Oireiluani

Ajattelin kertoa vihdoin tarkemmin omasta oireilustani. Monista olen jo maininnut, mutta tässäpä abouttiarallaa kaikki käyttäytymiseen liittyvät oireiluni. En kirjannut erikseen syömisen kontrollointia ja minimaalista syömistä, koska se on aika given.

Chew and spit
Tätä tein erityisesti bulimisen vaiheen loputtua, mutta edelleen tätä tulee tehtyä turhan usein. Otan siis ruokaa suuhun, mutta en niele sitä. Yleensä teen tätä ylimääräisten herkkujen kohdalla. Joskus pureskelu auttaa hillitsemään makeanhimoa, mutta usein ei. Tämä on vahingollista mielen lisäksi myös ruuansulatuselimistölle. Hampaat tietenkin kärsivät happohyökkäyksen takia, mutta hieman ehkä yllättäen tämä on erittäin haitallista myös vatsalle. Kun ruokaa pureskelee, elimistö valmistautuu sen syömiseen eli myös nielemiseen. Näin ollen vatsa tuottaa jo mahahappoja valmiina sulattamaan ruuan. Vaikka ruoka ei sinne asti päädykään, mahahapot ovat jo ehtineet erittyä. Tämä voi aiheuttaa vatsaongelmia. Myöskään täysin kalorivapaatahan tämä ei ole, koska osa rasvoista ja sokereista ehtii imeytyä suun limakalvojen kautta.

Itsensä mittaaminen mittanauhalla ja vaa'alla
Vaakalakko on pitänyt onneksi. En ole koskaan käynyt jokaisen suupalan jälkeen vaa'alla, mutta 1-2 kertaa päivässä oli aika yleinen määrä jossain vaiheessa. Tällä hetkellä en edes uskaltaisi katsoa lukemaa, koska se on kasvanut niin roimasti. Mittanauhan olen ottanut muutaman kerran esiin, mutta senkin olen jättänyt kaappiin, koska ahdistun kasvaneista senteistä vain liikaa.

kuva

Kalorien laskeminen
Olen saanut kalorilaskuria aika hyvin hiljennettyä. Vaikeaa se on ollut, enkä siitä ole täysin päässyt vieläkään, mutta laskuri ei raksuta enää koko ajan päässäni. Ruoka-aineiden kalorit tsekkaan silti edelleenkin aina.

Kropan kokeilu/mittailu käsillä
Ei riitä, että pelkästään katselisi itseään usein. Pitää myös testailla, että tuntuuko se ja se luu vielä, entä meneekö käsi ympäri sieltä ja tuolta. Olen tätäkin pyrkinyt vähentämään, mutta erityisesti vatsan alueen tunnustelu on vielä päivittäistä.

Lääkkeet
Muutamia kertoja olen syömisen pelossa ottanut lääkkeitä, jotka aiheuttavat sen verran huimausta ja epätodellisen olon, että ei tee vahingossakaan mieli syödä. En ole ottanut niitä yliannostusta tai mitään, mutta ne ovat olleet keskushermostoon vaikuttavia kolmiolääkkeitä. Edellinen kerta taitaa jäädä viimeiseksi, koska sain niin voimakkaan pahoinvointikohtauksen, että säikähdin.

Närppiminen
Tykkään närppiä muiden ruuista pieniä paloja tai tiettyjä ruoka-aineita. Esim. herkkusienet ja oliivit kummallisesti häviävät risotosta ;) Nyt kun olen alkanut itsekin syömään kunnolla, tämä on vähentynyt. Ei tarvitse närppiä, kun voi syödä koko setin :)

Oksentelu
Buliminen vaiheeni oli aivan sairauden alkuvuosina. Ahmin ja oksentelin noin vuoden. En ole lopetuspäätöksen jälkeen oksentanut kertaakaan tahallisesti. Päätöksestä on nyt 9 vuotta.

Pakkoliikunta
Nyt on voimassa liikuntakielto, jota olen melkoisen hyvin noudattanutkin. Satunnaisia ahdistuksen aiheuttamia lihaskuntohetkiä on ollut, mutta ne ovat yllättävän olleet harvassa. Sairauden aikana pakkoliikuntaa on ollut välillä enemmän, välillä vähemmän. Viimeisen parin vuoden aikana se lähti aikalailla lapasesta. Aina tuli huono omatunto, jos jäin tavoitteistani. Olin kiukkuinen kuin ampiainen, jos vaikka jumppani peruttiin.

Peilaaminen
Ei ole normaalia olla pällistelemässä peilin kautta omaa vatsaansa ja reisiväliään monta kertaa päivässä. Olen yrittänyt vähentää tätä ja onnistunutkin välillä, mutta on se niin vaikeaa...

kuva

Piheys
Olen aina ollut tarkka rahan kanssa ja säästeliäs, mutta tiedän kontrolloivani nyt erityisesti rahankäyttöä, kun en voi kontrolloida enää syömisiäni samaan tapaan kuin ennen. Rakastan lahjojen ostamista muille, mutta rahan käyttäminen itseeni on vaikeaa. Tämä liittyy yleisesti sallivuuteen - tai siis sen puutteeseen - ja itseensä panostamiseen. Kaikki ostokset pitää ansaita.

Pilkkominen ja puolittaminen
Olen saanut vähennettyä erityisesti leipien pilkkomista ja repimistä. Se on kuitenkin jo niin automatisoitunutta toimintaa, että siihen pitää oikeasti keskittyä, ettei niin tekisi.

Porkkanoiden yltiökulutus
Porkkanoita söin ennen säännöllistä syömistä niin paljon, että maksani ei tykännyt ja iho alkoi muuttua oranssiksi. Olin aivan koukussa porkkanoihin, eikä niistä vieroittuminen ollut helppoa. Nyt pystyn syömään niitä menemättä aivan överiksi. Pystyn myös olemaan ilman niitä. Porkkanoilla vain täytin vatsaa, kun en muuta juuri syönyt.

Pureskelu
Vanha oire on palannut. On toki hyväksi pureskella kunnolla, mutta minulla se menee usein överiksi. En laske mitään tiettyä lukumäärää pureskeluja, mutta huomaan jauhavani turhan pitkään.

Siivoaminen
Siisteys on jees, mutta tiedän oman puunaamiseni menevän välillä överiksi. Usein saan hullun siivousvimman juuri pahimman ahdistuksen aikana, ja olen siis oikeasti aivan hullu silloin. Joka tielleni eksyy, saa tiskirätistä :D

Tiettyjen astioiden käyttäminen
Pieniä, lasten astioita olen käyttänyt jo ties kuinka monta vuotta. Olen pyrkinyt turva-astioista eroon, mutta kotona ne silti aina vetävät puoleensa.

Veden tai teen juominen
Juon vettä koko ajan. Mua alkaa ahdistamaan, jos ei ole juomapulloa käden ulottuvilla. En juo kuitenkaan liikaa, vaan määrä pysyy parissa-kolmessa litrassa/päivä. Teen juominen on vähentynyt radikaalisti säännöllisen syömisen aloittamisen jälkeen. Sitä ennen join teetä täyttääkseni vatsani. Nykyään teetä tekee mieli lähinnä silloin, kun olen todella kylmissäni esimerkiksi ulkoilun jälkeen tai kun olen kahvilassa.

kuva

 

Huh, kylläpäs on paljon kaikenmoisia oikutuksia, enkä varmasti kaikkea muistanut tähän kirjoittaa.

Kotona taas!

Kotiin palattu! Reissu ke-su oli tosi ihana ja mukava. Teki hyvää olla eri ympäristössä ja muiden passattavana muutama päivä. Huomasin nimittäin palaavani heti vanhoihin rutiineihini kotona. Oli paranemiselleni hyväksi joutua syömään joka päivä eri ruokaa, erilaisilta astioilta erilaisilla ottimilla otettuna.

Huomasin reissussa myös jotenkin tuudittautuneeni siihen, että puolisoni valvoo annosteluani. Tajusin tämän tästä testailevani, havaitseeko hän jos hieman vähennän määriä. Aina kun hän ei noteerannut liian pientä annosta, käytin tilaisuuden hyväkseni. Heti perään mietin, voiko typerämpää toimintaa ollakaan. On vain niin vaikea vastustaa sairauden kuiskutuksia. "Söit jo edellisen ruuan hienosti, nyt voit lipsua." Ei. Mulla ei olisi varaa lipsua yhtään. Miksi silti tajusin, etten ole koko tänä toipumiseni aikana kertaakaan noudattanut ateriasuunnitelmaa ihan pilkulleen? Aina onnistuminen aiheuttaa kompensoinnin. Se itkettää, ahdistaa ja v*tuttaa. Taas mietin, miksei perfektionismini voisi ottaa valtaa tässä asiassa? Paranemisen kannalta olisi paljon parempi pettyä itseensä lipsumisten eikä onnistumisten kohdalla.  

Onnistumisia matkan aikana:
- Suoritin pizzahaasteen! Kerran pizzaa ravintolassa, kerran itsetehtyä. Itsetehty tosin aiheutti kaikkien fiiliksen pilanneen itkukohtauksen, koska a) ruokalaji tuli mulle yllätyksenä ja b) just edellisenä päivänä olin hienosti pizzahaasteen selättänyt, joten tuntui liian ylivoimaiselta suorittaa sama haaste heti perään. Söin ensin itkien puolet mulle annetusta palasta, jonka jälkeen poistuin pöydästä. Puolisoni onnistui kuitenkin marttyyriasenteellaan ja syyllistämisellä (:D) saamaan mut syömään toisenkin puolikkaan. Suoriuduin siis loppujen lopuksi ihan ok, vaikka vieläkin alkaa itkettää kun mietin tilanteen ahdistavuutta.

Ravintolan Fantasy-pizza (oliivi, sipuli, herkkusieni, tonnikala) puoliksi mieheni kanssa.

- Söin pari kalkkuna-riisipasteijaa.
- Söin suklaata ja pähkinöitä ihan ylimääräisenä. Myös pari piparia ja pieni pala kuivakakkua tuli maistettua.
- Selvisin siitä, että en voinut vaikuttaa ruuan tekemiseen mitenkään. Rasvaa, öljyä, juustoa ARGH APUA, mutta noh, normaalia.
- Jokaisella iltapalalla oli leipä mukana.
- Selvisin koko matkan ilman desimittaa!  
- Yhtä päivää lukuun ottamatta söin kaikki viisi ateriaa päivässä! Ja niin söivät muutkin, joten pelättyjä "taasko sun pitää syyä!?" ei tullut :)
- Täydensin rasvan saantia välillä pinjansiemenillä (about 1/2 tl verran, mutta silti!).
- Jostain syystä mulle kahden leivän syöminen tuntuu usein vaikealta (paitsi kahvilan täytetty ruisleipä). Yhdeksi lounaaksi otin yksin ollessani munakkaan ja raejuuston kaveriksi kaksi leipää, jeij!

 

Mutta...
- En mitannut, mikä todennäköisesti aiheutti joidenkin annosten kutistumisen ns. varmuuden vuoksi.
- Jos aktiviteettia ei olisi tullut talviurheilun muodossa (ei mitään hirveää hikitreeniä tietty kuitenkaan), en varmasti olisi kyennyt syömään näin hyvin eli edelleen etenkin kaikki ylimääräinen pitää "ansaita".
- Lounaiden ja päivällisten leivät jäivät pois melkein joka kerta. Puolisoni ei siitä huomauttanut, joten en sitten itse osannut patistaa itseäni.
- Syön edelleen h i t a a s t i verrattuna muihin.
- Levite "unohtui" usealta leivältä tai sitten sen määrä oli ehkä neljäsosan tavoitteesta. 

Ihana kahvilassa vartavasten mulle tehty lihaton reissari. Tosin "ei tarvitse laittaa levitettä" lipsahti ilmoille tilatessani. MUTTA otin tämän lounaan kaveriksi kaksi palaa suklaata :)

Huomenna on hetkeksi paluu arkeen. Onneksi on pari vajaata viikkoa vielä pyhien takia. Muutama lisälomapäivä tähän putkeen olisi kyllä tehnyt hyvää, mutta no can do. Loman aikana pohdiskelin paljon tilannettani. En todellakaan aio palata takaisin vanhaan, mutta ahdistus syömisestä ja etenkin omasta muuttuvasta kehostani on usein aivan valtavan suurta. Olenkin alkanut harkitsemaan lääkärin ehdottamia ahdistuslääkkeitä. Olen ollut aina lääkkeitä vastaan, koska pelkään koukuttuvani. Lääkäri ehdotti kuitenkin sellaista nappia, joka otetaan ahdistukseen tarvittaessa. En muista mainitsiko hän lääkkeen nimeä, mutta mua kiinnostaisi kuulla, jos jollain on kokemuksia ahdistuslääkkeistä. Onko ollut hyötyä? Onko sivuvaikutuksia?

Joulukooste

Kirjoittelen kännykällä, joten kuvakavalkaadia ei valitettavasti ole tiedossa. Koin kuitenkin tarvetta tulla avaamaan tilannetta ennen kuin unohdan.

Jouluaatonaatto
Menimme vanhempieni tykö jo maanantaina viiden aikaan. Söin päivällisen siellä, koska kotona oli kaapit jo tyhjillään. Ruuaksi oli riisiä ja lohta. Lohi oli niin rasvaisen näköistä, että itkuhan siinä tuli. Itku tuli myös siitä, että unohdin lämmittää ruuan ennen kuin laitoin lautaselle kasvikset. Verensokeri alhaalla, kenties :P Isäni kuitenkin oli ihana ha totesi, että ensi kerralla sujuu jo sitten taas paremmin.

Jouluaatto
Aattoaamuna söin aamupalaksi iltapalatyyppisesti jogurttia ja leipää,koska lounaaksi oli tiedossa riisipuuroa. Riisipuurolounas meni aika hyvin. Vaikka määrä ahdistikin totesin, että ahdistusta oli paljon vähemmän kuin edellisinä vuosina. Otin myös luumukeittoa ja leivän. Leiväksi valikoitui hapankorppu, joten ihan nappiin ei mennyt.

Välipalaksi taisin syödä puolikkaan omenan, mandariinin, keksin ja pari suklaakonvehtia! Otin päivän mittaan myös pari suklaata lisää sekä muutamia marmeladikarkkeja.

Joulupäivällinen sujui melko hyvin. Olin kuitenkin todella yllättynyt siitä, kuinka hitosti sitä ruokaa oikeasti piti ottaa. Puolisoni vahti silmä kovana mun annostelua, mutta pakko myöntää, että vajaaksi jäi leivän ja kalkkunan osalta. Otin kuitenkin kalkkunaa kolme siivua (äitini oli punninnut, että olivat 20g/siivu), mikä oli mielestäni jo todella hieno saavutus! Täydensin tätä satsia puolikkaalla kananmunalla. Laatkoita otin ihan oikean määrän eli yhteensä kaksi desiä. Yllätyin erityisesti näiden kohdalla, kuinka hiton paljon se pari desiä on. Huh, kuinka täynnä olin. Ahdistus purkautui niin, etten sitten ottanut jälkiruokaa ollenkaan. Olin pettynyt itseeni, mutta taas kerran en pystynyt muuttamaan toimintaani. Mutta. Otin kuitenkin illan mittaan ihan muuten vain yhteensä pari keksiä/piparia. Lahjat myös niin kovasti piristivät, että siinä hyvässä flowssa otin palan suklaata :) Iltapala oli ihan tavallinen eli siinä pystyin ottamaan itseäni niskasta kiinni. Juuri nuo lahjat auttoivat pahimman ahdistuksen yli, koska niistä sain niin konkreettisesti muistutuksen siitä, kuinka paljon musta välitetään.

Joulupäivä
Heti aamusta lähdettiin kohti pohjoista. Söin lentokentällä aamupalaksi juustoruisleivän, mitäpä muutakaan. Saavuimme perille lounasaikaan, ja tarjolla oli riisipuuroa. Otin sen kanssa myös leivän. Välipalaksi taisin ottaa pienen leivän ja omenan. Päivällinen sujui ihan hyvin, vaikka itku oli lähellä. En vielä syö perunaa, joten muiden ottaessa uuniperunaa ei mulle ollut mitään korvaavaa. Sairas mieli myhäili tyytyväisenä, mutta terve puoli harmistui. Olisin voinut ottaa kaksi extraleipää, mutta enpä ottanut. Leivän levitteen korvasin pinjansiemenillä, joka oli taas melkoinen saavutus! Ja tadaa: muut eivät ottaneet jälkkäriä, mutta minäpä otin vanukkaan! Vanukas oli sitäpaitsi isäntäväen ostama, joten se ei tosiaan ollut kevyin mahdollinen. Nom oli hyvää!

Pelattiin ruuan jälkeen lautapeliä, jonka lomassa naposteltiin kuivahedelmiä, pähkinöitä ja suklaata. Tai no, itse otin vain kuivahedelmiä,mutta silti. Iltapalan suhteen oli iloinen yllätys, että muutkin ottivat.

Nyt alkaa tympiä tämä puhelimella näpyttely, mutta sen verran vielä sanon, että on ollut ihanaa, että on pakko syödä :)  Nyt vain vielä tarkemmalla moodilla eteenpäin!

:)

Päivitin Jouluateria-postausta. Muutama tarkennus vain tuli, joten aika hyvin muistin listan ulkoa. Nyt alan viettämään Joulua ja aion tehdä sen rennolla asenteella. Tai ainakin yritän. Todennäköisesti pääsen kirjoittelemaan myös reissussa, mutta viimeistään sunnuntaina. Tämä kirjoittelu on mulle myös päiväkirjatyyppistä terapiaa, joten siinäkin mielessä todennäköisesti tulen kirjoittamaan myös ennen kotiinpaluuta.

Tänään tapahtui jotain, joka taas lisäsi motivaatiotani. Kävin yhdellä lapsuudenystävälläni. Hänen äitinsä tarjosi aivan innoisaan tekemiään pipareita, ja otinkin yhden pienen. Lähdettyäni ystäväni lähetti viestin, että hänen äitinsä oli ilahtunut kovasti, kun olin maistanut hänen tekemäänsä piparia. Vitsi että tuli hyvä mieli :) En ollut itseasiassa tiennyt, että ystäväni äiti tietää homman nimen, mutta ei todellakaan haittaa. Ja onhan hän nähnyt minut ihan jokaisessa vaiheessani, joten ihme olisi, jos ystäväni ei olisi kertonut. Mahtava tunne, kun voi jonkun saada iloiseksi ihan vain syömällä! Aion yrittää saada myös vanhempani ja puolisoni huomenna ylpeiksi siitä, kun noudatan jouluateriasuunnitelmaa.

Tsemppiä kaikille, Joulu on ihanaa aikaa, nautitaan kaikki siitä! <3

kuva

Jouluateria

Ajattelin tulla nyt kirjoittamaan tänne sen jouluruokailulistan. Arvatkaapa löydänkö sitä paperia mistään :/ Onneksi muistan sen lähes ulkoa, joten pystyn sen silti kirjoittamaan. Äidilläni on kopio, joten voin siitä päivittää, jos jotain unohtui. Näen äitiä vasta ma-iltana, mutta päivitän sitten silloin, jos jotain unohtui eli ennen aattoa on varmasti lista kokonaisuudessaan täällä ;) Kirjoittelen kommentteja siitä, miten raten kanssa sovittiin, että voin korvata/soveltaa sen mukaan, mitä meillä on joulupydässä ja mistä tykkään. 

4 palaa silliä/silakkaa/2 graavilohisiivua

Silliä yök, mutta graavilohta voisin yrittää ottaa edes yhden siivun. Tähän sovelluksena on 2rkl mätiä = 1 graavilohisiivu. Tykkään mädistä sipulin kanssa.

rosollia annos + rosollin kastiketta 1 rkl

Rosolli on ihan ok, jos sinne ei laiteta silliä sekaan. En kuitenkaan ole mikään rosollin megaystävä, mutta sovittiin, että otan sitä vähän. Muuten voin täydentää tämän salaatilla ja muilla kasviksilla. Listassa ei lue muuta kuin "annos", mutta muistelisin sen olleen ehkä kaksi desiä. En ole varma tästä kyllä.

 

kinkkua/kalkkunaa/kotijuustoa/tofua/kalaa n. 120-150 g

Mulla taitaa mennä kalalinjalla tämä, koska en syö kinkkua. Meillä on jouluisin puolitettuja kananmunia, joten tuo annos vastaisi kahta keitettyä kananmunaa. Todennäköisesti teen niin, että otan yhden kananmunan ja vähän kalaa.

kastiketta kauhallinen 

Tämä siis tarkoittaa kinkulle tai kalkkunalle tarkoitettua kastiketta. Meillä kinkun kanssa on yleensä sinappia, hilloa ja luumuja, joten sovittiin, että otan sitten vaikka niitä luumuja muutaman.

joululeipäpala+margariini

En tykkää joululimpusta, joten ihan normileivän aion ottaa.

 

laatikoita yhteensä 2 kauhallista (2 dl) tai 1 iso peruna (kauhallinen)

Laatikoista tykkään ihan tositosi paljon! Etenkin perunalaatikko on ihanaa! Tästä kohdasta en ole ihan varma, että oliko se laatikkoa JA vai TAI peruna. Tämän tarkennan myöhemmin.

maito-/piimä-/viinilasillinen tai 2 juustoviipaletta

Tästä kohdastakaan en muista, että mitä tässä oli, mutta joku maitotuote pitää anyways olla kuten yleensä. Tarkennan tämän ylihuomenna, kun saan listan käsiini.

jälkiruoka 1 kipollinen/1 kpl
Meillä juodaan kahvit aterian jälkeen. Silloin on tarjolla pipareita, kuivakakkua, joulutorttuja tai hedelmäkiisseliä, ihan mitä kukin tykkää ottaa. Katsotaan, mitä uskallan ottaa.


Suurimmat yllätykset raten kanssa keskustellessa olivat katkaravut jouluaterialla ja aamupäivän puurolounaan lisukkeet. Katkarapuja ei kuulemma lasketa oikeastaan ollenkaan mukaan eli niitä voi syödä ihan vapaasti. Jos on siis pelkkiä katkiksia ilman kastiketta tms, niin ne ovat niin suureksi osaksi nestettä, ettei niillä voi korvata mitään. Nyyh, olisin mieluusti korvannut niillä kinkun. Sitten tuo puurojuttu. Meillä riisipuuro syödään juuri ennen joulurauhan julistusta eli tavallaan lounaana. No, puuroannoksen ( 3 kauhallista=3 dl) lisäksi otetaan KAKSI leipää, maitotuote ja puuroon esim. luumusoppaa tms. Olin aivan että miten niin kaksi leipää, mutta joo, enpäs ole koskaan riisipuuroa tehnyt. Kattilalliseen puuroa tulee vain joku 1,5 dl riisiä kuulemma, joten ilmankos siihen yhteen annokseen sitä ei loppujen lopuksi paljoa tule. 

kuva

 Itseäni näiden läpikäyminen auttoi suuresti. Nyt voin edes aaton olla vähän enemmän rauhallisemmin mielin :) 

Edit: Punaisena täydennykset, jotka tarkistin äitini listasta.

Loma jee, vaikka ahdistaakin

Tänään alkoi joululoma! Jeij! Olen koko ensi viikon lomalla, koska viime vuonna mä päivystin välipäivät töissä. Loma tulee tarpeeseen, koska tämä syksy on ollut monella tapaa hyvin raskas. Kuitenkaan en voi täysin vapautuneesti ajatella lomaa. Tietenkin jouluaatto ja -ruuat jännittävät, mutta uskon pärjääväni hyvin Jouluateriasuunnitelmalla. Itse koin tosi hyödylliseksi käydä se ravitsemusterapeutin kanssa läpi. Voin listan kirjoitella tännekin, jos joku kokee sellaista kaipaavansa!

Olen lähdössä pohjoiseen ensi viikolla. Mukana menossa on puolisoni ja hänen vanhempansa. En tykkää enää hiihtämisestä, eikä laskettelukaan ole kiinnostanut enää moneen vuoteen, joten vähän olen etukäteen jo angstannut, että mitä mä oikein teen kaiket päivät kun muut ovat rinteessä. Aion kuitenkin yrittää ottaa tämän loman nimenomaan lomana eli ei varmasti haittaa, vaikka pötköttäisinkin vain kirja kädessä sisätiloissa, vai mitä :) Jotain aktiviteettia varmasti tulee kuitenkin harrastettua, esim. pulkkamäki, lumikenkäily ja potkukelkkailu ovat käyneet mielessä. Kysyin ratelta (tää on niin hyvä lyhenne ravitsemusterapeutille, että pakko alkaa käyttää!), paljonko pitäisi lisätä ruokaa, jos olisi jotain liikunnan tynkää. En siis mitään hikijumppaa voisi lähteä vielä vetämään, mutta jos menen vaikka nyt sitten lumikenkäilemään. Ilmeeni oli varmasti priceless, kun sain kuulla lisäykset.  "No se olis niinkun yksi välipalalistasta..." ok, ei kuulosta pahalta, ajattelin, mutta "... per tunti." Siiiiiiiis whaaaaat!? Jos menen muutamaksi tunniksi pulkkamäkeen, mun pitää nykäistä huiviin kolme joulutorttua tai jotain :D Haha, joo morjens. Toisaalta. Eilen oli kunnon juoksupäivä. Aamulla menin ravitsemusterapiaan, josta kirmasin työreissuun parin tunnin junamatkan päähän. Siellä tuli sinkoiltua paikasta toiseen ja paluujunaan ehdin juuri ja juuri juoksuaskelten ansiosta. Kotimatkalla tajusin, kuinka paljon pienikin lisäaktiviteetti vaikuttaa omaan jaksamiseen ja oloon. Kai se on vain siis uskottava ratea.

Vähän kyllä jännittää tälläkin kertaa, miten reissu menee. Asumme saman katon alla puolisoni vanhempien kanssa. Mieheni isä on se, joka aina kokkailee. Mua ahdistaa, etten pysty kontrolloimaan sitä, mitä ruokia laitetaan ja mitä niihin laitetaan. Ja mitä jos siellä on vain vaikeita ruokia ja tuotteita? Ja mitä jos kaikki hermostuvat, kun mun pitää syödä niin usein? Entäs kun mun olo on heikko ja ruoka-aika nyt, ja sitten sanotaan "oota nyt vielä tunti, niin ruoka on valmista." ?Tähän reagoin syömättömyydellä, itkulla ja tärinällä. Eikä "ota vaikka leipä odotellessa" auta tilannetta yhtään. Olen lähettänyt heille etukäteen ateriasuunnitelmani ja muutenkin vähän tietoa siitä, mikä tilanteeni tällä hetkellä on. Vien omat ns. turvaleivät mukanani, mutta muuten pitäisi mennä heidän tuotteillaan. Tai ainakin yritän. Pelkään kuitenkin kovasti ajattelemattomia kommentteja. No, yritän muodostaa avoimen mielen vielä ennen lähtöä.

Hehkeä asukuva.

Breakfast at work!

Itselleen sallimisen vaikeus

Mä rakastan Joulua! Mä rakastan sitä, koska mä rakastan lahjojen antamista! Mikään ei ole parempaa kuin saada vastaanottaja joko nauramaan pissat housuissa tai itkemään liikutuksen kyyneleitä :D Ja vaikka itse sanonkin, mä olen tosi hyvä ostamaan lahjoja! Olen erittäin pihi mitä tulee itselle ostamiseen, mutta nytkin joululahjoihin on kulunut melkoisen suuri summa rahaa. Miksi se itselleen ostaminen onkin aina niin vaikeaa. Jotenkin pitää aina olla jotain erityistä, jonka takia olen "ansainnut" jotain kivaa itselleni.

Eilen tämä itselleen suomisen vaikeus once again konkretisoitui. Mulla oli aikaa ennen tukihenkilön treffaamista, joten päätin käydä yhdessä vaatekaupassa, jonne mulla oli lahjakortti. Lahjakortti oli maannut lompakossani jo pitkään, joten ajattelin nyt olevan aika vihdoin käyttää se. Kuitenkin joululahjaksi tulee taas uusia ;) Valitsin liikkeestä paidan ja hiuspannan. Molemmat olivat mun mittakaavassa vähän ehkä kalliita, mutta ajattelin, että kuluupahan lahjakortti loppuun. Kassalla koinkin ikävän yllätyksen. 

"Tästä jäi maksettavaa vielä 21 e."
"Öööö... Aijaa. Okei. Mä jotenkin luulin, ettei tuota lahjakorttia ollut vielä käytetty. Miten mä en yhtään muistanut jo käyttäneeni sitä."
Laitan pankkikortin lukijaan.
"Niin tai hmm, mitäs jos...ehhh, jos mä en ottaiskaan näitä?"
"Voi ei emmä tiiä oikeen. En tiiä saako tota palautettua lahjakortille tota summaa. Ei sitä varmaan saa. Onko sulla yhtään rahaa siinä kortilla?"
"NO KYLLÄ MULLA NYT RAHAA ON :D Ei se siitä oo kiinni, luulin vain voivani maksaa kokonaan lahjakortilla, mut joo ihan sama."

Olin tyystin unohtanut jo käyttäneeni suurimman osan kortilla olleesta summasta. Ei tosiaankaan ollut kiinni siitä, etteikö mulla olisi rahaa. En vain olisi halunnut käyttää sitä itseeni. Mulle tuli hirveä morkkis ja paha mieli. Olishan tuon jotenkin varmasti saanut peruttua, mutta en jaksanut jäädä vänkäämään myyjän kanssa. Onneksi oli se th:n tapaaminen, niin sain hänelle kerrottua ahdistukseni. Th totesi, että taitaa nyt olla korostunutta tuo rahankäytön kontrollointi, koska en voi enää vanhaan malliin kontrolloida syömisiäni. Niin se taitaa olla. Olen aina ollut tosi säästeliäs, mutta kyllä tämän sairauden myötä ovat kukkaronnyöritkin kiristyneet. Th sanoi, että mun pitäisi sallia itseni hemmottelu. So true. Ja siis muutenkin kuin ruuan kautta, vaikka siinäkin on superpaljon opettelemista. Kaikenlainen itselleen hyvän tekeminen ja itseensä panostaminen tuntuu vaikealta. Onneksi th sekä kotona puolisoni vakuuttivat, että ostokseni olivat täysin oikeutettuja, eivätkä todellakaan kallita. Pakko se on uskoa. Ja olihan varsinkin se panta ihan superkiva. Ja kyllä mä ne ansaitsin! Varsinkin syötyäni lounaaksi th:n kanssa meksikolaisbuffetissa kanarisottoa, kasvislasagnea (omg!) ja puolikkaan pizzapalan (omfg!) ;)

Jo parina päivänä jälkkäriksi tuliaiseksi saamian tobleroneja, lempparia nam!

Miksen hymyilisi myös itselleni?

Syyllisyydestä sana jos toinenkin.

Olin eilen parin kaverin kanssa kahvilla. Jutellessamme paranemistilanteestani sain jälleen kerran kuulla ne sanat. "On sulla kyllä kärsivällinen mies, you're a lucky girl" ja "lainkaan syyllistämättä, onhan toi varmasti aivan helvetin vaikeaa läheisille". Niin, kyllä, olen onnekas, koska mulla on todellakin ihanin mies ja kyllä, tämä on varmasti ollut aivan todella turhauttavaa varsinkin mun vanhemmille ja miehelle. Monet ovat todenneet, että onpas miehesi saanut kestää paljon. Joka kerta olen myötäillyt, mutten ole oikein tiennyt, mitä sanoa. En ole niinkään alkanut tuntea valtavaa syyllisyyttä, vaan lähinnä ärtymystä. En ole kuitenkaan päässyt perille, mistä kiukku juontaa juurensa.

Tänään töihin kävellessäni pyörittelin näitä asioita päässäni. Kaivelin sisintäni ja yritin löytää sitä jotakin. Vähän samalla tavalla, kun joskus on joku asia "ihan kielen päällä", tiesin nyt löytäväni jonkun erityisen syyn ärtymykselleni. Sitten sen keksin. En minä ole valinnut tätä sairautta! Sanooko kukaan syöpää sairastavalle, että on varmaan rankkaa sun läheisille. Tai että on sulla kärsivällinen puoliso, kun jaksaa kuskata sua sytostaattihoitoihin. No ei v**** varmana sano! Olisinpa osannut näpäyttää tämän joka kerta, kun joku on voivotellut läheisteni kohtaloa. En suostu kantamaan syyllisyyden taakkaa tämän kaiken p*skan keskellä. Paraneminen on muutenkin jo aivan tarpeeksi rankkaa. 

kuva

Tuohon "you're a lucky girl"-kommenttiin sanoisin sen verran, että juu olen onnekas monestakin syystä, ja olen saanut rinnalleni juuri minulle täydellisen puolison. Arvostan kuitenkin itseäni niin paljon, että mun mielestä miehenikin on onnekas saadessaan olla minun kanssani. Ihan yhtälailla hänelläkin on omat oikkunsa, aivan kuten ihan jokaisella ihmisellä. Vaikka (etenkin alunalkaen) sairauteeni liittyy/liittyi huono itsetunto, olen tajunnut jo monta vuotta sitten olevani oikeastaan tosi jees ystävänä ja puolisonakin. Mielestäni mussa on tosi paljon hyviä puolia ja olen oikeasti hyvä tyyppi. Nyt ehkä joku ihmettelee, mihin olen sitten tätä sairautta enää tarvinnut. Se onkin jo niin vaikea kysymys, että ei taida vastausta ihan heti löytyä.

Haluan korostaa, että totta kai anoreksiaa on kamalaa seurata vierestä. Ja todellakin mieheni on ollut kärsivällinen ja jaksanut sh:n aiheuttamia urpoilujani harvinaisen hyvin. Tämä ärtymykseni johtuu siitä sävystä, jolla asiasta sanotaan. Tavallaan ei pidetä anoreksiaa sairautena, johon nimenomaan sairastutaan. En ole ostanut syömishäiriötä kaupasta tai tieten tahtoen hankkinut sitä kuten vaikka ripulia ottamalla kourallisen laksatiiveja (en ole näin ikinä tehnyt, tämä oli vain esimerkki). Ihmisten on vaikea ymmärtää, että sairaus on sairaus, oli se sitten kehossa tai mielessä. Uskon, että moni voi samaistua ja ymmärtää mitä tarkoitan. 
 

Turha vertailu.

Tunnen itseni todella isoksi koko ajan. Mua ahdistaa olla itseni kanssa. Mua ärsyttää se, kuinka mä koko ajan mollaan itseäni pääni sisällä. Yritän kuitenkin jatkuvasti myös muistuttaa siitä, että tuhoan itseni, jos jatkan syömisvammailua. Jos (tai siis KUN) nyt pysyn paranemisen tiellä, luustoni ei romahda osteopenian tai osteoporoosin puolelle eikä sydämeni vaurioidu pysyvästi. Silti usein ajattelen, että ehken kuitenkaan ole ollut riittävän huonossa kunnossa. Väkisinkin vertaan siihen, että jonkun bmi on ollut 13 tai alle, ja heitäkin on edelleen hengissä. Yhteen blogiin oli tähän liittyen kommentoitu todella valaisevasti. Kommentoija kirjoitti, että syömishäiriö voi tappaa bmi-lukemaan katsomatta. Hän kertoi, että hänen tuttunsa oli kuollut syömishäiriöön normaalipainoisena. Nimenomaan: ei vaadi mitään hurjia lukemia, kun keho saattaa jo pettää. Olemme kaikki erilaisia yksilöitä, joten myös alipaino ja -ravitsemus vaikuttavat jokaiseen eri tavalla. Olemme myös aivan erilaisia rakenteeltamme, kehonkoostumukseltamme ja ulkonäöltämme. Sen takia onkin typerää vertailla painoja, painoindeksejä tai mittanauhan lukemia. Yritän takoa tätä päähäni, mutta joudun varmasti takomaan vielä pitkään, jotta oikeasti sisäistäisin sen ja olisin vapaa vertailulta.

Eilen illalla otin muutamia suklaa- ja toffeekarkkeja. Mun ei edes erityisesti tehnyt niitä mieli, mutta halusin todistaa itselleni, että pystyn herkuttelemaan. Hetken se oli kivaa, mutta mieli on maassa edelleen niiden takia. En tiedä, masentaako mua enemmän se, että söin niitä vai se, että angstaan siitä. Taas jouduin kovasti perustelemaan itselleni, että olin ollut melkein kuusi tuntia jouluostoksilla ja kolme kertaa koiran kanssa ulkona sekä syönyt lounaaksi kevyehkön salaatin, joten tarvitsin ylimääräistä energiaa. Edelleen ajattelen liian usein, että ruoka - ja etenkin kaikki ylimääräinen - pitää ansaita erikseen. Salaatista muuten puheenollen, olin päättänyt ottavani wokin, mutta ne olivat poistuneet valikoimasta, höh! Siksi päädyin salaattiin.

Fazer Cafen salaatti.

Koin muuten eilen ruokakaupassa taas samanlaisen ressu-olon, jota edellisen postauksen my little pony-kuva kuvastaa. Yhdellä naisella oli iso pussi irtokarkkeja kädessään. Kuljin irttareiden ohi, ja mua alkoi niin harmittaa, koska en pystynyt ottamaan niitä. Tiedättekö sen olon, kun joku pyytää yrittämään, mutta tiedätte jo etukäteen, ettette pysty siihen. Opettaja pyytää tulemaan taululle ratkaisemaan yhtälöä, jonka ratkaisutapaa ei ole vielä opetettu. Tiedät epäonnistuvasi. Sellainen olo mulle tuli taas. Olisin niin halunnut ottaa irtokarkkeja, mutta tiesin, että kävelen siitä vain ohi haaveillen. Jonain päivänä mä vielä näytän Candykingille olevani vahva!

gif

Miksi on niin paljon kaikkea hyvää!?

Aamulla oli hyyyvin pyöreä olo, mutta yritin työntää sen pois mielestäni. Aamupalan jälkeen otin töissä tarjolla olleista herkuista palan suklaata ja pienen keksin. Otin, koska suklaa on hyvää, samoin keksit.

Pyöreä olo ei helpottanut päivän aikana, päinvastoin. Otin kuitenkin välipalan jälkeen viisi banaanilastua, koska ne on hyviä. 

Kotiin tultuani  iski hirveä ahmimisolo. Lapoin suuhuni kaikkea mitä kaapista löytyi. Ja joo, edelleenkään ei tämä ollut varmastikaan "oikeaa" ahmimista, mutta omalla kohdallani kaikki ylimääräinen ja outoon kellonaikaan seisten syöty on ahmintaa. Otin perus porkkana-lehtileipä-leikkelejuttujen lisäksi myös palan piparitaikinaa, koska se on hyvää. 

Ahminnan ja turpean olon vuoksi olin ajatellut, että teen kevyen kasvissosekeiton veteen ja syön sitä. Mun teki kuitenkin hirveästi mieli jo lounaallakin syömääni kanakastiketta ja riisiä. Otinkin sitä, koska se on hyvää. Määrä jäi pieneksi, mutta eiköhän energiaa kertynyt triplasti kasvissosekeittoon verrattuna. 

vajaa desi riisiä, desi kanakastiketta, 2 rkl raejuustoa ja kourallinen papuja. Annos näyttää isolta, mutta lautanen on lasten versio.

Nyt ahdistaa ja pohdin, jääköhän iltapala väliin. Mua myös väsyttää ihan hirveän paljon, joten se saattaa jäädää väliin ihan jo aikaisin nukkumaan menemisen takia. Olisi vaan kiva koko ajan syödä kaikkea hyvää. Mua pelottaa, että jos alan sallimaan itselleni enemmän, lähtee koko touhu lapasesta. Kohta havahdun siihen, että syön suklaata ja sipsejä joka päivä. Sitten havahdun siihen, kun rt huomauttaa mun olevan ylipainoinen.

Pakko muuten kertoa tässä angstauksen keskellä myös hauska yksityiskohta. Mieheni on tehnyt mulle joulukalenterin, jossa on joka päivälle joku karkki ja välillä myös pieniä lahjoja. Siivotessani löysin hänen herkkukätkönsä vahingossa! Siellä oli mm. budapesteja, jotka ovat tosi hyviä. Otin yhden, mutta mulle tuli niin huono omatunto ("varastamisesta", ei kaloreista), että mun oli pakko sylkäistä se pois :D haha, ihan kuin joku pikkulapsi. En aio hiiskua, että löysin salapaikan ;) Tuosta tuli mieleeni, että voisin joku kerta kirjoittaa typerästä sh-oireestani chew and spit. Se on vähentynyt paljon, mutta ärsyttävän usein teen sitä vieläkin. Tajusin juuri, etten ole tainnut jostain syystä mainita asiasta edes polilla, hupsis.

Höh.

Taas saan jatkuvasti huomata, kuinka hemmetin vääristyneitä mun ajatukset ovat. Muutama esimerkkitilanne:

- Olemme lähdössä joululoman aikana mieheni vanhempien luokse muutamaksi päiväksi. Laitoin heille etukäteen piiiitkän sähköpostiviestin, jossa kerroin mm. ateriasuunnitelmani ja mitä tuotteita käytän tällä hetkellä. Kirjoitin viestiin näin: " Määrät ovat varmaan suuren oloisia, mutta tällä hetkellä painotavoite on vielä niin monen kilon päässä, että näillä mennään ahdistuksesta huolimatta." Mieheni soitti porukoilleen ja kysyi, oliko heillä mitään kommentoitavaa viestiini. Ei kuulemma ollut, paitsi että "aika pieniähän nuo määrät ovat". WTF!?!?!?!?!?

- Mun maha on mun mielestä jo aika iso ja muutenkin olen levinnyt joka suuntaan kilojen myötä. Huomasin kuitenkin, että xs-kokoinen tyköistuva hameeni ei ole edelleenkään tiukka vyötäröltä. En kai voi olla mikään valtava.

-Mielestäni puuroannokseni on riittävä, mutta ei se taida olla, kun syön sen kotona Kokon xs-kulhosta ja töissä kahvikupista.

Tämmöisiä tuli mieleen viime päivien tapahtumista.

Tänään jouduin taas kerran pettymään itseeni, kun piti valita päivällisen korvike. Olisin halunnut kaupasta juustoruisleivän, mutta niitä ei ollut saatavilla. No mihin päädyin? Porkkanapiirakkaan ja skyr-rahkaan. Mun fiilis oli tällainen kaupasta kävellessäni:

kuva

Möks. Enkä silti pystynyt kääntymään takaisin ja ottamaan jotain muuta täytettyä leipää tai edes kahta porkkanapiirakkaa. Rahkakin oli se kevyin mahdollinen. Tuplamöks. Iltapala oli onneksi runsas ja otin herkuksi piparitaikinaa, omnom ja nam. Enää siis ehkä vain yksinkertainen möks.

Ruokien annostelu

Annosteluohjeen kirjoittamisesta esitettiin toive, joten tässäpä tulee! Ruoka-aineiden vaihtotaulukko on myös hyvä apuväline, mutta ainakin itselleni on tämänhetkisessä tilanteessa ollut enemmän hyötyä tästä annostelulistasta. En ole kovinkaan hyvin pystynyt vielä näitä määriä noudattamaan muun kuin kastikkeiden kanssa, mutta näistä näkee hyvin, minkälaisia annosten kuuluisi olla.

Kauhallinen = 1 dl
Lautasellinen keitoissa/puurossa = 3 dl

Peruna
Peruna: 2 keskikokoista
Pasta, riisi, perunasose, couscous, nuudeli, quinoa: 2 kauhallista tai 1/4 lautasellista
Ranskanperunat, lohkoperunat: 2 kauhallista tai 1/4 lautasellista
Lämmin lisäkekastike: kauhallinen

kuva

Kylmä lisäkekastike: 1/2 kauhallista

Lihapyörykät ja -pihvit
Lihapyörykkä: 6 kpl
Jauhelihapihvi: 2 kpl
Jauhelihamurekeviipale: 2 viipaletta
Kokolihapihvi: 1 kpl
Naudan tai porsaan paisti tai file: 3-4 viipaletta

Kasvispyörykät ja -pihvit
Kasvispyödykkä, - kroketti tai -nugetti: 6 kpl
Kasvispihvi: 2-3 kpl
Quorn-file: 3 kpl

Kalaruoat

kuva

Kalafile: 1/2-1 (n. 150 g)
Pakastesei-pal: 1 + kuorrutetta/kastiketta
Silakkafilepihvi: 2-3 kpl
Kalapuikko: 5 kpl
Kalapyörykkä: 6 kpl
Graavilohi: 4-6 viipaletta

Broileriruoat
Broilerifile, rintaleike: 1 kpl
Koipireisipala: 1 kpl

Kastikeruoat
Liha-, kana-, kala-, makkara-, feta-, quorn- tai soijarouhekastike: 2 kauhallista
Kasviskastike: 3 kauhallista

Keitto: lautasellinen
(keiton kanssa 2 viipaletta leipää levitteellä)

Laatikkoruuat (+risotto, lasagne, paistokset, wokkiruuat yms ruuat. joissa riisiä/nuudelia/pastaa)
3 kauhallista tai 1/2 lautasellista

kuva

Muut
Pinaatti-, porkkana- tai veriohukaiset: 13 kpl
Nakit, kasvisnakot: 4 kpl
Grillimakkara: 1 kpl
Kaalikääryle: 2 kpl
Ruokaisa salaatti: 4 kauhallista tai 3/4 lautasellista
Puuro, maitoon keitetty: lautasellinen (+ marjakeittokauhllinen + 2 leipää levitteellä)

Muut, joissa ei tarvitse ottaa leipää erikseen
Pitsa: 1 kpl
Tacot (liha/papu, salsakastike, juustoraaste, guacamole, kasviksia): 3 kpl
Tortilla tai wrap (liha/papu, salsa, kasvikset, juusto/kermaviili): 2 kpl
Sushilajitelma: 10-12 kpl
Hampurilainen ja pienet ranskalaiset: 1 annos
Valmis täytetty patonki: 1 kpl

kuva

Jälkiruuat/välipalat
Jälkiruokakulhollinen/annospurkki
Hedelmäsalaattiin ja kiisseliin lisäksi jäätelö-/kermavaahto-/vaniljakastikehattu tai -nokare
Ohukaiset: 5 kpl + hillosilmä
Pannukakku + hillosilmä
  
Aamu- ja iltapala
Puuro ja murot: lautasellinen 
Mysli: 1 dl
Weetabix: 2 kpl

Leivät
1 leipä = 1/2 sämpylää = 1 karjalanpiirakka = 1/2 reissumies = 2 näkkileipää = 3 hapankorppua
 

Tässäpä tämmöinen litania. Ja jos jonkun sairas mieli ajattelee, että ok eli yksi ateria on vaikka kuusi lihapullaa eikä muuta, niin väärin meni. Muistutan, että nämä ovat siis annoksen osien määriä. Kyllähän sen kaikki hiffaa, mutta sh on niin katala, että hyvä vain muistutella itsestäänselvyyksistäkin! Niin ja tuo lautasellinen on 3 dl vain keiton ja puuron yhteydessä. Älkää siis yrittäkö kääntää ohjeita niin, että kun esim. risottoa otetaan "3 dl tai 1/2 lautasellista", että jälkimmäinen vaihtoehto tarkoittaisi 1,5 dl ;) Tiedän, että syömishäiriö laittaa lukemaan kaikki ohjeet alakanttiin. Tehkää tuon syömishäiriön äänen kuullessanne ensin näin

gif

ja sitten näin

kuva

<3

Hoko ja suuri haaste!

Tänään oli hoitokokous eli hoko. Siihen osallistui minun lisäkseni lääkäri, omahoitaja ja tukihenkilö. Vaa'alle nouseminen oli aivan hanurista as usual, mutta muuten kaikki meni hyvin. Sain paljon positiivisia kommentteja motivaatiostani ja etenemisestäni. Toisaalta ihana kuulla, että mun paranemishalu on noteerattu, mutta toisaalta sairas mieleni kuiskutti, että etenenköhän kuitenkin liian nopeasti. Ilmaisin pelkoni, että hoito lopetetaan, koska olen mennyt parempaan suuntaan. Siihen onneksi sain heti vastineen, ettö hoitoa jatketaan niin kauan kuin siitä katsotaan olevan hyötyä. Toisin sanoen pelko hoidon katkeamisesta olisi aiheellista vain, jos mä nimenomaan en etenisi. Kyllähän mä sen tiesin, mutta oli silti helpottavaa kuulla se. Päiväosastoa edelleen kuitenkin pyöriteltiin keskustelussa, ja kaikki olivat hyvillään siitä, etten pidä sitä poissuljettuna ajatuksena. Sovittiin, että seuraavassa hokossa tammikuun puolessa välissä katsotaan, onko osastojaksolle tarvetta. Itse olen ajatellut niin, että jos en siihen mennessä ole pystynyt nostamaan ruokamääriä riittäviksi säännöllisesti joka päivä, otan vastaan osastoehdotuksen. Niin ja siis nimenomaan päiväosasto, ei kokovuorokautinen. Siihen asti jatketaan tukihenkilön kanssa työskentelyä. Ensi viikolla on taas rt:n käynti, mutta en tiedä, kuinka sovitaan hänen kanssaan jatkosta. Polin fyssarille laitettiin myös yhteydenottopyyntö, jotta voisin mennä häntäkin tapaamaan. Kuulosti nimittäin todella hyvältä, että pääsisin juttelemaan suhteestani liikuntaan ja siitä, milloin ja miten voisin lähteä jotain liikuntaa harrastamaan. Itseäni askarruttaa erityisesti, että onko liikunta ilman kalorien kuluttamistavoitetta edes mahdollista, ja millä intensiteetillä liikunta kannattaa aloittaa uudelleen.

Tänään oli melkoisten haasteiden päivä taas. En syönyt aamiaista ennen hokoa, ja sieltä juoksin pää kolmantena jalkana koulutukseen. Onneksi koulutuspaikalla oli aamukahvitarjoilu, joka sisälsi myös leipiä. Otin yhden ruisleipäpalan juustolla ja kurkulla. Ei siis millään muotoa riittävä aamupala, mutta ehdottomasti parempi kuin ei mitään!

Lounasaikaan olikin yksi suurimmista haasteista tähän mennessä, jonka olen joutunut kohtaamaan yksin. Lounas oli perinteisessä linjastotyyppisessä henkilöstöruokalassa. Pelkäsin annostelua ihan hirveästi etukäteen.  Homma sujui kuitenkin aika hyvin. Tarjolla oli perunoita ja kalaa tai perunoita ja kasvispaistosta. Perunoita en ottanut, joten ihan nappiin ei mennyt, mutta otin kaksi kunnollista kauhallista kasvisjuttua :)  Siihen seuraksi nappasin myös salaattia ja leivän. Kahvitauolla en uskaltanut ottaa tarjolla ollutta porkkanakakkua, mutta söin mukanani olleet myslipatukan ja omenan. Söin ne ihan pöytäseurueessa, eikä hävettänyt tai ahdistanut edes kovin paljoa. 

Tulikohan otettua jopa vähän överisti ruokaa...

Ainiin. Jotain erikoista tapahtui ennen lounasta. Mulla oli aivan HIRVEÄ nälkä! Siis mä sekä tunsin että kuulin sen. Mun maha murisi todella kovaan ääneen nälkäänsä :D Olen jo tuntenut nälkää monena päivänä, mutta tämä oli oikein kunnon nälkä! Eikä tuo iso ruoka-annos edes tuntunut täyttävän mun mahaa. Kohta taidan jo syödä päivällisen, koska olo on harvinaisen heikko jostain syystä. Ehkä ainakin tuo aamupalan kutistuminen vaikuttaa olooni. Vaikka onkin ollut positiivinen päivä monella tapaa, fiilis on väsynyt ja tuskainen. Sellainen ressu-olo jotenkin. Kaipa se tästä kohta taas helpottaa.

Ahdistuksen vanki.

Mä en jaksa tätä sairautta! Mä en jaksa koko ajan miettiä, voinko syödä jotain vai en. Mä haluan herkutella ja elää vapaana. En halua tuhlata yhtään enempää minuutteja, tunteja, päiviä saati vuosia ulkomuodostani murehtimiseen.

Mutta miksi painon nouseminen ja kehon muuttuminen ahdistaa näin paljon?! Olen aikuinen nainen, jonka maailma on niin vääristynyt, etteivät sanat riitä sitä kertomaan. Vaikkakin on kyllä vaikea myöntää, että mieleni todella on vääristynyt... Välillä nimittäin palaan siihen omaan kuplaani, jossa kaikki muut ovat väärässä ja yrittävät vain huijata mut rumaksi ja läskiksi. Joka kerta kun selätän jonkun haasteen, tulee valtava ahdistus. Jokaisen ilon hetken ja onnistumisen tunteen pilaa peilikuvasta tai valasolosta aiheutuva tuska. Huomenna on punnitus, jossa nousen vaa'alle häpeissäni, vaikka pitäisi vain olla ylpeä nousseesta lukemasta. MIten tästä suosta oikein noustaan, kysynpähän vain. 

kuva

Pikkujoulut takana!

Pikkujouluista palattu ja selvitty kunnialla! Ainakin omasta mielestäni kaikki meni tosi hyvin myös syömisten suhteen. Koin kyllä valtavaa läskihdistusta, kun juhlissa otettiin paljon valokuvia. Melkein jokaisessa kuvassa näytän mielestäni tosi isolta :/ Eniten mua ahdistaa käsivarret. Kai mä kaipaan ohuita käsivarsia enemmän kuin haluaisin myöntää. Ei mulla mitkään jäätävät tikkukädet ole ollut ikinä, mutta miten musta tuntuu, että pienikin painon nousu näkyy heti niissä. Ja pyllyssä. Ja reisissä. Ja mahassa. Äääh huoh joka paikassahan ne kilot näkyvät, hittolainen. Pakko vain yrittää kestää näitä tunteita ja hyväksyä se fakta, etten voi elää pienikokoisena tai laihana. En, vaikka kuinka haluaisin.

Valasolosta huolimatta sain tosiaan aika kivasti toteutettua ruokailut. Aamupalan söin normaalisti kotona. Lounaaksi rohkaistuin ostamaan kauan himoitsemani kanawrapit juna-aseman kaupasta. Oli toooooosi hyvää ja söin molemmat pötkylät junassa! Onneksi viereeni ei istunut ketään ja muutenkin menin jo edeltä yksin pikkujoulupaikkakunnalle. Muut toimipisteemme työntekijät tulivat pari tuntia mun jälkeen, koska menin hoitamaan omia asioitani jo aikaisemmin.

Välipalaksi söin vain omenan, joten onneksi lounas oli ollut tuhti! Harkitsin nimittäin vain toisen puolikkaan syömistä wrapeista. Thank god olin kaukaa viisas ja nykäisin molemmat huiviin. Pikkujoulujen aloituspaikassa oli pientä naposteltavaa, mutta en niistä olisi mitään kunnollista välipalaa saanut koottua. Otin dippivihanneksia ja 1,5 ruisnappia erilaisilla päällysteillä. Puolitoista siksi, että otin kaksi, mutta toinen oli pahaa eli söin siitä vain puolet :D 

Illallinen oli kolmen lajin eli siihen kuului alku-, pää- ja jälkiruoka. En päässyt istumaan niiden läheisimpien työkavereiden viereen, mutta sille ei voinut mitään. Yksi ihana tuli alkuruuan kohdalla kysymään, miten menee. Sanoin, ettei koin hyvin, koska siinä oli silliä (yök!). Työkaverini kuiskasi rohkaisevasti, että ota siitä edes jotain ja ota leipää. Söin annoksestani kasvishärpäkkeet ja otin pienen palan pöytään tuotua vaalea leipää. 

Pääruoka oli suurimmalle osalla lihaa, mutta mulle kalaa. Annoksessa oli kasviksia tomaattikastikkeessa ja iso mötkäle turskaa. Turskahan kuulostaa kamalalta, mutta oli se ihan hyvää. Kastike oli todella suolaista, josta annoin myös palautetta tarjoilijalle. Söin kaikki kasvikset ja ainakin puolet kalasta. Annos oli tyypillistä fiinimmän ravintolan kokoluokkaa, joten kovin iso se ei kyllä loppujen lopuksi ollut. Oloni oli hieman hutera, joten otin vielä toisen palan leipää ja maistoin myös pöydässä ollutta kirnuvoita sen kanssa!

Jälkiruuaksi oli jotain kuivakakkua, jotain vaahtoa (heh, huomaa etten jaksanut kuunnella kokin selostuksia) ja marinoituja hedelmiä pari palaa. Söin hedelmät, vaahtoa jonkin verran ja maistoin kuivakakkua. Kakkupalakin oli hyvää, eikä sitä edes ollut kovin paljon lautasella, mutta tässä kohtaa identiteettiongelmani puski voimakkaasti läpi. "Enhän minä syö jälkiruokia". Se harmitti, mutta sentään maistoin kaikkea.

Matkalla baariin söin mukanani olleen puolikkaan myslipatukan ja yöllä melkein kokonaisen vesirinkelin (haha) ehkäistäkseni heikotusta. Hotelliaamiainen meni myös ihan ok. En tiedä mikä siinä on, mutta taas mun kädet tärisi aamiaisen aikana. Mua harmitti, etten pystynyt keskittymään juurikaan makuihin, koska piti keskittyä niin paljon ihan vain siihen, että sai syötyä. Jännitystä, heikotusta vai molempia? No idea. Otin kotimatkalle aamiaiselta evääksi pienen omenan ja coctailpiirakan. Söin ne junassa, vaikkei mulla olisi mikään ruoka-aika ollut siinä vaiheessa. Mun teki niitä mieli, joten söin ne :D

Meno- ja paluumatkalla junassa tuli jotenkin ihanan normaali olo. Siinä sitä vain söin matkaeväitä ja nautin niistä. Illallisella oli myös kiva huomata, ettei kukaan kiinnittänyt huomiota siihen, että söin. Ei kukaan tuntunut katsovan oudoksuvasti, vaikka otin toisen palan leipää. Ihanan normaalia! Alan ihan oikeasti pikkuhiljaa nauttia siitä. Tuollaisina hetkinä tuntuu aivan todella urpolta, että olen monta vuotta pelännyt nimenomaan sitä normaaliutta. Olen silti minä eli aivan erilainen kuin kukaan muu, vaikka käyttäytyisinkin ja söisinkin ihan tavallisesti.

Huomenna on tukihenkilön kanssa aamiaistrefftit (nyt näen sitten, mitä mun oikeasti olisi pitänyt syödä näillä monilla syksyn buffetaamiaisilla ;)) ja ylihuomenna on hoitokokous. Odotan molempia hyvillä mielin ja innolla :)


Edit: Ainiin! Lounaaksi söin spagetti bolognesea kotona. Nyt se sujui jo paljon paremmin eli harjoitus tekee mestarin! Nii ja arvatkaa mitä. Välipala-aikaan ollaan menossa kauppakeskukseen kahville mieheni kanssa. Ajattelin ottaa siellä välipalaksi jonkun kivan syötävän, ehkä leivän tai pullan tai keksin tai tai tai no, jotain :) Menkää hei kaikki muutkin sen oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja kokeilkaa ottaa rohkeasti haasteita vastaan. Ei ole mitään menetettävää - päinvastoin!