Numeroista ja nälästä.

Mun oloa on oikeasti helpottanut, etten ole käynyt vaa'alla tai mittaillut itseäni mittanauhalla. Tiedän, että paino on noussut ja senttejä tullut lisää, mutta siihen on helpompi suhtautua, kun ei näe lukemia. Yritän opetella pois siitä, että numerot määrittelevät minun arvoni ja kauneuteni. Tänäänkin on ollut todella paha läskiahdistus, mutta se olisi kahta kauheampi, jos näkisin vaa'an lukemat.

kuva

Mä odotan tosi paljon ylihuomista. Keskiviikkona mulla on aamulla vihdoin rt:n seuraava tapaaminen ja iltapäivällä on vielä tukihenkilön kanssa ruokailu. Rt:n tapaamiselta odotan erityisesti personoidumman ateriasuunnitelman laatimista. Ehkä on helpompi piirun tarkasti noudattaakin sellaista, jossa on itselleen tuttuja ruokia ja vaihtoehtoja. Tukihenkilön kanssa puolestaan on luvassa kaupassa käynti ja sitten tehdään ruokaa meillä kotona.

Aloin tänään aamupäivällä miettiä, että miksi nälän tuntemisen myöntäminen tuntuu edelleen niin vaikealta. Olen tottunut sanomaan, ettei mulla ole koskaan nälkä ja etten tunne nälkää. Ruuan tarpeen olen tiennyt heikotuksesta, en muusta. Nälän tuntemuksen uudelleen tuleminenhan on vain merkki paranemisen edistymisestä, ja eikös se tässä vähän niinkuin ole tarkoituskin ;) Joten. Here goes. Mulla oli ennen lounasta nälkä! Mulle on saattanut tulla nälkä jo tunti ruokailun jälkeen joinain päivinä. Mun mahassa tuntuu hassulta ja maha välillä on myös murahdellut nälän merkiksi. Kai tähän pitää alkaa tottua. Ja nauttia varmaan myös, koska ennemmin tai myöhemmin saan varmasti tyydytystä nälän taltuttamisesta ruualla.