Lääkäriin, kotiin, lääkäriin, kotiin, lääkäriin, kotiin, lääkäriin, sairaalaan, kotiin.

1. lääkärikäynti
Oireet: Jäätävä tukkoisuus, poskiontelokipu, väsymys, yskä.
Tutkimukset: Poskionteloiden ultraäänitutkimus ja keuhkojen kuuntelu.
Löydökset: Ultrassa näkyvissä poskionteloissa märkää, keuhkoissa pientä rahinaa.
Diagnoosi: Poskionteloiden tulehdus.
Hoito: Antibioottikuuri ja lepoa.

2. lääkärikäynti, n. kuukausi edellisestä
Oireet: Samat jatkuvat: tukkoisuus, poskiontelokipu, väsymys, kurkkukipu, yskä.
Tutkimukset: Poskionteloiden röntgen ja verikokeet, keuhkojen kuuntelu.
Löydökset: Poskionteloissa edelleen hieman nestettä ja turvotusta.
Diagnoosi: Poskionteloiden tulehdus.
Hoito: Antibioottikuuri ja lepoa. Jos ei viikossa helpota, uusi käynti tarpeen,

3. lääkärikäynti, viikko edellisestä
Oireet: Tukkoisuus, kova yskä ja kurkkukipu, voimattomuus, ääni katoilee
Tutkimukset: Keuhkoröntgen, poskionteloiden ultraääni, verikokeet.
Löydökset: Näkee ja kuulee, että en ole todellakaan terve, mutta missään kokeissa ei ole mitään hälyttävää.
Diagnoosi: Yskäreseptorien ja limakalvojen yliherkistyminen = oireet ruokkivat itse itseään jatkumaan.
Hoito: Parit lääkkeet ja lepoa. Jos ei parissa päivässä helpota, uusi käynti ja lähete keuhkotautien erikoislääkärille.

4. lääkärikäynti, 2 päivää edellisestä
Oireet: Merkittävästi pahentunut yskä ja heikentynyt yleisvointi, syke hakkaa, ääni katoilee, tukkoisuutta.
Tutkimukset: Keuhkojen kuuntelu, verikokeet, EKG.
Löydökset: Keuhkoissa ei kuulu mitään ja veriarvotkin ovat ok. Sydänkäyrässä leposyke 120 ja mahdollinen sivuontelovaurio.
Hoito: Lähetteellä sairaalan sisätautien osastolle. 

Sairaalassa:
Tutkimukset: Verenpaine, EKG, tulehdusarvot, ruumiiinlämpö, nieluviljely.
Löydökset: Ei muutoksia sydänlihaksessa, vain takykardiaa (tiheälyöntisyys), kuumetta reilusti, korkea verenpaine.
Diagnoosi: Jonkinlainen raju virustauti, johon ei ole hoitoa. LOL.
Hoito: Panadolia ja lepoa. 

Voin kertoa, että olen t o d e l l a turhautunut. Tietysti säikäytti tosi paljon, kun kävin EKG:ssa työterveydessä ja näin siinä paperilla, että poikkeavuutta on. Oli kamalaa istua odottamaan, että lääkäri kutsuu sisään, kun vaan pyörittelee mielessään, että ei kai taas sydänlihastulehdus. Tavallaan toivoinkin jotain, jota voisi oikeasti hoitaa jollain tavalla, mutta tietysti sydänhommat ovat aika vakavia. En tiedä, olinko enemmän helpottunut vai ärsyyntynyt, kun sairaalassa sitten käyrä olikin korkeaa leposykettä lukuun ottamatta puhdas. 

Yskin kuin viimeistä päivää, mutta keuhkoissa ei kuulu mitään rahinoita tai pihinöitä. MITÄ?! Kuulemma nyt on monia aikuisia joutunut tehohoitoon rajujen virustautien vuoksi, ja sairaalassakin ainoa tarjottava hoito on happi. Ihan oikeasti, ihminen on käynyt kuussa, mutta jengiä kuolee flunssaan? Ja mä olen ollut 3 kk vaihtelevasti kipeänä, nyt viimeiset pari viikkoa todella kipeä. Ja ei löydy mitään selittävää tekijää, nyt kun poskionteloissakaan ei ole enää tulehdusta!? Oireet pahenevat ja vointi on aivan paska, niin "ota vähän panadolia". Ei ---tana. 

Sairastelu jatkuu...

Mainitsin inhottavasta kipeästä olosta toissakertaisessa postauksessa. No, sehän nyt vaan sitten jatkui, ja siinä vaiheessa kun olin ollut aivan voimaton monta päivää ja röörejä repivä yskä teki paluun joulun jälkeen, päätin mennä lääkäriin. Oli helpotus, että löydöksiä oli. Keuhkoissa rahinaa ja molemmat poskiontelot täynnä tulehdusta. Kotiin nukkumaan, näin määrättiin. Ja silti on huono omatunto lepäämisestä! Onneksi oikeasti löytyi jotain, koska jos lääkäri olisi ollut silleen "joo nää on ihan puhtaat ja ei kuulu mitään, mutta lepäile nyt vähän", en olisi pystynyt tekemään sitä. Ja mikä parasta: antibioottikuurin jälkeen sain lähetteen labraan. Koitetaan selvittää, mikä näitä jatkuvia tulehduksia aiheuttaa.
Sit haluaisin kertoa, että joulunajan ja välipäivät söin hyvin, ja ennen kaikkea olen herkutellut. Olen yrittänyt pitää mielessä sen, että ei ole niin väliä mitä syö joulun ja uuden vuoden välissä, jos uuden vuoden ja joulun välissä syö hyvin ;) Paino on varmasti noussut, mutta edelleen samat vaatteet menevät päälle, joten antaapa olla sen vaa'an kaapissa pölyttymässä :P

Pakko muuten vielä sanoa jälleen kerran pari sanaa kuolemasta ja sen pelkäämisestä. Tässä kipeänä ollessa mulla on pari kertaa ollut tosi pahat hengenahdistukset ja jotain outoa pahoinvointia. Sydän myös pomppii välillä aivan miten sattuu, varsinkin jos vähänkään hengästyy. Jälleen yhtenä iltana menin kamalassa olossa nukkumaan, enkä voinut olla ajattelematta, että mitä jos mä nyt kuolisin tähän. Se olisi aivan kamalaa! Mä en halua kuolla, en todellakaan. Sen jälkeen joka kerta kun olen nähnyt kadulla tai netissä jonkun todella laihan ihmisen, olen mielessäni palannut tuon illan kuolemanpelkoa aiheuttaneeseen vointiin ja todennut, että HELL NO! Minä en halua sitä oloa "itseaiheutetusti" enää koskaan! Itseaiheutetulla tarkoitan siis sitä, että nyt alkaisin valua takaisin anoreksian pauloihin, jaa ""-merkit, koska tietysti se on sairaus, jota ei valita jne. You get my point.

Toivottavasti siellä ruudun takanakin valitaan elämä, eikä haluta kuolla :) Oikein hyvää ja antoisaa alkanutta vuotta! 

kuva

Ajatuksia löllökäsistä ja muuta kivaa.

Muuttuneen vartalon suhteen olen joutunut tekemään lukemattomia tunteja ajatustyötä, jotta oppisin hyväksymään sen ja ehkä jonain päivänä vieläpä tykkäämään siitä. Olen nyt siinä tilanteessa, että haluaisin olla tyytyväinen ja oikeasti yritän kovasti nähdä siinä hyviä puolia, mutta sitten totuus iskee esim. valokuvien muodossa. Eilen näin kuvia musta kesältä, hyi apua! Mun käsivarret ovat juuri niin paksut kuin olen pelännytkin. Elättelin toivoa, että mä vain kuvittelen, mutta ei. Mulla on suht siro ylä- ja keskivartalo muuten, joten mun käsivarret ovat jotenkin jopa suhteettoman paksut. Olen googleen jo monenmonta kertaa syöttänyt hakusanat "käsivarret kapeammiksi". Mulla tuntuu olevan sellainen kroppa, että jos teen esim. käsilihasliikkeitä salilla, lihakset kasvavat suhteellisen nopeasti, mutta "läski" siitä päältä ei sula. Eli jos treenaan käsiä, niin niistä tulee vain paksummat eikä linjakkaammat tai kapeammat. Pitää varmaan alkaa panostaa oman kehon painolla tehtäviin juttuihin. Varmasti myös esim. jooga olisi hyvä laji, mutta se ei vaan yhtään olen mun juttu. 

Myös peppuni on melko iso ja pyöreä, mutta siihen olen jo hieman oppinut sopeutumaan, koska sellainen se on ollut aina. Kiinteämpi se voisi olla, mutta muodolla en taida voida mitään ellen kuihduta itseäni täysin. Mutta nämä f---ing käsivarret häiritsevät todella paljon. Haluaisin hoikat käsivarret, en tällaisia tukkeja. Jos jollain on vinkkejä, kuinka onnistun kaventamaan niitä, otan mielelläni vastaan. Ruokavaliomuutoskin on käynyt tietysti mielessä, mutta ihan vilpittömästi en kauhean montaa asiaa keksi, joita mun olisi hyvä vähentää. En syö kauheasti esim. rasvaisia ruokia tai rasvaa ylipäänsä, joten en usko että siitäkään on kiinni. Enemmän cardioliikuntaa varmasti voisi olla hyä tehdä, siinä vaan piilee omat vaaransa mun pääkopan sisällä... 

Äh ehkä nämä ajatukset nyt korostuvat siksi, että en ole taas pariin viikkoon päässyt salille, koska ensin olin matkoilla ja sitten viikon verran kipeänä. Ja eilen kun olin suunnitellut meneväni, heräsin taas tukkoisuuteen, pääkipuun ja jäätävään väsymykseen 10h yöunienkin jälkeen. Eli ei se flunssa varmaan olekaan vielä selätetty, Olen kyllä himassa tehnyt lihaskuntoa esim. kahvakuulalla, joten onneksi jotain edes. Toisaalta ehkä juuri sen takia flunssa jatkuukin, kun en ole levännyt tarpeeksi. Olen niitä ihmisiä, joiden on lähes mahdotonta jäädä pois töistä, jos ei ole aivan vuoteen oma. Kauhea yskä ja ääni painuksissa, mutta kyllähän kotitoimistolla pystyy olemaan aivan hyvin. Vaikka olisikin ns. rennosti etätöissä, rasittaako se kuitenkin sen verran kehoa, ettei tauti pääse kunnolla paranemaan? No, päätin ottaa hyvinvointini käsiini ja olin tänään sairaslomalla. Aamulla ja aikalailla koko päivän olo oli aivan pyllystä. Olin todella vetämätön ja päätä jomotti, kurkkuun sattui jne. Oli siis oikeasti ihan hyvä ottaa päivä toipumiselle. Nyt olo on jo vähän parempi, mutta edelleen sellainen, etten ihan terve ole. Huomenna on kuitenkin pakko olla töissä, joten ei auta. Hyvä kun lepäsin edes yhden päivän! Olipas taas ajatusoksennus, sori :D

kuva

Leikkauksesta toipuminen.

Kerroin hammasleikkauksestani tässä postauksessa. Nyt kerron siitä toipumisesta. Leikkauksesta, ei postauksesta toipumisesta siis.

Näillä pärjäs :D

Leikkauksen jälkeen olin aivan tiloissa monta tuntia. Muistan pieniä välähdyksiä mm. siitä, kuinka katsoin itseäni peilistä ja aloin nauraa, mutta en voinut nauraa kun se sattui ja se nauratti vaan lisää :D Pari tuntia leikkauksen jälkeen oli jo niin kova nälkä, että oli pakko yrittää jotain syödä. Tupot pois suusta ja varovainen huuhtelu (voin sanoa: yök). Ensimmäiseksi lähdin testaamaan jätskin syömistä. Sain juuri ja juuri lusikan suun keskeltä sisään sen verran, että pystyin jäätelöä sinne tunkemaan. Leukaperät olivat turvoksissa, samoin huulet. Ja sitten kun vielä oli puudutus edelleen vaikuttamassa, niin aika mielenkiintoista se syöminen oli. Vanhempani saivat ainakin hyvät naurut, kun puolet jätksistä olivat leualla, enkä mä tiennyt siitä mitään kiitos puudutuksen :D

Tältä about näytin :D
gif

Join vähän jotain mehua ja hieman myöhemmin lusikoin haaleaa kasvissosekeittoa jonkin verran. Pieni annos meni about 40 minuutissa alas, huh! No sitten alkoi hetken päästä tuntua vielä oudommalta jos mahdollista. Katsottuani peiliin en tiennyt itkeäkö vai nauraa. Silmätluomet olivat aivan turvonneet! Ajateltiin, että puudutusaine alkaa haihtua verenkiertoon ja aiheutti jonkinlaisen allergisen reaktion. Luojan kiitos olin porukoillani, koska olisin saanut jonkun paniikkikohtauksen, jos olisin ollut yksin (mies matkoilla)! En siis ole millekään allerginen. Ja sitten vielä mitäääää kauheat ihottumat jaloissa! Nyt meinasi jo itku tulla, että mitä tää on. Antihistamiinia naamaan ja sänkyyn odottamaan kuolemaa. No okei ei ihan, mutta kyllä mä pelkäsin, että mitä jos kurkku alkaa turvota... Silmät olivat vielä seuraavanakin pvänä turvonneet, mutta ihottuma onneksi helpotti nopeasti. Tultiin siihen tulokseen, että varmaan stressi leikkauksesta yhdistettynä johonkin syömääni ja lääkkeisiin aiheutti tämän.

Eka yö meni ihan ok. Aamulla en huomannut mitään verenvuotoa tyynyllä (josta oli monessa paikassa varoiteltu :D) tai muutakaan erityistä, paitsi silmät tosiaan turvoksissa. Näytin aivan puliukolta, tai siis -akalta. Syöminen oli kaksi ekaa päivää aika hidasta, koska suuta ei saanut kunnolla auki ja koko ajan piti varoa, ettei leikkauskoloihin mene mitään. Niin ja tosiaan kun niitä koloja on neljä, niin oli aika työlästä. Jokaisen suullisen jälkeen otin vettä, jotta huuhtoisin samalla kuoppia. Join varmaan 5 litraa päivässä :D

Verenvuotoa en havainnut missään vaiheessa ollenkaan, en edes mitään tihkumista. Varmasti jonkin verran tihkui ainakin ekana päivänä, mutta ei niin paljon, että olisin sitä noteerannut. Kaikki pienetkin virheliikkeet tekivät kyllä tosi kipeää, joten varovainen sai olla. Jos vaikka puhuin liian nopeasti tai hymyilin liian pitkään niin kipu oli viiltävä. Nappailin panacodia ja buranaa nassuun, vaikka yritinkin sinitellä aina mahdollisimman pitkään ilman niitä. Buranasta mulle on pidemmän kuurin jälkeen tullut särkylääkepäänsärkyä + mahalle burana ei ole parasta. Panacod puolestaan on vastaystävällisempi, mutta opiaatti kun on niin vaikutta keskushermostoon ja koukuttumisen riski on olemassa.

Leikkauksen jälkeen söin käytännössä pelkkiä sosemuotoisia ruokia (sosekeittoa, jäätelöä, jogurttia, hedelmäsoseita, vanukasta...) nelisen päivää. Viidentenä päivänä otin ihan pieniä, pehmeitä juttuja pureskeluun, mutta se sattui vielä leukaperiin niin jäi vähäiseksi. Vielä viikko leikkauksen jälkeenkin söin edelleen melko pehmeitä juttuja, mutta kuitenkin jo normaalimmin. Nyt reilun 1,5 vkon jälkeen lähinnä ärsyttää se, että vaikka kuinka yritän varoa, alakuoppiin menee koko ajan jotain jos se on muuta kuin sosetta. En usko, että mitään tulehdusta voi niistä enää tulla tai että mitään voisi jäädä kuoppiin jotenkin, mutta silti, rasittavaa! Ja sitten kun on vielä tikit niin tikkien päät heiluvat siellä, enkä aina tiedä, mikä on ruokaa ja mikä tikkejä :D

Ja mun tekemiset päivinä 1-4 leikkauksen jälkeen: koira ulos, aamupala, netflixiä sohvalla, lounas, netflixiä sohvalla, koira ulos, välipala, netflixiä sohvalla, päivällinen, netflixiä sohvalla, koira ulos, iltapala, netflixiä sohvalla, nukkumaan. Ja oikeasti se oli aika mukavaa...Kun oli taas pakko olla tekemättä mitään. Siis nautin siitä, että makasin sohvalla jäätelöä syöden :D Tämän jälkeen aloin miettiä, että oonko jotenkin uupunut, vaikken sitä aina huomaakaan. Tuo käytännössä totaalilepo tuntui helpottavalta. 

kuva

Onnistuin ihan ok hyvin syömään kaikesta huolimatta. Paino oli tippunut pari kiloa edellisestä kerrasta vaa'alla, enkä lainkaan väitä, etteikö tämä soseruokavalio olisi siihen vaikuttanut. En myöskään väitä, etteikö painonlasku olisi tuntunut hyvältä nähdä. Nyt tietysti pelkään, että paino nousee pilviin kun alan syödä normaalisti. Veikkaan ainakin, että kyllä se sinne samoihin lukemiin nousee, jossa se on nyt jo joku 1,5 vuotta suunnilleen ollut. Painon putoamisen huomaaminen tuntui ehkä jopa luvattoman hyvältä, vaikka samalla ajattelin heti, että ei ollut tippunut tarpeeksi. Jälleen kerran hyvä todiste siitä, että jos energiaa saa liian vähän, alkavat syömishäiriöiset ajatukset vallata mieltä. Mitä vähemmän energiaa aivoissa, sitä enemmän anoreksiaa. 

Tällaista kivaa ja ei niin kivaa :) Mutta siis selvisin hengissä ja voin tällä hetkellä hampaiden suhteen aika hyvin! :)

Muodot - piilottaa vai näyttää?

Olin sitten jopa kaksi päivää sairaslomalla tällä viikolla! Maanantaina sinnittelin etätöissä, kun oli tärkeä homma hoidettavana, mutta tiistaina olin saikulla. Keskiviikkona oli jo vähän parempi, mutta otin varman päälle ja lepäsin vielä senkin päivän. Iso saavutus meikäläiseltä :) Ja kyllä vaan teki hyvää. Olin todella väsynyt yskän vuoksi huonosti nukuttujen öiden vuoksi. Vielä on vähän ääni painuksissa, mutta eiköhän tämä tästä kohta ole voitettu. 

Eilen olikin sitten taas tosi pitkä päivä, ja tänään väsyttää aivan julmetusti. Taas, heh. Olin ajatellut mennä salille, mutta onneksi eräs ihana ihminen totesi, että etkä mene, vaan nukut pitkään ja lepäät. Olin tästä "käskystä" oikein iloinen, ja niin teinkin. Tai no, en mä pitkään nuku ikinä, korkeintaan yhdeksään, mutta silti. Tänään aion ottaa chillisti, samoin huomenna. Ensi viikonloppuna onkin sitten pikkujouluja ja muuta, joten täytyy kerätä voimia sinne. 

Mulla on taas tosi ristiriitainen olo. Tai no, ainahan mulla kai on :D No, kerron siitä anyways. Eilen kävin tällaisen keskustelun minulle tuntemattoman vanhemman rouvan kanssa, joka oli tulossa samalla kyydillä kanssani.

Minä: "Mennään jo, mä olen ihan kylmissäni!"

Rouva: "Sä olet tulossa kipeäksi, tuollahan oli aika lämmin."

Minä: "Joo tai mä olin just kipeänä."

Rouva: "Ahaa, no sitten et ole vielä tervehtynyt."

Minä: "Se voi olla. Mä olen tosin aina tällainen vilukissa."

Rouva: "Aijaa, no sä ootkin niin pieni!"

Ööö. En. En ole. En ole ollut enää pitkään aikaan, enää yli puoleen vuoteen. Välillä pidän itseäni aika hoikkana, mutta kun tiedän, että olen reippaasti normaalipainon puolella (tai näin uskon, vaa'alla en ole käynyt moneen vkoon), en voi olla pieni. Hah, hyvä vitsi! Tätä ei myöskään helpota se, että pidän vertailukohtana edelleen vakavassa alipainossa ollutta minää. Pidän sitä itselleni normaalina, joten siihen nähden olen kyllä aikamoinen jättiläinen. Sorruin katsomaan vuoden takaisia valokuvia. En edelleenkään pääse sen yli, että haluaisin saada sen kropan takaisin. Kyllä mä näen, että olin tosi kuihtunut. Kuivan kesän orava. Silti, haluaisin sen takaisin. En osaa vieläkään soveltaa itseeni sitä ajatusta, että terve on kaunista ja pitää olla lihaa luiden ympärillä. Olen yrittänyt kehua itseäni ja esimerkiksi sitä, että mulla on kunnollinen peppu, eikä mikään lauta. Suunnittelin jopa Freddyn ns. peppuhousujen ostamista, koska ne korostavat bootya. Monet fitnesstyypit suosivat niitä pöksyjä. Ajattellin, että jos ei voi piilottaa, kannattaa korostaa. Olen myös pikkuhiljaa uskaltautunut kokeilemaan farkkulegginssejä kaupoissa. Ostamispisteeseen asti en ole vielä päässyt, koska mua alkaa hävettää mun alakropan muodot. 

kuvat

Olen myös karttanut kunnollisten rintsikoiden käyttämistä pitkään. En ole toisin sanoen halunnut korostaa moneen vuoteen mitään muotojani. Muistan, kuinka vielä lukiossa käytin pelkästään topattuja ja push up-rintaliivejä. Ostin paidat niin, että tissit olivat mahdollisimman hyvin esillä :D Nyt olen jo monta vuotta mennyt sillä mentaliteetilla, että mitä pienemmät, sen paremmat. Olen tykästynyt urheilutoppeihin, ja olenpa monet kerrat ollut ihan ilman mitäänkin hyödyntämällä esim. nännilappuja tms. Etumukseni ei ole, eikä ole myöskään ikinä ollut mikään valtava, mutta mikään lauta en ole ollut. Muutama viikko sitten laitoin pitkästä aikaa juhliin topatut rintsikat. Se oli iso harppaus mulle, koska en ole enää tottunut korostamaan mitään muotoja. No, mieheni ainakin tykkäsi :D Toivottavasti jonain päivänä vielä hyväksyn naisellisen ulkomuotoni. Monen mielestä varmaan pitäisi vaan olla iloinen, kun on siunaantunut sekä takapuolta että tissejä, mutta en ole enää osannut nauttia siitä. Lienee aika opetella ;)

Still alive. Barely.

Ougaaaaaad mitä tuskaa ovat olleet eilinen ja tämä päivä. Puhumattakaan viime yöstä! Nukuin n. 2 h ehkä vartin pätkissä, koska kivut olivat aivan kammottavat. Mulla siis nousi kuume lauantaina aivan out of nowhere, ei siis flunssaa tai mitään. Lauantaina jo mainitsin oudosta olosta ja mahakivusta. Homma levisikin iloisesti aivan käsiin. Sunnuntai meni tuskaillessa kuumeen ja sanoinkuvaamattomien vatsakipujen kanssa. Kivut salpasivat hengen ja tuottivat kylmän tuskanhien otsalle. Näiden syömisvammailuvuosien aikana olen kokenut jos jonkinlaisia vatsavaivoja, believe me, mutta tämä. Jotain aivan uutta ja kamalaa. Viime yön unimääräni kertoo jo varmasti jotain. Selvää oli jo illalla, että en menisi tänään töihin, mutta se oli harvinaisen selvää yön jälkeen.

Varasin eilen tälle päivälle lääkärin. Varasin sen klo 13:ksi, koska halusin jättää aamulle varuiksi tilaa mennä polikäynnille. En millään olisi halunnut jättää polikäyntiä väliin, joten öisen tuskan jälkeenkin heräsin urhoollisesti 06:25 ja käytin koiran ulkona. Kuinka vaikea päätös olikaan jättää menemättä! Jouduin kuitenkin siinä tuskanhikeä pukatessani ja itkua tuhertaessani toteamaan, että ei, en voi lähteä polille (puolen tunnin bussimatka suuntaansa + kävelyä kilsan verran). Eilen sain syötyä lähinnä jogurttia ja leipää, joten varmasti tyhjä vatsa pahensi kipuja. Söin väkisin aamupalaksi puuroa ja leipää, jotka hieman helpottivat oloa. Hetken ehdin jo miettiä, että turhaanko menen lääkäriin. Josko vain tämän päivän lepo olisi auttanut, kun kuumekin oli laskenut pelkän lämmön puolelle. Wrong, lääkärikäynti oli harvinaisen tarpeellinen. Vatsakalvontulehdus. Auts. Sairaslomaa. Höh. Lääkkeitä. Jes. Mutta hei think positive! Äitini totesi, että no tätä mulla ei ollut vielä ollutkaan. Olen siis sairastanut hyvin laajan skaalan kaikenmoisia tauteja, siitä on jo tullut melkein läppä. Eli aivan, kokemusta rikkaampana taas :D

kuva