Sairastelu jatkuu...

Mainitsin inhottavasta kipeästä olosta toissakertaisessa postauksessa. No, sehän nyt vaan sitten jatkui, ja siinä vaiheessa kun olin ollut aivan voimaton monta päivää ja röörejä repivä yskä teki paluun joulun jälkeen, päätin mennä lääkäriin. Oli helpotus, että löydöksiä oli. Keuhkoissa rahinaa ja molemmat poskiontelot täynnä tulehdusta. Kotiin nukkumaan, näin määrättiin. Ja silti on huono omatunto lepäämisestä! Onneksi oikeasti löytyi jotain, koska jos lääkäri olisi ollut silleen "joo nää on ihan puhtaat ja ei kuulu mitään, mutta lepäile nyt vähän", en olisi pystynyt tekemään sitä. Ja mikä parasta: antibioottikuurin jälkeen sain lähetteen labraan. Koitetaan selvittää, mikä näitä jatkuvia tulehduksia aiheuttaa.
Sit haluaisin kertoa, että joulunajan ja välipäivät söin hyvin, ja ennen kaikkea olen herkutellut. Olen yrittänyt pitää mielessä sen, että ei ole niin väliä mitä syö joulun ja uuden vuoden välissä, jos uuden vuoden ja joulun välissä syö hyvin ;) Paino on varmasti noussut, mutta edelleen samat vaatteet menevät päälle, joten antaapa olla sen vaa'an kaapissa pölyttymässä :P

Pakko muuten vielä sanoa jälleen kerran pari sanaa kuolemasta ja sen pelkäämisestä. Tässä kipeänä ollessa mulla on pari kertaa ollut tosi pahat hengenahdistukset ja jotain outoa pahoinvointia. Sydän myös pomppii välillä aivan miten sattuu, varsinkin jos vähänkään hengästyy. Jälleen yhtenä iltana menin kamalassa olossa nukkumaan, enkä voinut olla ajattelematta, että mitä jos mä nyt kuolisin tähän. Se olisi aivan kamalaa! Mä en halua kuolla, en todellakaan. Sen jälkeen joka kerta kun olen nähnyt kadulla tai netissä jonkun todella laihan ihmisen, olen mielessäni palannut tuon illan kuolemanpelkoa aiheuttaneeseen vointiin ja todennut, että HELL NO! Minä en halua sitä oloa "itseaiheutetusti" enää koskaan! Itseaiheutetulla tarkoitan siis sitä, että nyt alkaisin valua takaisin anoreksian pauloihin, jaa ""-merkit, koska tietysti se on sairaus, jota ei valita jne. You get my point.

Toivottavasti siellä ruudun takanakin valitaan elämä, eikä haluta kuolla :) Oikein hyvää ja antoisaa alkanutta vuotta! 

kuva

Hieman vakavampaa pohdintaa.

Viikonloppu meni mökillä rentoutuessa. Olin todella väsynyt. Oli ihanaa olla passattavana pari päivää ja vain pötköttää sohvalla/terassilla kirjaa lukien tai ristisanaa täyttäen, kävellä metsässä ilman kiirettä mihinkään. Oli myös aikaa antaa tilaa ajatuksille. 

Olin todella huonovointinen eilen illalla. Oksetti, väsytti, hengitys tuntui raskaalta ja oli ihan outo olo. Nukkumaan mennessäni mietin, että luojan kiitos olen fyysisesti jo niin hyvässä kunnossa, että huonovointisuuskohtauksen tai muiden erikoisten oireiden aikana ei tarvitse oikeasti pelätä kuolemaa kuten joskus aiemmin. Vaikka seuraavassa hetkessä tuskailen tukkimaisia käsivarsiani ja isoa peppuani, otan silti mieluummin ne kuin kuolemanpelon. 

Kotimatkalla  autossa iski taas aivan järkyttävä pahoinvointi. Oksetti ja pyörrytti. Tuntui, kuin en olisi tässä maailmassa. Pysähdyimme huoltoasemalle, jotta sain haukattua vähän happea. Pohdin, auttaisikohan syöminen. Mieheni kävi ostamassa mehujään (raikas ja viileä, muttei liian sokerinen) sekä pähkinä-marjasekoituksen (suola +nopeaa energiaa). Normaalisti olisin kauhistunut pähkinöistä, mutta nyt olin valmis kokeilemaan mitä vain saadakseni oloni paremmaksi. Mehujää-pähkinät-combo auttoi aika hyvin! Edelleen vointi on outo, sellainen jännän hutera, mutta eiköhän se tästä.

Ruokailut sujuivat paremmin kuin koskaan aiemmin mökillä - eteenpäin on siis menty hurjasti! Tiedän itsekin, että annokseni olivat aika pieniä, mutta söin kaikkea tarjolla olevaa. Tulin kuitenkin myös surulliseksi kun huomasin, että sh vaikuttaa edelleen minuun joissain asioissa todella vahvasti. Oloni oli läski, joten sen vuoksi jätin ihanan rantasaunan ja talviturkin heittämisen väliin. Kävin vain saunassa pikaisesti pesulla, ja mua alkoi itkettää jo siinä samalla hetkellä kun katsoin maisemaa. Olisin halunnut nauttia siitä pidempään, mutta en pystynyt, koska en halunnut olla alasti. Ei siis sillä, etteikö maisemasta voinut nauttia muualta kuin saunasta käsin :D mutta you get my point. Yritin kuitenkin antaa kiitosta itselleni muista hyvin sujuneista asioista, mutta silti asia suretti. Jotenkin tuli kauhea tunneryöppy siitä. En halua syömisvamman pilaavan enää koskaan yhtään hetkeä! Tunteita ja ajatuksia saa tulla, mutta en halua sen vaikuttavan toimintaani tällä tavalla. 

Ensi kerralla aion saunoa ja käydä pulahtamassa! Tekojen kautta haluan sanoa anoreksialle, että heippa vaan, sua ei täällä kaivata!

Kaikenlaista.

Olen nyt aloittanut kirjoittamisen jo pari kertaa ja parista eri aiheesta. En kuitenkaan tunnu saavan mitään fiksua suollettua ulos, joten ehkä vain kirjoitan nyt tajunnanvirtaa. 

Olen aivan loppu fyysisesti. Huomasin sen eilen. Olisin kaivannut lepoa ja palautumista, mutta tulikin oltua jalkojen päällä ja menossa melkein non-stop puoli kahdeksasta aamulla klo yhteentoista illalla. Päivän mittaan alkoivat flunssan oireet, ja tänään olo on aivan p*ska suoraan sanottuna. Tuntuu, kuin olisin juossut maratonin. Ihmettelin, miksi olin niin hemmetin väsynyt eilen, ja tautihan se sieltä teki tuloaan selkeästi. En tiedä, olisiko flunssa jäänyt iskemättä, jos olisin lepuuttanut eilen, mutta ei koko päivän riehuminen varmasti ainakaan hyväksi ollut. 

Ruokailutkin ovat menneet vähän oudosti lähiaikoina. Nyt on ollut tosi paljon kaikenlaisia kissanristijäisiä ja muuta ohjelmaa, joten syömisen normaali aikatauluttaminen on ollut haastavaa. Toisaalta tietysti hyvä juttu, että olen pystynyt menemään ohjelman mukana ja joustamaan ruokailuissa ahdistumatta siitä pahemmin, mutta ei se nyt ihan putkeen ole mennyt. Olen yhdistellyt ja skippaillut aterioita, napostellut turhanpäiväisesti ja äh mitähän vielä. Välillä olen ollut huonovointinen ateriarytmin oltua mitä on, mutta sitten vielä huolestuttavampaa: näläntunteeni on alkanut hiipua :/ Pelottavaa, inhottavaa, ärsyttävää. Osasyynä nälän vaimentumiseen lienee myös vatsan toiminnan hidastuminen. Joka taas saattaa johtua ruokarytmin muutoksesta eli kiva noidankehä :D No anyways. Tosin loppujen lopuksi en ole ehkä ihan varma, että onko kyse nälän hiljenemisestä vai siitä, ettei ole niin "litteä" olo kuin yleensä nälässä, koska vatsa ei ole toiminut normaaliin tapaa (mulle normaali on yliaktiivinen, joten muille tämä sykli olisi varmasti ihan normaali). Onpa taas syvällistä pohdintaa - not.


No summa summarum: olo on ihan pyllystä. Eikö pysty millään olemaan pois töistä. Suoraan sanottuna olisin huomenna saikulla, jos ei olisi oikeasti pakko olla duunissa. Aion ottaa mahdollisimman iisisti, mutta silti on pakko olla koneen ääressä hela dagen. Buu.

Kuvitukseksi viimeaikaisia ravintola-annoksia: 

Kanaa, juureksia ja sienikastiketta. Kastiketta ihan liikaa, mutta muuten tosi hyvä annos <3

Kanaa ja juureksia - taas :D Ei yhtä hyvää kuin yllä oleva.

Uskomattoman hyvä vegaaniannos: falafelpihvejä ja juureksia!

Not 100% ok.

Tänään tuli taas hyvä muistutus siitä, kuinka hemmetin vaikeaa itsestään huolehtiminen edelleen on. Mulla oli todella työntäyteinen viikko, johon sisältyi kaksi viiden aamua sekä yksi kokonaisuudessaan 16-tuntinen ja yksi 12-tuntinen päivä. Olin aika hajalla, mutta silti menin eilen aamuvarhain salille ja olin muilla menoillani suurimman osan päivästä. Illalla unta ei tarvinnut houkutella. Tänäänkin oli aamulla ohjelmaa, ja sitten oli vielä tarkoitus lähteä yhteen semisti työhön liittyvään juttuun ajelemaan 45 minuutin päähän kotoa. Olisin ollut kotona vasta puoli kuuden aikaan.

Olo oli aamusta asti jo voimaton ja flunssainen. En halunnut päästää sitä valloilleen, joten toivoin vain olon kohenemista aamupäivän aikana. Korvakin meni lukkoon, hittolainen, eikä voinnissa tapahtunut parannusta. Kahvikaan ei vienyt väsymystä pois ja joka paikkaa tuntui kolottavan. Siinä vähän alle tunti ennen lähtöä myönsin, että okei, en ole ihan 100% jees. Mieheni oli ehdottomasti sitä mieltä, että jään kotiin. Siinä jahkailin ja pähkäilin, kuten yleensä. Tuleva meno olisi ollut erittäin kiva ja hyödyllinen, joten päätöksen tekeminen oli tosi vaikeaa. Toisaalta se olisi vaatinut myös skarppausta ja keskittymistä, joten se olisi ollut todella kuluttavaa. Onneksi mieheni sai puhuttua mulle järkeä ja päätin jäädä kotiin. Jouduin tosin tekemään päätöksen noin neljä kertaa, ja silti oli vielä pientä jahkailua. Onneksi työkaveri puolsi päätöstäni, ja kertoi vieläpä olevansa itse aika samanlainen: mies joutuu usein vakuuttamaan, että sairastaessa saa jäädä kotiin. 

Ja sittenhän se taas nähtiin. On se vaan jännä, kuinka paljon psyyke ja kroppa ovat yhteydessä toisiinsa. Sillä sekunnilla, kun viimein totesin varmuudella jäädä kotiin, vointini huononi entisestään. Aivan kuin kroppani olisi ollut sellaisessa pakko jaksaa vielä-tilassa ja antanut periksi siinä vaiheessa, kun päätin jäädäkin kotiin lepäämään. Niinhän se usein on, että lomalla sairastuu, joten samaa taisi olla tässä tilanteessa. 

Ensi viikolla on taas kaikenlaista mielenkiintoista ja tärkeää tiedossa töissä, joten sairasloma ei ole vaihtoehto. Nyt kupillinen Finrexiniä naamariin ja sohvalle viltin alle. Olen sen ansainnut! (kai, ehkä, olenhan...?) Tai no, vähintäänkin se on nyt tarpeen sekä mielelle että keholle!

kuva

Kaikenmoista!

Viime viikolla oli yksi ihana 13 h työpäivä. Ei väsyttänyt juurikaan koko päivän aikana, koska päivä oli tosi kiva. Päänsärky hiipi kylläkin, mutta keskittymistä vaativina hetkinä se kaikkosi taka-alalle. Kotiin päästessäni oli aika ylikierroksilla, kuten ylipitkien päivien jälkeen yleensä tuppaan olemaan. Yö olikin sitten mielenkiintoinen. Nukahdin ihan ookoosti, vaikka olikin aika erikoinen olo. Sitten heräsin hysteeriseen itkuun, kun näin aivan kamalaa painajaista. Varmasti tähän vaikutti rankka päivä, vaikkei uni varsinaisesti töihin liittynytkään. En meinannut saada itkua loppumaan millään, koska uni oli niin todentuntuinen. Oli vaikea saada enää unta ja olo oli jotenkin tosi raskas. Tuntui siltä, kuin joku olisi painanut mua sänkyä vasten. Tuli hetkellisesti ajatuksenhäivähdys siitä, että mitä jos en herääkään. Aamulla heräsin silmät turvonneena ja pää entistäkin kivistävämpänä. Väsymys oli myös aivan julmetun kova. Töissä ei päänsärky hellittänyt, joten otin vahvan särkylääkkeen. Se auttoi hetkeksi, muttei vienyt kuitenkaan pois raskasta oloa, sydämentykytyksiä ja väsymystä. Ylipitkät päivät eivät näköjään aina ihan sovi mulle.

Sitten aivan muuta asiaa. Mulla on tän syksyn aikana ollut huonoa tuuria mun lävistysten kanssa. Ne on tulehtuneet pienistäkin osumista, ja olen joutunu osan jopa poistamaan sen vuoksi. Nyt vielä yksi koru kasvoi ulos aivan yllättäen. Sadattelin huonoa tuuriani lävistäjälle, joka esitti teorian, joka on kyllä kieltämätttä käynyt mielessäni. Jos muuttaa elintapoja tai ruokailutottumuksia, se vaikuttaa verenkiertoon. Tämä puolestaan saattaa vaikuttaa myös ihoon ja siihen, miten se reagoi asioihin. Lävistäjän mielestä näytti siltä, kuin ihoni olisi jotenkin ylisuojeleva ja reagoi turhankin voimakkaasti kaikkeen. Voiko olla, että kehollani ei ole aikaisemmin ollut riittävästi energiaa tai ravintoa puolustautua mitenkään, joten nyt se sitten tekee sitä?  Onko jollain lävistyksiä omaavalla tällaisia kokemuksia?

Ja hei, tadaaaa spagettihaaste suoritettu! Jee! :) Vapianon scampipasta ei pettänyt nytkään, vaikka pastana olikin haastavaa spagettia tällä kertaa. 

Rytmihäiriöitä ja reissumietteitä.

Eilinen oli melkoinen päivä. Aamu alkoi heikotuksella, rytmihäiriöillä, hengenahdistuksella ja ihan yleisellä pahoinvoinnilla. Päivällä myös pyörryin keittiön lattialle. En ole edelleenkään varsinaisesti huolissani tästä, mutta onhan tää ärsyttävää. Tänäänkin on ollut muljahteluja ja tykytyksiä rintakehässä. Täytyy todellakin kysyä ensi viikolla hokossa lääkäriltä, että olisko anonyymin ehdottamaa kaliumin vajausta vai mitä ihmettä. Mulla on myös tullut outo värimuutos kynsiin, olenkohan maininnut siitä täällä? Sellaiset tummanpunaiset raidat tuossa valkoisen kärjen alapuolella kynnen poikki. Googletuksen tuloksena diagnosoin itselleni jo vaikka mitä, mutta taidan jättää tämänkin lääkärille :D

Mä olen lähdössä ulkomaille muutamaksi päiväksi. Mukaan lähtee puolisoni sekä hänen vanhempansa. Lähden ekaa kertaa reissuun sillä tavalla, että puolisoni vanhemmat ovat mukana. Olemme mökillä yms. viettäneet aikaa yhdessä, mutta on aivan eri asia olla jossain ulkomailla yhdessä. Mua jännittää jälleen kerran, kuinka kaikki menee. Erityisiä jännityksen aiheita ovat:

Hotelliaamiainen. Mannermainen aamiainen hotellissa on parasta, mutta mitä jos se onkin ns. ranskalainen aamiainen eli höttöleipää, croissantteja ja hilloa? Tummaa leipää on varmasti turha toivoa, mutta kun nyt olisi edes vaikka puuroa ja munakokkelia niin olisin ihan tyytyväinen. 

kuva

Ravintolan etsimiset. On eri asia palloilla kahdestaan puolisoni kanssa etsien ravintolaa, joka sopii myös minulle kuin että siinä on kaksi muutakin mukana. Ounastelen haastavia hetkiä tämän suhteen.

Ravintoloiden ruokalistojen kieli. En osaa paikallista kieltä sanaakaan, muu seurue osaa. Isoissa rafloissa varmasti on menut englanniksi, mutta pienemmissä ei välttämättä ole. Olen edelleen varsin tarkka aterioiden sisällöistä, enkä siis esim. ottaisi annosta, jossa lukisi vain "kanaa". Haluan tietää, mikä lisuke on, onko kasviksia, minkälainen kastike, onko annoksessa ehkä jotain härpäkkeitä joista en tykkää tai joita en pysty syömään. Joudun pyytämään muita kääntämään mulle koko hemmetin menun :( 

kuva

Ruokailurytmi. Joululomalla puolisoni vanhempien kanssa syötiin aikalailla mun aikataulun mukaan, joten myös iltapala syötiin yhdessä. Nyt en millään usko, että menisimme illalliselle ravintolaan jo viiden-kuuden aikaan. Tulemme varmasti menemään paikalliseen tapaan illalliselle vasta klo 20 aikoihin. Silloin käy varmasti kuten jenkeissä eli että otan jotain minimaalista mukailtapalaa ennen illallista. En pysty syömään iltapalaa enää ravintolan jälkeen, mutta toisaalta en osaa mitään kunnollista ottaa sitä ennenkään. Eli vajaaksi jää mahdollisesti.

Tämmöisillä ajatuksilla reissuun lähdössä. Uskon, että oikein mukavaa tulee olemaan, mutta fakta on, että kyllä se sh tulee reissuun mukaan anyways. Täytyy vain yrittää pitää se mahdollisimman hiljaisena. Palaillaan, koitan postailla taas ensi viikolla!

Ateriasuunnitelmasta poikkeaminen aiheuttaa p*skan olon!

Viimepäivien syömiset ovat menneet aikalailla aivan päin helvettiä. So many excuses. Tosin ei pelkkiä tekosyitä, koska mun on oikeasti vielä tosi vaikea järkätä ruokailut normiaikataulusta poikkeavina päivinä. Se lieneen ihan ymmärrettävää vielä tässä vaiheessa. Nyt on jäänyt pari ruokailua väliin, joten se on aiheuttanut ahmintaa. Ei mitään hillittömiä määriä, kuten jo aikaisemmassa postauksessa mainitsin, mutta silti ahdistavaa se on. Ja huono juttu! Haluaisin pystyä noudattamaan aterioita. Eniten näissä harmittaa se, että todellisuudessa yksi ateria sisältää mulla yleensä vähemmän kaloreita kuin ne "korvaavat" herkut tai pikkunaposteltavat. Mieluummin vetäisin keittoannokseni kuin muutaman keksin tai muutaman palan suklaata.

Nyt on läskiahdistus ja huonovointisuus epäsäännöllisestä syömisestä, ihan perseestä. :(

Aamupala meni tänään niinkuin pitikin (kuten yleensä). Sekin meinasi kylläkin jäädä väliin, koska pahoitin mieleni juuri ennen sitä. Sain kuitenkin taisteltua ja laitettua aamiaista paskasta fiiliksestä huolimatta.

Tässä siis
2 dl rasvatonta jogurttia (laimennettu vähän juotavalla jogurtilla...)
2 lehtileipää (puolikas murettennu jogurtin sekaan)
1/4 tl levitettä + 2 ohutta kalkkunaleikkelettä + muutama suolakurkku
pala omenaa