Parantunut!

Moi todella pitkästä aikaa!

Otsikko kertookin olennaisimman, Tai no, jos en nyt ihan 100% parantunut niin ehkä 85% ja syömishäiriöklinikalta uloskirjattu! :) Ensimmäisen kerran syömishäiriöhistoriani aikana koen, että olen valmis päästämään anoreksiasta irti. Se ei ole enää osa identiteettiäni vaan se on osa menneisyyttäni. Voin rehellisesti sanoa, että kolme vuotta sitten kun tein päätöksen parantua, en välttämättä uskonut pystyväni tähän. Pelkäsin, että joko kroonistun tai sitten lihon satakiloiseksi. Kumpaakaan ei ole tapahtunut, eikä tapahdu. 

En väitä, ettenkö yhä joka päivä jossain vaiheessa kohtaisi ajatuksia siitä, että olen liian iso. En kuitenkaan ajattele läheskään niin rumasti itsestäni kuin aikaisemmin, ja ajatukset menevät suht nopeasti ohi. Ne ajatukset eivät myöskään vaikuta toimintaani juurikaan. Saatan jotain ateriaa satunnaisesti keventää, mutta en esim. skippaile tai sellaista radikaalimpaa. Olen joskus sanonutkin, että uskon paranemisen olevan enemmänkin sitä, että oppii tasapainoilemaan ajatusten kanssa kuin että ajatuksia ei tulisi enää ollenkaan. Mielestäni olen saavuttanut tämän. Olen sanoinkuvaamattoman ylpeä itsestäni!

Tässä pieniä arjen esimerkkejä siitä, miten pitkälle olen päässyt:

- Työkaveri toi täysin yllättäen jätskin (ei mikään mehujää vaan ihan kunnon Classic). En hetkeäkään miettinyt, ettenkö ottaisi jäätelöä vaan söin sen hymyssä suin.

- Lähdimme juhliin pidemmän ajomatkan päähän. Aikaisemmin olisi ollut kauhea show miettiä, mihin aikaan, mitä ja missä voisin syödä. Nyt vain istuin autoon ja went with the flow.

- Menimme kylään porukoilleni. Äitini oli tehnyt lettuja. Otin niitä, vaikka ei ollut sitten yhtään minkään aterian "aika". 

- Menin ystävälleni yökylään. Yleensä syön kotona vain ruisleipää, mutta sitä ei ollut, joten otin tarjolla ollutta kauraleipää.

- En mittaa enää ruokiani käytännössä ollenkaan. 

- Jos maha tuntuu tyhjältä, otan jotain syötävää - vaikka se olisi virallisten aterioiden välissä.

- Olin terassilla lukemassa kun puolisoni toi meille jäätelöt. Olin juuri ajatellut mennä ottamaan päivällistä, mutta miksipä jälkiruokaa ei voisi välillä syödä ennen ruokaa :) Eli sinne meni mahaan sekin jäätelö!

- Jos joku ateria viivästyy, ei vointi romahda samantien. Vararavintoa on siis kertynyt, mutta se on oikeasti aika hyödyllistä arjen kiireen ja muutosten keskellä :)

Kylläpä on paljon jätskeihin liittyviä juttuja, mutta jätski on kyllä niiiin hyvää! Ihan hukkaan ovat menneet ne kesät, joihin on kuulunut ehkä yksi mehujää :D

En usko, että tulen jatkossakaan ihan hirveästi tänne kirjoittelemaan. Jos joku haluaa jostain tietystä aiheesta vaikkapa paranemiseen liittyen kuulla, kirjoitan erittäin mielelläni. Tämä oli alunperin purkamispaikka, josta sai myös hyvää vertaistukea sekä herättelyä. Nyt noille ei ole varsinaisesti tarvetta. Koen kuitenkin vahvasti halua valaa uskoa niihin, jotka vielä kamppailevat kuten minä vielä pari vuotta sitten. Eli kysyä saa ja tosiaan toivoa postauksia!

Aloitin blogini kirjoittamalla, että olen elämäni velkaa puolisolleni. Olen edelleen sitä mieltä. Ilman häntä en olisi tässä kertomassa, kuinka onnellinen olen. Läheiset yhdistettynä motivaatioon sekä saamaani monipuoliseen ja hyvään hoitoon mahdollistivat paranemiseni. Kiitos myös kaikille lukijoille ja etenkin kommentoijille! Älkää ikinä luovuttako, koska jumankauta paraneminen on sen arvoista! 

kuva

Tilannepäivitys.

Heippa vaan pitkästä aikaa! Mitähän sitä kertoisi... Aikamoinen ajatusoksennus tästä taitaa nyt tulla, mutta sehän ei tietysti mitään uutta ole :D Ehkä yritän vaikka otsikoinnin kautta selkiyttää asioita.


Terveys
En ole edelleenkään ollut täysin terveen oloinen kuin ehkä kahtena tai kolmena päivänä since marraskuu. Eli uudenvuoden tautikaan ei mennyt täysin ohi antibiooteilla. Lääkäri käski verikokeisiin heti, kun olo on taas terve niin selvitetään immuniteettia jne. No enpä ole sinne verikokeisiin päässyt vieläkään, koska tunnen, että poskionteloissa on edelleen tavaraa (nam). Joka päivä on jossain vaiheessa niin jäätävä paine poskissa ja joskus otsaonteloissakin, että tekisi mieli työntää lusikka sieraimesta ja kaivaa ylimääräinen ulos. Yskää, kurkkukipua, tukkoisuutta, lihasjumeja, kuumeista oloa... Jotain edellä mainituista on joka v*tun päivä. Pitänee mennä lääkäriin taas ensi viikolla ja pyytää vaikka punkteeraus, koska antibiootteja en halua (eikä mun vatsa...). Ja ei s**tana kuinka väsynyt olen. 

Ruokailut
Aika vapaasti oikeastaan syön, ja harvoin tulee ruoka-ahdistuksia. Viimeisen kuukauden aikana ruokarytmi on alkanut pomppia vähän miten sattuu jos päivän aikana on jotain vähänkin erikoista. Näläntunne on epämääräistynyt, kun ruokarytmi ei ole ollut yhtä säännöllinen kuin ennen. On tullut skippailtua ja yhdisteltyä, josta on sitten aiheutunut myös ylimääräistä napostelua ja siitä tietysti vähän morkkista sekä lisäsenttejä...

Kehonkuva
Olen lihonut ja olo on turvonnut. En ole punninnut itseäni, mutta tunnen sen vaatteista. Ainakin hanuri on levinnyt ja taitaa käsivarsissakin olla enemmän ympärysmittaa. En kuitenkaan itke itseäni uneen sen vuoksi. Edelleen olen sillä linjalla, että mieluummin olen isompi kuin mieleni haluaisi kuin pelkäisin kropan pettämistä. Turvonnut olo voi toki myös johtua osittain siitä, että en ole päässyt juurikaan urheilemaan kiitos pitkittyneen sairastelun (kerran kävin salilla ja olo oli aivan jäätävä kolme päivää sen jälkeen... :/) sekä varmasti nuo epäsäännölliset ruokailutkin vaikuttavat asiaan. Kyllä, kaipaan vieläkin ihan jokaikinen päivä laihaan kroppaan, mutta on ollut pakko hyväksyä se, että minä en voi olla laiha ja terve samaan aikaan. Odotan kyllä kauhulla kesää, kun ei voi verhoutua villaneuleisiin... No, se on sen ajan murhe sitten.

Yleismeininki
Parisuhteessa menee koko ajan paremmin ja paremmin. En voi väittää, etteikö tervehtymiseni (sh:sta siis) olisi yksi osasyy tähän, joten siinä myös yksi hyvä syy ylläpitää nykyistä linjaa :) Töissä oli pieni aallonpohja loppuvuonna fiiliksen suhteen, mutta nyt on taas perusjees! Aloitan kevääna ikana yhden koulutuksen, josta olen superinnoissani. 

Summa summarum: kaikki ihan kivasti :)

kuva

Läskiahdistus, we meet again.

Ahdistaa ihan v***sti. Herkuttelin viikonloppuna pe-su jokaisena päivänä. Oli juhlan aihetta, joten annoin mennä. Ja nyt ahdistaa pitkästä aikaa aivan törkeän paljon. Söin suklaata perjantaina, irtokarkkeja lauantaina ja irttareiden jämiä sekä muromysliä sunnuntaina. Tunnen oloni valaaksi, vähintäänkin.

Nyt siis järjen ääntä kehiin, koska se lienee ainoa helpotus tähän oloon! Miten meni oikeasti? 

Pe (käytännössä koko pvä menossa)
- Ennen salia pieni leipä.
- Salitreeni.
- Aamupala (leipä päällisineen, kananmuna, hedelmää)
- Siivosin koko kämpän.
- Lounas kaverin kanssa (kanawrap).
- Kahvilassa iso keksi ja maistiainen kakkupalasta.
- Kahvilassa vähän kasvissalaattia (oli pahaa) ja niiden kanssa olleet pienet leipäpalat.
- Iltapala (hedelmä, jogurttia, leipä).
- Belgialaisia suklaita, maistiainen varmaan 10-15 konvehdista, lol.

La
- Ennen salia puolikas leipä.
- Salitreeni.
- Aamupala (sama kuin pe).
- Lounas (kasviksia ja lohta, vähän makaronia, leipä).
- 1,5h kävelylenkki kaverin kanssa.
- Välipalantynkää (närpin vaan jonkun puolikkaan leivän ja hedelmää)
- Päivällinen (kasviksia ja kanaa, leipä)
- Irtokarkkeja (about 150-200g).
- Iltapala (sama kuin pe).

Su
- Aamupala (sama kuin edelliset).
- Lounas (kasviksia ja kalkkunanakki, vähän makaronia, leipä).
- Ulkoilua n. 1h.
-  Välipalantynkää (taas närppimistä, koska ahdisti jo).
- Päivällinen (sama kuin lounas) ja jälkkäriksi muutama irttari.
- Iltapala (sama kuin ed.).
- Muromysliä varmaan kourallinen + ehkä 10 irtokarkkia.


No, miltä kuulostaa? En nyt laittanut tarkkoja määriä aterioista, mutta saanee jonkinlaisen kuvan. Onko tuossa nyt aivan jäätävän lihomisen aiheuttavat mässäilyt? Ehkä ei, vaikka olo kyllä edelleen on sellainen, että voisin pyöriä pallona mäkeä alas kiihtyvällä vauhdilla. Harmittaa, että ahdistaa näin paljon. Olen ylpeä, että pidin kiinni aterioista ja ateriarytmistä aika hyvin. Toki salilla käyminen auttoi, en tiedä olisinko yhtä vapaasti syönyt ilman liikuntaa... No, anyways. Onnistuin myös tänään pitämään syömiset normaaleina, koska tiedän, ettei mikään paasto olisi ratkaisu yhtään mihinkään. Eteenpäinkin on siis menty ja paljon (siis kun en reagoinut skippaamalla suurinta osaa ruuista), sekin on hyvä muistaa! Just kun pohdiskelin tätä kotiin tullessani, tuli radiosta kuulokkeisiin biisi, jossa laulettiin "don't be so hard on yourself". Niinpä niin. Miksi pitää piiskata itseään siitä, että uskalsin syödä vapaammin. Mutta. Vaikka kuinka näitä tsemppauksia tähän kirjoitan, palaan koko ajan siihen ajatukseen, että ei ollut normaalia syödä noin paljon herkkuja. Söin liikaa. Rehellisesti sanottuna on myös ehkä pieni sokeriällötys päällä, koska en yleensä juurikaan syö sokeria, joten osa tästä ensyöenääkoskaankarkkia-fiiliksestä johtuu myös siitä. Suurin osa kuitenkin on ahdistusta. Mur. Eniten v*****aa kaikki. 

kuva

 

Mitäs kaikkea taas.

Nyt seuraa taas ajatusoksennus, be aware.

Painosta ensin. Hirveitä läskioloja on ollut taas viimeaikoina. Muutaman kerran olen vain katsonut itseäni peilistä ja epätoivoisella äänellä todennut, kuinka läski musta on tullut. Miksi olen päästänyt itseni näin isoksi. Tiedän nykyään kyllä jo varsin hyvin, että mä en ole oikeasti läski vielä kymmeniin kiloihin, mutta siis läski omassa mittakaavassani, jonka olen itselleni asettunut... No tiiätte mitä tarkoitan :D Pari päivää sitten tein saman dissaamisen peilin edessä, koska olin syönyt aivan liikaa herkkuja. Sitten aloin miettiä järjellä. Niin, olen 1,5 vuotta pysynyt about samassa painossa 1-3 kilon heitoilla. Tähän ajanjaksoon on mahtunut aika monta herkkua ja söin liikaa-oloja, mutta silti en ole edelleenkään paisunut kuin pullataikina. Miksi siis edelleen uskon, että lihon kohta holtittomasti, jos niin ei ole puoleentoista vuoteenkaan käynyt? Niin tai oikeastaan ikinä elämäni aikana. Järjestä huolimatta salaa toivon, että ensi kerralla kun uskaltaudun vaa'alle, paino on laskenut :/

Sitten liikunnasta. Mulla on semisti sellainen olo, että onko lähtemässä lapasesta, ja jos on, niin hyvällä vai huonolla tavalla. Jos ihan rehellisesti ajattelen, niin ehkä olen nyt niin sanotusti innostunut taas liikkumisesta oikein kunnolla. Se johtuu osaksi varmasti myös siitä, että mä jaksan niin paljon paremmin! Vitsi että on upeaa, että nykyään juoksumatolla otan alkulämmön sillä nopeudella, johon tauon jälkeen liikunnan aloitettuani tein vain spurtteja! Ihan pikkujuttu periaatteessa, mutta tuntuu hyvältä :) Mä olen tosi kaikki tai ei mitään- ja kaikki mulle heti-tyyppi. Siksi oli erittäin turhauttavaa saada liikuntakielto silloin aikanaan. Olin ihan sairaan hyvässä kunnossa treenimielessä. Sen jälkeen sydänvaurio, ravitsemuksen korjaaminen, liikuntakielto... Liikunnan aloittaminen oli ihan jo sen vuoksi ahdistavaa, etten enää ollut lähelläkään sitä kuntoa. Oli vain hyväksyttävä, että siinä tulee kestämään. Jossain vaiheessa jopa mietin, että voinko vain lopettaa liikunnan kokonaan, jos en voi olla heti kovassa kunnossa. Niinpä, kaikki tai ei mitään :D Nyt kun taas alkaa jaksaa oikeasti, niin endorfiini on alkanut koukuttaa oikein kunnolla. Haluaisin koko ajan olla salilla tai juoksemassa :D EIkä kaloreiden kuluttamisen vuoksi vaan koska siitä tulee niin hyvä olo ja se on kivaa! Juoksuflowstahan mä olen täälläkin kirjoittanut. Siihen suuntaan olen taas menossa ja oon tosi happy siitä :) 

Ruuasta vielä loppuun. Ajatukseni ovat ristiriitaisia vieläkin. Tykkään syömisestä. Oikeasti tykkään. Ruoka on hyvää ja syöminen kivaa :D Edelleen kamppailen kuitenkin sen kanssa, että uskaltaisin syödä aterioilla riittävästi. Se sitten usein kostautuu pienenä naposteluna aterioiden välissä (ja sen myöntäminen hävettää :S). Olen pohtinut, että senkö vuoksi loppujen lopuksi periaatteessa muuten aika pienillä syömisillä painoni on korjaantunut. Olen ihan myös jo hampaiden vuoksi pohtinut, että pitäisi yrittää vähentää napsimista. Se on myös tyhmä ja aivan turha opittu tapa. Varmaan juontaa juurensa siihen, etten moneen vuoteen syönyt kunnollisia aterioita vaan nappailin jotain pientä silloin tällöin. Nyt kuitenkin kun syön, niin pitäisi satsata mieluummin niihin aterioihin enemmän eikä sitten ottaa jotain riisikakkua välissä. Tämä on myös yksi seikka, joka mua pelottaa painon näkökulmasta. Mitä jos en osaa laskea niitä ylimääräisiä suupaloja oikein ja sitten vaan lihon ja lihon, ja ihmettelen, miksi lihon. Äää ihan tyhmä ajatusmalli taas, lopetan tähän ennen kuin alan puhua vielä enemmän höpöjä.

En jaksa oikolukea, joten tekstissä saattaa olla kummallisuuksia. Moikka.

Kuin uudesti syntynyt!

Olo on aivan erilainen kuin pari viikkoa sitten! Veikkaan, että tulehdus möyhi sisälläni jo sen pari viikkoa, koska olin aivan väsynyt ja vetämätön joka päivä. Tuntui, ettei ollisi jaksnaut mitään ylimääräistä. Nyt kun antibioottikuuri loppui, olen täynnä virtaa! Viimeaikoina esim. salille lähteminen on aina ollut sellainen eipäs juupas jaksaako vai ei-meiningillä, mutta nyt suunnilleen juoksin juoksumatolle :D Ja otin jopa töitä viikonlopulle! Vähän aikaa sitten en olisi voinut edes harkita sellaista. 

Tällainen fiilinki:

Ei nyt ehkä vain omasta päätöksestä kiinni, mutta kuitenkin :)

Ja sit pakko jakaa tää. Mieheni teki broilerinjauhelihapihvejä hampurilaisia varten. Mäkin söin, riisikakkuhampparin :D :D Tosi hyvää omnomnom! Ja vaikka otin silleen helpoimman kautta, että käytin leipinä riisikakkuja, mutta laitoin esim. american-kastiketta ihan reilusti :)

Ja heeeei sitten vielä toinen juttu! Salilla oli tosi laiha tyttö. Tai no korjataanpas, hän oli anorektinen. Näin sivusilmällä, kuinka hän vilkuili minua vierekkäin ollessamme. Tunsin, kuinka hän zoomasi mua ajatellen, että olenpahan laihempi kuin tuo (kyllä, olen valmistunut ajatuksenlukuakatemiasta). Sepä ei kuitenkaan mua haitannut! No joo, en voi sanoa, ettei yhtään, mutta ihan sama hei. Hänen narukätensä eivät mua hetkauttaneet. Edelleen olen mieluummin terve(empi) kuin anorektisen laiha. Aamen. 

Eilisen onnistumiset!

Eilen söin aamupalan ja pientä välipalaa ennen kotoa lähtöä, koska tiesin lounaan venyvän iltapäivään. Tapasin puolisoni juna-asemalla. Hän oli hakenut itselleen jäätelön ja antoi mulle Maisku-rahkapatukan (lol, nää on jotain pikkulasten välipalajuttuja mustekalakuvineen mut oikeesti ihan hyviä). Hetken olin silleen et ääh mä just söin kotona vähän, mutta sitten kelasin että aivan sama. Patukka on siis myös sellainen, että se säilytetään kylmähyllyssä = ei voinut säästää myöhemmälle. Söin sen, nom. 

Päivällä menimme ravintolaan, jossa olin käynyt keväällä. Otin saman annoksen kuin silloin, MUTTA tällä kertaa en pyytänyt jättämään mitään pois. Annoksessa oli paistettuja_perunoita_, jotka rohkeasti otin annoksen mukana. Olin niiiin ylpeä itsestäni! Nyt myös tuli todistettua, että peruna totta tosiaan kuuluu en oikeasti tykkää-kategoriaan, eikä siis ole sh:n sanelemaa. Perunamuusi ja ranskalaiset ovat ihan jees, mutta perunat keitettynä tai paistettuna ovat mielestäni aika pahoja. Ne jäivät siis maistamisen jälkeen lautaselle, mutta hei! Otin ja maistoin! Oujes.

Kasvispihvejä, kasviksia ja paistettuja perunoita. Perunat yök, muu nam!

Eli ylimääräinen välipala ja ravintolalounas, mutta hommahan ei jäänyt tähän. Ostin nimittäin irtokarkkeja (olivat alennuksessa) 130 grammaa!!! Olen tähän mennessä yleensä ostanut sellaisia muutaman karkin settejä, mutta nyt otin sen verran kuin mieli teki. Tai no joo, olen pari kertaa ostanut kerralla enemmän, kun pakkasin niitä parinkymmen gramman annospusseihin useammalle päivälle jälkiruuaksi. Mutta siis ai että, fiilis oli mainio! Vielä niitä karkkeja on jäljellä eli en syönyt eilen kaikkea, mutta pääasia olikin se ostomäärä.

Kokonaissaldo siis: ylim. välipala, ravintolalounas ja irttareita. Näiden lisäksi söin myös päivällisen ja iltapalan about normaalisti. Ai miksi? Koska niin kuuluu tehdä ja välillä saa herkutella! Herkuttelu on jees! 

Sit loppuun vielä randomjuttu. Lehdessä oli juttua siitä, mitkä poikaset tarvitsevat eniten huolenpitoa. Katsottuani ensin tätä listaa ihmettelin numeroa 9.  Kiivi on tuossa listassa siinä ryhmässä, jotka tarvitsevat vain vähän huolenpitoa. Se tietysti kuulostaa loogiselta, koska pohdin, että kuka ihme hoivaa hedelmää? Se köynnöskö, jossa se kasvaa? Vai viljelijä, joka poimii hedelmät? Vai hedelmäkauppias?  Kunnes muistin, että niin, kiivihän on myös lintu... :D

Terve elämä edessä.

Mieheni joutui osalliseksi aika vakavaan tapaturmaan viime viikolla. Mieheni on luojan kiitos kunnossa, mutta kauheaa kuultavaa oli muiden osallisten kohtalo. Pari jäi elottomana makaamaan, yksi menetti ilmeisesti suurimman osan hammaskalustostaan... Tapahtuma laittoi todella miettimään sitä, kuinka katoavaista kaikki on. En tiedä, miten selviäisin ilman puolisoani. Haluan elää, ja haluan elää hänen kanssaan koko loppuelämäni, joka toivottavasti kestää molemmilla vielä moooonta kymmentä vuotta. Miksi tuhlaisin arvokkaan yhteisen aikamme siihen, että murehdin leivän kaloreita? Tällaiset tapahtumat laittavat asioita tärkeysjärjestykseen. 

Muutenkin olen tässä lähiviikkoina alkanut ihan todella tykkäämään koko ajan enemmän itsestäni ja kropastani. Vartaloni suhteen teen totta kai edelleen töitä hyväksymisen eteen, mutta mielestäni näytän oikeastaan aika hyvältä. Mä en oikeasti ole läski, mitä ihmettä! Läskioloja tulee totta kai, mutta tiedän jatkuvasti paremmin ja paremmin, että en sitä ole. 

Sovitin kaverin kirpparikamoja :D Ei lähtenyt hame eikä paita mukaan. 

Pyöräilyasu.

En ole vielä maalissa, mutta sanoisin, että maaliviiva häämöttää jo ihan oikeastikin. Käytän edelleen usein samoja ruoka-aineita päivistä toiseen, mutta osa siitä on myös rutiinia ja helppoutta. Vai tietääkö joku jonkun terveen ihmisen, joka ostaa joka kerta eri leipää tai juustoa? Tai jos tietää, niin se on varmasti yksittäinen tapaus. Kyllä esimerkiksi mun äiti on suosinut samaa juustoa jo todella monta vuotta. Joskus voi vaikka tarjousten mukaan vaihtaa hetkeksi, mutta miksi vaihtaa hyväksi todettua ihan vain vaihtelun vuoksi? Se, mikä erottaa terveen ja sairaan, on suhtautuminen muutoksiin. Jos se vakkarijuusto on loppu kaupasta, ei äitini ala itkeä tai käänny kannoilleen ja jätä koko juustoa ostamatta. Minäkään en enää tee kumpaakaan edellä mainituista. Tai jos ruokailurytmi menee jonkun juhlan vuoksi miten sattuu, ei terve ihminen ole siitä ainakaan kovin moksiskaan. Silti on täysin normaalia arkena noudattaa samoja ruoka-aikoja. 

Syömishäiriössä hämärtyy terveen ja sairaan raja. Sairastaessa kaikki oma sairas tekeminen tuntuu normaalilta. Nyt kun olen tervehtymässä hyvää vauhtia, olen joutunut ihan oikeasti pohtimaan, mikä oikeasti on sairasta ja mikä ei. Enkö syö kermaista pastaa siksi, että siinä on paljon rasvaa vai siksi, etten tykkää sellaisesta suutuntumasta? Enkö syö homejuustoa sen kaloreiden takia vai koska en tykkää sen mausta? Enkö syö paksuja leikkeleitä tai paksuja juustoviipaleita, koska niissä on ohuita siivuja enemmän kaloreita vai koska puraistessa niissä on ihan liikaa tavaraa? Kaikissa noissa syy on ehdottomasti jälkimmäinen, mutta monen saattaa olla vaikea uskoa sitä. Anorektikon leima on aika tiukassa, joten läheiseni saattavat kyseenalaistaa valintojani, koska olen niin pitkään mennyt sairauden pillin mukaan. Enkä siis yhtään ihmettele, itse tekisin varmasti samaa! Kuitenkin siksi voi olla itsekin välillä vaikea tietää, mikä on valintojeni taustalla: sairaus vai oikea mieltymys. 

Onko samanlaisia pohdintoja toisella puolella ruutua?

Leikkauksesta toipuminen.

Kerroin hammasleikkauksestani tässä postauksessa. Nyt kerron siitä toipumisesta. Leikkauksesta, ei postauksesta toipumisesta siis.

Näillä pärjäs :D

Leikkauksen jälkeen olin aivan tiloissa monta tuntia. Muistan pieniä välähdyksiä mm. siitä, kuinka katsoin itseäni peilistä ja aloin nauraa, mutta en voinut nauraa kun se sattui ja se nauratti vaan lisää :D Pari tuntia leikkauksen jälkeen oli jo niin kova nälkä, että oli pakko yrittää jotain syödä. Tupot pois suusta ja varovainen huuhtelu (voin sanoa: yök). Ensimmäiseksi lähdin testaamaan jätskin syömistä. Sain juuri ja juuri lusikan suun keskeltä sisään sen verran, että pystyin jäätelöä sinne tunkemaan. Leukaperät olivat turvoksissa, samoin huulet. Ja sitten kun vielä oli puudutus edelleen vaikuttamassa, niin aika mielenkiintoista se syöminen oli. Vanhempani saivat ainakin hyvät naurut, kun puolet jätksistä olivat leualla, enkä mä tiennyt siitä mitään kiitos puudutuksen :D

Tältä about näytin :D
gif

Join vähän jotain mehua ja hieman myöhemmin lusikoin haaleaa kasvissosekeittoa jonkin verran. Pieni annos meni about 40 minuutissa alas, huh! No sitten alkoi hetken päästä tuntua vielä oudommalta jos mahdollista. Katsottuani peiliin en tiennyt itkeäkö vai nauraa. Silmätluomet olivat aivan turvonneet! Ajateltiin, että puudutusaine alkaa haihtua verenkiertoon ja aiheutti jonkinlaisen allergisen reaktion. Luojan kiitos olin porukoillani, koska olisin saanut jonkun paniikkikohtauksen, jos olisin ollut yksin (mies matkoilla)! En siis ole millekään allerginen. Ja sitten vielä mitäääää kauheat ihottumat jaloissa! Nyt meinasi jo itku tulla, että mitä tää on. Antihistamiinia naamaan ja sänkyyn odottamaan kuolemaa. No okei ei ihan, mutta kyllä mä pelkäsin, että mitä jos kurkku alkaa turvota... Silmät olivat vielä seuraavanakin pvänä turvonneet, mutta ihottuma onneksi helpotti nopeasti. Tultiin siihen tulokseen, että varmaan stressi leikkauksesta yhdistettynä johonkin syömääni ja lääkkeisiin aiheutti tämän.

Eka yö meni ihan ok. Aamulla en huomannut mitään verenvuotoa tyynyllä (josta oli monessa paikassa varoiteltu :D) tai muutakaan erityistä, paitsi silmät tosiaan turvoksissa. Näytin aivan puliukolta, tai siis -akalta. Syöminen oli kaksi ekaa päivää aika hidasta, koska suuta ei saanut kunnolla auki ja koko ajan piti varoa, ettei leikkauskoloihin mene mitään. Niin ja tosiaan kun niitä koloja on neljä, niin oli aika työlästä. Jokaisen suullisen jälkeen otin vettä, jotta huuhtoisin samalla kuoppia. Join varmaan 5 litraa päivässä :D

Verenvuotoa en havainnut missään vaiheessa ollenkaan, en edes mitään tihkumista. Varmasti jonkin verran tihkui ainakin ekana päivänä, mutta ei niin paljon, että olisin sitä noteerannut. Kaikki pienetkin virheliikkeet tekivät kyllä tosi kipeää, joten varovainen sai olla. Jos vaikka puhuin liian nopeasti tai hymyilin liian pitkään niin kipu oli viiltävä. Nappailin panacodia ja buranaa nassuun, vaikka yritinkin sinitellä aina mahdollisimman pitkään ilman niitä. Buranasta mulle on pidemmän kuurin jälkeen tullut särkylääkepäänsärkyä + mahalle burana ei ole parasta. Panacod puolestaan on vastaystävällisempi, mutta opiaatti kun on niin vaikutta keskushermostoon ja koukuttumisen riski on olemassa.

Leikkauksen jälkeen söin käytännössä pelkkiä sosemuotoisia ruokia (sosekeittoa, jäätelöä, jogurttia, hedelmäsoseita, vanukasta...) nelisen päivää. Viidentenä päivänä otin ihan pieniä, pehmeitä juttuja pureskeluun, mutta se sattui vielä leukaperiin niin jäi vähäiseksi. Vielä viikko leikkauksen jälkeenkin söin edelleen melko pehmeitä juttuja, mutta kuitenkin jo normaalimmin. Nyt reilun 1,5 vkon jälkeen lähinnä ärsyttää se, että vaikka kuinka yritän varoa, alakuoppiin menee koko ajan jotain jos se on muuta kuin sosetta. En usko, että mitään tulehdusta voi niistä enää tulla tai että mitään voisi jäädä kuoppiin jotenkin, mutta silti, rasittavaa! Ja sitten kun on vielä tikit niin tikkien päät heiluvat siellä, enkä aina tiedä, mikä on ruokaa ja mikä tikkejä :D

Ja mun tekemiset päivinä 1-4 leikkauksen jälkeen: koira ulos, aamupala, netflixiä sohvalla, lounas, netflixiä sohvalla, koira ulos, välipala, netflixiä sohvalla, päivällinen, netflixiä sohvalla, koira ulos, iltapala, netflixiä sohvalla, nukkumaan. Ja oikeasti se oli aika mukavaa...Kun oli taas pakko olla tekemättä mitään. Siis nautin siitä, että makasin sohvalla jäätelöä syöden :D Tämän jälkeen aloin miettiä, että oonko jotenkin uupunut, vaikken sitä aina huomaakaan. Tuo käytännössä totaalilepo tuntui helpottavalta. 

kuva

Onnistuin ihan ok hyvin syömään kaikesta huolimatta. Paino oli tippunut pari kiloa edellisestä kerrasta vaa'alla, enkä lainkaan väitä, etteikö tämä soseruokavalio olisi siihen vaikuttanut. En myöskään väitä, etteikö painonlasku olisi tuntunut hyvältä nähdä. Nyt tietysti pelkään, että paino nousee pilviin kun alan syödä normaalisti. Veikkaan ainakin, että kyllä se sinne samoihin lukemiin nousee, jossa se on nyt jo joku 1,5 vuotta suunnilleen ollut. Painon putoamisen huomaaminen tuntui ehkä jopa luvattoman hyvältä, vaikka samalla ajattelin heti, että ei ollut tippunut tarpeeksi. Jälleen kerran hyvä todiste siitä, että jos energiaa saa liian vähän, alkavat syömishäiriöiset ajatukset vallata mieltä. Mitä vähemmän energiaa aivoissa, sitä enemmän anoreksiaa. 

Tällaista kivaa ja ei niin kivaa :) Mutta siis selvisin hengissä ja voin tällä hetkellä hampaiden suhteen aika hyvin! :)

Reissussa osa 2

Sitten lisää juttua reissusta :) Kerron haastavimmista jutuista ja niistä suoriutumisesta.

Kuumuus -> ruokahaluttomuus = kuinka säilyttää ateriarytmi?

Ruokailurytmi meni kyllä vähän niin ja näin, koska kuumuudessa ei vaan tullut nälkä. Suurimpana osana päivistä ruokailujen aloitukset menivät about tällaisten aikahaarukoiden sisällä:

09:00-09:30 aamupala
13:30-15:00 lounas
17:00-18:30 päivällinen
20:00-21:00 "iltapalaa" eli satunnaista napostelua

Toki päivän aikana tuli yleensä jossain kohtaa esim. maisteltua jotain pientä + joinain päivinä oli pakko syödä välipalaa (aina joku patukka mukana just in case!). Loppujen lopuksi totesin kuitenkin, että aika normaaleja nuo siinä mielessä ovat, että miehelleni noi sopivat oikein hyvin. Kyllähän tuohon aamupalan ja lounaan väliin jäi välillä tosi pitkä aika, mutta toisaalta aamupalat olivat aika runsaita, kuten ekasta reissupostauksesta näki kuvista :) Sitäpaitsi usein olisi ollut hieman inconvinient syödä lounasta aikaisemmin, koska aamupäivällä yleensä huitelimme ties missä nähtävyyksissä. 

Vieraat ruuat, ei tarkkaa tietoa sisällöistä saati ravintoarvoista.

Kyllähän se aina välillä mietitytti, mutta toisaalta...Menimme japanilaiseen tappaniyaki-tyyliseen ruokapaikkaan. Siellä siis kokki tekee ruuan meidän edessä. Joo, ei ollut kiva katsoa, kun laitettiin öljyä, lisättiin öljyä, laitettiin voita, lisättiin voita, ja sitten vielä vähän öljyä ja voita. Okei, hieman liioitellusti, mutta kyllähän se rasvakammo puski aika pahasti päälle. Lisäksi kokki teki mieheni liha-annoksen hyvin lähellä mun kala-annosta, joten todennäköisesti mun annokseenkin päätyi lihajäämiä. Selvisin kuitenkin tästä(kin) tilanteesta, vaikka itkua melkein väänsin. Verensokerikin oli kyllä jo niin alhaalla, että silloin pienikin juttu voi alkaa itkettää :D Ja hei: suostuin ko. paikkaan uudelleenkin! Silloin tosin otin kanaa, johon ei käytetty läheskään niin paljon rasvaa eli helpompi setti :) Mutta siis niin. Ruokavammaiselle ehkä vaan parempi olla näkemättä - ainakin jos annos on kuitenkin aikalailla pakko saada syötyä.

Ravintoarvoja enemmän päänvaivaa aiheutti enemmänkin se, ettei sisältöä tiennyt monestikaan. En esimerkiksi ole valkosipulin kova ystävä, ja sitten taas en vaan osaa syödä ruokaa, jossa ei ole kasviksia. Alun jälkeen hiffasin monessa paikassa pyytää extravihanneksia, jos en ollut varma, oliko niitä riittävästi. Monessa paikallisessa ruokapaikassa oli kivasti kuvat tai jopa ihan realistiset jäljennökset annoksista, joten niistä sai onneksi hyvin osviittaa. Onneksi ei ole mitään varsinaisia ruoka-aineallergioita.

Tässä oli ihan kivasti kasviksia kanan kaverina :) Nuo paistuivat tuossa kuumalevyllä vielä.

Ja hehe, kokeilujen myötä opin seuraavia asioita itsestäni:
- En tykkää suurimmasta osasta aasialaisista keitoista (joko liian tulisia tai liian kalaisia).
- Eksoottiset hedelmät eivät ole mun juttu.

Joku keitto ja nuudeleita. Aivan järkyttävä toi keitto, mutta oli niin nälkä, että närpin sieltä kaikki kanapalat ja vedin niitä :D

Riskittömintä syödä vain kypsennettyä ruokaa = ei salaatteja.

Herkän vatsani vuoksi en halunnut ottaa riskiä mahavaivoista (joita sain varovaisuudesta huolimatta kuten arvata saattaa), joten vältin syömästä tuoreita kasviksia. Ne yleensä huuhdotaan hanavedellä, joka ei ole länsimaalaisille juomakelpoista. Kyllä muutamassa syömässäni annoksessa oli yksittäisiä kurkkuja tai tomaatteja, mutta pääasiassa söin lämpimiä, kypsennettyjä ruokia. Olen kuitenkin salaattien suuri ystävä, niin homma ei ollut helppo. Kaikissa annoksissa oli mukana aivan jäätävän isot määrät riisiä, ja aluksi olin hieman kauhuissani. No tajusin kuitenkin, että eihän sitä ihan kaikkea riisiä tarvitse syödä :D Ja pakko myöntää, että jätin riisin syömisen yleensä aika vähään. Haastetta oli riittävästi muutenkin. Jos oli kova nälkä, söin riisiä enemmän kyllä. Sitäpaitsi annoskoot olivat muutenkin jo ilman riisiä isoja, joten tuli maha täyteen todellakin!

Joku nuudelijuttukin välillä!

Wrappien sisällä oli tuoreita kurkku- ja tomaattikuutioita, mutta niistä ei onneksi tullut mitään. Lisukkeena grillattuja kasviksia. Söin tän annoksen kolme tai neljä kertaa, oli ihan parasta :D

Laadukkaassa raflassa uskalsi syödä sushia :) Oikeanpuolimmainen oli todella tuhti, varrmasti oikea kaloripommi, mutta aivan törkeän hyvää :D

Kuumuus -> kesävaatteet -> kehoahdistus.
Uusi paikka -> paljon valokuvia -> kehoahdistus.

Kehoahdistuksilta ei voinut välttyä, mutta oli huojentavaa huomata, etten valokuvissa näytä ihan niin norsulta kuin olin pelännyt. Joissain enemmän, mutta useissa kuitenkin vähemmän. Tosin. Kävi kuitenkin sillain jännästi, että reissun aikana kuvia katsoessani näytin niissä mielestäni vähemmän läskiltä kuin kotona katsoessani. Mitäs :D Samalta koneelta katsoin, mutta no, who knows. Joka tapauksessa selvisin kuitenkin ilman mitään pakkolaittaajätesäkkipäälle- ja envoilähteäulos-läskiahdistuksilta täysin! Tajusin myös, että jos mahdun aasialaisiin onesize-mekkoihin, en voi olla mikään mammutti. Ja kuten jo aiemmin todettu: mieluummin olen tämän kokoinen ja terve+onnellinen kuin laiha, sairas ja onneton.

Uudet shortsit ja uusi toppi :)

Eipä tosiaan jäänyt pakkasen puolelle reissu millään muotoa! Kaikista ahdistuksista selvisin kunnialla. Täysin siis 100% vapaasti en väitä syöneeni, mutta tosi vapaasti kuitenkin :)

Reissussa osa 1.

Kauhean paljon kerrottavaa, joten taidan jakaa tälläkin kertaa reissupostauksen osiin :) Kerron tässä ekassa heti kärkeen yleisfiiliksestä ja erityisen hyvin menneistä jutuista. Tokassa osassa kerron tarkemmin erilaisista haasteista ja kuinka selvisin niistä.

Lähdimme siis heti edellisen postauksen jälkeen reissuun puolisoni kanssa. Olimme matkalla melkein pari viikkoa. Reissu osui tällä kertaa Aasian suunnille. Totesin heti matkan alussa, että tällainen uusi aluevaltaus ei olisi ruokailujen suhteen onnistunut meikäläiseltä vielä edes viime kesänä, saati sitä edellisenä, kun vasta harjoittelin syömistä. Ajoitus oli nyt oikea, koska matka meni paremmin kuin hyvin! 

Ai että kuulkaa kuinka mahtavalta tuntuu kertoa, että söin (melko) vapaasti, herkuttelin, kokeilin uutta ja nautin! Ruuasta ei tullut ahditusitkuja _kertaakaan_! Toki morkkiksia tuli muutaman kerran ja läskioloja välillä, mutta en antanut sen pilata meininkiä. Tietysti joka päivä tuli käveltyä tosi paljon + kuumuuskin kuluttaa ihan eri tavalla, joten monena päivänä pystyin ns. oikeuttamaan syömisiäni edellä mainituilla. Totesin kuitenkin, että ihan sama millä oikeutan, kunhan syön! Ja niin tein. Ruokailurytmi meni aika pyllerölleen, mutta siitä lisää tokassa postauksessa.

Erityisen isoja voittoja:
- Erilaisten pullien ja kakkupalojen maistelua melkeinpä joka päivä (hotellin aamiaisella lähinnä).

- Kokonainen Starbucksin frappucino-juoma kermavaahtoineen päivineen! Tämä oli viime kesän reissun haastelistalla, mutta en sitä suorittanut. Nyt nimettiin se kesähaasteeksi, jonka suorittamisesta saan palkinnon ;)

- Oma-aloitteisesti jätskiä, gelatoa ja froyoa :)

Keksigelatoa, niin hyvääääää nommm!

- Onnistuin tekemään ruokavalintoja ilman, että niissä kesti tuntia tai että ensin tuli itku. Joo, joskus valitseminen kesti, mutta ei niin kauan kuin aiemmin. 

- Söin myös pelottavia ruokia, kuten pähkinäkastikkeessa ollutta kanaa (lentokoneessa nälkäkuoleman partaalla, ei paljoo pähkinät ahdistanut siinä nälässä :D), leivitettyä kanaa, uppopaistettua jotain juttua (en tiedä mikä se oli xD), riisiä, nuudelia...

Joku aivan random nuudelikeitto tai mikälie :D Ihan hyvää oli kyllä!

No en kyllä jaksanut koko annosta, kunnon rekkamiesmeininki! En kuitenkaan ahdistunut määrästä, vaan päätin syödä sen minkä jaksan.

- Aamupalatarjonta oli kaikkea muuta kuin tuttu ja turvallinen mannermainen, mutta sain silti muodostettua muutamalla muuttuvalla tekijällä varustetun vakiocombon. Siihen sisältyi kasviksia, munakokkelia, itämaisia leipäjuttuja sekä jogurttia hedelmillä&muroilla :) Kyllä jaksoi painaa menemään joka päivä kunnon aamupalan jälkeen!

En ole enää laiha. Se on fakta, joka on vain hyväksyttävä. Olen kuitenkin kaikkien tulleiden kilojen verran onnellisempi! Aina ei peilikuva miellytä ja ahdistaa lyllertää eteenpäin, mutta pystyn nauttimaan elämästä paljon enemmän! Enkä sitäpaitsi näyttänyt kuvissa edes niin valaalta kuin olen kuvitellut näyttäväni. Kehonkuva alkanee pikkuhiljaa mennä normaalimpaan suuntaan aina välillä :)

Haluan sanoa vielä tähän loppuun jälleen kerran, että uskaltakaa! En tiennyt ruokien kaloreita, herkuttelin jollain tavalla joka päivä, mutta en lihonut. En siis ole käynyt vaa'alla, mutta jos syömishäiriöinen ei usko lihoneensa, niin tuskin on :D 

Hieman vakavampaa pohdintaa.

Viikonloppu meni mökillä rentoutuessa. Olin todella väsynyt. Oli ihanaa olla passattavana pari päivää ja vain pötköttää sohvalla/terassilla kirjaa lukien tai ristisanaa täyttäen, kävellä metsässä ilman kiirettä mihinkään. Oli myös aikaa antaa tilaa ajatuksille. 

Olin todella huonovointinen eilen illalla. Oksetti, väsytti, hengitys tuntui raskaalta ja oli ihan outo olo. Nukkumaan mennessäni mietin, että luojan kiitos olen fyysisesti jo niin hyvässä kunnossa, että huonovointisuuskohtauksen tai muiden erikoisten oireiden aikana ei tarvitse oikeasti pelätä kuolemaa kuten joskus aiemmin. Vaikka seuraavassa hetkessä tuskailen tukkimaisia käsivarsiani ja isoa peppuani, otan silti mieluummin ne kuin kuolemanpelon. 

Kotimatkalla  autossa iski taas aivan järkyttävä pahoinvointi. Oksetti ja pyörrytti. Tuntui, kuin en olisi tässä maailmassa. Pysähdyimme huoltoasemalle, jotta sain haukattua vähän happea. Pohdin, auttaisikohan syöminen. Mieheni kävi ostamassa mehujään (raikas ja viileä, muttei liian sokerinen) sekä pähkinä-marjasekoituksen (suola +nopeaa energiaa). Normaalisti olisin kauhistunut pähkinöistä, mutta nyt olin valmis kokeilemaan mitä vain saadakseni oloni paremmaksi. Mehujää-pähkinät-combo auttoi aika hyvin! Edelleen vointi on outo, sellainen jännän hutera, mutta eiköhän se tästä.

Ruokailut sujuivat paremmin kuin koskaan aiemmin mökillä - eteenpäin on siis menty hurjasti! Tiedän itsekin, että annokseni olivat aika pieniä, mutta söin kaikkea tarjolla olevaa. Tulin kuitenkin myös surulliseksi kun huomasin, että sh vaikuttaa edelleen minuun joissain asioissa todella vahvasti. Oloni oli läski, joten sen vuoksi jätin ihanan rantasaunan ja talviturkin heittämisen väliin. Kävin vain saunassa pikaisesti pesulla, ja mua alkoi itkettää jo siinä samalla hetkellä kun katsoin maisemaa. Olisin halunnut nauttia siitä pidempään, mutta en pystynyt, koska en halunnut olla alasti. Ei siis sillä, etteikö maisemasta voinut nauttia muualta kuin saunasta käsin :D mutta you get my point. Yritin kuitenkin antaa kiitosta itselleni muista hyvin sujuneista asioista, mutta silti asia suretti. Jotenkin tuli kauhea tunneryöppy siitä. En halua syömisvamman pilaavan enää koskaan yhtään hetkeä! Tunteita ja ajatuksia saa tulla, mutta en halua sen vaikuttavan toimintaani tällä tavalla. 

Ensi kerralla aion saunoa ja käydä pulahtamassa! Tekojen kautta haluan sanoa anoreksialle, että heippa vaan, sua ei täällä kaivata!

Kaikenlaista.

Olen nyt aloittanut kirjoittamisen jo pari kertaa ja parista eri aiheesta. En kuitenkaan tunnu saavan mitään fiksua suollettua ulos, joten ehkä vain kirjoitan nyt tajunnanvirtaa. 

Olen aivan loppu fyysisesti. Huomasin sen eilen. Olisin kaivannut lepoa ja palautumista, mutta tulikin oltua jalkojen päällä ja menossa melkein non-stop puoli kahdeksasta aamulla klo yhteentoista illalla. Päivän mittaan alkoivat flunssan oireet, ja tänään olo on aivan p*ska suoraan sanottuna. Tuntuu, kuin olisin juossut maratonin. Ihmettelin, miksi olin niin hemmetin väsynyt eilen, ja tautihan se sieltä teki tuloaan selkeästi. En tiedä, olisiko flunssa jäänyt iskemättä, jos olisin lepuuttanut eilen, mutta ei koko päivän riehuminen varmasti ainakaan hyväksi ollut. 

Ruokailutkin ovat menneet vähän oudosti lähiaikoina. Nyt on ollut tosi paljon kaikenlaisia kissanristijäisiä ja muuta ohjelmaa, joten syömisen normaali aikatauluttaminen on ollut haastavaa. Toisaalta tietysti hyvä juttu, että olen pystynyt menemään ohjelman mukana ja joustamaan ruokailuissa ahdistumatta siitä pahemmin, mutta ei se nyt ihan putkeen ole mennyt. Olen yhdistellyt ja skippaillut aterioita, napostellut turhanpäiväisesti ja äh mitähän vielä. Välillä olen ollut huonovointinen ateriarytmin oltua mitä on, mutta sitten vielä huolestuttavampaa: näläntunteeni on alkanut hiipua :/ Pelottavaa, inhottavaa, ärsyttävää. Osasyynä nälän vaimentumiseen lienee myös vatsan toiminnan hidastuminen. Joka taas saattaa johtua ruokarytmin muutoksesta eli kiva noidankehä :D No anyways. Tosin loppujen lopuksi en ole ehkä ihan varma, että onko kyse nälän hiljenemisestä vai siitä, ettei ole niin "litteä" olo kuin yleensä nälässä, koska vatsa ei ole toiminut normaaliin tapaa (mulle normaali on yliaktiivinen, joten muille tämä sykli olisi varmasti ihan normaali). Onpa taas syvällistä pohdintaa - not.


No summa summarum: olo on ihan pyllystä. Eikö pysty millään olemaan pois töistä. Suoraan sanottuna olisin huomenna saikulla, jos ei olisi oikeasti pakko olla duunissa. Aion ottaa mahdollisimman iisisti, mutta silti on pakko olla koneen ääressä hela dagen. Buu.

Kuvitukseksi viimeaikaisia ravintola-annoksia: 

Kanaa, juureksia ja sienikastiketta. Kastiketta ihan liikaa, mutta muuten tosi hyvä annos <3

Kanaa ja juureksia - taas :D Ei yhtä hyvää kuin yllä oleva.

Uskomattoman hyvä vegaaniannos: falafelpihvejä ja juureksia!

Nothing tastes as good as skinny feels?

Nothing tastes as good as skinny feels.

Not true. Sooooo not true.

Tässä muutama esimerkki (joita anoreksia ei sallisi, mutta ovat omnomnomnom):

voileipäkakku (söin sitä tänään porukoilla ja sain sitä kotiinkin mukaan <3)
juustonaksut
broilerin jauheliha 
kanawrap
halloumi
frozen yogurt
ruisleipä
spagetti/pasta etenkin ravintolassa
muromysli
suklaa
irtokarkit
päärynäjäätelö
popcornit
sipsit
makaronilaatikko
jogurtti-/suklaapäällysteiset pähkinät
munakas
nuudelit
jogurtti
piparkakkutaikina :D
korvapuustit

Muutaman nyt mainitakseni :) Mitä muuta? Jatkakaa listaa!


Ps. En väitä, etteikö noiden syöminen tuottaisi enää ahdistusta tai morkkista, mutta hei, olen niistäkin selvinnyt elävänä!

Ihanan normaali sunnuntai :)

Eilen oli jotenkin ihanan normaali olo koko päivän. Aamulla heräsin kellon soittoon, koska oli tarkoitus mennä joko lenkile tai salille. Siinä kuitenkin totesin, että väsyttää vielä, joten torkuin hetken. Yleensä menen aamulla urheilemaan vain pienen leivän voimin, koska muuten tulee liian raskas olo. Tällä kertaa mahaan kuitenkin sattui, joten päätin ensin syödä normaalin aamupalan ja katsoa, auttaisiko se asiaan. Maha oli vielä tunnin verran kipeä, ja jotenkin turpea. Lauantaina tuli nimittäin syötyä vähän epämääräisesti, kun lounaan korvasivat messuilla syödyt maistiaiset, ja päivällisen korvasi pari riisikakkua ja porkkanoita. Ei hyvä, koska sitten tuli illalla vähän ahmittua.

No, takaisin eiliseen. Totesin loppujen lopuksi, että maha tuntui ihan ookoolta, joten lähdin lenkille. Olen nyt tänä keväänä muutamia kertoja käynyt juoksemassa yksin, vaikka fyssari ei sitä suosittelekaan vielä. Vaikka kuntoni ei todellakaan ole samalla tasolla kuin silloin, kun juoksin kahden tunnin lenkkejä helposti, niin on se juokseminen vaan niin ihanaa. Rakastan juoksemista (täältä voi lukea suhteestani siihen enemmän). Olen kuitenkin aloittanut armollisesti, ja ekoilla kerroilla myös kävelin välillä. Teki tiukkaa sallia se, mutta yritän ajatella rationaalisesti. Olen tavallaan aloittelijan asemassa nyt. Nyt olen juossut koko matkan, mutta maltillisesti n. 45min lenkkejä. Eilen oli pakko pari minuuttia kävellä, koska alkoi sattua vatsaan taas. Siinäkin totesin itselleni, että hei, nyt sattuu, joten silloin höllätään vauhtia, se on normaalia.

Menimme aamupäivästä Ikeaan puolisoni kanssa. Aloitimme sinne päästyämme koko touhun lounaalla. Olisin ottanut lohta ja kasvisröstejä, mutta röstejä ei ollut ("haluatko ranskalaisia tai vaikka lihapullia siihen tilalle", ööööö ei :D), joten otin lohen kanssa ihan vain kasviksia. Lisäksi maistoin vastakkaiselta lautaselta kasvispyöryköitä, ja sain myös maistiaisen korvapuustista. Pulla oli kuulemma muuten kuiva, mutta mieheni jätti mulle sen mehukkaimman keskiosan. Jos tuo ei ole rakkautta, niin en tiedä mikä on ;) <3 Ikea-reissun päätteeksi söin vielä välipalajätskin. Tai yritin, se oli aika ällöä, joten söin puolet.

Kotona puuhasteltiin komeroita kuntoon, ja nälkähän siinä yllätti tosi nopeasti! Varmaan vaikutti, että lounas oli kuitenkin aika kevyt siihen nähden, että olin urheillut. Hassua ajatella, että tuollainen annos on mielestäni aika kevyt, kun vielä jokin aika sitten en olisi ikimaailmassa syönyt tuollaista ainakaan julkisesti :D Söin päivällisen n. 40min aikaisemmin kuin normaalisti, ihan vain koska oli nälkä. Jonkun mielestä 40min aikaistus ei ehkä kuulosta miltään, mutta mulle ajalliset joustot ovat edelleen haasteellisia. Alkaa ahdistaa, jos edellisestä ruokailusta ei ole kulunut vielä kolmea tuntia. Vaikka pitäisi muistaa, että se väli on 2-4h, joten kahden tunnin välikin on ok. Tai jos jää nälkä niin miksei lyhyempikin :D

Ostettiin Ikeasta myös muffinsiainekset ("lisää vain vesi" ;)), joista loihdittiin herkkuja. Maistelin päivällisen jälkkäriksi, hyvää oli :) Sitten söin iltapalaa Miss Suomi-kisoja 
katsoessani, ja taisinpa kourallisen sipsejäkin tuhota siinä samalla :)

Oli tosi kiva, ja jotenkin ihanan normaali päivä kokonaisuudessaan! 

Pääsiäisreissun kuuulumisia :)

Jälleen oli perinteisen pääsiäisreissun aika. Mukaan kahden yön minilomalle lähtivät puolisoni sekä vanhempani. En stressannut tällä kertaa syömisten osalta juuri ollenkaan. Viime vuoden samaisen matkan postauksen voi kurkata täältä. Silloin oli meininki hieman eri, joten oli jälleen hieno huomata, kuinka paljon olen edistynyt :) En voi väittää, etteikö tieto painoni laskemisesta olisi ollenkaan vaikuttanut tähän huolettomampaan fiilikseen, mutta se oli kuitenkin vain pieni osa. Oli ihan superkiva matka, josta tässä vähän koostetta:

Ostin etukäteen evääksi ilta- ja välipaloja varten pari Skyriä, Alpen-patukoita, mantelimaidon ja prodepatukan. Ennen lähtöä söimme kevyen lounaan vanhempieni luona. Hotellille päästyämme söin välipalaksi Skyrin ja Alpen-patukan.

Perille pääsyn jälkeen oli pari tuntia aikaa ennen päivälliselle lähtöä. Päivällispaikka oli sama kuin viime vuonna, ja otin jopa saman annoksen, koska se oli muistaakseni tosi hyvää viimeksi. Nyt se oli vielä parempaa (paitsi riisi, se oli aika kuivaa), koska pyreitä ja kastiketta oli maltillisempi määrä kuin viimeksi.

Kasvisvartaita, villiriisiä ja kasvispyreitä.

Seuraavasta olen äärimmäisen ylpeä: otin jälkiruuaksi jäätelöpallon! Tämä ravintolajälkkäri on haastelistalla kummitellut jo vaikka kuinka pitkään, enkä ollut saanut sitä toteutettua kunnollisen lämpimän ruuan jälkeen (salaatin jälkeinen cookie ei ollut niin hc ;)). Nyt otin, ja iso annos olikin - ainakin mun silmissä! Onneksi muitakin lusikoita kipossani kävi, joten pääsin helpommalla, heh. Meinasin jättää vähän syömättä, mutta rohkaistuin ja kauhoin viimeisetkin pisarat ihanasta päärynäjädestä. Noms!

Iltapala ekana iltana jäi vähän olemattomaksi, koska ylläolevat ruuat painoivat vatsassa. Söin kuitenkin puolikkaan proteiinipatukan ja kourallisen sipsejä.

Aamupala oli, kuten yleensä, ihana hotellin aamiainen. Kummankaan aamun aamiaisesta ei ole kuvaa, mutta molemmat setit olivat aika samanlaiset: 2 pientä leipää päällisineen, munakokkelia, puuroa, hedelmäsalaattia, kuivattuja hedelmiä ja maistiaiset puolison leivoksista. Paljon vapaammin pystyin ottamaan kuin koskaan aiemmin! En esimerkiksi mennyt ollenkaan hämilleni, vaikka ruisleipää ei ollutkaan vaan ruissämpylää. Vielä on varaa kasvattaa annoskokoja noissa, mutta silti olin oikein tyytyväinen itseeni!

Sitten oli nopean lounaan aika. Kauhistelin, kun aikaa oli vain vartin verran ennen kuin piti lähteä yhteen paikkaan porukalla, mutta otin kahvilasta kanawräpin (tai rieskarulla, mikälie). Täytettä oli todella paljon. Reilu puolet söin ja hyvää oli! Nopeasti syöminenkään ei tuottanut ongelmia. Itseasiassa syön nykyään mielestäni yleensäkin jo liian nopeasti...

Hotellille palattuamme söin Skyrin, omenan ja Alpen-patukan. Illallisella söin kanaa ja kasviksia. Iltapala jäi taas vähän pieneksi, mutta söin mantelimaidon kanssa jonkun patukan, en nyt muista minkä.

Lähtöaamun aamupala koostui samanlaisista komponenteista kuin aiemminkin. Paluumatkalla vaihdoin lounaan välipalaksi ja söin Skyrin, omenan ja palan prodepatukkaa. Maistoin myös tuoretta leipää, jonka äiti osti huoltoasemalta. Kotona söin broileri-makaronilaatikkoa pakkasesta, ja se on edelleen vaan niiiin hyvää! Pitää tehdä uudelleen joku kerta. Siitä kerroin enemmän täällä.

Matka sujui hyvin ja akkuja tuli ladattua! Yksi melkein itku ja toinen pieni tuohtuminen tuli, kun isäni onnistui möläyttämään seuraavia ravintolassa:
"Noniin sit pitääkin mennä huomenna kuntosalille kuluttamaan nää kaikki kalorit!"
ja
"Tällä matkallahan lihoo!"
No, hän tietysti puhui vain itsestään, eikä ajatellut ollenkaan sanomisiaan. Tuo eka kommentti meni pienellä hengittelyllä, mutta jälkimmäisen kohdalla olimme juuri saamassa ruokamme, joten ajoitus oli aika huono. Siinä sitten kyynelet alkoivat kihota silmiini, kun äitini kysyi että mikä on. Sanoin, että eihän täällä voi syödä kun vaan lihoo. Siitä äitini sanoi myös aika typerästi:
"Hei sä olet jo tuollaisen yli, et sä enää voi noin reagoida. Olet päässyt paljon pidemmälle!"
Tiuskaisin, että "sinäkö sen määrittelet??!!". Vaikka olisin kuinka pitkällä toipumisessa, ei se tarkoita sitä, etteivätkö tietynlaiset puheet voisi edelleen triggeröidä tunteita ja ahdistusta.

No, sain itseni koottua ja syötyäkin, vaikka hetkellisesti ahdisti aika paljon. Tiedän, ettei kumpikaan vanhemmistani tarkoittanut pahaa, mutta otin kyllä kierroksia etenkin jälkimmäisessä tilanteessa, Selvillä vesillä en siis vielä ole, mutta sain itseni kuitenkin koottua paljon nopeammin kuin aikaisemmin. Ja tosiaan varsin pienellä ahdistuksella meni koko reissu! En voisi olla tyytyväisempi :)

Ja hei pakko vielä mainita, että söin joka päivä suklaata parin konvehdin verran. Ihan vain, koska oli tarjolla ja teki mieli :)

Toivottavasti muidenkin pääsiäinen on ollut yhtä onnistunut ja mahdollisimman ahdistusvapaa! Nyt syön vähän mämmiä ekaa kertaa tänä pääsiäisenä, joten heippa! :)