Onnistumisia!

- Olen onnistunut olemaan jo kolme päivää laskematta kaloreita. Yksittäisistä jutuista olen kalorit tsekannut, mutta en ole summannut päivän kaloreita yhteen. Se on aivan sairaan vaikeaa, voin kertoa. On kuin käskettäisiin olemaan ajattelematta vaaleanpunaista elefanttia - mitä ajattelet? No vaaleanpunaista elefanttia tietenkin. Aion jatkaa tätä rataa, ellei vaakalukema yllättäen pomppaa huimasti ylöspäin. Tiedän, ettei vaa'alla tarttis käydä, mutta jos se auttaa mua tässä asiassa eteenpäin niin sallittakoon. Enkä siis ramppaa vaa'alla joka päivä tai monta kertaa päivässä, joten ei hätää :)

- Olen syönyt jätskiä monena päivänä! :) Muun muassa eilen ja toissapäivänä!

- Söin viikonlopun juhlissa todella ison lautasellisen seisovasta pöydästä. Ateria ei ollut energiapitoisuudeltaan mikään jäätävä, mutta aiemmin mua olis hävettänyt ottaa noin paljon. Vaikka lautanen oli aivan täynnä, ei tuntunut (kovin) pahalta. Tiesin myös, että tarvitsin energiaa päivän pituuden vuoksi, joten suuri annos oli helppo perustella itselle. Olin ajatellut, että no mä vaikka jätän osan, mutta kuinka ollakaan lautanen tyhjeni :D

Sori kuvan laatu taas. Lautasella kasviksia, ratatouillea ja kalaa. Leipä oli pahaa, joten sitä en syönyt.

- Viime viikolla oli myös yksi hotelliyö. Aamiaisella uskalsin ottaa tavallista enemmän, koska tiesin tulevan päivän olevan pitkä ja rankka.

- Söin eilen aamulla _kokonaisen_ omenan palan tai puolikkaan sijasta. Omena oli ihan tavallisen kokoinen eli ei edes mikään miniomppu. En kuollut! Hyvä minä!

Kokonainen omena!

- Eilen söin sipsejä, omasta mielestäni ison annoksen. Jälkeenpäin ajateltuna taisi olla suolanpuutosta tai jotain, koska semmoista sipsihimoa en muista lähiaikoina olleen, vaikka sipsejä yleensä mieheltäni maistelenkin. Nyt yritän taistella ahdistusta vastaan, aaaarghhh, morkkis!

- Olen yrittänyt siedättää itseäni tiukempiin vaatteisiin pitämällä sellaisia välillä kotona. Yleensä kotiasuni on ollut lökärit ja huppari tai muu löysä paita, mutta mieheni ehdotuksesta olen alkanut vieroittua niistä ja siedättää itseäni ihonmyötäisempiin kuteisiin. Kotona on turvallista harjoitella itsensä peittelyn lopettamista. Tänään läskiolosta huolimatta laitoin tiukan hameen. Tuntuu ahdistavalta, mutta yritän kestää. Olemme menossa mieheni kanssa leffaan tänään töiden jälkeen, joten ihan ihmisten ilmoillekin pitäisi kehdata tässä asussa mennä...

Semmoisia tällä kertaa. Toivottavasti onnistumisia tulee jatkossakin. Eteenpäin menen koko ajan, vaikka ahdistus onkin melkoinen!

Häpeä.

Mua hävettää, jos heikottaa tai jokin asia on vaikeaa, koska en enää näytä sairaalta. Musta tuntuu, että on tosi noloa sanoa sairastavansa anoreksiaa, kun on jo näin valtavan kokoinen verrattuna aiempaan.

Musta tuntuu, että urheilemaan lähteminen on yhtä tyhjän kanssa, kun ei kuitenkaan saisi käydä joka päivä treenaamassa tai millään cardiotunneilla. En vain osaa vieläkään ajatella liikuntaa muun kuin kalorien kuluttamisen näkökulmasta, joten miksi vaivautua kerran-pari viikossa, kun ei voi treenata laihtuakseen.

Edelleen koen harmitusta siitä, etteivät kaikki luut näy selässä enää niin selvästi. Ostin viime kesänä paljon avoinselkäisiä paitoja ja mekkoja, koska tykkäsin luisesta olemuksestani (ainakin useimmiten). Mä kaipaan niin kovasti sitä kroppaa. Mua ehkä jopa aina välillä vähän masentaa olla normaali.

Ihan tyhmiä ajatuksia on risteillyt päässäni jo monena päivänä. Yritän joka päivä - tai no okei en mä joka päivä jaksa edes yrittää, mutta melkein - tsempata itseäni ajattelemaan, että olen kaunis ja paljon paremman näköinen näin. Ystäväni kertoi, että hänen poikaystävänsä oli oikeasti ollut aika järkyttynyt viime kesänä facebookiin lataamista kuvistani. Sairaalloinen laihuus ei ole kaunista. Vaikken olekaan mikään täysi luuranko ollut missään vaiheessa, näytin sairaalta. Tai no eikai vaikeassa alipainossa voi oikein muulta näyttääkään. Tulen varmasti todella pitkään vielä kamppailemaan sen kanssa, että on ok näyttää terveeltä. 

Tässä kuvavertailussa näkyy hyvin se, kuinka paljon pehmeämpi olen nykyään. PALJON pehmeämpi. Siinä on suolatikku ja pullataikina vierekkäin :D Huoh. 

Aion kuitenkin oppia elämään tämän kropan kanssa sovussa. Pikkuhiljaa.

Random facts.

 Mulla on edelleen jatkuvasti aivan törkeän kylmä. Olen ihan jäässä, kun muut ovat t-paita päällä. 

Nälkä tulee nykyään melkein koko ajan. Varsinkin aamupäivinä tuntuu, että voisin vain syödä koko ajan. Liian kevyt aamupala? En usko, koska kuitenkin aamupalasta tulee täysi olo. Liian nopeaa energiaa? Not, puuroa ja ruisleipää.

Ajatukset pyörivät koko ajan ruuassa. Pystyn kyllä keskittymään ja uppoutumaan asioihin, mutta jos ei ole mitään ns. vaativaa hommaa niin ruokaruokaruokaruoka.

kuva

Hirveä herkkuhimo vaivaa jatkuvasti. Himoitsen etenkin suklaa-/jogurttipähkinöitä kuin apina banaania.

kuva

Tänään edellä mainitut asiat v*tuttivat oikein ankarasti, joten:
- söin välipalan jo pari tuntia lounaan jälkeen. Välipalaksi ei tullutkaan syötyä ostamaani Skyriä vaan pari piparia, täytekeksi, pieni kaurakeksi, pari jellykarkkia, pala omenaa, puolikas pienestä protskupatukasta ja juotavaa jogurttia n. puoli pulloa. Ainiin ja puolikas Cracotte kevyttuorejuustolla. Ahmintaa sanon minä, mutta lähtipähän himot ja nälkä! Tilalle tulikin läskiahdistus ja vielä isompi ketutus. Hyppelin ja pompin toimistolla yksin ollessani joka suuntaan, koska kylmä ja yhyy kalorit.

Pohdiskelin jälleen jumppaan menoa. Mua ei huvita! Mua ei vaan huvita, hittolainen, joten miksi pitäisi väkisin mennä? Haluaisin kuluttaa kaloreita kyllä, mutta kun en saa tai pystyisikään menemään mihinkään oikeasti paljon kuluttavalle tunnille. Muusta kuin kehonhallinta-/pilatestunneista olen todennut, että ne ovat vielä mulle liian rankkoja, eikä niihin oikeastaan ole lupaakaan. Joten mitä mä edes mietin? Haloooooo Hakaniemi, nyt virtoja päälle. 

kuva

Kurkku on tosi kipeä edelleen ja on muutenkin flunssainen olo. Nyt ei voi tulla kipeäksi, kiitos vaan!

Ostin tänään hennesiltä vaaleanpunaisen paidan, jee!

Mun mies tuli äsken ulkoota ja meidän keskustelu meni näin:
Mies: *liikehtii oudosti*
Mä: "Mitä sä teet?!"
"Mä oon iilimato!"
"Mitä?! Miks?!" :D
"Noku mä haluun olla välil."
:DDDDDDDDDDDDD Onneksi on tollasia urpoja elämässä, jotka piristävät :D

kuva

Motivaatiovalas tsempatkoon eteenpäin!

Voihan liikunta. En osaa suhtautua mihinkään siihen liittyvään ajatukseen mitenkään. Nyt on muutenkin synkkiä ajatuksia liikkeellä, koska edellisestä polikäynnistä on jo yli kaksi viikkoa viime viikon sairastumisen takia. Kaipaisin uutta juttelukertaa varsinkin fyssarin kanssa. Haluaisin vahvistusta sille, milloin tiedän, että on hyvä hetki liikkua tai että onko nämä kaikki ajatusmyllerrykset huomioon ottaen edes fiksua vielä urheilla sekä millaisen fyysisen olon aikana ei kannata/saa liikkua. Aikaisemmin mainitsemani motivaation lähteen pohdinta on auttanut jonkin verran, mutta olen silti melkeinpä joka ikinen kerta kuitenkin jumppaan mennessäni mielen sopukoissani iloinnut kulutettavista kaloreista. Varsinkin kun eihän ennen aamujumppaa voi syödä kuin yhden leivän... 

Tänään otin jumppakassin mukaan aamulla tarkoituksenani mennä jumppaan töiden jälkeen. Aamupäivällä mahaa alkoi taas vihloa ja polttaa, mutta ajattelin sen menevän ohi eli voisin mennä jumppaan. Mahakipu helpotti, mutta sitten alkoi sattua kurkkuun sekä pistää rintakehästä. Ihan kuin kroppani yrittäisi kaikin mahdollisin keinoin huutaa mulle "älä mene, kaipaan lepoa!". En kuitenkaan taaskaan meinannut osata kuunnella kehoani. Onneksi mieheni astui kerrankin juuri oikeaan aikaan kuvaan ja sanoi, etten saa mennä jumppaan. Olin helpottunut, koska oloni oli jotenkin kokonaisvaltaisen p*ska. Sellainen, että tekisi mieli mennä peiton alle piiloon kilon karkkipussin kanssa. Odotan niin kovasti perjantain polikäyntiä. En tiedä mitä teen, jos se jostain syystä peruuntuu.

Motivaatiovalaan viisaus antakoon voimia:

kuva

Numeroiden vanki

Miksi numerot merkitsevät niin paljon? Täysin typerää ja turhaa.

Paino. Jos se on liian suuri, alkaa ahdistamaan. Jos se on laskenut, haluan sen laskevan lisää. Mikään ei ole hyvä. Olen vähentänyt huomattavasti vaa'alla käymistä, mikä kuulostaa hyvältä. Syy siihen ei kuitenkaan ole terveempi ajattelu vaan läskiahdistus. En koskaan uskalla puntarille, jos olen varma painon nousseen paljon. Ns. laihoina aamuina (morjens kuinka urpo ilmaisu, jota ei pitäisi edes löytyä sanavarastosta) tykkään käydä.

Mittanauha. Olen oppinut onneksi hyväksymään ajoittaisen nesteturvotuksen paikassa kuin paikassa (joskus olin sitä mieltä, ettei turvotusta voi olla muualla kuin mahassa), mutta silti lukujen vaihtelu tuntuu kamalalta. Mittailen reisien ylä- ja alaosaa, pyllyä, pohkeita, mahaa ja käsivarsia. Nyt en ole enää niin hysteerinen mittanauhan suhteen, mutta edelleen reisiä ja pyllyä tulee mittailtua viikottain. Onko kukaan muu muuten ahdistunut katsoessaan Dieetit vaihtoon-ohjelmaa, kun tohtori kertoo laiheliinille, että ei sun paino ole noussut kun kilon, mutta hei mahtavaa, pyllyyn on tullut viisi senttiä lisää?! Ihan kiva joo, kun itse yrittää vakuuttaa itselleen, ettei se painon nouseminen helposti näy missään. 

Vaatekoot. Joo, valmistajilla on erilaiset käsitykset kooista, mutta silti niitä vain tuijotan. En voisi kuvitellakaan ostavani yli 34 koon paitaa. Jos jostain syystä se on liian pieni (tai lähinnä liian tiukka malli omaan mieltymykseeni), paita jää ostamatta kokonaan sen sijaan, että kokeilisin isompaa kokoa.

Kalorit. Niinpä niin, vanhat kunnon kalorit. En osaa ostaa mitään katsomatta kaloreita. Tutuista tuotteista toki tiedän ne ulkoa. Myös sokerin ja rasvan määrä on syynissä yllättäen. Edellinen rt:ni kysyi, mitä mä niillä tiedoilla teen ja miksi lasken kaloreita, koska ravintoaineiden täyttymistähän sitä pitäisi tarkkailla. Niinpä.

Ihme, ettei musta ole tullut matemaatikkoa, kun numerot on niin kauheeeen kivoja. :P

http://www.fimfiction.net/story/88575/the-numbers-dont-lie