Still alive. Barely.

Ougaaaaaad mitä tuskaa ovat olleet eilinen ja tämä päivä. Puhumattakaan viime yöstä! Nukuin n. 2 h ehkä vartin pätkissä, koska kivut olivat aivan kammottavat. Mulla siis nousi kuume lauantaina aivan out of nowhere, ei siis flunssaa tai mitään. Lauantaina jo mainitsin oudosta olosta ja mahakivusta. Homma levisikin iloisesti aivan käsiin. Sunnuntai meni tuskaillessa kuumeen ja sanoinkuvaamattomien vatsakipujen kanssa. Kivut salpasivat hengen ja tuottivat kylmän tuskanhien otsalle. Näiden syömisvammailuvuosien aikana olen kokenut jos jonkinlaisia vatsavaivoja, believe me, mutta tämä. Jotain aivan uutta ja kamalaa. Viime yön unimääräni kertoo jo varmasti jotain. Selvää oli jo illalla, että en menisi tänään töihin, mutta se oli harvinaisen selvää yön jälkeen.

Varasin eilen tälle päivälle lääkärin. Varasin sen klo 13:ksi, koska halusin jättää aamulle varuiksi tilaa mennä polikäynnille. En millään olisi halunnut jättää polikäyntiä väliin, joten öisen tuskan jälkeenkin heräsin urhoollisesti 06:25 ja käytin koiran ulkona. Kuinka vaikea päätös olikaan jättää menemättä! Jouduin kuitenkin siinä tuskanhikeä pukatessani ja itkua tuhertaessani toteamaan, että ei, en voi lähteä polille (puolen tunnin bussimatka suuntaansa + kävelyä kilsan verran). Eilen sain syötyä lähinnä jogurttia ja leipää, joten varmasti tyhjä vatsa pahensi kipuja. Söin väkisin aamupalaksi puuroa ja leipää, jotka hieman helpottivat oloa. Hetken ehdin jo miettiä, että turhaanko menen lääkäriin. Josko vain tämän päivän lepo olisi auttanut, kun kuumekin oli laskenut pelkän lämmön puolelle. Wrong, lääkärikäynti oli harvinaisen tarpeellinen. Vatsakalvontulehdus. Auts. Sairaslomaa. Höh. Lääkkeitä. Jes. Mutta hei think positive! Äitini totesi, että no tätä mulla ei ollut vielä ollutkaan. Olen siis sairastanut hyvin laajan skaalan kaikenmoisia tauteja, siitä on jo tullut melkein läppä. Eli aivan, kokemusta rikkaampana taas :D

kuva