Fiilikset muuttuvat radikaalisti myös yhden päivän aikana. Eilen aamupäivällä kahvilassa oli tyytyväinen olo, mutta illalla vaihdoin asua kahdeksan kertaa, vaikka olimme ihan vain menossa keilaamaan ystäväpariskunnan kanssa. Kiskoin koko illan mekkoa mahan kohdalta irti ihosta, ettei se osuisi siihen ja paljastaisi mun pullamahaa. Kaipaan sitä luisevaa kroppaa. Kaipaan sitä, ku vaatteet eivät kiristäneet vaan roikkuivat päällä. Kaipaan niitä katseita. Kaipaan sitä, että olin mini. Tänään kävin läpi vaatekaappini ensi viikonlopun kirppismyyntipäivää varten. Ihmetellen katsoin joitain vaatteita. Kuinka ne ovat voineet mahtua mun päälle! Ja toisaalta, kuinka voin olla jo niin iso, etteivät ne mahdu. En halua laajentua tästä enää yhtään, mutta se ei taida olla minun käsissäni. Ajatukseni ovat vielä niin hukassa, että tuskin tämä normaalipainon alarajalla keikkuminen on se hyvinvointipaino. Ahdistavaa.
Mutta siis ei huolta, en aio luovuttaa, se on selvä homma. Ahdistaa vaan taas ihan h*lvetisti. :(
 |
| kuva |
pystyn taas valitettavasti niin samaistuu sun fiiliksiin. yhtenä päivänä oon ihan semi tyytyväinen omaan kehooni ja elämään ylipäänsä, seuraavana haluan taas olla pieni ja luiseva ja sairas. mutta ehkä nää huonot päivät vähitellen vähenee, siihen pitää vaan uskoa ja jatkaa eteenpäin!
VastaaPoistapaljon tsemppiä ja jaksamista, toivottavasti huomenna on parempi päivä :)
Kyllä, uskon ihan täysin, että ne huonot ajatuket vähenevät pikkuhiljaa. Ärsyttävän hitaasti, mutta kuitenkin :)
PoistaKiitos! Tänään oli niin kökkö päivä kaikilta muilta osin (päänsärky, väsymys, mahakipu jne), että kehotuskailut menivät siinä samassa ihan huomaamatta :P
Aika harvalle se normaalipainon ja alipainon rajalla keikkuminen on se kehon ihannepaino :/ ja ymmärrän ton fiiliksen. Välillä mullakin on oikeen parantumismyönteinen olo ja uskon vakaasti siihen, että normaalipainoinen keho on parasvaihtoehto ja että voisin tuntea itseni kauniiksi muotojenkin kera....mutta joinain päivinä se on ihan päinvastoin..sopivia vaatteita etsitään tunti, eikä mitään löydy kun tuntuu, että kaikissa näyttää niin rumalta ja ahdistaa :/
VastaaPoistaJoo ratekin kerran sanoi, että hänen uransa aikana vain kahdella potilaalla on riittänyt se alaraja terveeseen elämään. Tuskin menen tuon lyhyen jonon jatkoksi :P Mutta tosiaan eiköhän ne ajatukset jossain vaiheessa väisty. Uskotaan molemmat niin, eiks vaan .)
PoistaSun keho osaa varmasti etsiä sen oman painonsa. Ja ajatuksille täytyy antaa aikaa.
VastaaPoistaItse tuskailen noiden samojen fiilisten kanssa. Peilin edessä menee aamuisin kauheasti aikaa, kun täytyy vaihtaa vaatteita sen mukaan, mikä olisi eniten siedettävä kokonaisuus.
Mieliala pomppaa ihan ookoosta heti miinuksen puolelle, eikä niistä hyvistä hetkistä kerkeä nauttimaan, koska tietää, että sitten tulee vain kovenmpi pudotus.
argh.
Jep, taas kerran pitäisi antaa itselleen aikaa ja olla armollinen. Kyllä ne ajatukset jossain vaiheesa alkavat olla yhä vain valoisampia yhä useammin :)
PoistaTsemppiä niiden kanssa :>