Sosiaalinen syöminen

Sosiaaliset ruokailutilanteet ovat helpottaneet huomattavasti viimeisen puolen vuoden aikana - vuodesta puhumattakaan. Tasan vuosi sitten koin kauhun hetkiä, kun piti lähteä reissuun viikonlopuksi, ja tiedossa oli josjonkinlaisia ruokailutilanteita. Etukäteistuskailusta kyseiselle reissulle voit lukea täältä. Ihanaa, että olen päässyt aimoharppauksen tässä(kin) asiassa eteenpäin!

Muutamia esimerkkejä:

- Olen syönyt Ikeassa sekalaisessa seurassa valmiiksi annostellun kalasetin jo kaksi kertaa. Vaikka seuraan lyöttäytyi ruokailun aikana yksi ylläri-ihminen, en saanut mitään paniikkikohtausta. Kyllä se hieman vakavoitti, mutta sain kuitenkin syötyä. Tämä kuva on aiemmalta kerralta, mutta saman annoksen söin viime viikollakin. (By the way, olin aiiiivan fiiliksissä, kun Ikeassa oli joulukoristeita jo joka lähtöön jeeeee ;))

- Menimme porukalla kavereiden kanssa syömään hampurilaispaikkaan. Ruokapaikka selvisi vasta abouttiarallaa matkalla sinne, joten en todellakaan ehtinyt valmistautumaan esimerkiksi tsekkaamalla ruokalistan. En silti ahdistunut siitä ollenkaan. Viime syksynä jokainen ravintolakäynti (joita ei montaa ollut) piti suunnitella tarkkaan etukäteen. Yleensä sovimme mieheni kanssa, mitä syön. Tuttuun tapaan toki nytkin jahkailin kahden annoksen välillä, mutta kumpikaan näistä ei kuitenkaan ollut salaatti :) Päädyin kanapihviin. Vasta tilattuani tajusin, että hetkinen! Annoksessa on perunoita! Hetkeksi tuli sellainen kuinka noloa-fiilis, mutta pääsin siitä kavereideni avulla nopeasti eroon. Maistoin muutaman perunankin jopa, ja se jos mikä oli mulle upea suoritus!

- Pystyin jäämään kaverilleni yöksi illanvieton jälkeen muiden kanssa. Vielä esim. vuosi sitten tämä olisi ollut todella haastavaa, koska olisi pitänyt miettiä tarkkaan oman ruokailun järjestäminen tuotteiden kannalta. En väitä, etteikö mun kurkkua olisi kuristanut, kun aamupalalla oli tarjolla the ultimate horrorleipää eli real-leipää sekä jotain porkkanakaurapaloja. Juustokaan ei ollut kevyttä, eikä ollut ohuita leikkeleitä. Puuroa en tehnyt itse, joten en tiennyt, mistä hiutaleista se oli eli en tiennyt kaloreita. Raejuusto ei ollut rasvatonta. Söin kuitenkin sitä, mitä oli tarjolla. Joo, juustoviipaleeni oli seitinohut, mutta otin sitä silti. Realiin en pysty vieläkään koskemaan, mutta otin kaurapalan! Pieniä asioita periaatteesa, mutta mulle merkkejä eteenpäin menemisestä :)

- En lämmitä töissä enää eväitä salassa tai jätä niitä lämmittämättä kun muita on paikalla, ettei kukaan huomaisi, että syön. Jep, näin on tapahtunut mooonta kertaa paranemisprosessin alussa :P

- Pystyn sanomaan, että mulla on nyt nälkä, mä tarvitsen ruokaa. Se ei enää hävetä juurikaan :)

Totta kai haasteita on vielä sosiaalisessa syömisessäkin paljon. Yksi suurimmista on se, että jos joku muu ei syö, mua alkaa ahdistaa oma syömiseni. Toki jos toinen sanoo, että söi vaikka juuri kotona, se on ok. Tai jos ollaan töissä ja muut ovat menossa syömään vähän myöhemmin, niin sekin on ok. Mutta esimerkiksi yökyläilyn aamupalalla yksi kaveri ei ensin ottanut muuta kuin kahvia ja smoothien, en meinannut mäkään saada syödyksi. Sörkin puuroani niin kauan, kunnes hänkin otti leivän. En sanonut mitään, mutta iski kunnon angsti päälle hetkellisesti.  Ja sitten joidenkin ruokajuttujen tilaaminen tai jopa kantaminen hävettää vieläkin. En esimerkiksi suostunut kantamaan mieheni Burger Kingin pussia kotiin, koska en halunnut naapureiden luulevan sen olevan mun :D LOL! Mutta minkäs teet kun mieli temppuilee.  

Anyways, hurjasti on elämä helpottanut, kun kaikki ei ole enää työn, tuskan ja itkun takana :) Suosittelen kaikkia muitakin uskaltamaan! 

Liikuntajuttuja!

Jee eka haasteista on suoritettu :) Muromysliannos (1dl) tuli syötyä jo kaksi kertaa! Ensimmäistä edelsi snadi romahdus, mutta siitäkin selvisin ja söin annoksen. Ja aion syödä taas tänään :)

Liikunta-asiaa seuraavaksi. Mä vähän emmin tämän kertomista, mutta haluan kertoa sen silti. Nythän ollaan sovittu fyssarin kanssa, että saan kerran viikossa joko työmatkapyöräillä tai käydä sisäpyöräilytunnilla. Aikaisemmin pyöräilin töihin niin kauan, kunnes mittari näytti aamulla alle +5 astetta (hrrrr). Nyt en ole pyöräillyt, vaikka lämpötila ei yleensä noin vähää ole vielä ollutkaan. Ei tuo alle 10 astetta ole silti oikein houkutellut. Duunipäivät ovat usein olleet sellaisia, että olen joutunut raahaamaan läppäriä tai muita tavaroita edestakaisin, Myös aikataulut ovat olleet kiireiset ja reissupäiviä on taas ollut ihan kiitettävästi. Niinpä olen käynyt sen kerran viikossa sisäpyöräilyssä tai aikataulujen mennessä tyhmästi jossain muussa jumpassa. Olen suosinut kehonhallintaan painottuvia tunteja, jos pyöräily ei ole onnistunut. Ei siis voi sanoa, että en "muka" olisi ehtinyt pyöräilyyn ja mennyt vasiten jollekin tosi rankalle cardiotunnille. Niin mutta siis joo, asiaan. Aion osallistua kuntosaliharjoittelun peruskurssille, jota salillani järjestetään säännöllisesti. Se on siis ihan vaan parin tunnin paketti, ei siis mikään syvää luotaava juttu kuten kurssi-sana antaa ymmärtää :D Olen sitä jo jonkin aikaa miettinyt, ja mietin myös silloin kun vielä olin hullu jumppapirkko. Olen aina sanonut, ettei musta ole salilla yksin rehkijäksi. Se on enemmän ollut kuitenkin sitä, että kun siinä ei välttämättä kuluta kaloreita niin paljon kuin ohjatussa jumpassa. Lisäksi ohjatulla tunnilla tulee piiskattua itsestään huononakin päivänä enemmän ryhmäpaineen vuoksi. Nyt haluaisin kokeilla saliakin, koska tällä hetkellä haluaisin ennen kaikkea kiinteytyä. Haluan myös todistaa itselleni, että liikunnalla voi saada tuloksia myös muutenkin kuin kaksisataa lasissa pomppimalla.

Sovittiin puolisoni kanssa, että saan kahdella ehdolla osallistua kurssille: suoritan tällä vkolla kaksi kohtaa haastelistalta, ja lupaan, ettei mene överiksi. Mielestäni hyvät ehdot, joita aion myös noudattaa. Juttelen tästä varmastikin myös fyssarin kanssa, mutta aion nyt joka tapauksessa osallistua kurssille. Saliharjoittelussa on aina se vaara, että vetää kerralla liian pitkiä treenejä, koska ei ole mitään varsinaisesti määriteltyä aikaa. Jos kurssin myötä innostun käymään salilla, pitänee sopia etukäteen, kuinka pitkiä kerrat saavat olla. 

kuva

Lisäksi: olen päättänyt alkaa venytellä! Mua niin harmittaa, että en ole ylläpitänyt nuorempana saavutettua notkeutta. En ole mikään kumiukko ollut ikinä, mutta olin ihan ok-venyvä nuorena. Olisi ihanaa saada spagaatti taas ja pystyä jumpan venyttelyissä ihan tuosta noin vain kaikkiin venskoihin. Mikä parasta, miehenipä päätti lähteä projektiin mukaan :D Haha mä niin näen meidän yhteiset venyttelyhetket! No, olenpahan kerrankin venyvämpi kuin vieressä äheltäjä ;)

kuva

200. postaus!

Siis huh! 200 julkaistua tekstiä jo! Sen kunniaksi päätin päivittää uskalluslistan tilanteen. Edelliset postaukset aiheesta löytyvät täältä ja täältä. Kerron ensin, miten edellisen listan asiat ovat toteutuneet.

- kokonainen muromysliannos kunnon muromysliä, esim. Start-muromysliä.
Kokonaisen annoksen syöminen ei ole vieläkään onnistunut :S

- maito- tai kaakaolasillinen

No siis olen juonut muutamankin kerran lasillisen piimää ja olen uskaltanut ottaa maitoa myös esim. kahviin sekä puuroon pienet loraukset, joten melkein suoritettu, sanoisin. 

- sipsejä tai juustonaksuja vain itselleni

Tää tuntuu edelleen aivan utopistiselta...

- hodari
- risotto
- spagetti bolognese ravintolassa
- kokonainen pizza ravintolassa
- lehtipihvi

Nää on kans vähän sellaisia, että saa odottaa vielä aika kauan varmaan riittävää uskallusta. Pizza ja spagetti tuntuvat näistä eniten sellaisilta, jotka ehkä pystyisin toteuttaa. Tosin toi spagetti on silleen vähän huono tossa, kun en periaatteessa syö punaista lihaa (varsinkaan julkisesti) :DD

- irtokarkkeja vapaasti

Periaatteessa tämä on toteutunut, mutta mulla taisi olla ajatuksena, että ostaisin myös määrällisesti niin paljon kuin mieli tekee. Olen pari kertaa ostanut irttareita ihan vain koska teki mieli :) Määrä on kuitenkin jäänyt pieneksi. Olen myös syönyt irtokarkkeja, kun niitä on ollut tarjolla.

- kokonainen suklaapatukka kerralla

En ymmärrä, mikä tässä nyt muka on niin vaikeaa. 

- jäätelöannos (siis sellainen missä on kaikenlaista härpäkettä :))

Voih, tämän toteuttamista odotan niin paljon! Monesti se on käynyt mielessä, mutta sopivaa hetkeä ei ole vain tullut.

- pulla tai munkki (ei muffinssi) ilman tukihenkilöä
Kaverin kanssa puoliksi syöty jättiläiskorvapuusti lasketaan kyllä yhdeksi pullaksi aivan heittämällä :D

- jälkiruoka ravintolassa pääruuan jälkeen

Kai cookie lasketaan? Siis sellainen iso :) Eiköhän, joten tän olen toteuttanut jo pari kertaa. Tietty sellainen ns. kunnon jälkkäri on vielä haaveissa. 

- Picnicin patonki

Äh ne on niin pelottavia. Eikä ne maut ole oikeastaan kyllä kovin houkuttelevia. Paljon parempia on subin patongit, ja niitähän syön harva se viikko :)

No höh, tästähän tuli aika ankea tulos :/ Pitääpä ottaa näitä taas ihan aktiiviseen harkintaan! Osa noista on kyllä tosiaan aika utopistisia, joten tässä karsittu ja päivtetty lista:

- kokonainen muromysliannos kunnon muromysliä, esim. Start-muromysliä.
- spagetti ravintolassa
- kokonainen pizza ravintolassa
- kokonainen suklaapatukka kerralla
- jäätelöannos (siis sellainen missä on kaikenlaista härpäkettä :))
- kunnollinen jälkkäri ravintolassa 

Muutin spagetti bolognesen ihan vain spagetiksi, koska se jauheliha olis vähän liikaa ravintolassa. Pasta-annoksiahan olen syönyt, mutta jostain kumman syystä spagettimuotoinen pasta tuntuu edelleen tosi ahdistavalta tilata. Päätän nyt, että koitan saada noi kaikki vielä tän vuoden puolella suoritettua, how about that! Iiks, mutta selviän siitä varmasti :)

Rytmihäiriöitä ja reissumietteitä.

Eilinen oli melkoinen päivä. Aamu alkoi heikotuksella, rytmihäiriöillä, hengenahdistuksella ja ihan yleisellä pahoinvoinnilla. Päivällä myös pyörryin keittiön lattialle. En ole edelleenkään varsinaisesti huolissani tästä, mutta onhan tää ärsyttävää. Tänäänkin on ollut muljahteluja ja tykytyksiä rintakehässä. Täytyy todellakin kysyä ensi viikolla hokossa lääkäriltä, että olisko anonyymin ehdottamaa kaliumin vajausta vai mitä ihmettä. Mulla on myös tullut outo värimuutos kynsiin, olenkohan maininnut siitä täällä? Sellaiset tummanpunaiset raidat tuossa valkoisen kärjen alapuolella kynnen poikki. Googletuksen tuloksena diagnosoin itselleni jo vaikka mitä, mutta taidan jättää tämänkin lääkärille :D

Mä olen lähdössä ulkomaille muutamaksi päiväksi. Mukaan lähtee puolisoni sekä hänen vanhempansa. Lähden ekaa kertaa reissuun sillä tavalla, että puolisoni vanhemmat ovat mukana. Olemme mökillä yms. viettäneet aikaa yhdessä, mutta on aivan eri asia olla jossain ulkomailla yhdessä. Mua jännittää jälleen kerran, kuinka kaikki menee. Erityisiä jännityksen aiheita ovat:

Hotelliaamiainen. Mannermainen aamiainen hotellissa on parasta, mutta mitä jos se onkin ns. ranskalainen aamiainen eli höttöleipää, croissantteja ja hilloa? Tummaa leipää on varmasti turha toivoa, mutta kun nyt olisi edes vaikka puuroa ja munakokkelia niin olisin ihan tyytyväinen. 

kuva

Ravintolan etsimiset. On eri asia palloilla kahdestaan puolisoni kanssa etsien ravintolaa, joka sopii myös minulle kuin että siinä on kaksi muutakin mukana. Ounastelen haastavia hetkiä tämän suhteen.

Ravintoloiden ruokalistojen kieli. En osaa paikallista kieltä sanaakaan, muu seurue osaa. Isoissa rafloissa varmasti on menut englanniksi, mutta pienemmissä ei välttämättä ole. Olen edelleen varsin tarkka aterioiden sisällöistä, enkä siis esim. ottaisi annosta, jossa lukisi vain "kanaa". Haluan tietää, mikä lisuke on, onko kasviksia, minkälainen kastike, onko annoksessa ehkä jotain härpäkkeitä joista en tykkää tai joita en pysty syömään. Joudun pyytämään muita kääntämään mulle koko hemmetin menun :( 

kuva

Ruokailurytmi. Joululomalla puolisoni vanhempien kanssa syötiin aikalailla mun aikataulun mukaan, joten myös iltapala syötiin yhdessä. Nyt en millään usko, että menisimme illalliselle ravintolaan jo viiden-kuuden aikaan. Tulemme varmasti menemään paikalliseen tapaan illalliselle vasta klo 20 aikoihin. Silloin käy varmasti kuten jenkeissä eli että otan jotain minimaalista mukailtapalaa ennen illallista. En pysty syömään iltapalaa enää ravintolan jälkeen, mutta toisaalta en osaa mitään kunnollista ottaa sitä ennenkään. Eli vajaaksi jää mahdollisesti.

Tämmöisillä ajatuksilla reissuun lähdössä. Uskon, että oikein mukavaa tulee olemaan, mutta fakta on, että kyllä se sh tulee reissuun mukaan anyways. Täytyy vain yrittää pitää se mahdollisimman hiljaisena. Palaillaan, koitan postailla taas ensi viikolla!

Kuulumiset viime päiviltä!

Jaahas se olis aika taas kerrata, että kuinkas viime päivät kaikkine käänteineen ovatkaan menneet. Postauksesta tulee varmaan pitkä, mutta tulkoon, haluan kertoa kaiken :P

Lähdettiin siis puolisoni vanhempien mökille torstaina. Kuten kerroin, se jännitti. Ruokailut sujuivat kuitenkin aika hyvin, ehkä jopa erittäin hyvin. Olin viikonlopun aikana rohkea, vaikka ahdistuksilta ei tietenkään vältytty. 

Menomatkalla

Söin autossa etukäteen evääksi ostamani Subwayn patongin. Olen ihan koukussa niihin nyt kun olen uskaltanut alkaa syödä niitä, nam! Onneksi olin varautunut syömään päivällisen autossa, koska liikenneonnettomuuden aiheuttama ruuhka viivästytti perille pääsyämme yli tunnilla. Olisin ollut aivan tärinöissäni ja heikotuksissani siinä vaiheessa, jos en olisi syönyt.

Mökillä

Olimme mökillä to-illasta lauantaihin puoleen päivään. Aamupalat ja iltapalat menivät aika rutiinilla. Olin käynyt itse ostamassa ruisleivät ja jogurtit, koska en jaksanut alkaa selittää mieheni porukoille, minkälaisia haluan. Jotain turvaruokaa oli oltava mukana kuitenkin. Leikkeleitä ja juustoja söin sen mukaan, mitä oli tarjolla. Ei ollut helppoa etenkään leikkeleen kanssa, joka ei ollut ohuen ohut. Otin niitä puolikkaina, mutta otin kuitenkin. Juusto puolestaan oli käyttämäni 6% sijaan 20%. Ihan hyvältähän se maistui ;)

Perjantaina tein itselleni lounaaksi ihan vain jonkinmoisen kanasalaatin jämäaineksista, koska söin eri aikaan kuin muut. Erityisen hienoa on, että otin myös salaattijuustoa tuonne mukaan! Oli oikeasti tosi hyvä salaatti. Leipää olisin voinut ottaa runsaammin, mutta muilta osin ihan jees suoritus.

Suurimman ahdistuksen mökillä aiheutti tulevan anopin ostama iso pussi Punnitse&Säästä-kaupan herkkuja. Kaikenlaisia jogurtti- ja suklaapäällysteisiä naposteltavia tuli syötä aivan liikaa. Niihin tulee hirveä himo, eikä niiden syömistä pysty lopettamaan, ja sitten niistä tulee tosi täysi olo ja sitä kautta morkkis. Mieheni kuitenkin yritti tsempata, että en lihoisi, vaikka olisin syönyt koko pussillisen yksin. Hyvä yritys, mutta ahdisti silti. Onneksi tuli myös puuhasteltua aika paljon pihalla, joten yritin antaa itselleni armoa kulutuksen vuoksi. Pelkäsin silti, että paino nousisi viikonlopun aikana paljon (ei se ollut noussut, huh).

Sitten megalomaanisen rohkea teko: kävin järvessä uimassa! Alasti :D Tai no uimassa ja uimassa, dippasin kyykkyyn, mutta kastauduin kuitenkin. Hävetti oma kroppa, vaikka näkemässä oli vain mieheni. Sekin on mulla paljon, koska mua hävettää mun keho jopa yksin ollessani. Mahan kasvava pömppis on se pahin, koska haaveilen edelleen kuoppamahasta. I know, tyhmää ja turhaa. 

Tokana päivänä lähdimme jo aika pian lounaan jälkeen ajelemaan kohti ystäväni juhlia. Lounaaksi mieheni isä valmisti kukkakaalikeittoa. Toivoin, että ruuaksi olisi ollut jotain kunnollisempaa, koska ounastelin loppupäivän menevän aika kevyesti, mutta eipä siinä, otinpahan keittoa runsaasti. Pelotti ottaa ilman desimittaa, koska en ole tähän mennessä tainnut ottaa keittoa kertaakaan ilman mittaa. Arvioin kauhan olleen n.desin vetoinen, joten kolme kauhallista lapoin lautaselle. Ja hyvää se oli!

Matkalla juhliin ja kotiin

Välipala automatkalla jäi aika olemattomaksi, koska mulla ei ollut yhtään nälkä jostain syystä, ja koska keksin paljon muitakin tekosyitä. Söin pienen palan mieheni flapjackista (sairaan hyviä, suosittelen!) ja suklaapatukasta. 

Juhlissa söin tosi rohkeasti mielestäni! Söin lautasellisen - taas ilman desimittaa - kasvishernekeittoa (mulle haastava ruoka, koska en hirveästi pidä hernarista edes kasvisversiona), palan patonkia ja palan jotain itsetehtyä tummaa leipää. Jälkkäriksi otin palan appelsiinipiirakkaa :) Eikä mua edes hävettänyt! Ihan oikeasti, ei hävettänyt! Olen aivan törkeän ylpeä itsestäni!

Lähdimme juhlista ajelemaan kotia kohti niin, että iltapala piti syödä autossa. Ostin uuden proteiinipatukan (juustokakun ja suklaan makuinen, omnomnom), omenan ja Skyrin. Lisäksi ryöväsin pari filipinosta mieheltäni :)

Sunnuntai

Sunnuntaina kävimme lounaalla kahvilassa, jossa söin tutuksi tulleen kanawrapin. 

Joo sori taas kuvasta :DDDD

Iltapäivällä menimme jälleen juhliin. Siellä söin hieman myöhäiseksi välipalaksi fetasalaattia, pinaattipiirakkaa sekä vuoksenpiirakan. Vitsi kun mä rakastan kaikkia suolaisia piirakoita, mutta en uskalla tehdä niitä, koska pelkään syöväni sitä liikaa :/ 

Eilen

Eilen jouduin käymään todellista tahtojen taistoa itseni kanssa. Olin asiakaskäynneillä melko tiukalla aikataululla, joten syömisten suunnittelu tuntui vaikealta. Edellisenä iltana yritin pohtia, mikä olisi järkevintä, mutta en meinannut keksiä. Päivän aikana mielessä kävi todella suuri kiusaus jättää syömättä. Sain kuitenkin järjen käteen, ja söin sitten lounaan juna-aseman penkillä istuen :D Välipalan kanssa kuitenkin hieman feilasin:

No, mutta loppujen lopuksi epäonnistumisia ja lipsumisia oli huomattavasti vähemmän viime päivinä verrattuna uskaltamiseen ja onnistumisiin. Oli muutenkin tosi kiva kesäinen (vaikkakin mun mielestä jo turhan viileä) viikonloppu! Jee :)

Perhonen sai mut hymyilemään :)

Romahdus ennen reissua ja tavoitteita&haasteita matkalle!

Eilen romahdin aivan täysin. Pitkästä aikaa oli sellainen olo, etten meinannut saada itseäni mitenkään rauhoittumaan. Tuntui, että hukun. Itkin niin paljon, että aloin hyperventiloimaan. Olo oli todella ahdistunut, turhautunut ja no, h*lvetin huono. En jaksa avata enempää romahduksen syitä, mutta tämä oli pahin pitkään aikaan. Jouduin jopa ottamaan lääkkeen saadakseni itseni taas järkiini. Lääke vaikutti vielä aamullakin niin, että oli aivan pöhnäinen pää. Vieläkin on jotenkin ahdistunut fiilis.

Reissuun lähtö on muutaman tunnin päästä. Haluan nauttia matkasta, mutta jännitän todella paljon, kuinka ruokailut tulevat sujumaan. Sairaus kuiskii korvaani, että nythän olisi hyvä tilanne lipsua. Yritän parhaani mukaan vastustaa tätä ääntä. Päätin tehdä pienen haastelistan itselleni:

1. Syön vähintään kerran jäätelöä sekä vähintään kerran frozen yogurtia.

kuva

 2. Syön vähintään kerran pastaa.

kuva

3. Juon jonkun kaloripitoisen juoman esim. Starbucksista (frappuzino tms).

Ultimatehaaste: kasvis-/kana-/kalahampurilaisateria (ei siis mikään mäkkärin, vaan ravintolan):

kuva

Sitten vielä tavoitteet:

1. Tilaan ravintolassa edes joka toinen päivä jotain muuta kuin salaattia.
2. Syön viisi kertaa päivässä.
3. Käytän kesävaatteita hyvillä mielin, enkä arvostele kroppaani koko ajan.

Onko muita ideoita haasteiksi tai tavoitteiksi? :) 

Koitan postailla myös matkalta kun on luppoaikaa. Nyt matkalaukku kiinni ja kohta menoks! :))))))

Mökille lähdöstä ja ruokapäiväkirjaa.

Huomenna olis lähtö mökille. Mennään ihan perheen kesken, joten mitään rairai-mökkeilyä ei ole luvassa. Vaikka mukana olevat kaikki tietävät täsmälleen tilanteeni, mua jännittää silti. Rate on kommentoinut sitä, että ruokailuni on edelleen todella kontrolloitua. Nytkin ahdistaa, etten saa niitä kaikkia tuotteita, joita normaalisti käytän. Mieheni kävi kyllä ostamassa jotain turvatuotteita, mutta silti ahdistaa. Toisaalta tämä on hyvää harjoitusta jenkkilän reissuani ajatellen. Silti mua jotenkin ehkä jopa enemmän mietityttää tämä mökkireissu, koska siellä olen valvovien silmien alla. Älkääkä käsittäkö väärin, en tarkoita että haluaisin alkaa lipsumaan (siinä ei olisi mitään järkeä). En nyt oikein osaa selittää, miksi viikonloppu perheen kanssa tuntuu haastavammalta kuin reissu maailma toisella puolella. Äh.

No mutta nytpä voisin tämän sekavan selityksen perään postata ruokapäiväkirjan tynkää, kun sellaista lupailin jo jokin aikaa sitten.

Aamupala:
puuropussi

1 dl mustikoita

2 rkl raejuustoa

leipä (leikkele, levite, 1/2 sulatejuustoa, suolakurkkua)

Lounas (sori, kuva näköjään heilahtanut):

1 dl riisiä

 2dl kasviksia ja soijapaloja

2 rkl raejuustoa

ketsuppia

 

Välipala:

1 dl jogurttia

1 dl mustikoita

1 rkl ruihiutaleita

pala välipalakeksiä jogurtin päälle murustettuna

1/3 ruisleipää leikkeleellä ja palalla sulatejuustoa

Päivällinen:

1 dl ohrasuurimoita (!)

2 dl kasvis-broilerikastiketta

2 rkl raejuustoa

ketsuppia

Jälkkäriksi muutama pastili ja muutama kookoskarkki

 

Iltapala:

 ruisleipä (levite, 1/2 sulatejuustoa, leikkele, suolakurkkua)

viili

1 rkl ruishiutaleita, 1/2 dl muroja

Näiden jälkeen jäi vielä nälkä, joten rohkaistuin ja söin vielä toisen samanlaisen leivän myöhemmin (ja sekös aiheuttiki melkoiset morkkikset, höh).

 

Lisäksi päivän aikana pala suklaata, pala välipalakeksiä, pala protskupatukasta, muutama hörppy miehen suklaajuomaa sekä pastilleja.

Rate on syömisiäni kuvaillut kontrolloiduksi ja rutinoiduksi (samat tuotteet samalla tavalla), sekä huomauttanut erityisesti kaikenlaisista epämääräisistä määristä. Puolikkaita, palasia, maistiaisia... Olen toteuttanut närppimistä niin pitkään, että siitä on vaikea luopua. Siis TODELLA vaikea. Olen kuitenkin onnistunut hieman kasvattamaan ruokamääriä. Tämän päivän kohdalla toteutui hienosti se, että söin sekä lounaaksi että päivälliseksi jotain kunnollista. Niin tapahtuu todella harvoin, joten jee siitä! Jos jonkun mielestä ruokamäärät ovat pieniä, syytän naisten vaivoja. Silloin ei tee mieli syödä mitään, koska mulla ainakin on koko ajan tosi täysi olo turvotuksen vuoksi. Seuraavaksi pitäisi harkita taas varmaan riisin määrän nostamista. Lisäykset tuntuvat vaan ihan tyhmiltä, koska painoa on jo niin paljon :/ Olen vieläkin ihan hukassa kaiken muun paitsi ateriarytmin suhteen. Uskallan jo paljon, mutta silti tuntuu, että uskaltamista pitäisi olla vielä  hurjasti enemmän.

 

Uskon asia!

Heräsin aamuyöllä aivan yllättäen tunteeseen, että nyt lentää laatta! Ryntäsin vessaan, jossa tuskailin lattialla kymmenisen minuuttia lakananvalkoisena sydän hakaten kahtasataa. Ei tullut oksennus, vaikka olisin toivonut, niin olisi olo helpottunut. Huh. Mulle on käynyt noin pari kertaa aikaisemminkin, mutta joka kerta se on yhtä outoa ja pelottavaa. Taas näitä kummallisia oireita, joita ei vain voi ymmärtää. Enkä usko, että tämä liittyi siihen tulehdukseen, koska näin on käynyt ennenkin. Plus maha on ollut nyt ihan ok muuten.

Mutta hei, nyt n pakko kertoa eilisestä päivällisestä! Tulin kotiin tavallista myöhemmin ja päivälliseni oli viivästynyt jo runsaasti. Tulin samaa matkaa mieheni kaverin kanssa, joka oli tulossa meille saunomaan. Hän tietää suunnilleen missä mennään ja tykkään hänestä todella paljon. Helpottavista asianhaaroista huolimatta olen ylpeä toimistani! Sanoin, että nyt on nälkä, ja lämmitin keiton sekä paahdoin leivän muina naisina. Kaveri kommentoi leivänpaahdinta, mutta en ottanut sitä mitenkään väärällä tavalla vaan naureskelin mukana. Mieheni ja kaveri nojaillivat keittiönpöytään, mutta mä tokaisin vaan että mä tuun nyt tähän syömään. Ja sitten söin sekä ruuan että jälkiruuaksi ostamani suklaa-/jogurttipähkinät. Jos joku olisi sanonut mulle viime kesänä, että näin tulee tapahtumaan, en olisi uskonut. Toki auttoi, että kaveri on hyvin tuttu ja ollaan hengattu paljon, mutta silti! Eikä mulla ollut missään vaiheessa mitenkään erityisen awkward olo. En joutunut pinnistelemään itku kurkussa tämän läpi, vaan kaikki tuntui ihan luonnolliselta. Okei, tiedän, ettei esim. jonkun riisiannoksen syöminen olisi välttämättä onnistunut, mutta ei mietitä sitä nyt :)

Tällaisten pienten arkisten juttujen kautta saan uskoa siihen, että on mahdollista parantua täysin. On mahdollista, että vielä jonain päivänä hyväksyn myös kehoni tai syön mitä vain suuremmitta morkkiksitta.

Uskokaa tekin. <3

kuva

Workworkwork.

Tulen olemaan aivan finaalissa huomenna. Nyt en jotenkin edes tunne väsymystä, koska käyn ihan ylikierroksilla. Tiistaina edustustilaisuus, eilen ja tänään työmatkalla palaveria palaverin perään, huomenna vielä pari palaveria. Phuuh. Tykkään reissupäivistä ja kokouksista, mutta aika paljon häppeninkiä yhdelle viikolle. 

Nyt reissussa huomasin, kuinka paljon olen mennyt eteenpäin. En hävennyt syödä aamupalaa työkaverin edessä junassa, vaikka hän ei syönytkään. Ei ollut paha rasti sanoa, että oli hirveä nälkä. Mua ei tuskastuttanut mennä syömään työkavereiden kanssa päivällistä, eikä tuottanut vaikeuksia kertoa hotellihuonekaverille, että mun pitää käydä ostamassa iltapalaa. Ei ollut noloa hakea välipalaa kesken palaverin. En ymmärrä, miksi olen ollut siinä käsityksessä jotenkin, että ei kukaan muukaan syö montaa kertaa päivässä. Kyllähän syö! Olen alkanut jopa nauttia siitä, että minäkin syön suht normaalisti. Tai että ruokailuni eivät kiinnitä sen enempää huomiota kuin että mulla on yleensä eväät, enkä lähde muiden mukana lounaspaikkoihin. Siihenkin työkaverit ovat tottuneet jo. Normaalipainon lähellä olemista tai sen saavuttamista en silti osaa pitää vielä hyvänä juttuna. Tai enemmänkin normaalipainoiselta näyttämistä. Kai se tulee ajan kanssa. Toivottavasti.

Eilinen päivällinen. Niiiiiiin hyvää! Oikean yläreunan sienikastiketta en juuri syönyt, mutta kasvisvartaat halloumijuuston kanssa, nam! Helppo annos, joka valikoitui ensivilkaisulla pihviravintolan listalta.

Swinging moods.

kuva

Fiilikset vaihtelevat niin rajusti, että itseänikin ihan pelottaa välillä. Tänään oli hyvä esimerkki siitä. Olin aivan hyvillä fiiliksillä ja semityytyväinen itseeni. Olimme puolisoni kanssa lähdössä kahvilaan välipalalle. Päätin jo aamupäivällä, että aion yllättää mieheni ja ottaa jonkun pullan, muffinssin, jätskin tai jätticookien. Juuri ennen lähtöä mun vatsa turposi ihan yllättäen. Siis oikeasti, puolen tunnin sisällä tapahtui jotain, ja vatsani turposi. Oloni tuli tietenkin tukalaksi ja läskiksi. Yhtäkkiä koko kahvilareissu alkoi ahdistaa ja itkettää. Vaihdoin vaatteet kaksi kertaa, koska kaikissa vaatteissa tunsin itseni odottavaksi äidiksi. Kahvilassa ahdistus aiheutti megalomaanisen valinnanvaikeuden. Mieheni kannustavat "no otatko ton kakkupalan, tai ton muffinsin, tai ton brownien" sanat tuntuivat painostukselta. Niinpä ärähdin, että lopeta painostaminen. Onneksi hän ei pahastunut tästä. Jätticookie oli suklaapähkinä, en halunnut pähkinää. Muffinssissa oli hasselpähkinää, en halunnut sitä. Pullat olivat valtavia. Valitsin sitten vadelmatortun (hehe, torttu, hehe), mieheni otti jättikorvapuustin. Maksettuamme huomasin, että aiiiii pylly siellä olisi ollut jätskiä, ja että ainiin olinkin jo aamupäivällä ajatellut ottaa jäätelöä. Mieheni oli ihanin ikinä! Hän lupasi syödä itse sekä tortun että puustinsa ja käydä jonottamassa mulle jätskin :) Ihanaihanaihana<3 Loppujen lopuksi hän jonotti sitä mulle kymmenen minuuttia, voi raukkaa! Sain jäätelöni ja maistoin sekä korvapuustia että torttua. Olo oli silti inhottava.

Sitten melkeinpä heti noustuamme ylös ja lähdettyämme käymään parissa kaupassa ennen ruokakauppaa alkoivat mahakivut. Tuskanhiki ja vilunväreet alkoivat tulla, kun mahaan koski niin paljon. Yritin sinnitellä, mutta jouduin lähtemään kesken ruokaostosten kotiin. Onneksi kotiin ei ollut kuin muutaman sadan metrin matka, mutta voin kertoa niiden olleen pisimmät sadat metrit ikinä! Halusin päästä kotiin mahdollisimman nopeasti, mutta en voinut kävellä nopeasti kivun takia. Hommaa piristi kova vastatuuli. Kotiin päästyäni ryntäsin vessaan. No, jokainen voi varmasti arvata jatkon. Tuntuipa tyhmältä, kun mahan turpoaminen olikin vain enteillyt tätä. Mutta miksi nanosekunnissa tapahtunut turvotus melkein täysin pilasi mukavan kahvihetken, jota olin jo ilolla odottanut? Typerää. Olen kuitenkin iloinen syömästäni jätskista :)

Onpas taas upeasti rajattu kuva :D alareunassa mun lakritsijätski :)

Ja hei ihanaa naitenpäivää kaikille ihanille naisille <3 Menkää peilin eteen ja sanokaa itsellenne: "olen kaunis, arvokas ja muutenkin yksinkertaisesti mahtava". Sallikaa itsellenne jotain extrahyvää ihan vain edellä mainittujen asioiden takia!

Uskalluslistan päivitys!

Sain erinomaisen ehdotuksen päivittää tämän postauksen tilannetta, joten here goes :) Punaisella suorittamattomat, oranssilla semisti saavutetut ja vihreällä täysin saavutetut.

"Haluaisin uskaltaa syödä vielä jonain päivänä"

- muromysliannoksen
Vielä kokonaista desiä en ole uskaltanut kerralla syödä, enkä ehkä ihan sitä virallista muromysliä, mutta kyllä tämä kai lasketaan: 

kuva

- speghetti bolognese ravintolassa
Tämä odottaa vielä oikeaa hetkeä. Kotona mieheni kerran teki sitä, mutta ravintola on ravintola. 
- lehtipihvin, lapsuuden vakkarilemppari
Lehtipihvi on varmaan viimeinen, jonka uskallan. Itseasiassa epäilyttää, tulenko koskaan uskaltamaan. 
- pizzan ravintolassa
Puoliksi syötiin pizza joululomalla mieheni kanssa. Kokonaan omaa en ole vielä saavuttanut.

Tästä söin puolet :)

- irtokarkkeja just niin paljon kuin tekee mieli, vaikka kilon :)
No, ei niin paljon kuin mieli olisi tehnyt, mutta ostettiin miehen kanssa yli 300 grammaa yhteiseksi pussiksi. Sekin oli melkoisen tempomisen takana. 
- kokonaisen suklaapatukan kerralla
Katsellaan tämän suorittamista vähän myöhemmin. 
- nuudeliannoksen ravintolassa
Check! Kaksi kertaa olen syönyt nuudeliannoksen ravintolassa :)

- subwayn tai picnicin patongin
Söin tukihenkilön tapaamisella puolikkaan subin, mun mielestä puolikaksin (15cm)lasketaan. Muilla Subway-käynneillä olen turvautunut salaattiin. Subin patonki on kuitenkin tosi paljon helpompi kuin Picnicin, koska subit ovat paljon kevyempiä. 
- kokonaisen pullan tai munkin 
Lasketaanhan muffinssi? Th:n kanssa söin sellaisen edellisellä tapaamisella, eikä se ollut tosiaan mikään pieni! Ilman th:ta en tiedä onnistuisiko. Todennäköisesti ei.  
- risottoa
No joululomalla mieheni äiti teki risottoriisiä kanan lisukkeeksi, mutta tässä tarkoitin ihan oikeaoppisesti valmistettua risottoa ainoana ruokalajina. Ei siis vielä suoritettu.  
- hodarin :D
Tämä meidän piti käydä suorittamassa pari viikkoa sitten mieheni kanssa, mutta jänistin :P To do-listalla siis vielä.  

"Haluaisin myös uskaltaa"

- ostaa sipsejä tai juustonaksuja(!) ihan vain itselleni
Itselleni ostaminen on edelleen aivan mahdoton ajatus.  
- olla pilkkomatta ruokia pakonomaisesti
Tykkään edelleen pilkkoa juttuja, mutta nimenomaan pakonomaisuudesta olen mielestäni päässyt. Esim. leivän pilkkomisesta olen päässyt käytännössä kokonaan! Joskus vielä revin palasia syödessä, mutta en pilko etukäteen. 
- juoda lasillisen maitoa tai kaakaota
Ei vielä ole uskallus riittänyt näihin. 
- käyttää muitakin kuin turva-astioitani
Noooo, miten sen nyt ottaa. Ehkä on pakko myöntää, että automaattisesti käytän niitä samoja astioita. En kuitenkaan koe, että tekisin sitä valintaa niin tietoisesti kuin aikaisemmin. Tästä en jaksa ottaa nyt juuri stressiä, joten jääköön leijumaan ilmaan.

Aika hyvin olen mielestäni saanut noita suoritettua! Tässä olisi ajantasainen lista, johon listasin suorittamattomat ja sitten vielä uutuuksia sekä tarkennuksia:
 
- kokonainen muromysliannos kunnon muromysliä, esim. Start-muromysliä.
- maito- tai kaakaolasillinen
- sipsejä tai juustonaksuja vai itselleni
- hodari
- risotto
- spagetti bolognese ravintolassa
- kokonainen pizza ravintolassa
- lehtipihvi
- irtokarkkeja vapaasti
- kokonainen suklaapatukka kerralla
- jäätelöannos (siis sellainen missä on kaikenlaista härpäkettä :))
- pulla tai munkki (ei muffinssi) ilman tukihenkilöä
- jälkiruoka ravintolassa pääruuan jälkeen
- Picnicin patonki


Palataan näihin taas jossain vaiheessa :)

Kotona taas!

Kotiin palattu! Reissu ke-su oli tosi ihana ja mukava. Teki hyvää olla eri ympäristössä ja muiden passattavana muutama päivä. Huomasin nimittäin palaavani heti vanhoihin rutiineihini kotona. Oli paranemiselleni hyväksi joutua syömään joka päivä eri ruokaa, erilaisilta astioilta erilaisilla ottimilla otettuna.

Huomasin reissussa myös jotenkin tuudittautuneeni siihen, että puolisoni valvoo annosteluani. Tajusin tämän tästä testailevani, havaitseeko hän jos hieman vähennän määriä. Aina kun hän ei noteerannut liian pientä annosta, käytin tilaisuuden hyväkseni. Heti perään mietin, voiko typerämpää toimintaa ollakaan. On vain niin vaikea vastustaa sairauden kuiskutuksia. "Söit jo edellisen ruuan hienosti, nyt voit lipsua." Ei. Mulla ei olisi varaa lipsua yhtään. Miksi silti tajusin, etten ole koko tänä toipumiseni aikana kertaakaan noudattanut ateriasuunnitelmaa ihan pilkulleen? Aina onnistuminen aiheuttaa kompensoinnin. Se itkettää, ahdistaa ja v*tuttaa. Taas mietin, miksei perfektionismini voisi ottaa valtaa tässä asiassa? Paranemisen kannalta olisi paljon parempi pettyä itseensä lipsumisten eikä onnistumisten kohdalla.  

Onnistumisia matkan aikana:
- Suoritin pizzahaasteen! Kerran pizzaa ravintolassa, kerran itsetehtyä. Itsetehty tosin aiheutti kaikkien fiiliksen pilanneen itkukohtauksen, koska a) ruokalaji tuli mulle yllätyksenä ja b) just edellisenä päivänä olin hienosti pizzahaasteen selättänyt, joten tuntui liian ylivoimaiselta suorittaa sama haaste heti perään. Söin ensin itkien puolet mulle annetusta palasta, jonka jälkeen poistuin pöydästä. Puolisoni onnistui kuitenkin marttyyriasenteellaan ja syyllistämisellä (:D) saamaan mut syömään toisenkin puolikkaan. Suoriuduin siis loppujen lopuksi ihan ok, vaikka vieläkin alkaa itkettää kun mietin tilanteen ahdistavuutta.

Ravintolan Fantasy-pizza (oliivi, sipuli, herkkusieni, tonnikala) puoliksi mieheni kanssa.

- Söin pari kalkkuna-riisipasteijaa.
- Söin suklaata ja pähkinöitä ihan ylimääräisenä. Myös pari piparia ja pieni pala kuivakakkua tuli maistettua.
- Selvisin siitä, että en voinut vaikuttaa ruuan tekemiseen mitenkään. Rasvaa, öljyä, juustoa ARGH APUA, mutta noh, normaalia.
- Jokaisella iltapalalla oli leipä mukana.
- Selvisin koko matkan ilman desimittaa!  
- Yhtä päivää lukuun ottamatta söin kaikki viisi ateriaa päivässä! Ja niin söivät muutkin, joten pelättyjä "taasko sun pitää syyä!?" ei tullut :)
- Täydensin rasvan saantia välillä pinjansiemenillä (about 1/2 tl verran, mutta silti!).
- Jostain syystä mulle kahden leivän syöminen tuntuu usein vaikealta (paitsi kahvilan täytetty ruisleipä). Yhdeksi lounaaksi otin yksin ollessani munakkaan ja raejuuston kaveriksi kaksi leipää, jeij!

 

Mutta...
- En mitannut, mikä todennäköisesti aiheutti joidenkin annosten kutistumisen ns. varmuuden vuoksi.
- Jos aktiviteettia ei olisi tullut talviurheilun muodossa (ei mitään hirveää hikitreeniä tietty kuitenkaan), en varmasti olisi kyennyt syömään näin hyvin eli edelleen etenkin kaikki ylimääräinen pitää "ansaita".
- Lounaiden ja päivällisten leivät jäivät pois melkein joka kerta. Puolisoni ei siitä huomauttanut, joten en sitten itse osannut patistaa itseäni.
- Syön edelleen h i t a a s t i verrattuna muihin.
- Levite "unohtui" usealta leivältä tai sitten sen määrä oli ehkä neljäsosan tavoitteesta. 

Ihana kahvilassa vartavasten mulle tehty lihaton reissari. Tosin "ei tarvitse laittaa levitettä" lipsahti ilmoille tilatessani. MUTTA otin tämän lounaan kaveriksi kaksi palaa suklaata :)

Huomenna on hetkeksi paluu arkeen. Onneksi on pari vajaata viikkoa vielä pyhien takia. Muutama lisälomapäivä tähän putkeen olisi kyllä tehnyt hyvää, mutta no can do. Loman aikana pohdiskelin paljon tilannettani. En todellakaan aio palata takaisin vanhaan, mutta ahdistus syömisestä ja etenkin omasta muuttuvasta kehostani on usein aivan valtavan suurta. Olenkin alkanut harkitsemaan lääkärin ehdottamia ahdistuslääkkeitä. Olen ollut aina lääkkeitä vastaan, koska pelkään koukuttuvani. Lääkäri ehdotti kuitenkin sellaista nappia, joka otetaan ahdistukseen tarvittaessa. En muista mainitsiko hän lääkkeen nimeä, mutta mua kiinnostaisi kuulla, jos jollain on kokemuksia ahdistuslääkkeistä. Onko ollut hyötyä? Onko sivuvaikutuksia?

Turha vertailu.

Tunnen itseni todella isoksi koko ajan. Mua ahdistaa olla itseni kanssa. Mua ärsyttää se, kuinka mä koko ajan mollaan itseäni pääni sisällä. Yritän kuitenkin jatkuvasti myös muistuttaa siitä, että tuhoan itseni, jos jatkan syömisvammailua. Jos (tai siis KUN) nyt pysyn paranemisen tiellä, luustoni ei romahda osteopenian tai osteoporoosin puolelle eikä sydämeni vaurioidu pysyvästi. Silti usein ajattelen, että ehken kuitenkaan ole ollut riittävän huonossa kunnossa. Väkisinkin vertaan siihen, että jonkun bmi on ollut 13 tai alle, ja heitäkin on edelleen hengissä. Yhteen blogiin oli tähän liittyen kommentoitu todella valaisevasti. Kommentoija kirjoitti, että syömishäiriö voi tappaa bmi-lukemaan katsomatta. Hän kertoi, että hänen tuttunsa oli kuollut syömishäiriöön normaalipainoisena. Nimenomaan: ei vaadi mitään hurjia lukemia, kun keho saattaa jo pettää. Olemme kaikki erilaisia yksilöitä, joten myös alipaino ja -ravitsemus vaikuttavat jokaiseen eri tavalla. Olemme myös aivan erilaisia rakenteeltamme, kehonkoostumukseltamme ja ulkonäöltämme. Sen takia onkin typerää vertailla painoja, painoindeksejä tai mittanauhan lukemia. Yritän takoa tätä päähäni, mutta joudun varmasti takomaan vielä pitkään, jotta oikeasti sisäistäisin sen ja olisin vapaa vertailulta.

Eilen illalla otin muutamia suklaa- ja toffeekarkkeja. Mun ei edes erityisesti tehnyt niitä mieli, mutta halusin todistaa itselleni, että pystyn herkuttelemaan. Hetken se oli kivaa, mutta mieli on maassa edelleen niiden takia. En tiedä, masentaako mua enemmän se, että söin niitä vai se, että angstaan siitä. Taas jouduin kovasti perustelemaan itselleni, että olin ollut melkein kuusi tuntia jouluostoksilla ja kolme kertaa koiran kanssa ulkona sekä syönyt lounaaksi kevyehkön salaatin, joten tarvitsin ylimääräistä energiaa. Edelleen ajattelen liian usein, että ruoka - ja etenkin kaikki ylimääräinen - pitää ansaita erikseen. Salaatista muuten puheenollen, olin päättänyt ottavani wokin, mutta ne olivat poistuneet valikoimasta, höh! Siksi päädyin salaattiin.

Fazer Cafen salaatti.

Koin muuten eilen ruokakaupassa taas samanlaisen ressu-olon, jota edellisen postauksen my little pony-kuva kuvastaa. Yhdellä naisella oli iso pussi irtokarkkeja kädessään. Kuljin irttareiden ohi, ja mua alkoi niin harmittaa, koska en pystynyt ottamaan niitä. Tiedättekö sen olon, kun joku pyytää yrittämään, mutta tiedätte jo etukäteen, ettette pysty siihen. Opettaja pyytää tulemaan taululle ratkaisemaan yhtälöä, jonka ratkaisutapaa ei ole vielä opetettu. Tiedät epäonnistuvasi. Sellainen olo mulle tuli taas. Olisin niin halunnut ottaa irtokarkkeja, mutta tiesin, että kävelen siitä vain ohi haaveillen. Jonain päivänä mä vielä näytän Candykingille olevani vahva!

gif