Ylämäen jälkeinen alamäki.

Ajauduin katselemaan vanhoja kuvia, taas. Kesän kuvissa näytän ihanan ja kamalan pieneltä. Sairaat ajatukseni kallistuvat enemmän ensimmäiseen adjektiiviin. Kaikki vaatteet tuntuivat ja näyttivät hyviltä. Vanhemmat kuvat, joissa olen lähempänä normaalipainoa aiheuttavat ahdistuksen. En näytä miltään valaalta, mutta ihan liian isolta kuitenkin. Olen tämän jo ennenkin sanonut, mutta muistan olleeni melko tyytyväinen vartalooni kesällä. Ja että muistan myös, että jouduin koko ajan pelkäämään jaksamiseni puolesta. Mieleni on kuitenkin vielä niin vääristynyt, että peräänkuulutan enemmän sitä tyytyväisyyttä peilikuvaan kuin terveyttä. En koko ajan, mutta hyvin usein.Tekisi mieli poistaa facebookista kaikki viime kesän kuvat, jottei kukaan tajuaisi, kuinka paljon olen suurentunut.

Tämä ahdistus alkoi kehittyä jo eilen illalla. Päivällä söin lounaaksi salaatin, hyvin kevyen välipalan ja päivälliseksi kevyttä keittoa. Olin paljon menossa päivän aikana, ja kaiken kukkuraksi päivällinen tuli ulos yhtä nopeasti kuin oli mennyt sisään. Sori nyt vaan liiasta tiedosta, mutta maha jostain syystä protestoi :D On siis ymmärrettävää, että ilta meni miten meni. Pitkästä aikaa sorruin ahmimaan. En ole toviin sitä tehnyt, mutta nyt lähti käsistä. Tästä johtuen aamu alkoi väärällä jalalla. Mikään ei pilaa päivää heti kärkeen niin hyvin kuin se, että maha tuntuu täydeltä, eikä vatsa toimi tavalliseen aamuiseen tapaansa. Painava olo ahdistaa erityisen paljon siksi, että alkuviikosta on punnitus.

Edessä on pitkä ja kivinen tie. Juuri nyt tuntuu mahdottomalta päästä sen loppuun. Tai loppuun uskon pääseväni, mutta että olisin tyytyväinen ja hyväksyisin itseni... Toivon jatkuvasti, että sairastuisin niin kovaan flunssaan tai vastatautiin, että en yksinkertaisesti pystyisi syömään ja painoni romahtaisi. En haluaisi myöntää näitä asioita, mutta hittojakos tässä todellisuutta kaunistelemaan. Anoreksia käskee mun mennä vielä kerran pohjalle. En kyllä todellakaan usko, että se on enää mahdollista. Niin paljon olen saanut kiloja, etten tule enää koskaan pääsemään niihin alhaisiin lukemiin. Se ahdistaa, vaikkei saisi. Aion jatkaa eteenpäin, mutta nämä inhottavat ajatukset roikkuvat lahkeessani kiinni tehden matkastani koko ajan raskaampaa.

kuva