Läskiahdistus, we meet again.

Ahdistaa ihan v***sti. Herkuttelin viikonloppuna pe-su jokaisena päivänä. Oli juhlan aihetta, joten annoin mennä. Ja nyt ahdistaa pitkästä aikaa aivan törkeän paljon. Söin suklaata perjantaina, irtokarkkeja lauantaina ja irttareiden jämiä sekä muromysliä sunnuntaina. Tunnen oloni valaaksi, vähintäänkin.

Nyt siis järjen ääntä kehiin, koska se lienee ainoa helpotus tähän oloon! Miten meni oikeasti? 

Pe (käytännössä koko pvä menossa)
- Ennen salia pieni leipä.
- Salitreeni.
- Aamupala (leipä päällisineen, kananmuna, hedelmää)
- Siivosin koko kämpän.
- Lounas kaverin kanssa (kanawrap).
- Kahvilassa iso keksi ja maistiainen kakkupalasta.
- Kahvilassa vähän kasvissalaattia (oli pahaa) ja niiden kanssa olleet pienet leipäpalat.
- Iltapala (hedelmä, jogurttia, leipä).
- Belgialaisia suklaita, maistiainen varmaan 10-15 konvehdista, lol.

La
- Ennen salia puolikas leipä.
- Salitreeni.
- Aamupala (sama kuin pe).
- Lounas (kasviksia ja lohta, vähän makaronia, leipä).
- 1,5h kävelylenkki kaverin kanssa.
- Välipalantynkää (närpin vaan jonkun puolikkaan leivän ja hedelmää)
- Päivällinen (kasviksia ja kanaa, leipä)
- Irtokarkkeja (about 150-200g).
- Iltapala (sama kuin pe).

Su
- Aamupala (sama kuin edelliset).
- Lounas (kasviksia ja kalkkunanakki, vähän makaronia, leipä).
- Ulkoilua n. 1h.
-  Välipalantynkää (taas närppimistä, koska ahdisti jo).
- Päivällinen (sama kuin lounas) ja jälkkäriksi muutama irttari.
- Iltapala (sama kuin ed.).
- Muromysliä varmaan kourallinen + ehkä 10 irtokarkkia.


No, miltä kuulostaa? En nyt laittanut tarkkoja määriä aterioista, mutta saanee jonkinlaisen kuvan. Onko tuossa nyt aivan jäätävän lihomisen aiheuttavat mässäilyt? Ehkä ei, vaikka olo kyllä edelleen on sellainen, että voisin pyöriä pallona mäkeä alas kiihtyvällä vauhdilla. Harmittaa, että ahdistaa näin paljon. Olen ylpeä, että pidin kiinni aterioista ja ateriarytmistä aika hyvin. Toki salilla käyminen auttoi, en tiedä olisinko yhtä vapaasti syönyt ilman liikuntaa... No, anyways. Onnistuin myös tänään pitämään syömiset normaaleina, koska tiedän, ettei mikään paasto olisi ratkaisu yhtään mihinkään. Eteenpäinkin on siis menty ja paljon (siis kun en reagoinut skippaamalla suurinta osaa ruuista), sekin on hyvä muistaa! Just kun pohdiskelin tätä kotiin tullessani, tuli radiosta kuulokkeisiin biisi, jossa laulettiin "don't be so hard on yourself". Niinpä niin. Miksi pitää piiskata itseään siitä, että uskalsin syödä vapaammin. Mutta. Vaikka kuinka näitä tsemppauksia tähän kirjoitan, palaan koko ajan siihen ajatukseen, että ei ollut normaalia syödä noin paljon herkkuja. Söin liikaa. Rehellisesti sanottuna on myös ehkä pieni sokeriällötys päällä, koska en yleensä juurikaan syö sokeria, joten osa tästä ensyöenääkoskaankarkkia-fiiliksestä johtuu myös siitä. Suurin osa kuitenkin on ahdistusta. Mur. Eniten v*****aa kaikki. 

kuva

 

Mitäs kaikkea taas.

Nyt seuraa taas ajatusoksennus, be aware.

Painosta ensin. Hirveitä läskioloja on ollut taas viimeaikoina. Muutaman kerran olen vain katsonut itseäni peilistä ja epätoivoisella äänellä todennut, kuinka läski musta on tullut. Miksi olen päästänyt itseni näin isoksi. Tiedän nykyään kyllä jo varsin hyvin, että mä en ole oikeasti läski vielä kymmeniin kiloihin, mutta siis läski omassa mittakaavassani, jonka olen itselleni asettunut... No tiiätte mitä tarkoitan :D Pari päivää sitten tein saman dissaamisen peilin edessä, koska olin syönyt aivan liikaa herkkuja. Sitten aloin miettiä järjellä. Niin, olen 1,5 vuotta pysynyt about samassa painossa 1-3 kilon heitoilla. Tähän ajanjaksoon on mahtunut aika monta herkkua ja söin liikaa-oloja, mutta silti en ole edelleenkään paisunut kuin pullataikina. Miksi siis edelleen uskon, että lihon kohta holtittomasti, jos niin ei ole puoleentoista vuoteenkaan käynyt? Niin tai oikeastaan ikinä elämäni aikana. Järjestä huolimatta salaa toivon, että ensi kerralla kun uskaltaudun vaa'alle, paino on laskenut :/

Sitten liikunnasta. Mulla on semisti sellainen olo, että onko lähtemässä lapasesta, ja jos on, niin hyvällä vai huonolla tavalla. Jos ihan rehellisesti ajattelen, niin ehkä olen nyt niin sanotusti innostunut taas liikkumisesta oikein kunnolla. Se johtuu osaksi varmasti myös siitä, että mä jaksan niin paljon paremmin! Vitsi että on upeaa, että nykyään juoksumatolla otan alkulämmön sillä nopeudella, johon tauon jälkeen liikunnan aloitettuani tein vain spurtteja! Ihan pikkujuttu periaatteessa, mutta tuntuu hyvältä :) Mä olen tosi kaikki tai ei mitään- ja kaikki mulle heti-tyyppi. Siksi oli erittäin turhauttavaa saada liikuntakielto silloin aikanaan. Olin ihan sairaan hyvässä kunnossa treenimielessä. Sen jälkeen sydänvaurio, ravitsemuksen korjaaminen, liikuntakielto... Liikunnan aloittaminen oli ihan jo sen vuoksi ahdistavaa, etten enää ollut lähelläkään sitä kuntoa. Oli vain hyväksyttävä, että siinä tulee kestämään. Jossain vaiheessa jopa mietin, että voinko vain lopettaa liikunnan kokonaan, jos en voi olla heti kovassa kunnossa. Niinpä, kaikki tai ei mitään :D Nyt kun taas alkaa jaksaa oikeasti, niin endorfiini on alkanut koukuttaa oikein kunnolla. Haluaisin koko ajan olla salilla tai juoksemassa :D EIkä kaloreiden kuluttamisen vuoksi vaan koska siitä tulee niin hyvä olo ja se on kivaa! Juoksuflowstahan mä olen täälläkin kirjoittanut. Siihen suuntaan olen taas menossa ja oon tosi happy siitä :) 

Ruuasta vielä loppuun. Ajatukseni ovat ristiriitaisia vieläkin. Tykkään syömisestä. Oikeasti tykkään. Ruoka on hyvää ja syöminen kivaa :D Edelleen kamppailen kuitenkin sen kanssa, että uskaltaisin syödä aterioilla riittävästi. Se sitten usein kostautuu pienenä naposteluna aterioiden välissä (ja sen myöntäminen hävettää :S). Olen pohtinut, että senkö vuoksi loppujen lopuksi periaatteessa muuten aika pienillä syömisillä painoni on korjaantunut. Olen ihan myös jo hampaiden vuoksi pohtinut, että pitäisi yrittää vähentää napsimista. Se on myös tyhmä ja aivan turha opittu tapa. Varmaan juontaa juurensa siihen, etten moneen vuoteen syönyt kunnollisia aterioita vaan nappailin jotain pientä silloin tällöin. Nyt kuitenkin kun syön, niin pitäisi satsata mieluummin niihin aterioihin enemmän eikä sitten ottaa jotain riisikakkua välissä. Tämä on myös yksi seikka, joka mua pelottaa painon näkökulmasta. Mitä jos en osaa laskea niitä ylimääräisiä suupaloja oikein ja sitten vaan lihon ja lihon, ja ihmettelen, miksi lihon. Äää ihan tyhmä ajatusmalli taas, lopetan tähän ennen kuin alan puhua vielä enemmän höpöjä.

En jaksa oikolukea, joten tekstissä saattaa olla kummallisuuksia. Moikka.

Reissussa osa 2

Sitten lisää juttua reissusta :) Kerron haastavimmista jutuista ja niistä suoriutumisesta.

Kuumuus -> ruokahaluttomuus = kuinka säilyttää ateriarytmi?

Ruokailurytmi meni kyllä vähän niin ja näin, koska kuumuudessa ei vaan tullut nälkä. Suurimpana osana päivistä ruokailujen aloitukset menivät about tällaisten aikahaarukoiden sisällä:

09:00-09:30 aamupala
13:30-15:00 lounas
17:00-18:30 päivällinen
20:00-21:00 "iltapalaa" eli satunnaista napostelua

Toki päivän aikana tuli yleensä jossain kohtaa esim. maisteltua jotain pientä + joinain päivinä oli pakko syödä välipalaa (aina joku patukka mukana just in case!). Loppujen lopuksi totesin kuitenkin, että aika normaaleja nuo siinä mielessä ovat, että miehelleni noi sopivat oikein hyvin. Kyllähän tuohon aamupalan ja lounaan väliin jäi välillä tosi pitkä aika, mutta toisaalta aamupalat olivat aika runsaita, kuten ekasta reissupostauksesta näki kuvista :) Sitäpaitsi usein olisi ollut hieman inconvinient syödä lounasta aikaisemmin, koska aamupäivällä yleensä huitelimme ties missä nähtävyyksissä. 

Vieraat ruuat, ei tarkkaa tietoa sisällöistä saati ravintoarvoista.

Kyllähän se aina välillä mietitytti, mutta toisaalta...Menimme japanilaiseen tappaniyaki-tyyliseen ruokapaikkaan. Siellä siis kokki tekee ruuan meidän edessä. Joo, ei ollut kiva katsoa, kun laitettiin öljyä, lisättiin öljyä, laitettiin voita, lisättiin voita, ja sitten vielä vähän öljyä ja voita. Okei, hieman liioitellusti, mutta kyllähän se rasvakammo puski aika pahasti päälle. Lisäksi kokki teki mieheni liha-annoksen hyvin lähellä mun kala-annosta, joten todennäköisesti mun annokseenkin päätyi lihajäämiä. Selvisin kuitenkin tästä(kin) tilanteesta, vaikka itkua melkein väänsin. Verensokerikin oli kyllä jo niin alhaalla, että silloin pienikin juttu voi alkaa itkettää :D Ja hei: suostuin ko. paikkaan uudelleenkin! Silloin tosin otin kanaa, johon ei käytetty läheskään niin paljon rasvaa eli helpompi setti :) Mutta siis niin. Ruokavammaiselle ehkä vaan parempi olla näkemättä - ainakin jos annos on kuitenkin aikalailla pakko saada syötyä.

Ravintoarvoja enemmän päänvaivaa aiheutti enemmänkin se, ettei sisältöä tiennyt monestikaan. En esimerkiksi ole valkosipulin kova ystävä, ja sitten taas en vaan osaa syödä ruokaa, jossa ei ole kasviksia. Alun jälkeen hiffasin monessa paikassa pyytää extravihanneksia, jos en ollut varma, oliko niitä riittävästi. Monessa paikallisessa ruokapaikassa oli kivasti kuvat tai jopa ihan realistiset jäljennökset annoksista, joten niistä sai onneksi hyvin osviittaa. Onneksi ei ole mitään varsinaisia ruoka-aineallergioita.

Tässä oli ihan kivasti kasviksia kanan kaverina :) Nuo paistuivat tuossa kuumalevyllä vielä.

Ja hehe, kokeilujen myötä opin seuraavia asioita itsestäni:
- En tykkää suurimmasta osasta aasialaisista keitoista (joko liian tulisia tai liian kalaisia).
- Eksoottiset hedelmät eivät ole mun juttu.

Joku keitto ja nuudeleita. Aivan järkyttävä toi keitto, mutta oli niin nälkä, että närpin sieltä kaikki kanapalat ja vedin niitä :D

Riskittömintä syödä vain kypsennettyä ruokaa = ei salaatteja.

Herkän vatsani vuoksi en halunnut ottaa riskiä mahavaivoista (joita sain varovaisuudesta huolimatta kuten arvata saattaa), joten vältin syömästä tuoreita kasviksia. Ne yleensä huuhdotaan hanavedellä, joka ei ole länsimaalaisille juomakelpoista. Kyllä muutamassa syömässäni annoksessa oli yksittäisiä kurkkuja tai tomaatteja, mutta pääasiassa söin lämpimiä, kypsennettyjä ruokia. Olen kuitenkin salaattien suuri ystävä, niin homma ei ollut helppo. Kaikissa annoksissa oli mukana aivan jäätävän isot määrät riisiä, ja aluksi olin hieman kauhuissani. No tajusin kuitenkin, että eihän sitä ihan kaikkea riisiä tarvitse syödä :D Ja pakko myöntää, että jätin riisin syömisen yleensä aika vähään. Haastetta oli riittävästi muutenkin. Jos oli kova nälkä, söin riisiä enemmän kyllä. Sitäpaitsi annoskoot olivat muutenkin jo ilman riisiä isoja, joten tuli maha täyteen todellakin!

Joku nuudelijuttukin välillä!

Wrappien sisällä oli tuoreita kurkku- ja tomaattikuutioita, mutta niistä ei onneksi tullut mitään. Lisukkeena grillattuja kasviksia. Söin tän annoksen kolme tai neljä kertaa, oli ihan parasta :D

Laadukkaassa raflassa uskalsi syödä sushia :) Oikeanpuolimmainen oli todella tuhti, varrmasti oikea kaloripommi, mutta aivan törkeän hyvää :D

Kuumuus -> kesävaatteet -> kehoahdistus.
Uusi paikka -> paljon valokuvia -> kehoahdistus.

Kehoahdistuksilta ei voinut välttyä, mutta oli huojentavaa huomata, etten valokuvissa näytä ihan niin norsulta kuin olin pelännyt. Joissain enemmän, mutta useissa kuitenkin vähemmän. Tosin. Kävi kuitenkin sillain jännästi, että reissun aikana kuvia katsoessani näytin niissä mielestäni vähemmän läskiltä kuin kotona katsoessani. Mitäs :D Samalta koneelta katsoin, mutta no, who knows. Joka tapauksessa selvisin kuitenkin ilman mitään pakkolaittaajätesäkkipäälle- ja envoilähteäulos-läskiahdistuksilta täysin! Tajusin myös, että jos mahdun aasialaisiin onesize-mekkoihin, en voi olla mikään mammutti. Ja kuten jo aiemmin todettu: mieluummin olen tämän kokoinen ja terve+onnellinen kuin laiha, sairas ja onneton.

Uudet shortsit ja uusi toppi :)

Eipä tosiaan jäänyt pakkasen puolelle reissu millään muotoa! Kaikista ahdistuksista selvisin kunnialla. Täysin siis 100% vapaasti en väitä syöneeni, mutta tosi vapaasti kuitenkin :)

Ihanan normaali sunnuntai :)

Eilen oli jotenkin ihanan normaali olo koko päivän. Aamulla heräsin kellon soittoon, koska oli tarkoitus mennä joko lenkile tai salille. Siinä kuitenkin totesin, että väsyttää vielä, joten torkuin hetken. Yleensä menen aamulla urheilemaan vain pienen leivän voimin, koska muuten tulee liian raskas olo. Tällä kertaa mahaan kuitenkin sattui, joten päätin ensin syödä normaalin aamupalan ja katsoa, auttaisiko se asiaan. Maha oli vielä tunnin verran kipeä, ja jotenkin turpea. Lauantaina tuli nimittäin syötyä vähän epämääräisesti, kun lounaan korvasivat messuilla syödyt maistiaiset, ja päivällisen korvasi pari riisikakkua ja porkkanoita. Ei hyvä, koska sitten tuli illalla vähän ahmittua.

No, takaisin eiliseen. Totesin loppujen lopuksi, että maha tuntui ihan ookoolta, joten lähdin lenkille. Olen nyt tänä keväänä muutamia kertoja käynyt juoksemassa yksin, vaikka fyssari ei sitä suosittelekaan vielä. Vaikka kuntoni ei todellakaan ole samalla tasolla kuin silloin, kun juoksin kahden tunnin lenkkejä helposti, niin on se juokseminen vaan niin ihanaa. Rakastan juoksemista (täältä voi lukea suhteestani siihen enemmän). Olen kuitenkin aloittanut armollisesti, ja ekoilla kerroilla myös kävelin välillä. Teki tiukkaa sallia se, mutta yritän ajatella rationaalisesti. Olen tavallaan aloittelijan asemassa nyt. Nyt olen juossut koko matkan, mutta maltillisesti n. 45min lenkkejä. Eilen oli pakko pari minuuttia kävellä, koska alkoi sattua vatsaan taas. Siinäkin totesin itselleni, että hei, nyt sattuu, joten silloin höllätään vauhtia, se on normaalia.

Menimme aamupäivästä Ikeaan puolisoni kanssa. Aloitimme sinne päästyämme koko touhun lounaalla. Olisin ottanut lohta ja kasvisröstejä, mutta röstejä ei ollut ("haluatko ranskalaisia tai vaikka lihapullia siihen tilalle", ööööö ei :D), joten otin lohen kanssa ihan vain kasviksia. Lisäksi maistoin vastakkaiselta lautaselta kasvispyöryköitä, ja sain myös maistiaisen korvapuustista. Pulla oli kuulemma muuten kuiva, mutta mieheni jätti mulle sen mehukkaimman keskiosan. Jos tuo ei ole rakkautta, niin en tiedä mikä on ;) <3 Ikea-reissun päätteeksi söin vielä välipalajätskin. Tai yritin, se oli aika ällöä, joten söin puolet.

Kotona puuhasteltiin komeroita kuntoon, ja nälkähän siinä yllätti tosi nopeasti! Varmaan vaikutti, että lounas oli kuitenkin aika kevyt siihen nähden, että olin urheillut. Hassua ajatella, että tuollainen annos on mielestäni aika kevyt, kun vielä jokin aika sitten en olisi ikimaailmassa syönyt tuollaista ainakaan julkisesti :D Söin päivällisen n. 40min aikaisemmin kuin normaalisti, ihan vain koska oli nälkä. Jonkun mielestä 40min aikaistus ei ehkä kuulosta miltään, mutta mulle ajalliset joustot ovat edelleen haasteellisia. Alkaa ahdistaa, jos edellisestä ruokailusta ei ole kulunut vielä kolmea tuntia. Vaikka pitäisi muistaa, että se väli on 2-4h, joten kahden tunnin välikin on ok. Tai jos jää nälkä niin miksei lyhyempikin :D

Ostettiin Ikeasta myös muffinsiainekset ("lisää vain vesi" ;)), joista loihdittiin herkkuja. Maistelin päivällisen jälkkäriksi, hyvää oli :) Sitten söin iltapalaa Miss Suomi-kisoja 
katsoessani, ja taisinpa kourallisen sipsejäkin tuhota siinä samalla :)

Oli tosi kiva, ja jotenkin ihanan normaali päivä kokonaisuudessaan! 

Pääsiäisreissun kuuulumisia :)

Jälleen oli perinteisen pääsiäisreissun aika. Mukaan kahden yön minilomalle lähtivät puolisoni sekä vanhempani. En stressannut tällä kertaa syömisten osalta juuri ollenkaan. Viime vuoden samaisen matkan postauksen voi kurkata täältä. Silloin oli meininki hieman eri, joten oli jälleen hieno huomata, kuinka paljon olen edistynyt :) En voi väittää, etteikö tieto painoni laskemisesta olisi ollenkaan vaikuttanut tähän huolettomampaan fiilikseen, mutta se oli kuitenkin vain pieni osa. Oli ihan superkiva matka, josta tässä vähän koostetta:

Ostin etukäteen evääksi ilta- ja välipaloja varten pari Skyriä, Alpen-patukoita, mantelimaidon ja prodepatukan. Ennen lähtöä söimme kevyen lounaan vanhempieni luona. Hotellille päästyämme söin välipalaksi Skyrin ja Alpen-patukan.

Perille pääsyn jälkeen oli pari tuntia aikaa ennen päivälliselle lähtöä. Päivällispaikka oli sama kuin viime vuonna, ja otin jopa saman annoksen, koska se oli muistaakseni tosi hyvää viimeksi. Nyt se oli vielä parempaa (paitsi riisi, se oli aika kuivaa), koska pyreitä ja kastiketta oli maltillisempi määrä kuin viimeksi.

Kasvisvartaita, villiriisiä ja kasvispyreitä.

Seuraavasta olen äärimmäisen ylpeä: otin jälkiruuaksi jäätelöpallon! Tämä ravintolajälkkäri on haastelistalla kummitellut jo vaikka kuinka pitkään, enkä ollut saanut sitä toteutettua kunnollisen lämpimän ruuan jälkeen (salaatin jälkeinen cookie ei ollut niin hc ;)). Nyt otin, ja iso annos olikin - ainakin mun silmissä! Onneksi muitakin lusikoita kipossani kävi, joten pääsin helpommalla, heh. Meinasin jättää vähän syömättä, mutta rohkaistuin ja kauhoin viimeisetkin pisarat ihanasta päärynäjädestä. Noms!

Iltapala ekana iltana jäi vähän olemattomaksi, koska ylläolevat ruuat painoivat vatsassa. Söin kuitenkin puolikkaan proteiinipatukan ja kourallisen sipsejä.

Aamupala oli, kuten yleensä, ihana hotellin aamiainen. Kummankaan aamun aamiaisesta ei ole kuvaa, mutta molemmat setit olivat aika samanlaiset: 2 pientä leipää päällisineen, munakokkelia, puuroa, hedelmäsalaattia, kuivattuja hedelmiä ja maistiaiset puolison leivoksista. Paljon vapaammin pystyin ottamaan kuin koskaan aiemmin! En esimerkiksi mennyt ollenkaan hämilleni, vaikka ruisleipää ei ollutkaan vaan ruissämpylää. Vielä on varaa kasvattaa annoskokoja noissa, mutta silti olin oikein tyytyväinen itseeni!

Sitten oli nopean lounaan aika. Kauhistelin, kun aikaa oli vain vartin verran ennen kuin piti lähteä yhteen paikkaan porukalla, mutta otin kahvilasta kanawräpin (tai rieskarulla, mikälie). Täytettä oli todella paljon. Reilu puolet söin ja hyvää oli! Nopeasti syöminenkään ei tuottanut ongelmia. Itseasiassa syön nykyään mielestäni yleensäkin jo liian nopeasti...

Hotellille palattuamme söin Skyrin, omenan ja Alpen-patukan. Illallisella söin kanaa ja kasviksia. Iltapala jäi taas vähän pieneksi, mutta söin mantelimaidon kanssa jonkun patukan, en nyt muista minkä.

Lähtöaamun aamupala koostui samanlaisista komponenteista kuin aiemminkin. Paluumatkalla vaihdoin lounaan välipalaksi ja söin Skyrin, omenan ja palan prodepatukkaa. Maistoin myös tuoretta leipää, jonka äiti osti huoltoasemalta. Kotona söin broileri-makaronilaatikkoa pakkasesta, ja se on edelleen vaan niiiin hyvää! Pitää tehdä uudelleen joku kerta. Siitä kerroin enemmän täällä.

Matka sujui hyvin ja akkuja tuli ladattua! Yksi melkein itku ja toinen pieni tuohtuminen tuli, kun isäni onnistui möläyttämään seuraavia ravintolassa:
"Noniin sit pitääkin mennä huomenna kuntosalille kuluttamaan nää kaikki kalorit!"
ja
"Tällä matkallahan lihoo!"
No, hän tietysti puhui vain itsestään, eikä ajatellut ollenkaan sanomisiaan. Tuo eka kommentti meni pienellä hengittelyllä, mutta jälkimmäisen kohdalla olimme juuri saamassa ruokamme, joten ajoitus oli aika huono. Siinä sitten kyynelet alkoivat kihota silmiini, kun äitini kysyi että mikä on. Sanoin, että eihän täällä voi syödä kun vaan lihoo. Siitä äitini sanoi myös aika typerästi:
"Hei sä olet jo tuollaisen yli, et sä enää voi noin reagoida. Olet päässyt paljon pidemmälle!"
Tiuskaisin, että "sinäkö sen määrittelet??!!". Vaikka olisin kuinka pitkällä toipumisessa, ei se tarkoita sitä, etteivätkö tietynlaiset puheet voisi edelleen triggeröidä tunteita ja ahdistusta.

No, sain itseni koottua ja syötyäkin, vaikka hetkellisesti ahdisti aika paljon. Tiedän, ettei kumpikaan vanhemmistani tarkoittanut pahaa, mutta otin kyllä kierroksia etenkin jälkimmäisessä tilanteessa, Selvillä vesillä en siis vielä ole, mutta sain itseni kuitenkin koottua paljon nopeammin kuin aikaisemmin. Ja tosiaan varsin pienellä ahdistuksella meni koko reissu! En voisi olla tyytyväisempi :)

Ja hei pakko vielä mainita, että söin joka päivä suklaata parin konvehdin verran. Ihan vain, koska oli tarjolla ja teki mieli :)

Toivottavasti muidenkin pääsiäinen on ollut yhtä onnistunut ja mahdollisimman ahdistusvapaa! Nyt syön vähän mämmiä ekaa kertaa tänä pääsiäisenä, joten heippa! :)

Moi!

Onpas postaustahti hidastunut ihan huomattavasti. Tavallaan haluaisin kirjoitella, mutta toisaalta tuntuu, ettei ole mitään sanottavaa. Tai no on, mutta tuntuu ehkä lähinnä, että kaikki on jo sanottu. Tavallaan kaikki rullaa aika hyvin, mutta jos lähemmin tarkastelee, niin ei sitten kuitenkaan. Mitään hätää ei ole missään nimessä, mutta voisin mä paremminkin hoitaa syömiseni.Vääristyneitä ajatuksia pulpahtaa esiin tasaisin väliajoin, ja välillä jopa hieman yllättävissä tilanteissa. Tilanteissa, jotka olin ajatellut jo handlaavani hyvin. En missään nimessä koe roikkuvani sairaudessa kiinni - mun mielestä se on maailman ärsyttävin asia sanoa - vaan enemmänkin tuntuu, että jokin roikkuu minussa. Takertuu. En jotenkin osaa ravistaa sitä irti, enkä tiedä, miksi en. Olen täysin vakuuttunut siitä, että saan elämästä jo nyt superpaljon enemmän irti kuin silloin, kun en syönyt, ja uskon saavani yhä vain enemmän ja enemmän. Ei siis ole kiinni siitä, että uskoisin edelleen olevani onnellisempi ja voivani paremmin vaikeasti alipainoisena. Taitaa olla se kehonkuva aka mammuttiolo, joka vielä aiheuttaa pahasti kitkaa itseni ja... no, itseni välillä :P

Jonkinlainen tilannekatsaus olisi varmasti paikallaan, mutta en osaa tai uskalla tehdä sitä yksin. En halua yksin keskittyä siihen, miten mulla oikeasti menee. Haluaisin periaatteessa, että polikäyntejä olisi useammin, mutta en ole tehnyt sen asian eteen kauhean paljoa. Varsinkin, kun töitä tuntuu olevan sen verran paljon, ettei viitsisi irtautua niistä. No, se on ehkä pieni tekosyy, vaikka on tässä kyllä duunissa riittänyt puurtamista. Mulla on asioita, joista haluaisin puhua omahoitajan tai raten kanssa, mutta kun yritin saada aikaa omahoitajalle, hänellä oli täyttä seuraavat viikot. Tai oli siellä jotain yksittäisiä aikoja, mutta ne ei käyneet mulle. Silloin oli muutenkin joku masennuspäivä, joten en jaksanut alkaa kyselemään pidemmälle. Ratelle en edes tajunnut siinä samalla kysyä. Eräs ystävänikin nimittäin sanoi, että raten käynti voisi todellakin olla paikallaan, koska edelleen ajattelen, ettei normaalipainoisena ole väliä mitä syö, ellei paino romahda. Pitää varmaan soitella uudelleen ja kysyä aikaa jommalle kummalle. 

Törmäsinpä muuten tässä yksi päivä ruokapäiväkirjaan, josta löytyi mm. paranemisprosessini ihkaensimmäinen päivä. Se oli tällainen:

    

klo 09:30	2dl ruispuuroa
	n. 0,3 dl raejuustoa
	vuoksenpiirakka
	1 tl mini lättaa
	pala omenaa
klo 13:15	3 dl kasvis-muna-katkarapu-mössöä
	Kulaus pepsi maxia
klo 17	Kulaus pepsi maxia
	1,5 dl jogurttia
	rkl mustikoita
	0,5 suklaapalaa
	pari kukkakaalipalaa+maistoin lohta
klo 19:20	1 ruispala
	3,5 ohutta kalkkunaleik.
	1 tl mini lättaa
	kurkkua
	omenaviipale
	2 dl jogurttia
	6 tl mustikoita
	teekuppi
klo 20:15	1/4 ruisleipä uuden tuorejuuston maistamiseen
	0,5tl tuorejuustoa
	1 ohut kalk.
	kurkkua
klo 21:00	2 ballerina-keksiä
	0,5 kevyt myslipatukkaa
	viipale omenaa
	Kulaus pepsi maxia

Ensin katsoin, että no aika hyvinhän mä olen jo heti alkanut syömään! Muuuuutta, sitten kun katsoo tarkemmin, niin aikamoista närppimistä ja muka-syömistä. Siitä huolimatta, todella iso harppaus tuokin jos miettii sitä, että ruokavalio koostui about pelkästään omenoista ja porkkanoista, satunnaisia maistiaisia tai muita kasviksia lukuunottamatta. Ihan mielenkiintoista luettavaa olivat nuo 1,5 vuoden takaiset raapustukset. Tuntuu, että olen valovuosien päässä tuollaisesta. 

Tässä täytteeksi muutama ruokakuva viime viikolta:

Kana-kasviswokkia ravintolassa, noms!

Joku random välipala. Huomaa: kahvia maidolla, omg! Ja karkit yrittivät paeta kuvasta menemällä omenapalojen suojaan (ja osa mun suuhun jo ennen kuvan ottamista).

Maistoinpa sitten tätäkin. Ihan hyvää oli, pakko myöntää. Koostumus on vähän erikoinen, mutta maku oli ihan jees :)

Totuuksia.

Olen todella uupunut.

Kynteni ovat mennee taas huonoon kuntoon. Juuri kun olin innostunut niiden pituudesta ja alkanut lakata niitä hienosti.

Hiukseni ovat ohentuneet ja niitä irtoaa harjatessa pienen eläimen verran. En viitsi enää pitää ponnarilla, koska lopputulos muistuttaa hiiren häntää.

Odotan joulua niiiiin innolla!!! Toisaalta myös jo ahdistaa valmiiksi, että kohta sekin on jo ohi :D

Enää muutama päivä töitä, ja sitten alkaa kauan odotettu huilitauko. Vikat työpäivät ovat tosin pitkiä, pisin about 12-13h.

Aion nukkua koko loman :D tai ainakin levätä, jos en ihan nukkua :P

Tein tyhmän päätöksen olla syömättä herkkuja ennen joulua. Nyt en ole pystynyt enää päästämään siitä päätöksestä irti, joten joulukalenterin sisältökin on päätynyt jemmaan. Pelottaa, että ajoin itseni taas kierteeseen, jossa herkuttomuutta on mahdoton lopettaa.

Mulla on koko ajan nälkä, mutta silti en saa lisättyä ruokamääriä.

Mulla tulee joka päivä jonkin verran verta nenästä.

Mua jännittää, mitä joululahjoja saan, ja mitä muut ovat mieltä mun antamista lahjoista :)

Ei mulla tähän hätään muuta, tällainen pikakatsaus.

Pikaisia ruokakuulumisia :)

Hei ihan kärkeen kysymys, johon kaipaisin vastausta, ajatuksia, mielipiteitä: Kuuluuko jokaisen aterian jälkeen olla kylläinen olo? Mulla on harvoin täysi olo ruuan jälkeen, mutta en tiedä myöskään, että pitäisikö olla,

Sitten pari hienoutta viime päiviltä!

Suoritin jätskihaasteen (jäätelöannos) :) Annoksessa oli lakritsi- ja vaniljajäätelöä sekä jotain murujuttua, kastiketta ja mitähän kaikkea :D Oli hyvää, mutta tuli kyllä ällö olo kun oli niin makeaa. Meinasin luovuttaa kesken, mutta ryystin viimeisetkin jäätelönrippeet lasin pohjalta!

Söin vanhempieni luona kunnon annoksen juuressosetta ja kalaa. Olin oikein ylpeä siitä, miten vähällä ahdistuksella ja ilman desimittaa sain koottua annokseni. Ja söin sen tietty myös. :)

Jee, hyvä minä!

Kylmyyttä ja kuvia.

"Aaaaargh mulla hajoaa pää! Mä olen niin kyllästynyt olemaan tällainen tankkeri! Sanoin viime kerralla omahoitajallenikin, että jos tietäsin varmuudella, että laihtuisin vähentämällä ruokia, tekisin sen heti. Kamalaa sanoa, mutta näin on."

Noin kirjoitin vielä alkuviikosta. Tänään on jopa ihan jees fiilis itsestä. Miten tää voi vaihdella näin paljon, ihmettelen edelleen. Sovittiin omahoitajan kanssa, että tehdään ens kerralla ns. narutesti eli että ensin arvioin ympärysmittani ja sitten viereen laitetaan todellinen tulos. Se pelottaa. Mitä jos arvioinkin itseni pienemmäksi kuin olen? Tai mitä jos mun megalomaaninen arvio ei ole kovinkaan kaukana totuudesta? Jos niin käy, mä rapisen palasiksi lattialle. 

Sitten ihan asiasta kukkaruukkuun, pakko vähän tuskailla tätä alkanutta kylmyyttä. Odotan joulua kuin kuuta nousevaa, mutta tämä kylmyys on jo nyt musertavaa. Vain -1, ja mä olen syväjäässä koko päivän. Mitä hittoa tapahtuu sitten, kun pakkasta on se -20?! Okei, kyllä siihen on joka vuosi tottunut, mutta silti ajatuskin saa karvat nousemaan pystyyn. Milloin tämä palelu sitäpaitsi ylipäänsä loppuu? Kaveri tuli kylään ja otti pitkähihaisen pois, kun meillä on kuulemma niin lämmin. Mä olin just tarjoamassa teetä, koska olin paksusta hupparista ja untuvatohveleista huolimatta aivan jääkalikka. 

Yksi syy, miksi en yhtään tykkää kylmästä, on se mun kylmäallergia. Pahiten oireet näkyvät ja tuntuvat sormissa, mutta myös varpaissa ja poskissa todella kylmällä. Sormet reagoivat todella nopeasti. Mä olin jo ehtinyt elätellä toivoa, että ravitsemustilan korjaantuminen olisi parantanut sormet, mutta ei. Kyllä ne nyt pitkään olivatkin ihan ihmissormien näköiset (muutaman vuoden ne ovat oireilleet enemmän tai vähemmän läpi vuoden), mutta nyt ne on taas ihan kamalat :( Turvonneet ja punaisia patteja on jo kahdessa sormessa. Ja ne on tosi kipeät! Tekisi mieli mennä taas kerran näyttämään niitä lääkärille, mutta kun joitakin vuosia sitten ravasin kaikki mahdolliset spesialistit läpi. Äh. Ei tee mieli laittaa kynsiäkään, kun sormet näyttää niin kauheilta :(

Loppuun täysin aiheeseen liittymättömiä kuvia :D

Ihanan iso iltapala miehen tekemänä - ja siis nimenomaan kerrankin IHANAN iso :) Oli nälkä.

Upeaa asukuvaa edestä ja takaa. Tykkään tosta paidasta, se on semmosta haarniskakangasta :D

Salin jälkeen, noms!

Kiire sen kun jatkuu!

Kiirettä pitää, joten en ole kerinnyt tännekään kirjoitella, vaikka haluaisin kyllä. Ajatuksia vilisee päässä vaikka muille jakaa, joten jaetaanpas sitten (ehe ehe...). Tykkään syömisestä, eikä syöminen itsessään enää ahdistaa yhtään niin paljon kuin ennen. Pystyn tekemään hätävalintoja, vaikkei haluamaani tuotetta löytyisikään. En väitä, että kaikki sujuisi syömisen suhteen täysin normaalisti, mutta olen jo aika pitkällä! Keho sen sijaan ahdistaa sitten senkin edestä. Varsinkin valokuvissa näen itseni valtavana norsuna. Se rusentaa psyykettä joka kerta. Harmittaa, että olen ollut ihmisten ilmoilla sen näköisenä. Vaikka peilistä olisikin katsonut ihan ok tyyppi, niin kuvan näkeminen muuttaa myös peilikuvan. Vähän samaan tapaan kuin vaakalukeman näkeminen muuttaa peilikuvan ihan heti. En muuten ole käynyt vaa'alla! Enkä kyllä uskaltaisi käydäkään... Odotan sitä päivää, kun peilikuvani ei ole enää vääristynyt, ja että mikään lukema tai valokuva ei muuttaisi suhtautumista itseeni. Toisaalta pelkään, ettei se nytkään ole enää vääristynyt, ja olenkin vain ihan oikeasti jo aika iso. Vaikka ääää miksi sillä olisi edes väliä!?

Ystäväni kertoi minulle, kuinka onnellinen hän on siitä, että syön nykyään. Se teki minutkin iloiseksi. On oikeasti aika ihanaa, ettei tarvitse aiheuttaa huolta ja turhautumista läheisissä. Toki edelleen kalvaa ajatus siitä, että nyt kukaan ei enää huomaa, koska en ole enää pieni. En ole enää se, jolla sanotaan "voi kun sä oot niin pieni!". En osaa vieläkään selittää, miksi sitä edes kaipaisin. Olen edelleen kasvoiltani jopa omasta mielestäni ihan kaunis, enkä ole ihmisenä muuttunut kuin korkeintaan paremmaksi jaksamisen ja pinnan lisääntymisen myötä. Miksi se pienuus on muodostunut niin tärkeäksi asiaksi, en voi ymmärtää itsekään. Jos jollain on avain tähän lukkoon, voisin lainata sitä, kiitos.

Sit vähän kuvia kertomaan enemmän kuin sanat :)

Turvajälkkäri, ampparijäde! Huomatkaa hieno kynsikokeilu ;)

Jotain muutakin kuin amppareita välillä!

Lounasruokalassa koulutuspäivänä. Ensinnäkin, söin kahtena päivänä tavallisessa linjastoruokalassa. Viimeksi tein niin varmaan keväällä, joten oli jo aikakin. Otin rohkeasti molempina päivinä, ja oli jotenkin ihanaakin syödä normaalisti! Siis ihan oikeasti katsokaa tuota keiton määrää! Ja kaverina pari palaa leipää :)

Tästä olen tosi ylpeä! Olin työn puolesta taas tien (tai siis raiteiden) päällä, ja otin jo pari kertaa himoitsemani wrapin aseman ärrältä. Tuo ei tosiaan ollut mikään makuelämys, mutta söin sen lounaaksi junassa oikein hyvällä ruokahalulla :)

Joo, näyttää pieneltä, mutta pointti tässä onkin se, että kehtasin ostaa kahvitauolla koulutuksessa hedelmien lisäksi myös keksin :) Iso juttu mulle tuossa tilanteessa!

Ainiin ja koulutuspäivän ruokailutilanteesta pakko muuten vielä kertoa yksi juttu. Ekana päivänä söin kanaa ja riisiä. Huomasin, ettei yksi tuttuni ottanut riisiä ollenkaan. Ahdistuin hetkeksi, koska ajattelin, etten minäkään olisi saanut ottaa, ja apua mikä läskipossu olenkaan! No, tämä tuttuni hakikin kolme palaa leipää ja osti vieläpä jätskin jälkiruuaksi. Siinä vaan itse mielessäni totesin, että hitto, toihan on just normaalia! Syö sitä, mitä mieli tekee. Jäi nälkä, otanpa lisää leipää. Kylläpäs on hyvännäköinen jätski tuolla naisella, ostanpa itsekin sellaisen. Niin sen pitäisi mennäkin! Mun pitäisi ehkä usemmakin käydä jossain lounaspaikoissa, jotta näkisin mallia normaaliin ruokailuun. Suosittelen samaa myös muille! Olen huomannut, että terveiden ihmisten kanssa ruokailusta saa oikeasti aika hyvää buustia. Sitä jännittää etukäteen tosi paljon, mutta sitten huomaakin, että mitään pahaa ei tapahtunut :)

Hyvin menee, mutta menköön!

Mulla menee ruokailujan kanssa nyt oikeastaan aika hyvin. Olen kauhistellut mieheni laittamia valtavan näköisiä annoksia, mutta silti joka kerta syönyt kaiken. Välillä on jopa ollut kivaa, että ruokaa on ollut paljon. Omista annoksista kun välillä tulee olo, että höh, joko se loppui :D Läskiolo on vaivannut monena päivänä, mutta yritän joka kerta toitottaa itselleni, että uusi ulkomuoto on vain opittava hyväksymään. Koko ajan alkaa näyttää todennäköisemmältä se, että pystyn vielä jonain päivänä syömään yhtä vapaasti kuin kuka tahansa. Siihen on vielä matkaa, mutta uskon sen olevan mahdollista tulevaisuudessa. 

Puolison laittama iltapala. Pieni itku meinasi tulla, mutta söin kaiken :)

Yksi asia, josta olen ollut aiiiiivan fiiliksissä, on kynsien kasvaminen. Kesän aikana olen havahtunut siihen, että mulla on ekaa kertaa moneen vuoteen kynnet, jotka kasvavat pitkiksi ja ovat itseasiassa aika vahvat. Mulla on kynnet, joita voi laittaa nätiksi :) Ja sen lisäksi mun sormien oireet ovat alkaneet helpottaa. Mulla on ollut monta vuotta omasta mielestäni tosi rumat sormet, koska niissä on ollut kaikenlaisia oireita. Oireista inhottavimmat ovat olleet turpoaminen siihen pisteeseen, että iho alkaa repeillä sekä pitkäaikainen punotus. Kylmäallergiaksi ne on diagnosoitu, mutta kuulemma samanlaisia oireita on ollut monella anoreksiaa sairastaneella. Kylmäallergia on aina tuntunut vähän tyhmältä, koska turpoaminen saattaa tapahtua myös kuumassa, ja värimuutos oli ympäri vuoden. Toki kylmä pahensi oireita, mutta silti. Toiseen räpylään kehtaisi jossain vaiheessa vaikka sormuksenkin ottaa ;D

Musta ranskis timanteilla ja kynsitarroilla.

Pinkki liukuvärjäys hilelakalla viimeisteltynä.

Voihan jännitys! Ja nälkä.

Ensin vähän ruokailuista ja nälästä. Olen tuntenut oloni jotenkin tosi paljon vapaammaksi, kun ei ole tarvinnut laittaa itse jokaista ateriaa. On oikeesti ollut tosi hyvä kokeilu :) Olen yrittänyt nyt myös itse pitää annokset isompina silloin, kun on tullut kertoja, jolloin mieheni ei ole ollut vaikka paikalla laittamassa. Ja siis voi jestas oikeesti! Vanha sanonta "nälkä kasvaa syödessä" on jotenkin niin totta. Oon syönyt isompia annoksia, ni nälkäkin on paljon kovempi. Enkä nyt usko sen johtuvan vatsalaukun venymisestä ja lihomisesta, vaan ihan vain aineenvaihdunnan tyytyväisenä hyristelystä.

Puolison tekemää sushia :)

Ööö oiskohan lohipastaa tuolla kurkkujen alla :D

Sieniä, nam! Jättikatkarapuja, nam! Ja sit kans pastaa, raejuustoa ja ketsuppia.

Kunnon vauvanruokamössö D Tofua, kesäkurpitsaa, couscousia ja raejuustoa.

Ja sitten se jännitys! Huomenna aion tehdä jotain todella jännittävää, pelottavaa, ahdistavaa ja mitä vielä kaikkea. Mua jännittää aivan sairaan paljon, ja pelkään, että hannaan viime hetkellä. Meillä oli vuosipäivä puolisoni kanssa tällä viikolla, joten lahjapaketin lisäksi lupasin viedä hänet syömään. Olen myös hänelle vihjaillut, että hän saa toisen lahjansa ravintolareissun yhteydessä. Mun toinen, tai no kolmas kun ravintolakäynti lasketaan, lahja on seuraava: Aion. Tilata. Ravintolassa. Kasvishampurilaisen! APUA!!! Mä oon aivan hajalla kun mua jännittää niin paljon. Uskallanko? Pystynkö? KEHTAANKO? Mä tiedän, että mun puoliso alkaa suunnilleen itkeä ilosta, jos uskallan tehdä tän. En ole syönyt mitään hampurilaisia 11 vuoteen. Nyt tarttisin tosi isot tsemppaukset, että pystyn siihen, iiiik! 

Hoko.

Hokosta jäi paljon mietittävää. Koska junnaan paikoillani, mulle ehdotettiin taas päiväosastoa. Siitä saattaisin saada hyvän loppusysäyksen pois omista rituaaleistani. Jos ajattelen täysin järjellä, niin joo, se olisi ehkä viisasta mennä sinne pariksi viikoksi. Se olisi ollut fiksua tehdä varmasti jo edellisellä kerralla kun sitä ehdotettiin, tai sitä edellisellä. Kolmas kerta, kun lähetettä ollaan mulle tyrkytetty tämän hoidon aikana, yhteensä ehkä kuudes kerta, mutta kun ääh. En halua olla töistä pois, en todellakaan! Se on se suurin syy siihen, etten halua mennä. Toki myös pelot siitä, että lihonkin ihan hulluna siellä ja se että olen aivan valtava kaikkiin muihin verrattuna, ovat olemassa. Tuntuu jopa aivan typerältä mennä päiväosastolle, koska olen kuitenkin normaalipainossa (joojoo, tiedetään, painon korjaantuminen on vasta puolet toipumisesta). Nuo ovat sairauden tuomia ajatuksia, tiedän sen. Töissä olemisen haluaminen ei ole sairauden sanelemaa, mutta toki edellä mainitut vahvistavat sitä ajatusta, etten halua mennä. "Ei se olis kuin kahden viikon sairasloma." No, mä en voi olla töistä pois kahta viikkoa. Tai siis tietenkin voin, mutta en todellakaan halua! No way! Mietin kyllä jo seuraavia vaihtoehtoja: ilmoittaisin töihin olevani kaksi viikkoa lomalla, niin ei tarttis selitellä (mulla on lomapäiviä vielä kolme viikkoa jäljellä, hups). Toinen vaihtoehto olisi, että juttelisin mun pomon kanssa, että olisin kaksi viikkoa päivät päiväosastolla ja tekisin duunia iltaisin. I know, ei siinä olisi mitään järkeä. Henkisesti raskasta toipumistyöskentelyä klo 8-18 ja sitten illalla töitä... Olisin sairasloman tarpeessa varmaan jo heti sen jälkeen ihan vain väsymyksestä. Huoh. Mulla on muutama viikko aikaa miettiä tätä. 

Koska haluan välttää päiväosaston, sovittiin puolisoni kanssa, että hän on ainakin viikon ajan vastuussa mun ruokailuista. Tämä ajaa siis samaa asiaa kuin päiväosasto eli että en pystyisi kontrolloimaan sitä, mitä on tarjolla. Se on sujunut ihan hyvin muuten, mutta eihän se käytännössä ole mahdollista, että hän vastaisi ihan kaikista ruokailuistani. Tai siis periaatteessahan voisihan hän tehdä mulle myös vaikka aamupalaeväät töihin, mutta se tuntuisi vähän hassulta. Niinpä hän on tehnyt päivällistä, jota olen ottanut sitten myös seuraavan päivän lounaaksi sekä iltapaloja. Sovittiin, että hän myös annostelee mulle, mutta sitä ei ole joka kerta tapahtunut. Meidän sopimukset menee aina samalla kaavalla. Siinä tilanteessa kun ehdotan jotain ja sovitaan, että näin tehdään, olen tehnyt suuren henkisen painiskelun, jotta uskallan ylipäänsä ottaa asian esiin. Sitten kun homman pitäisi näkyä käytännössä, ei puolisoni välttämättä enää muistakaan meidän sopimusta. Enkä mä läheskään joka kerta saa hiljennettyä sairauden ääntä ja muistutettua häntä. Tässä kuitenkin esimerkkejä onnistumisista:

Tonnikalapastaa, raejuustoa, kurkkua ja pieni leipä.

Iltapala, sarjassamme VALTAVA.

Kanaa, sieniä, couscousia, raejuustoa ja kurkkua. Hillittömän paljon kanaa, huh!

Näistä omasta mielestäni tosi isoista annoksista huolimatta mulla ei ole sellainen olo, että paino olisi noussut. En ole hokon jälkeen käynyt vaa'alla, mutta aion tässä joku päivä käydä. Jos paino on noussut, en tiedä mitä teen. Se todistaisi sen, että mun paino tulee aina vain nousemaan. Jos se ei ole noussut, niin sitten uskallan varmasti jatkaa tätä kokeilua ja syödä isompia annoksia. Ja siis pakkohan mun on myöntää, että monesti on ollut jopa kivaa syödä tavallista enemmän :D Nyt pitää vain yrittää sinnittellä! 

Reissuruokailuja :)

Reissu meni hyvin, vaikka pakko myöntää, että ruokailut olivat pääosin vielä vaikeampia kuin olin odottanut. Kauheasti en kuvia kehdannut ottaa, koska ruokailuissa oli mukana usein myös mieheni vanhemmat. Tässä vähän koostetta:

PÄIVÄ 1

Aamupala lentokoneessa
Meinasin jo vetää itkupotkut kun aikaa ei kentällä ollut paljon ja kahvilassa oli vain jotain meetwurstileipiä. Ostin R-kioskilta raejuustorahkan ja proteiinipatukan sekä proteiinijuoman. Mieheni menetti hermonsa, kun mulla taas kesti sata vuotta valitsemisessa ja jahkailin. Söin raejuustojutun ja myslipatukan lentokoneessa, juoman ja prodepatukan säästin myöhemmälle. Sitten kävikin niin, että koneessa tarjoiltiin sämpylä. Olin aivan unohtanut tämän ja mua harmitti, että olin jo syönyt. Maistoin kumminkin kalkkunasämpylää vähän, vaikka olinkin jo aamupalan syönyt. Eikä se onneksi ollut hyvää, joten ei harmittanut enää :P

Lounas kahvilassa
Pysähdyimme lounaalle matkalla bussilta hotellille. Menimme kahvilaan, jossa otin jättikatkarapusalaatin. Se oli niiiin hyvää, kunnes yök, inhoamaani maustetta oli tungettu aivan liikaa. Söin kuitenkin kaiken minkä pystyin maustetta pois ronkkimalla. Maistoin myös muiden tilaamista sämpylöistä palan.

Välipala kaupungilla
Proteiinijuoma ja omena olivat laukussani, joten nykäisin ne naamariini. Maistoin myös mieheni patonkia, joka ihana luomu-tonnikalapatonki!

Päivällinen ravintolassa
Vatsani oli todella kipeä, joten en pystynyt tilaamaan italialaisessa ravintolassa mitään kiinteää. Söin kasviskeiton, joka oli ihan hyvää, mutta myönsin itsekin sen jääneen liian kevyeksi. Nappasin ohessa myös leipää ja pöytään tuotuja oliiveja.

Jälkiruoka&iltapala hotellihuoneessa
Minun ehdotuksestani haettiin mulle frozen yogurttia. Ja siis: mulle eli mieheni ei ottanut, mutta silti mä otin :) Härpäkkeistä valitsin muromysliä ja mustikoita. Söin froyon puuron ja proteiinipatukan kanssa.

PÄIVÄ 2

Aamupala hotellissa
Olin pelännyt aamupalaa, koska arvelin sen olevan pelkkää höttöleipää ja hilloa. Niinpä mulla oli hätävarana omia puuropusseja, mutta en tarvinnut niitä aamiaisella! Aamupalalla ei ollut tummaa leipää eikä puuroa, mutta selvisin silti hienosti. Jokapäiväinen aamupalani koostui seuraavista asioista: purkki rasvatonta luonnonjogurttia hedelmillä ja ripauksella mysliä/muroja, kaksi palaa täysjyväleipää levitteen, leikkeleen ja juuston sekä kurkun kera, munakokkelia sekä vielä muutama kuivattu hedelmä. Maistoin joka kerta myös pienen palan mieheni leivoksia :)

Lounas kahvilassa
Tämä lounas aiheuttikin sitten päänvaivaa. Halusin wokkia, joten kun kerrankin tiesin mitä halusin, lähdimme sellaista paikkaa etsimään. No, wok-paikkaa ei löytynytkään, joten sanoin, että joku muu paikka sitten. Tämän mun mies käänsi sitten niin, että mä olin vaikea. Vaikka nimenomaan mähän osoitin rohkeutta kertomalla heti mitä haluan, ja sitten en edes alkanut mitään itkua vääntämään kun haluamaani ei löytynytkään. Päädyttiin pienen nahistelun jälkeen kahvilaan, jossa otin kanawrapin. Erehdyin katsomaan ravintosisällön vasta ostamisen jälkeen, joten syöminen oli hankalaa sen vuoksi. Hyvää oli anyways, mutta ahdisti. Myös valtavalta tuntunut aamupala pyöri koko ajan mielessäni.

Välipala kahvilassa
Tää oli huikein suoritus multa! Pienen kinastelun, ahdistuskyyneleiden kirvelyn, uhkailun ja tuskailun jälkeen tilasin pirtelön!!! Jäätelöjä olen jo pystynyt syömään, mutta juotavat kalorit ovat edelleen vaikeita. Oli aivan sairaan hyvä mokkapirtelö! Päässäni pyöri kuitenkin koko ajan sama ralli: "liiansuuriaamupalaliiantuhtilounasliiansuuriaamupalaliiantuhtilounas" ja siihen vielä pirtelö päälle, niin ei ollut taas helppoa olla minä :D

Päivällinen ravintolassa
Kiinalaisessa ravintolassa tilasimme yhteiset annokset. Neljästä vaihtoehdosta söin kahta: katkarapuja sekä SAMMAKONKOIPIA :D Lisäksi tietenkin vähän myös riisiä. Ainoa vaan, että kesäkuussa kinkkisafkan jälkeen sairastettu ruokamyrkytys vaikutti näköjään vieläkin. Alkoi makumaailma tökkiä aika nopeasti, joten taas tuntui jäävän hieman kevyeksi lopputulos. Anyways olin ylpeä, että maistelin uusia makuja taas kerran :)

Iltapala hotellissa
Puuropussi ja myslipatukka taisivat olla iltapalani, en nyt ihan tarkkaan muista. Kourallinen sipsejäkin tuli maistettua!

PÄIVÄ 3

Aamupala hotellissa
Sama kuin edellinen.

Välipala kaupungilla
Söin välipalan ennen lounasta, koska se sopi aikatauluihin paremmin. Söin kävellessä omenan ja myslipatukan. Myöhemmin maistoin vielä mieheni ostamaa suklaavohvelia ihan runsaan palan :)

Lounas ravintolassa
Lounaspaikan löytäminen aiheutti taas kitkaa, koska paikka johon mun mieheni halusi mennä, oli aivan täynnä sisältä, enkä mä olisi tarjennut istua ulkoterassilla. Ei ollut kyllä mun syy tämä :P Mutta ehkä miehellänikin oli verensokerit alhaalla tai jotain ;) Nyt löydettiin sitten wokkia tarjonnut ravintola. Pohdin ottaisinko ilman nuudelia tai riisiä annokseni, mutta onneksi mieheni piti järjen päässäni. Otin nuudeli-kana-wokin. Ja siis moro, kuinka iso annos se oli! Söin niin paljon kuin jaksoin, ja olin aivan ähky.

Päivällinen ravintolassa
Lounas painoi vatsassa edelleen, joten päädyin salaattiin. Ja ah miten hyvä salaatti se olikaan! Nizzan salaatti eli tonnikalaa, kananmunaa, papuja ja oliiveja. Namm! Jälkkäriksi otin pari karkkia maistiaiskojusta. 

Iltapala hotellissa
Puuropussi ja omena. Närpin myös mieheni sipsejä, as usual :D

PÄIVÄ 4

Aamupala hotellissa
Samaa kuin edelliset. Nyt vain ei ollut kunnollista täysjyväleipää, joten jouduin tyytymään hieman vaaleampaan siemenleipään. Ja: selvisin siitä hengissä!

Lounas ravintolassa
Tällä kertaa mahduimme sinne, jonne edellispäivänä yritimme mennä. Otin kanasalaatin, joka oli tosi iso! Kanaa oli paljon, mutta osa siitä oli niin ylikypsää, ettei sitä voinut syödä. Nyt ymmärrän mitä tarkoitetaan, kun puhutaan kengänpohjapihvistä :P

Lautanen on siis syvä, joten salde oli oikeasti hyvä.

Välipala kahvilassa
Vatsani oli aivan sekaisin, joten en uskaltanut syödä mitään tuhdimpaa, jotta ruoka pysyisi sisällä. Söin luonnonjogurttia hedelmillä. Oli hyväää :)

Päivällinen lentokentällä
Kanawrap oli paras vaihtoehto lentokentän tarjonnasta. Se ahdisti, koska siinä maistui majoneesi. Mieheni mielestä siinä ei majoneesia ollut, mutta en tiedä sanoiko hän sen vain jotta varmasti söisin wrapin loppuun. Jälkkäriksi mun teki mieli karkkia, joten syötiin pieni karkkipussi puoliksi :)

Iltapala lentokoneessa
Tarjoilussa oli hyvää leipää pahalla täytteellä tai pahaa leipää hyvällä täytteellä. Valitsin hyvän leivän ja sain osan hyvästä täytteestä mieheltäni. Lisäksi söin omenan ja myslipatukan. 

Ahdistuksia tuli ja vaikeaa oli, mutta söin viisi kertaa päivässä, maistelin uusia makuja ja söin herkkujakin. Vaikeuksien kautta voittoon siis :)

Seuraavaksi postailen hokosta ja sitten vihdoin se arkituotepostaus!