valmiiksi, puuropussi ja omena odottaa työpaikalla. Viikonloppuaamuina pystyn silloin tällöin tekemään jonkun muutoksen, mutta yleensä se silloin menee vain kevyempään suuntaan. En myöskään olisi uskonut, kuinka vaikeaa on yrittää olla pilkkomatta leipäpalaa valmiiksi. Joka kerta ajattelen, että nyt vain syön leivän haukkaamalla kokonaisesta. Se tuntuu kuitenkin samalla tavalla vastenmieliseltä ajatukselta kuin kynsillä liitutaulun raapiminen. Kaverit ovat mulle naureskelleet, kun saan kylmiä väreitä siitä, että joku puraisee banaania tai suklaapatukkaa. Ei siksi, että ruoka-aine olisi mulle vaikea vaan siksi, että yksinkertaisesti kylmää ajatus jostain kokonaisesta puraiseminen. Hrr. Ja siis enhän mä tuota puolikasta tai 1/3 leipää kokonaisena tunge suuhuni, vaan kyllä mä siitä usein repäisyn sijasta haukkaan palan. Nää on näitä oudoimpia oikkuja, mitä ei pysty järjellä selittämään.
Olinkin jo laittanut merkille, että sullakin on näitä kummallisia syömisrituaaleja.. Mullakin on ihan hirveästi juttuja, mitkä on pakko tehdä tietyllä tavalla syömisen yhteydessä. Tuntuu, että niistä ei pääse eroon! :(
VastaaPoistaItsekin olen ollut todella kaavoihin kangistunut, ja on sitä vieläkin. Mutta harjoittelemalla olen saanut tuotua sitä normaalia joustavuutta ruokiin ja ruokailuihin. En saa läheskään yhtä usein hermoromahduksia kuin vielä vaikkapa kesällä. Eli tässäkin voi päästä eteenpäin! ;)
Sulle vielä hurjat tsempit ateriasuunnitelman noudattamiseen. Se on sun minimi, eikä sitä saa missään nimessä alittaa!! Ei ole hetkeä, jolloin voi ajatella, että ''ei se mitään, ensi kerralla sitten''. Parantuminen on kokopäivätyötä, eikä silloin mietitä milloin on hyvä hetki parantua. Jokainen hetki ja valinta on parantumisen kannalta merkittävä! Kyllä se olo helpottaa, kunhan söisit kunnolla! Voimia! <3
Ihana kuulla taas samanlaisia kokemuksia! Ei kukaan muu kuin saman kokenut voi tajuta, minkä takia eri haarukalla syöminen voi aiheuttaa paniikkikohtauksen :D Hienoa, että olet päässyt joistain rituaaleista eroon! Mäkin olen joistain, mutta jotkut istuvat niin sitkeästi päässä että huh! Mutta tosiaan, harjoittelua, harjoittelua.
PoistaOli muuten hyvin sanottu, että parantuminen on kokopäivätyötä. Tulinpahan vain ajatelleeksi, että ehkä osaksi siksi olenkin vielä tässä tilanteessa - en ole missään vaiheessa ollut esim. sairaslomalla anoreksian takia (siis suoranaisesti toipuakseni, tokihan monet krempat ovat välilliset sh:n syytä). Onko mikään ihmekään, etten ole saanut vietyä edellisiä paranemispuuskia loppuun asti, kun on parhaimmillaan ollut opiskelut ja 4 työtä samaan aikaan. Nyt on vain yksi työ, joten on paljon paremmin aikaa keskittyä itseni kuntoon saamiseen :)
Kai nuo syömisrituaalitkin alkavat pikku hiljaa sitten katoamaan, kun ne muuttuvat tarpeettomiksi?
PoistaNiin. Paraneminen ottaa kyllä aikaa! Kun nyt ensin paranee, ehtii sitä sitten tulevaisuudessa vaikka mitä, mihin sairaus ei edes antaisi periksi! :)