Roikun rotkon kielekkeellä. Odotan, että saisin voimia kammeta itseni ylös. Tiedän, etten voi pudottautua enää rotkon pohjalle, mutta en myöskään pysty nousemaan täysin ylös.
Haluaisin hyväksyä itseni. Yritän todella kovasti. Mutta ne huonot hetket ovat niin voimakkaita, että ne vievät voimia. Ne vievät voimia positiivisuudelta. En jaksaisi enää haukkua itseäni joka päivä. Haluaisin olla tyytyväinen. Varmasti vielä jonain päivänä olenkin, mutta kuinka kauan siihen menee? Kuinka paljon voimia siihen menee?
Jottei ihan menisi vellomiseksi, niin parit kuvat loppuun.
 |
| Lounaaksi seitisalaattia, ihan törkeen hyvää! Sain tsempattua, ja otin kaksi hapankorppua sekä levitettä aika hyvän määrän :) |
 |
| Pyöräilyasu vol 1. Siedätyshoitoa itsensä hyväksymiseen. Itku tuli kylläkin. |
 |
| Pyöräilyasu 2. Huoh, hävettää, mutta en mä voi loppuelämääni itteeni peitelläkään :/ |
Nainen, näytät hyvältä! Erittäin hoikalta tosin, mutta pystynen arvata ettet itse sitä näe. Nyt vaan muutama tsemppi työntö jotka auttaa sua saamaan paremman otteen - sen jälkeen vain päättäväisesti kiellettyä ylös katselematta takaisin alas. Pystyt siihen kyllä, olet vahva <3
VastaaPoistaKiitos ihanan kannustavasta kommentista Susu <3
PoistaSamaa mieltä Susun kanssa, sulla on ihan upea kroppa! <3
VastaaPoistaYritä katsoa itseäsi ulkopuolisen silmin. Unohda että tuo keho on sinun, se on nyt äidin pikkuserkun marsun tutun kaiman. Näkisitkö lihavan kropan vaiko ihan sopusuhtaisen?
Ja yritä keksiä vaikka joku harrastus. Mut sai kehovihasta irti se, että tajusin etten milloinkaan rupeaisi rakastamaan jokaista vatsamakkaraa ja löllöä. Yksinkertaisesti sain elämääni uutta sisältöä hankkiessani kolmannen koiran ja treenatessani uuden pennun kanssa. Myöhemmin menin naimisiin ja nykyään on lapsia ja uusi elämä, johon anoreksia ei vaan kuulu. Kuitenkin ne uudet harrastukset Remi-koiran kanssa olivat ne, jotka saivat minut luopumaan syömisvammailusta. Ymmärsin, että elämässä on muutakin.
Äeh, tosi vaikea uskoa, mutta kiitos! :) Monesti olen yrittänytkin katsella just tollain, että kuvittelen kropan olevan jonkun muun. Hetkellisesti silloin saattaa nähdäkin ihan mukiinmenevän vartalon, mutta se illuusio haihtuu aika nopeasti. Se on kyllä hyvää harjoitusta!
PoistaToi on oikeastaan aika hyvin tajuttu, koska jotenkin moni (minä mukaanlukien) luulee, että omaa kroppaa täytyy oikeasti rakastaa ja oikein palvoa suunnilleen. Tärkeintä olisi nimenomaan hyväksyminen. Voihan se rakastaminenkin olla jossain vaiheessa edessä, mutta hyväksyminen lienee se tärkein etappi :)
Uutta harrastusta olen kyllä miettinyt, ja on tässä jotain vähän viritteillä, josta toivon olevan apua :) Hei kiitos tosi paljon kommentista! Ja siis aivan mahtavaa kuulla, että sä olet päässyt anoreksiasta eroon!
Oot kyllä tosi pieni! Ja itekin painin aivan samojen kysymysten kanssa; miten jaksan nostaa painoa kun itsevihan hetket syövät positiivista energiaa niin että välillä haluaisi vain luovuttaa... :/
VastaaPoistaTsemppiä kesään ja ruokaa naamariin vaan, oon todennut että se on kuitenkin se ainoa lääke tähän <3
Kiitos tsempistä, ja samat tsempit myös sulle sinne! <3 Pitää nimenomaan pitää mielessä juurikin se, että ruoka on meidän lääkettä ;)
PoistaSun kroppa on täydellinen, ottaisin tollasen kropan itelleni milloin vain!!
VastaaPoistaJa paraneminen vie aikaa.... nähty ja koettu on :/ mä oon omasta mielestäni aika pitkällä jo...mut niit huonoi hetkii tulee vaan, tulee joka päivä, keho ahdistaa ja ruoka ei maistu, vaikka tätä paranemista on harrastettu jo 2 vuotta. Mut kyllä se jossain vaiheessa on tämäkin vaihe elämästä ohi :) ja mitä enemmän haastat ja ylität ittees, etkä jumiudu tiettyihin ruokiin ja kaavoihin, sitä nopeemmin pääset eteenpäin. Tsemppiä <3
Haha, hyvä kun mä oon sanonut sulle varmaan ihan samoin :DD Vaihetaan päittäin ;)
PoistaSe on ihan hyvä kuulla, että kaikille tulee näitä aallonpohjia, vaikka paraneminen olisikin muuten hyvässä vauhdissa. Joo pitäis muistaa haastaa itsensä joka päivä! Silleen sais varmasti nopeammin tuloksia, eikä jäisi samoihin rutiineihin junnaamaan. Kiitos <3
Sulla on aivan ihana kroppa! Tosin pakko sanoa, ettei se menisi ainakaan huonompaan suuntaan, vaikka painoa tulisi vielä muutamia kiloja lisää - ei uskoisi, että olet vielä normaalipainossa. Joku päivä opit vielä näkemään itsesi realistisemmin ja hyväksymään kroppasi, mutta siihen voi mennä aikaa. Komppaan anonyymia siinä asiassa, että siihen asti on vaan parasta yrittää keskittyä aivan muihin asioihin. On mahtavaa oppia nauttimaan uudestaan niistä asioista, joita ennen tykkäsi tehdä, ja innostua ehkä aivan uusista jutuista :)
VastaaPoistaPakko vain jaksaa uskoa, että hyväksyminen häämöttää kyllä jossain kauempana, vaikka se tosiaan taitaa olla vielä hyyyvin kaukana :) Kiitos sinulle ihanasta kommentista :>
Poista