Onnistunut perjantai :)

Huh mitä haasteita oli eilen! Olin koko päivän ja illan kestäneessä seminaarissa sekä jatkoilla. Seminaarissa sekä lounas että päivällinen piti annostella itse. Lounas oli semihelppo, koska se oli ihan vain riisiä ja kanaa aasialaisittain. Se oli todella hyvää! Mutta päivällinenpä olikin sitten ihan buffet. Kun sain kuulla tästä, meinasin laskea alleni. Onneksi pystyin taas yhdeltä työkaverilta, olkoon K, pyytämään tukea, ja yksi toinenkin, T, ihan huomaamattaan tuki tosi hyvin. 

Lounaan ja päivällisen välissä söin välipalaksi omenan ja proteiinipatukan sekä maistoin berliininmunkkia. Toivoin niin, että olisin uskaltanut syödä munkin kokonaan, mutta se tuntui täysin toivottomalta. Kyllä vielä jonain päivänä, sanokaa mun sanoneen!

Buffetiin mennessäni oli sillain hyvä tilanne, että oli nälkä, muttei vielä mitään kunnon heikotusta. Sovimme K:n kanssa, että menen hänen perässään. Alkuruokien suhteen siitä ei ollut juuri apua, koska tarjolla ei oikeasti ollut mitään kovin mielekästä. Annokseni oli todella säälittävä, tiedän sen kyllä. Siinä taisi olla kolme pientä kikkaretta eri komponentteja. Syötyäni ne ja hetken istuttuani, työkaverini T (jolle en ole suoraan syömishäiriöstäni puhunut) kysyi:
"Aiotko hakea muuta?"
"Joo ei, tää riitti mulle. No ei, vuosi sitten olisi ehkä riittänytkin." 
Niinpä. Ero on huima.

Lämpimistä ruuista kokosin annoksen, joka oli mielestäni jo hävettävän iso. Mua auttanut K totesi, että ihan on normaalin kokoinen, ja alkuruokani tosiaan oli totaalisen köyhä. Söin riisiä, kolme isoa kalapullaa (oi miten hyviä!) ja kasviksia. 

Jälkiruokapöydästä kokosin lautaselleni moussea, rahkaa ja sorbettia, kaikkia ehkä lusikallisen. En halunnut olla kokonaan ilman, mutta tässä vaiheessa olin jo aikamoisen täynnä, enkä halunnut ahdistusta loppuillan seuralaiseksi. Tuodessani tämän niukasti täytetyn lautaseni pöytään, T totesi katsoen lautastani säälien:
"Voi Niina."
"Hei on tää nyt kumminkin enemmän kuin ikinä aikaisemmin""
"No kyllä mä tiedän, oon susta oikeesti tosi ylpeä." 
Tämän sanottuaan hän halasi mua. Ilmeisesti on tajunnut jutun juonen, joka ei tosin ole mulle yllätys. Sen verran monta kertaa hänkin on ollut näkemässä syömisiäni - tai tarkemmin sanottuna niiden puutetta. Tuli tosi hyvä mieli! Tähän vastasin vielä, että "Niin minäkin!":) Vuosi sitten en olisi osannut nauttia näistä ihanista hetkistä samalla tavalla. Puoli vuotta sitten olisin yrittänyt, mutta ollut todella paniikissa. Nyt suoriuduin mielestäni todella hyvin!

Illalla ennen seminaarin jatkoille lähtöä söin protskupatukan ja myslipatukan. Myslipatukka oli vain hätävara, mutta söin molemmat, jottei heikotus iskisi. No kyllähän se sitten iski. Onneksi kuitenkin vasta puoli kahden aikaan, joten olin ehtinyt tanssia aivan tarpeeksi! Heikotus iski kuitenkin niin nopeasti, että se oli sitten menoa. Kädet alkoivat täristä ja tuli ihan vetelä olo. Taisi verensokeri romahtaa oikein kunnolla, koska siripirikään ei auttanut. Eipä siinä muu auttanut kuin kamat kasaan ja taksilla kotiin. Taksissa oli tosi huono olo. Kotona söin heti vissiin 1,5-2 leipää päällisineen ja palan marenkia :D 

Koko loppu(aamu)yönkin oli tosi huono olo. Heräilin niiden vähäisten tuntien aikana monta kertaa etovaan oloon. Olin lapsena sellainen, että jos valvoin aivan överisti, oksensin. Liekö tämä ominaisuus jäänyt. On se vaan tyhmä, kun on niin huono olo, ettei pysty nukkumaan jo ihan ilman alkoholiakin :P

Loppuun vielä pakko kertoa, että söin tänään ison aamupalan, jonka jälkeen lähdin asioille jo heti aamusta. Aamupala painoi yhä mahassani, mutta söin silti lounaaksi lempparikahvilassani vakkariksi muotoutuneen kanawrapin. Syötyäni puolet, lähdin hakemassa lisää vettä. Kävellessä vesihanalle mulle tuli jännä fiilis. Tiesin, että olen ihan ok hoikahko, ja aika tyytyväinen itseeni. Sen pienen hetken mulla oli oikeastaan aika hyvä olla :)