Paino. Jos se on liian suuri, alkaa ahdistamaan. Jos se on laskenut, haluan sen laskevan lisää. Mikään ei ole hyvä. Olen vähentänyt huomattavasti vaa'alla käymistä, mikä kuulostaa hyvältä. Syy siihen ei kuitenkaan ole terveempi ajattelu vaan läskiahdistus. En koskaan uskalla puntarille, jos olen varma painon nousseen paljon. Ns. laihoina aamuina (morjens kuinka urpo ilmaisu, jota ei pitäisi edes löytyä sanavarastosta) tykkään käydä.
Mittanauha. Olen oppinut onneksi hyväksymään ajoittaisen nesteturvotuksen paikassa kuin paikassa (joskus olin sitä mieltä, ettei turvotusta voi olla muualla kuin mahassa), mutta silti lukujen vaihtelu tuntuu kamalalta. Mittailen reisien ylä- ja alaosaa, pyllyä, pohkeita, mahaa ja käsivarsia. Nyt en ole enää niin hysteerinen mittanauhan suhteen, mutta edelleen reisiä ja pyllyä tulee mittailtua viikottain. Onko kukaan muu muuten ahdistunut katsoessaan Dieetit vaihtoon-ohjelmaa, kun tohtori kertoo laiheliinille, että ei sun paino ole noussut kun kilon, mutta hei mahtavaa, pyllyyn on tullut viisi senttiä lisää?! Ihan kiva joo, kun itse yrittää vakuuttaa itselleen, ettei se painon nouseminen helposti näy missään.
Vaatekoot. Joo, valmistajilla on erilaiset käsitykset kooista, mutta silti niitä vain tuijotan. En voisi kuvitellakaan ostavani yli 34 koon paitaa. Jos jostain syystä se on liian pieni (tai lähinnä liian tiukka malli omaan mieltymykseeni), paita jää ostamatta kokonaan sen sijaan, että kokeilisin isompaa kokoa.
Kalorit. Niinpä niin, vanhat kunnon kalorit. En osaa ostaa mitään katsomatta kaloreita. Tutuista tuotteista toki tiedän ne ulkoa. Myös sokerin ja rasvan määrä on syynissä yllättäen. Edellinen rt:ni kysyi, mitä mä niillä tiedoilla teen ja miksi lasken kaloreita, koska ravintoaineiden täyttymistähän sitä pitäisi tarkkailla. Niinpä.
Ihme, ettei musta ole tullut matemaatikkoa, kun numerot on niin kauheeeen kivoja. :P
 |
| http://www.fimfiction.net/story/88575/the-numbers-dont-lie |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti