Kaikenlaista.

Olen nyt aloittanut kirjoittamisen jo pari kertaa ja parista eri aiheesta. En kuitenkaan tunnu saavan mitään fiksua suollettua ulos, joten ehkä vain kirjoitan nyt tajunnanvirtaa. 

Olen aivan loppu fyysisesti. Huomasin sen eilen. Olisin kaivannut lepoa ja palautumista, mutta tulikin oltua jalkojen päällä ja menossa melkein non-stop puoli kahdeksasta aamulla klo yhteentoista illalla. Päivän mittaan alkoivat flunssan oireet, ja tänään olo on aivan p*ska suoraan sanottuna. Tuntuu, kuin olisin juossut maratonin. Ihmettelin, miksi olin niin hemmetin väsynyt eilen, ja tautihan se sieltä teki tuloaan selkeästi. En tiedä, olisiko flunssa jäänyt iskemättä, jos olisin lepuuttanut eilen, mutta ei koko päivän riehuminen varmasti ainakaan hyväksi ollut. 

Ruokailutkin ovat menneet vähän oudosti lähiaikoina. Nyt on ollut tosi paljon kaikenlaisia kissanristijäisiä ja muuta ohjelmaa, joten syömisen normaali aikatauluttaminen on ollut haastavaa. Toisaalta tietysti hyvä juttu, että olen pystynyt menemään ohjelman mukana ja joustamaan ruokailuissa ahdistumatta siitä pahemmin, mutta ei se nyt ihan putkeen ole mennyt. Olen yhdistellyt ja skippaillut aterioita, napostellut turhanpäiväisesti ja äh mitähän vielä. Välillä olen ollut huonovointinen ateriarytmin oltua mitä on, mutta sitten vielä huolestuttavampaa: näläntunteeni on alkanut hiipua :/ Pelottavaa, inhottavaa, ärsyttävää. Osasyynä nälän vaimentumiseen lienee myös vatsan toiminnan hidastuminen. Joka taas saattaa johtua ruokarytmin muutoksesta eli kiva noidankehä :D No anyways. Tosin loppujen lopuksi en ole ehkä ihan varma, että onko kyse nälän hiljenemisestä vai siitä, ettei ole niin "litteä" olo kuin yleensä nälässä, koska vatsa ei ole toiminut normaaliin tapaa (mulle normaali on yliaktiivinen, joten muille tämä sykli olisi varmasti ihan normaali). Onpa taas syvällistä pohdintaa - not.


No summa summarum: olo on ihan pyllystä. Eikö pysty millään olemaan pois töistä. Suoraan sanottuna olisin huomenna saikulla, jos ei olisi oikeasti pakko olla duunissa. Aion ottaa mahdollisimman iisisti, mutta silti on pakko olla koneen ääressä hela dagen. Buu.

Kuvitukseksi viimeaikaisia ravintola-annoksia: 

Kanaa, juureksia ja sienikastiketta. Kastiketta ihan liikaa, mutta muuten tosi hyvä annos <3

Kanaa ja juureksia - taas :D Ei yhtä hyvää kuin yllä oleva.

Uskomattoman hyvä vegaaniannos: falafelpihvejä ja juureksia!

Totuuksia.

Olen todella uupunut.

Kynteni ovat mennee taas huonoon kuntoon. Juuri kun olin innostunut niiden pituudesta ja alkanut lakata niitä hienosti.

Hiukseni ovat ohentuneet ja niitä irtoaa harjatessa pienen eläimen verran. En viitsi enää pitää ponnarilla, koska lopputulos muistuttaa hiiren häntää.

Odotan joulua niiiiin innolla!!! Toisaalta myös jo ahdistaa valmiiksi, että kohta sekin on jo ohi :D

Enää muutama päivä töitä, ja sitten alkaa kauan odotettu huilitauko. Vikat työpäivät ovat tosin pitkiä, pisin about 12-13h.

Aion nukkua koko loman :D tai ainakin levätä, jos en ihan nukkua :P

Tein tyhmän päätöksen olla syömättä herkkuja ennen joulua. Nyt en ole pystynyt enää päästämään siitä päätöksestä irti, joten joulukalenterin sisältökin on päätynyt jemmaan. Pelottaa, että ajoin itseni taas kierteeseen, jossa herkuttomuutta on mahdoton lopettaa.

Mulla on koko ajan nälkä, mutta silti en saa lisättyä ruokamääriä.

Mulla tulee joka päivä jonkin verran verta nenästä.

Mua jännittää, mitä joululahjoja saan, ja mitä muut ovat mieltä mun antamista lahjoista :)

Ei mulla tähän hätään muuta, tällainen pikakatsaus.

Voihan jännitys! Ja nälkä.

Ensin vähän ruokailuista ja nälästä. Olen tuntenut oloni jotenkin tosi paljon vapaammaksi, kun ei ole tarvinnut laittaa itse jokaista ateriaa. On oikeesti ollut tosi hyvä kokeilu :) Olen yrittänyt nyt myös itse pitää annokset isompina silloin, kun on tullut kertoja, jolloin mieheni ei ole ollut vaikka paikalla laittamassa. Ja siis voi jestas oikeesti! Vanha sanonta "nälkä kasvaa syödessä" on jotenkin niin totta. Oon syönyt isompia annoksia, ni nälkäkin on paljon kovempi. Enkä nyt usko sen johtuvan vatsalaukun venymisestä ja lihomisesta, vaan ihan vain aineenvaihdunnan tyytyväisenä hyristelystä.

Puolison tekemää sushia :)

Ööö oiskohan lohipastaa tuolla kurkkujen alla :D

Sieniä, nam! Jättikatkarapuja, nam! Ja sit kans pastaa, raejuustoa ja ketsuppia.

Kunnon vauvanruokamössö D Tofua, kesäkurpitsaa, couscousia ja raejuustoa.

Ja sitten se jännitys! Huomenna aion tehdä jotain todella jännittävää, pelottavaa, ahdistavaa ja mitä vielä kaikkea. Mua jännittää aivan sairaan paljon, ja pelkään, että hannaan viime hetkellä. Meillä oli vuosipäivä puolisoni kanssa tällä viikolla, joten lahjapaketin lisäksi lupasin viedä hänet syömään. Olen myös hänelle vihjaillut, että hän saa toisen lahjansa ravintolareissun yhteydessä. Mun toinen, tai no kolmas kun ravintolakäynti lasketaan, lahja on seuraava: Aion. Tilata. Ravintolassa. Kasvishampurilaisen! APUA!!! Mä oon aivan hajalla kun mua jännittää niin paljon. Uskallanko? Pystynkö? KEHTAANKO? Mä tiedän, että mun puoliso alkaa suunnilleen itkeä ilosta, jos uskallan tehdä tän. En ole syönyt mitään hampurilaisia 11 vuoteen. Nyt tarttisin tosi isot tsemppaukset, että pystyn siihen, iiiik! 

Plaah.

Jotenkin aika mitäänsanomaton olo. Menee ihan hyvin oikeastaan, mutta väsymys vaivaa jatkuvasti ja rytmihäiriöitä on tullut oudon paljon. Rytmärit ovat myös välillä aika voimakkaita ja/tai kivuliaita, mutta ei ne varmaan mitään vaarallisia ole. Inhottavaa silti. Väsymys on tuntunut jo monta viikkoa pohjattomalta. Ensin ajattelin sen johtuneen toimistomme ilmanvaihdon puutteesta, mutta nyt olen ollut paljon poissa sieltä työmatkojen ja asiakaskäyntien vuoksi. Silti väsyttää. Nukkuminen ei tähän väsymykseen tunnu auttavan. En tiedä mikä on. Hemoglobiini kävi mielessä, mutta en jaksaisi mennä verikokeisiin taas. Mietin, että voiko väsy johtua liian vähäisestä syömisestä. Lähes jokaisen aterian jälkeen on edelleenkin nälkä uudelleen jo tunnissa tai parissa. Silti en uskalla lisätä ruokamääriä, edelleenkään. Tää on ihan naurettavaa - edelleen! Olin niiiin iloinen, kun mieheni tuossa yksi ilta taas pitkästä aikaa teki mulle iltapalan. Siinä oli jälleen kaksi leipää. Kauhistelin totta kai niitä, mutta oli ihanaa syödä enemmän. Tarvitsisin tavallaan ulkopuolisen jokaiselle aterialle sanomaan, että ota lisää. Tai tekemään mun ruuat. Äh, mun on vaikka kuinka pitkään ollut tarkoitus pyytää, että mun mies tekisi lounaseväätkin mulle. Mutta kun en uskalla. Tai syömishäiriö ei uskalla, koska se olisi tappio sille. Eikun olenhan mä joskus ehdottanut, mutta se muistuttaminen on se, jota en tee. Miten mä saisin tähän muutosta, argh????

Tänään rikoin vähän rutiineja ja söin ainaisen eväs-Skyrin sijasta tällaisen rahkan junassa työmatkalle menossa:

Ihan ok, mutta liian makea hilloineen.

Teen toivotun postauksen arkituotteista vähän myöhemmin, nyt ei jotenkin jaksa keskittyä, ei sitten yhtään. Sori tällainen turhanpäiväinen ja melankolinen postaus. Onneksi on viikonloppu. 

Ahdistusitkua, painoa ja yhä vaan yritystä.

Vapaapäivän aamu meni itkiessä valasoloa. Oli niin pee fiilis itsestään, ettei mitään rajaa. Yritä siinä jotain ripsaria sutia silmään, kun kyyneleet vaan valuvat. Ahdisti pirusti. Sitten tein jotain. Otin ison riskin. Arvasin vaa'an kätköpaikan, ja kaivoin sen esiin. Tiesin, että sille nouseminen voisi tuoda joko lievän helpotuksen tai sitten kaataa koko kupin nurin. Tiesin, että saattaisin pilata päiväni lopullisesti. Olo oli turvonnut, joten lohdutin itseäni, että painonnousu saattaisi olla myös ihan vain nesteitä ja edellispäivän syöminkejä. Nousin sydän hakaten vaa'alle. Numero liikkui edelleen hävettävän suuriin numeroihin, mutta pysähtyi kuitenkin hieman pienempään kuin viikko sitten. Helpotus siitä, että paino ei olekaan noussut hurjasti, oli melkoinen. Toisaalta fiksoiduin kuitenkin nimenomaan siihen valtavaan lukemaan, oli se sitten miten hyvänsä suhteessa edelliseen punnitukseen. Vähän pelottaa, että alanko taas ravaamaan vaa'alla. Haluaisin tietää, minkälainen olo tarkoittaa mitäkin painoa. Sain tästä kuitenkin sen verran mielenrauhaa, että onnistuin pitämään naaman peruslukemilla polikäyntiin asti. Polilla omahoitaja saikin osansa kyyneleistäni.

Oli niin lohdullista päästä polille juttelemaan juuri tällaisena huonona päivänä. Oli myös ihanaa kuulla, että on täysin mahdollista, että mun tämänhetkinen paino olisi se biologinen paino. Olisin niin onnellinen, jos tästä ei tarvitsisi enää kasvaa voidakseen hyvin. Toivoisin tietenkin, että voisin olla muutaman kilon kevyempi, mutta koska se ei ole vaihtoehto, tyytyisin aivan hyvin tähän. Sen näkee nyt jos maltan oikeasti tsempata perusruokavaliota kohti entistäkin tarkemmin. Omahoitajani sanoi muuten hyvin, että anoreksiasta parantumisessa mieli on kuin suuri valtamerilaiva. Se ei käänny ihan hetkessä, vaan vaatii suuria ponnisteluja, voimia ja aikaa. 

Sitten taas lyhyesti jäätävää nälkäasiaa. Söin eilen iltapalan, ja siitä menikin 20 minuuttia uuteen nälkään. Siis ihan heikotusnälkään. Tää on aivan naurettavaa oikeasti! Nyt aion tänään testata, että otan just eikä melkein ateriasuunnitelman mukaisen iltapalan. Katsotaan, auttaisiko se asiaa, ja toisaalta aiheuttaako ison ahdistuksen. 

Ihana hellekesälämminkuumajee, vaikka kesävaatteet ahdistavatkin.

Uskaltauduin testaamaan tällaisia vaatteita tänään. Melkein koko päivän tässä päällä oli peittävä neule, mutta hetken kävelin ulkona ilman sitä. Ahdisti. Ja oikeanpuoleisessa kuvassa näytän näköjään siltä, että raskausmaha olis melkoinen. Ei kyllä noin pahalta näyttänyt livenä edes mun mielestä :P

Meganälkää vai jotain muuta?

Olen hämmentynyt. En ole varma, onko mun verensokerissa jotain häikkää silleen, että se romahtaa huomattavasti ja nopeasti vai onko kyse vain aivan uskomattoman voimakkaasta näläntunteesta. Joudun ihan paniikinomaisesti suunnittelemaan päivän ruokailujen riittävyyttä kaikille ruokailukerroille, koska muuten iskee todella ikävä pahoinvointi, tärinä ja heikotus. Vielä jokin aika sitten pystyin jotenkuten sinnittelemään viisi tai yli tuntia, mutta nyt viiden tunnin ruokailuvälistä seuraa edellä mainitsemani olotila. Olo on oikeasti aika kamala silloin, eikä mistään tule mitään sen aikana. Omasta mielestäni en syö liian vähän, mutta vissiin kehon mielestä näin kuitenkin on. Vai tuleeko normaaleille ihmisille tuollaista oloa, jos ruokailu viivästyy? En enää muista, millaista on olla nälkäinen normaalikehossa.

Tänään jouduin jälleen kohtaamaan suuren haasteen annostelun muodossa. Olin koulutuspäivässä, ja lounas oli tietenkin normilounasravintolassa. Otin perunamuussia ja kalaa. Muussi aiheutti tuskanhikeä, mutta oli se kuitenkin huomattavasti helpompi vaihtoehto kuin keitetyt perunat. Katsoin edelläni ottaneelta hoikalta tytöltä mallia vaivihkaa, ja otin varmuuden vuoksi vähemmän kuin hän. Nyt voisi kysyä, että miksi, enkä osaisi antaa siihen vastausta. Ruuan annostelu on vaikeaa joo, mutta vielä suurempi tuntuu olevan häpeä siitä, että ylipäänsä otan ruokaa. Saati se, että otan ihan normaalikokoisia annoksia. Toisaalta sain taas huomata, kuinka paljon muut söivät, ja että ruuan ottaminen+syöminen on ihan ok. Ei kukaan kiinnitä huomiota, että otitpas paljon. Mä myös totesin ääneen tänään monta kertaa, että nyt on nälkä, eikä kukaan suhtautunut siihen mitenkään ihmeellisesti. Itseasiassa tuntui tavallaan jopa hauskalta ajatukselta, että musta olis tulossa se, jolla on aina nälkä :D

Mielestäni jo ahdistavan normaalikokoinen annos...

Huomenna on kirpparipäivä, jee! Pitääkin suunnitella sen päivän eväät hyvin. Myyntikaverina on sellainen henkilö, jolle en ole koskaan avoimesti puhunut syömishäiriöstäni. Silti mua ei ahdista eväiden ottaminen. Veikkaan, että sh tulee jossain yhteydessä ilmi nyt kun olemme kahdestaan. Oikeastaan olisi ihan jees kertoa hänellekin, koska eihän tämä nyt varsinaisesti mikään salaisuus ole. We'll see. 

EDIT: Lisäys vielä, koska kaipaan apua/mielipiteitä! Tekis hirveesti mieli mennä kaverin kanssa huomenna baariin, mutta suurin syy jahkailuuni on sunnuntaiaamun jumppa. Onko ihan vaan sairaan sanelemaa, että jättäisin baari-illan väliin jumpan takia? Toki myös koko viikon vaivannut väsy ja rankka ensi viikko mietityttävät, mutta tekis mieli mennä! Mutta jumppa. Argh, mitä teen??

Sekalaista sepustusta.

Aineenvaihdunta tuntuu kiihtyneen. Koko ajan on joko nälkä tai muuten tyhjä olo. Söin 40 min sitten, ja taas on nälkä. Janokin tuntuu olevan jotenkin koko ajan. Olen etenkin aamuisin pyrkinyt ottamaan vähän ekstraa, koska tavanomainen aamiaiseni oli tunnu aina riittävän. Pelottaa syödä enemmän, mutta nyt on vain uskallettava. Yksi uusi asia, joka mua myös motivoi on se, että hitto kun jaksaisi enää aina kieltäytyä kaikesta! Kohtaaminen grillijuhlissa parin naapurin kanssa meni näin:

Naapurintäti 1: "Otatko pizzaa?"
Mä: "Kiitos, emmä nyt."
Naapurintäti 2:"Otatko munkkia?"
Mä: "Ei kiitos."
Naapurintäti 2: "Otatko kuohuvaa?"
Mä:"Ei kiitos, mä en juo alkoholia."
Naapurintäti 1:"Otatko makkaraa?"
Mä:"Ei kiitos, en syö punaista lihaa."
Naapurintäti 2:"Otatko suklaata?"
Mä:"No...hmm...No voisin mä suklaata maistaa."
Naapurintäti 2."No hyvä! Ei sillä että tyrkyttäisin, mutta kyllä sun nyt jotain pitää ottaa." 

Punaista lihaa ja alkoholia en tosiaan käytä, mutta pakko myöntää, että olis mulle munkki maistunut :D Olin kuitenkin ylpeä itsestäni, että otin edes suklaata. Sekin ahdisti siinä tilanteessa erityisen paljon. Oli hyvää (salmiakkisuklaata), nam! 

kuva

Tänään on päivä, jolle omahoitajan kanssa sovittiin kaksi jotain tuhdimpaa ruokaa. Tämähän on ollut tavoitteenani (1x vkossa kumpikaan ateria ei keitto/salaatti) jo pidempään, mutta en ole kertaakaan onnistunut siinä. Ehkä siksi, kun en ole päättänyt sitä etukäteen. Nyt päätimme sen yhdessä polilla. Tarkoituksena oli laittaa lohta, kasviksia ja riisiä. Sovittiin, että syön tätä ruokaa sitten myös päivällisellä. Mä valmistin pitkästä aikaa ruuan sekä mulle että miehelleni. Mutta. Kun kysyin, haluaako mieheni riisiä lisukkeeksi, hän ei halunnut. En siis tehnyt riisiä. Otin kuitenkin leivän lounastavoistani poiketen. Vähän harmittaa tämä, mutta ehkä päivälliselle teen ihan vain itselleni riisiä.

Sinappinen uunilohi sekä uunikasviksia (paprikaa, herkkkusieniä ja salottisipuleita).

Mun annos, jossa lisänä raejuustoa.

Pyysin miestäni järkkäämään jälkkärin tälle päivälle. Ajattelin, että hän kävisi ostamassa meille jätskit tai jotain. No kuinka kävikään! Tiedossa onkin hänen itse tekemäänsä creme bruleeta :D Voihan haasteiden haaste! Aion kuitenkin syödä oman annokseni, koska yritän kovasti iskostaa itseeni raten viisaat sanat normaalista vaihtelusta. Yksi paahtovanukas ei tee yhtään mitään painolleni. Vapun kunniaksi herkku naamariin vaan ;)

kuva

Höpinää.

Olen edelliset kolme viikkoa ollut käytännössä skippaamatta yhtäkään ateriaa. Tämä taitaa itseasiassa olla ensimmäinen pidempi ajanjakso koko tän paranemisprosessin aikana, jolloin olen pystynyt syömään jokaisen aterian. Aterioiden kokoa tai sisältöä analysoimatta tämä on hieno saavutus. Olen tsempannut itseäni "jos en syö, lihon"- lauseen avulla, ja se on todellakin toiminut! Pelkäsin, että paino on noussut hurjasti viime punnituksesta (3 vkoa sitten). En meinannut edes suostua vaa'alle, mutta tiesin, että paremman hyödyn saan, jos tiedän, kuinka kroppa on reagoinut. Olin aivan todella helpottunut, kun sain kuulla, että painoni oli jopa laskenut hieman. Nyt musta tuntuu, että voin hyvillä mielin syödä edelleen. Pyysinkin miestäni tuomaan jäätelön kaupasta jälkkäriksi:) En ole tosin vielä syönyt sitä, koska vatsani on taas tosi kipeä. 

Eilen olin taas työreissussa. Ei hitto kuinka ylpeä olin itsestäni, kun sanoin aamupalaverin loppupuolella, että kohta tulee tärinä ja itku, jos en saa ruokaa :D Muut olivat lähdössä puolen tunnin sisään jonnekin lounaalle, mutta mulla oli omat eväät. Ja siis thank god oli, koska siinä nälkätärinässä en todellakaan olisi saanut syötyä mitään jossain lounaspaikassa. Kipaisin lämmittämään pöperöni ja palasin syömään sitä muiden seuraan. Eikä se ollut ollenkaan oudon tuntuista! Toki palaverissa oli mukana vain kaksi työkaveriani, mutta silti, nää on niitä astetta isompia saavutuksia :)

kuva

Huomenna on kaveriporukan saunailta. Mä en aio saunoa kylläkään, ylläri. Mua vähän jännittää herkuttelu ja syöminen siellä, mutta ei niin paljon kuin joskus ennen. Porukasta yhtä lukuun ottamatta kaikki tietävät missä mennään. Ja itseasiassa uskoisin muiden kertoneen tälle yhdellekin. Lisäksi pystyn jo edes hieman vapaammin joustamaan joissain asioissa. Alussa en voinut ottaa edes yhtä keksiä ruoka-aikojen välissä. Uskoisin, että illasta tulee oikein mukava. Odotan sitä oikeastaan ihan todella innolla :)

Välillä mua kyllä pelottaa nähdä kavereita, joita en näe mitenkään päivittäin tai edes viikottain. He huomaavat muutokset kropassani vasrmasti helpommin kuin ne, joiden kanssa tapaan melkein joka päivä. Toisaalta, en usko kenenkään erityisemmin tarkkailevan mua sillä silmällä. Paitsi ehkä yksi, joka on itsekin sairastanut syömishäiriötä. Jos joku (oli se sitten se sh:n sairastanut tai kuka vain) kiinnittää huomiota suurentuneeseen ulkomuotooni, hän varmaan ajattelee, että onpa kiva, että olen mennyt parempaan suuntaan. Vai mitä? Toivottavasti.

Eräs keväinen aamuaurinko ja hätäaamupalaksi porkkanapiirakka sekä mansikkajuoma :)

Random facts.

 Mulla on edelleen jatkuvasti aivan törkeän kylmä. Olen ihan jäässä, kun muut ovat t-paita päällä. 

Nälkä tulee nykyään melkein koko ajan. Varsinkin aamupäivinä tuntuu, että voisin vain syödä koko ajan. Liian kevyt aamupala? En usko, koska kuitenkin aamupalasta tulee täysi olo. Liian nopeaa energiaa? Not, puuroa ja ruisleipää.

Ajatukset pyörivät koko ajan ruuassa. Pystyn kyllä keskittymään ja uppoutumaan asioihin, mutta jos ei ole mitään ns. vaativaa hommaa niin ruokaruokaruokaruoka.

kuva

Hirveä herkkuhimo vaivaa jatkuvasti. Himoitsen etenkin suklaa-/jogurttipähkinöitä kuin apina banaania.

kuva

Tänään edellä mainitut asiat v*tuttivat oikein ankarasti, joten:
- söin välipalan jo pari tuntia lounaan jälkeen. Välipalaksi ei tullutkaan syötyä ostamaani Skyriä vaan pari piparia, täytekeksi, pieni kaurakeksi, pari jellykarkkia, pala omenaa, puolikas pienestä protskupatukasta ja juotavaa jogurttia n. puoli pulloa. Ainiin ja puolikas Cracotte kevyttuorejuustolla. Ahmintaa sanon minä, mutta lähtipähän himot ja nälkä! Tilalle tulikin läskiahdistus ja vielä isompi ketutus. Hyppelin ja pompin toimistolla yksin ollessani joka suuntaan, koska kylmä ja yhyy kalorit.

Pohdiskelin jälleen jumppaan menoa. Mua ei huvita! Mua ei vaan huvita, hittolainen, joten miksi pitäisi väkisin mennä? Haluaisin kuluttaa kaloreita kyllä, mutta kun en saa tai pystyisikään menemään mihinkään oikeasti paljon kuluttavalle tunnille. Muusta kuin kehonhallinta-/pilatestunneista olen todennut, että ne ovat vielä mulle liian rankkoja, eikä niihin oikeastaan ole lupaakaan. Joten mitä mä edes mietin? Haloooooo Hakaniemi, nyt virtoja päälle. 

kuva

Kurkku on tosi kipeä edelleen ja on muutenkin flunssainen olo. Nyt ei voi tulla kipeäksi, kiitos vaan!

Ostin tänään hennesiltä vaaleanpunaisen paidan, jee!

Mun mies tuli äsken ulkoota ja meidän keskustelu meni näin:
Mies: *liikehtii oudosti*
Mä: "Mitä sä teet?!"
"Mä oon iilimato!"
"Mitä?! Miks?!" :D
"Noku mä haluun olla välil."
:DDDDDDDDDDDDD Onneksi on tollasia urpoja elämässä, jotka piristävät :D

kuva

Nälkä tai ei, silti pitäisi syödä!

Olen alkanut ehkä liikaa luottamaan omiin nälkätuntemuksiin, enkä uskalla syödä, jos ei ole nälkä. Ennen pelkäsin nälkää, nyt en voi syödä ilman sitä. Eilen välipala jäi hyvin vajaaksi, koska meinasin unohtaa sen kokonaan. Ei ollut nälkä, enkä muistanut katsoa kelloa. Tänään jäi lounas väliin, koska ei ollut nälkä. Se tosin johtui seuraavasta episodista: aamulla kävin labrassa ja sen jälkeen maha oli todella kipeä. Jälkeenpäin ajateltuna kipu johtui todennäköisesti nälästä. Söin (lue:ahmin) normiaamupalan jälkeen ihan perus avokadoa pelkäävän semivegetaristin aamupalan eli mieheni avokado-lihapullapastaa. Whaaaat? :D En mä sitä mitenkään tonneittain vetänyt, mutta pienen annoksen verran kuitenkin. Kaksi lihapullaa taisin nykäistä siinä naamariini. Sivujuonena mainittakoon, että olen itseasiassa kaappilihansyöjä. Syön kanaa ja kalaa, mutta punaiseen lihaan en koske julkisesti. Muilta piilossa maistelen jauheliharuokia tai saatan maistaa mieheni liharuokia. Koska liha on noloa. Öööö. Joo.

No mutta takaisin asiaan. Tämän ahminnan seurauksena mulla oli maha aika täynnä. Ei niin täynnä kuitenkaan kuin olisi voinut kuvitella, joka taas kielii pohjalla olleesta isosta nälästä. Lounas jäi sitten tosiaan väliin, hiphei. Ajattelin, että no samapa kai se, tuo ahmimishässäkkä menköön lounaasta. Ja kun ei nälkäkään ole. Tää menee nyt taas ihan pyllerölleen ja aineenvaihdunta alkaa kohta taas takkuamaan, jos jatkan näin. Sitäpaitsi epäsäännöllisestä syömisestä ei saa muuta kuin turvotusta. Nimim. pallomaha. Välipalan kuitenkin söin ihan normaalisti, ja aion tsempata päivällisen+iltapalan kanssa.

Porkkanaa (toinen saanlainen annos vielä lisäksi) ja juustopala (porkkana ja juusto, pettämätön yhdistelmä), uuniomena-Skyriä (nam!)+kiivi+rkl ruihiutaleita.

 
Palatakseni muuten vielä tuohon labrakäyntiin, niin olipahan kivulias verinäytteenotto! Ei ne koskaan mitään herkkua ole, mutta nyt kirpaisi jotenkin tavallista enemmän. EKG mua lähinnä ärsytti, koska ei siinä kuitenkaan mitään näy. Mikään ei ole inhottavampaa kuin se, ettei oireille löydy syytä tai ettei niistä löydy ns. näyttöä. En halua, että lääkäri luulee mun keksivän tai liioittelevan oireita. Sen takia en ikinä meinaa mennä lääkäriin ennen kuin pää on kokonaan kainalossa.

Auts ja vielä tyhmä mustelmakin :(

Sori, että taas tuli tämmöinen negistelypostaus. Huomenna menen ystäväni kanssa pitkästä aikaa sushille, siinä vähän iloisia haasteuutisia :) Sushi omnomon. Olen sitä muutamia kertoja syönyt lähivuosina, mutta edellisestä kerrasta on reippaasti yli puoli vuotta. Jossain vaiheessa sairauttani sushi oli ihan helppo ruoka, ja onhan se aika terveellistäkin. Nykyään siinä on kuitenkin alkanut ahdistaa se riisi, ylläripylläri. Odotan kuitenkin huomista innolla, koska näen ihanaa ystävää! Siinä varmasti riisiahdistuskin kaikkoa :)

kuva

Liikuntapohdintaa

Mulla oli lounaan jälkeen nälkä melkein heti syömisen jälkeen :D Mulla oli nälkä myös heti aamupalan jälkeen. Wtf! Kuitenkaan en uskalla syödä enempää ruokaa, tulee sitten vain napsittua enemmän omenaa tai jotain. Onkohan mun aineenvaihdunta hyrähtämässä vihdoin kunnolla käyntiin? Tai sitten vain jäi energiansaanti vajaaksi eilisen jumpan jälkeen, who knows.

Eilen olin tosiaan jumpassa. Kyseessä oli lihaskuntotunti, joka edelleen osoittautui ehkä turhan rankaksi tässä vaiheessa. Mutta olin kuitenkin ihan kiltisti! Ette tiedäkään, kuinka vaikeaa oli hillitä itsensä, nun ohjaaja antoi sykettä nostavia vaihtoehtoja! Suurin osa alkoi niitä rankempia variaatioita tekemään, joten siksikin oli suunnattoman vaikea itse "himmailla". Tosin sen verran mitä muita vilkuilin, monella lähtikin sitten tekniikka aivan lapasesta sykettä nostavissa liikkeissä. Mä yritin keskittyä pitämään tekniikkani oikeana. Mullakin lähti syke huitelemaan välillä, mutta ei tuntunut pahalta. Tunnin jälkeen söin valkosuklaamyslipatukan, oi nam ne on niin hyviä! Onneksi uskaltauduin taas ostamaan niitä :) Eikä niissä nyt ole kuin se alle 30 kaloria enemmän verrattuna light-patukoihin. Yritän vakuuttaa itselleni noin, mutta kyllä se vieläkin kirpaisee se muutama kymmenkin kaloria enemmän.

kuva

Illalla mennessäni nukkumaan rintakehässä tuntui vähän oudolta ja pari kertaa muljahti. Tänään aamulla tuli yksi voimakas ja yllättävän kivulias rytmihäiriö. Näissä tuntemuksissa on pahinta se, etten tiedä, ovatko ne vakavia vai eivät. Monet naiset, etenkin hoikat, tuntevat voimakkaammin kaikkia muljahteluja ja muita, mutta ne ovat yleensä vaarattomia. Mistä voin tietää, ovatko nämä minunkin tuntemukseni ihan peruskauraa vai pitäisikö huolestua? Uskoisin, että kyse on ihan normaalin vaihteluvälin pompahteluista. Olen varmasti myös herkistyneempi tunnustelemaan tuntemuksia kuin joku, jolla ei ole koskaan ollut sydänvaivoja.

Jumpasta kotiin kävellessäni jalkani tärisivät. Se tunne oli tavallaan ihana, mutta se laittoi miettimään. "Nyt pitäisi syödä proteiinia, jotta lihakset palautuvat. Mutta jos syön proteiinia, ne myös kasvavat. En siis syö sitä, koska en halua lihaksia, koska ne lisäävät painoa." Tämä on yksi syy siihen, etten ole ikinä tykännyt käydä muilla kuin aerobisilla tunneilla. En halua lihaksia. Tiedän, ettei näkyviä lihaksia tule ihan tuosta noin vaan, mutta kun se tuo lisää painoa. Olen vielä niin painolukemassa kiinni (vaikken sitä ole enää pitkään aikaan nähnyt), että laihaläskiyskin tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin lihaksikas. Ihan tyhmää. Varsinkin, kun kuitenkin muilla ihmisillä lihakset näyttävät hyvältä. Liikunkohan sittenkään vielä oikeilla motiiveilla?

Hoko ja suuri haaste!

Tänään oli hoitokokous eli hoko. Siihen osallistui minun lisäkseni lääkäri, omahoitaja ja tukihenkilö. Vaa'alle nouseminen oli aivan hanurista as usual, mutta muuten kaikki meni hyvin. Sain paljon positiivisia kommentteja motivaatiostani ja etenemisestäni. Toisaalta ihana kuulla, että mun paranemishalu on noteerattu, mutta toisaalta sairas mieleni kuiskutti, että etenenköhän kuitenkin liian nopeasti. Ilmaisin pelkoni, että hoito lopetetaan, koska olen mennyt parempaan suuntaan. Siihen onneksi sain heti vastineen, ettö hoitoa jatketaan niin kauan kuin siitä katsotaan olevan hyötyä. Toisin sanoen pelko hoidon katkeamisesta olisi aiheellista vain, jos mä nimenomaan en etenisi. Kyllähän mä sen tiesin, mutta oli silti helpottavaa kuulla se. Päiväosastoa edelleen kuitenkin pyöriteltiin keskustelussa, ja kaikki olivat hyvillään siitä, etten pidä sitä poissuljettuna ajatuksena. Sovittiin, että seuraavassa hokossa tammikuun puolessa välissä katsotaan, onko osastojaksolle tarvetta. Itse olen ajatellut niin, että jos en siihen mennessä ole pystynyt nostamaan ruokamääriä riittäviksi säännöllisesti joka päivä, otan vastaan osastoehdotuksen. Niin ja siis nimenomaan päiväosasto, ei kokovuorokautinen. Siihen asti jatketaan tukihenkilön kanssa työskentelyä. Ensi viikolla on taas rt:n käynti, mutta en tiedä, kuinka sovitaan hänen kanssaan jatkosta. Polin fyssarille laitettiin myös yhteydenottopyyntö, jotta voisin mennä häntäkin tapaamaan. Kuulosti nimittäin todella hyvältä, että pääsisin juttelemaan suhteestani liikuntaan ja siitä, milloin ja miten voisin lähteä jotain liikuntaa harrastamaan. Itseäni askarruttaa erityisesti, että onko liikunta ilman kalorien kuluttamistavoitetta edes mahdollista, ja millä intensiteetillä liikunta kannattaa aloittaa uudelleen.

Tänään oli melkoisten haasteiden päivä taas. En syönyt aamiaista ennen hokoa, ja sieltä juoksin pää kolmantena jalkana koulutukseen. Onneksi koulutuspaikalla oli aamukahvitarjoilu, joka sisälsi myös leipiä. Otin yhden ruisleipäpalan juustolla ja kurkulla. Ei siis millään muotoa riittävä aamupala, mutta ehdottomasti parempi kuin ei mitään!

Lounasaikaan olikin yksi suurimmista haasteista tähän mennessä, jonka olen joutunut kohtaamaan yksin. Lounas oli perinteisessä linjastotyyppisessä henkilöstöruokalassa. Pelkäsin annostelua ihan hirveästi etukäteen.  Homma sujui kuitenkin aika hyvin. Tarjolla oli perunoita ja kalaa tai perunoita ja kasvispaistosta. Perunoita en ottanut, joten ihan nappiin ei mennyt, mutta otin kaksi kunnollista kauhallista kasvisjuttua :)  Siihen seuraksi nappasin myös salaattia ja leivän. Kahvitauolla en uskaltanut ottaa tarjolla ollutta porkkanakakkua, mutta söin mukanani olleet myslipatukan ja omenan. Söin ne ihan pöytäseurueessa, eikä hävettänyt tai ahdistanut edes kovin paljoa. 

Tulikohan otettua jopa vähän överisti ruokaa...

Ainiin. Jotain erikoista tapahtui ennen lounasta. Mulla oli aivan HIRVEÄ nälkä! Siis mä sekä tunsin että kuulin sen. Mun maha murisi todella kovaan ääneen nälkäänsä :D Olen jo tuntenut nälkää monena päivänä, mutta tämä oli oikein kunnon nälkä! Eikä tuo iso ruoka-annos edes tuntunut täyttävän mun mahaa. Kohta taidan jo syödä päivällisen, koska olo on harvinaisen heikko jostain syystä. Ehkä ainakin tuo aamupalan kutistuminen vaikuttaa olooni. Vaikka onkin ollut positiivinen päivä monella tapaa, fiilis on väsynyt ja tuskainen. Sellainen ressu-olo jotenkin. Kaipa se tästä kohta taas helpottaa.

Numeroista ja nälästä.

Mun oloa on oikeasti helpottanut, etten ole käynyt vaa'alla tai mittaillut itseäni mittanauhalla. Tiedän, että paino on noussut ja senttejä tullut lisää, mutta siihen on helpompi suhtautua, kun ei näe lukemia. Yritän opetella pois siitä, että numerot määrittelevät minun arvoni ja kauneuteni. Tänäänkin on ollut todella paha läskiahdistus, mutta se olisi kahta kauheampi, jos näkisin vaa'an lukemat.

kuva

Mä odotan tosi paljon ylihuomista. Keskiviikkona mulla on aamulla vihdoin rt:n seuraava tapaaminen ja iltapäivällä on vielä tukihenkilön kanssa ruokailu. Rt:n tapaamiselta odotan erityisesti personoidumman ateriasuunnitelman laatimista. Ehkä on helpompi piirun tarkasti noudattaakin sellaista, jossa on itselleen tuttuja ruokia ja vaihtoehtoja. Tukihenkilön kanssa puolestaan on luvassa kaupassa käynti ja sitten tehdään ruokaa meillä kotona.

Aloin tänään aamupäivällä miettiä, että miksi nälän tuntemisen myöntäminen tuntuu edelleen niin vaikealta. Olen tottunut sanomaan, ettei mulla ole koskaan nälkä ja etten tunne nälkää. Ruuan tarpeen olen tiennyt heikotuksesta, en muusta. Nälän tuntemuksen uudelleen tuleminenhan on vain merkki paranemisen edistymisestä, ja eikös se tässä vähän niinkuin ole tarkoituskin ;) Joten. Here goes. Mulla oli ennen lounasta nälkä! Mulle on saattanut tulla nälkä jo tunti ruokailun jälkeen joinain päivinä. Mun mahassa tuntuu hassulta ja maha välillä on myös murahdellut nälän merkiksi. Kai tähän pitää alkaa tottua. Ja nauttia varmaan myös, koska ennemmin tai myöhemmin saan varmasti tyydytystä nälän taltuttamisesta ruualla.