maanantai 31. maaliskuuta 2014

Möks.

Mainitsin aiemmin, että olen vihdoin alkanut näkemään, kuinka kuihtunut olin viime kesänä. Näen sen edelleen, mutta nyt en ole varma, kaipaanko sitä. Vaarallinen ajatus, mutta taidan kaivata. Olin pieni ja luiseva. Mieheni mukaan näytin pikkupojalta. Silti jotenkin kaipaan sitä kroppaa. Mitä mä olen, kun en enää ole pieni? Mieheni mukaan tulen aina olemaan pieni ja sisätautilääkäri on 100% varma, ettei musta tulee koskaan pyöreää. Miksi taas pitää uskoa vain sitä omaa päätään, joka sanoo, että en ole enää pieni vaan jo pyöreä. Ostin viikonloppuna kuivaharjan ja selluliittivoidetta, koska olen niin ällöttävä. Tekisi mieli vain vajota yliliikkumisen ja niukasti syömisen maailmaan. Tiedän, että se ei ole vaihtoehto, ellen halua menettää perhettäni, ystäviäni, terveyttä ja koko elämääni. Enkä siis todellakaan halua. Aion pysyä vahvana ja jatkaa eteepäin. Kunpa voisin parantua kutistumalla. Ahdistaa.

En ole kirjoitustuulella, joten tässä vaan sekalainen kuvapläjäys viikonlopun syömisistäni, joista satuin kuvan räpsäisemään:


Lounas: 0,5 dl riisiä, kasviksia&kanaa, raejuustoa

Päivällinen: Todella pahaa tomaattikeittoa raejuustolla ja paahtoleipä

Lounas: Subin kalkkunasalaatti

Välipalaksi mustikoita, luuku, ruishiutaleita ja vähän juotavaa jogurttia
Ja lopuksi, meitsi edestä meitsi takaa. Upeat kuvat jälleen, ihme etten ole valokuvaaja ammatiltani. Myös (xl-)mallin ura siintää tulevaisuudessa ainakin hienosta polvilinkkuposeerauksesta päätellen. Näistä näkee harvinaisen hyvin, kuinka bootylicious olen. Mutta hitto olkoon sitten niin, se on vain hyväksyttävä!



8 kommenttia:

  1. Ensinnäkin, i feel you , mitäs sitä sitten on.. No ihan helvetin paljon enemmän ja parempaa.. Kunhan vaan jaksaa eteenpäin sillä oikealla tiellä. Ja toisekseen, oot edelleen pieni !!!!! Usko vaan !!!! Eikä tolla sun pyllyllä nyt kannata lähteä kilpailemaan, koska häviät, niin pieni sekin on ! Hirveästi voimia !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmän todellakin, mutta se on vaan uskottava,että myös parempaa :) Okei, no yritän uskoa. Kiitos sulle <3

      Poista
  2. sä olet oikeesti vieläkin tosi pieni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, helpotti vähän ahdistusta. :)

      Poista
  3. Nyt sun täytyy vaan jaksaa. Maailma ei kaadu eikä lopu paranemiseen, se alkaa siitä uudelleen! :) <3
    Jaksa Niina! Vapaa elämä odottaa palkintona. :)

    VastaaPoista
  4. "Mitä mä olen, kun en enää ole pieni?" - Tässä se ydin tuli. Sairauteen ei voi loppuelämää turvautua ja tukeutua, siitä on päästettävä irti. Se on pakoreitti todellisuudesta. Ymmärrän hyvin, että normaali elämä saattaa tuntua pitkän sairastamisen jälkeen tosi omituiselta, mutta sun on etsittävä itseäsi ja muita asioita, joihin ei kuulu sairaus millään tavoin. Mä itse sorruin laihdutukseen uudestaan kun tuli sellanen "tyhjä" olo, kuka mä oon, mitä mä oon, oon ihan paska kun en ole laiha yms. Hakee tavallaan sisältöä siihen tyhjyyteen, ja vaikka se on pirun raskasta, niin täytyy päästää irti, uskaltaa elää ja etsiä niitä asioita mitä rakastat ja toteuttaa niitä. Sanoa päivittäin paska sairaudelle ei ja olla kuuntelematta sen VALHEITA, esim. tosta sun koosta. Naurahdin vaan kun kirjoitit että "xl-mallin ura", onneks pohjimmiltaan tiedät, ettei tuo ole totta.

    Voimia taistoon! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana kommentti, joka laittoi ajattelemaan. Kiitos Eeva. Mä olen keskittynyt jotenkin miettimään sitä, miksi mun pitäisi olla pieni, mutta en ole yrittänyt selvittää itselleni sitä, mitä kaikkea jää jäljelle ilman laihuutta/sairautta. Heti tuli mieleen joku motivaatiotaulu, johon luettelisi kaiken sen, mitä muuta mussa on kuin koko. Laihuuden menettämisen jättämän aukon voi täyttää elämällä ja kaikella muulla ihanalla, kunhan vain malttaa keskittyä siihen :)

      Kiitos <3

      Poista