Jäätävä morkkis. Eilen jäi päivällinen väliin, koska en osaa toimia poikkeustilanteissa. Kaveri oli kylässä, enkä saanut aikaiseksi syödä. Tosin oli muutenkin ollut tosi turvonnut olo koko päivän, joten eipä tehnyt mielikään syödä. No, kaverin lähdettyä oli tosi huono ja heikko olo. Päätin ottaa aikaistetun iltapalan ja ehkä hieman runsaammankin jopa. Mitenkäs se menikään. Otin tavallisesta poiketen joo yhden lehtileivän lisää, mutta. Puolison sipsit. Voi ¤%"&¤!"!&! Oliko pakko taas sortua niihin. En ymmärrä. Koko sairauden ajan olen jostain syystä pystynyt syömään sipsejä. Aina hillitön morkkis sen jälkeen. Montaa muuta herkkua pystyn vastustamaan, esim. jäätelöä olen melko hyvin onnistunut välttelemään. Tai sitten niitä karkkeja. Nytkin on kaapissa karkkeja, enkä niitä ole ottanut edes kun ovat olleet esillä ja tarjolla. Mutta sipsit. Ne f*cking sipsit! Se herkuista kaikista rasvaisin, suolaisin ja kaloripitoisin. Pitääkö just sen olla se, jota en pysty vastustamaan. Yritän aina uskotella itselleni, että se johtuu hiilarien ja erityisesti suolan puutteesta. Elimistöllähän on tunnetusti tapana himoita sitä, mistä on puute. Silti aaaargh! Tunnen jokaikinen kerta olevani helvetin huono anorektikko ja aivan paska ihminen, kun niitä syön. Ja joka hemmetin kerta syödessäni tiedän mikä monen päivän morkkis niistä aiheutuu, mutta silti käsi menee ääntä kohti.
Vihaan itseäni, kun en pysty hillitsemään sipsihimoani. Vihaan. Itseäni. Sen. Takia.
Oudointa on, että esim. lapsena meillä ei koskaan ollut sipsejä. Pringlesien tultua markkinoille oli niitä joskus, mutta meillä ei oikein oltu sipsien perään. Kavereiden kanssa ostettiin karkkia ja suklaata tai vaikka poppareita, mutta ei oikein muutkaan sipseistä niin tykänneet. Mulla oli oikeastaan yksi kaveri ala-asteella, joka osti aina yökylään Manhattan-sipsejä. Ja siis tykkäsin niistä silloinkin kyllä, mutta en ikinä ostanut niitä tai pyytänyt äitiäni ostamaan.
Puolisoni sattuu olemaan uskomaton sipsilover, joten niitä on melkein joka viikonloppu. Muutamia sipsittömiä kausia on ollut, mutta nyt niitä on taas koko ajan kaapissa. Tänäänkin niitä piti ostaa kaupasta puolisolle. Tällä kertaa yritän vastustaa niitä. Aion vastustaa niitä! Aion! Pakko.
:(
Mulla on ihan sama! Ja sit saatan syödä niitä kerralla melkeen pussillisen ja jälkeen päin oon tosi vihanen itelleni, ne vaan vie mukanaan.
VastaaPoistaOi ihanaa, kohtalotoveri! <3 Onneksi tuo toinen puoliskoni ehtii syödä yleensä suurimman osan, mutta silti omaan napaan menee liikaa!
PoistaÄlä soimaa itseäsi!
VastaaPoistaItse ainakin uskon, että keho ilmoittaa ''ahminnalla'', mistä sillä on puutosta. Eli kannattaa nyt katsoa ruokavaliotasi - onko suolan, hiilareiden tai rasvan saanti vähäistä?
Ja muista, että kaikki ei aina ole ahmintaa, vaikka siltä tuntuisikin. Terveetkin ihmiset herkuttelevat ja se on ihan normaalia!
Voimia sulle! <3
Ruokavaliossani on melko varmasti puutosta vähän kaikesta tällä hetkellä, mutta en oikein saa itseäni niskasta kiinni asian suhteen. Odottelen uuden ravitsemusterapeutin kanssa aloittamista, joten en jostain syystä ole osannut noudattaa edelisen rt:n ohjeita viime viikkoina. Tuntuu itsestäkin typerältä ja taitaa olla pelkkä tekosyy kuunnella sairauden ääntä. Sitä perus "sitten kun" ajattelua taitaa olla tämäkin. Pitäisi vain noudattaa vanhaa suunnitelmaa kunnes saan uuden.
PoistaErittäin totta tuo herkuttelu vs. ahminta. Itse miellän kaiken vähänkään "ylimääräisen" usein ahminnaksi. Yleensä turhaan, mutta hitto kun se tunne vaan tulee!
Kiitos sinulle oikein paljon kommentistasi! :) Laittoi miettimään tuota vanhan suunnitelman noudattamattomuude typeryyttä. Ryhtiliikkeen paikka!