Edistystä.

Ahdistuksesta huolimatta olen alkanut huomaamaan pieniä merkkejä paranemisesta myös ajatusmaailmassani. Tänään kävellessäni tapaamaan ystävääni mietin, miten reagoisin, jos hän sanoisi ne ennen kammottaneet "näytätpä paremmalta"- tai "huomaa, että olet edistynyt"- kommentit. Vielä muutama kuukausi sitten pelkkä ajatuskin tuollaisen kuulemisesta laittoi kyyneleet kihoamaan silmiin. Nyt ajattelin vain, että se nyt vaan on selvä, että painonnousuni näkyy jo ulospäin. Jos saan palautetta joltain, että se näyttää hyvältä tai paremmalta, niin eipä siinä mukisemista taida olla. Kai se sitten näyttääkin. Muissa näen sen, mutta oman peilikuvan kohdalla kaikki tuntuu vielä liialta.

Söin hillittömän kokoisen pasta-annoksen ravintolassa lounaaksi! Toinen ravintolapasta-annokseni ja ihan ilman tukihenkilöä tai miestäni. :)Ystäväni ilahtui suuresti, koska koko 5 vuotisen ystävyytemme aikana en ole ikinä ottanut ravintolassa muuta kuin teetä tai salaattia. Oli hyvää, eikä ahdistus vallannut mua. Täysi olo tuli, ja välipala kutistui porkkanaan ja omenapalaan, mutta mielestäni tuo pasta oli niin iso saavutus, että annettakoon välipalan keventyminen anteeksi. On ollut lohduttavaa huomata, ettei vatsa turpoa tavallisen ruuan syömisestä mitenkään valtavaksi. Toki ruokailun jälkeen maha korostuu, muttei niin pahasti kuin olin ennen paranemisprosessiani pelännyt. Vatsa turpoaa oikeastaan vain silloin, jos joko närppii jotain pientä ilman säännöllistä ateriarytmiä tai jos joku ateria on jäänyt välistä. En nyt missään bikineissä lähtisi heti ruuan jälkeen kulkemaan (no en kyllä muutenkaan), mutta kauhuskenaarioitani pienemmällä pömpötyksellä selviän yleensä :)

Todistusaineisto:

Söin kaiken! kauan siinä meni, mutta lautanen tuli tyhjäksi,

Epäilyttää kovasti seuraavan kuvan julkaisu, mutta laitanpa nyt kuitenkin, koska mitäpä sitä totuutta peittelemään. Näin muheva musta on jo tullut, eikä sille voi mitään. Olen pyöristynyt joka paikasta. Erityisesti jaloista huomaa, että olen jo aivan varmasti normaalipainossa. Mua hävettää, mutta tämä on ihan hyvää siedätysterapiaa. Pakkohan sitä on tämän kropan kanssa lyllertää ulkona ihmisten ilmoilla joka tapauksessa, enkä voi ikuisesti verhoutua löysiin ja pitkiin paitoihin. Toivon kuitenkin, ettei kukaan tule kommentoimaan, että senkin läski, ei sulla enää ole anoreksiaa kun näytät tuolta. Mieleni on edelleen sairas, vaikka ulkoisesti näytänkin jo terveeltä.