Pikkujoulut takana!

Pikkujouluista palattu ja selvitty kunnialla! Ainakin omasta mielestäni kaikki meni tosi hyvin myös syömisten suhteen. Koin kyllä valtavaa läskihdistusta, kun juhlissa otettiin paljon valokuvia. Melkein jokaisessa kuvassa näytän mielestäni tosi isolta :/ Eniten mua ahdistaa käsivarret. Kai mä kaipaan ohuita käsivarsia enemmän kuin haluaisin myöntää. Ei mulla mitkään jäätävät tikkukädet ole ollut ikinä, mutta miten musta tuntuu, että pienikin painon nousu näkyy heti niissä. Ja pyllyssä. Ja reisissä. Ja mahassa. Äääh huoh joka paikassahan ne kilot näkyvät, hittolainen. Pakko vain yrittää kestää näitä tunteita ja hyväksyä se fakta, etten voi elää pienikokoisena tai laihana. En, vaikka kuinka haluaisin.

Valasolosta huolimatta sain tosiaan aika kivasti toteutettua ruokailut. Aamupalan söin normaalisti kotona. Lounaaksi rohkaistuin ostamaan kauan himoitsemani kanawrapit juna-aseman kaupasta. Oli toooooosi hyvää ja söin molemmat pötkylät junassa! Onneksi viereeni ei istunut ketään ja muutenkin menin jo edeltä yksin pikkujoulupaikkakunnalle. Muut toimipisteemme työntekijät tulivat pari tuntia mun jälkeen, koska menin hoitamaan omia asioitani jo aikaisemmin.

Välipalaksi söin vain omenan, joten onneksi lounas oli ollut tuhti! Harkitsin nimittäin vain toisen puolikkaan syömistä wrapeista. Thank god olin kaukaa viisas ja nykäisin molemmat huiviin. Pikkujoulujen aloituspaikassa oli pientä naposteltavaa, mutta en niistä olisi mitään kunnollista välipalaa saanut koottua. Otin dippivihanneksia ja 1,5 ruisnappia erilaisilla päällysteillä. Puolitoista siksi, että otin kaksi, mutta toinen oli pahaa eli söin siitä vain puolet :D 

Illallinen oli kolmen lajin eli siihen kuului alku-, pää- ja jälkiruoka. En päässyt istumaan niiden läheisimpien työkavereiden viereen, mutta sille ei voinut mitään. Yksi ihana tuli alkuruuan kohdalla kysymään, miten menee. Sanoin, ettei koin hyvin, koska siinä oli silliä (yök!). Työkaverini kuiskasi rohkaisevasti, että ota siitä edes jotain ja ota leipää. Söin annoksestani kasvishärpäkkeet ja otin pienen palan pöytään tuotua vaalea leipää. 

Pääruoka oli suurimmalle osalla lihaa, mutta mulle kalaa. Annoksessa oli kasviksia tomaattikastikkeessa ja iso mötkäle turskaa. Turskahan kuulostaa kamalalta, mutta oli se ihan hyvää. Kastike oli todella suolaista, josta annoin myös palautetta tarjoilijalle. Söin kaikki kasvikset ja ainakin puolet kalasta. Annos oli tyypillistä fiinimmän ravintolan kokoluokkaa, joten kovin iso se ei kyllä loppujen lopuksi ollut. Oloni oli hieman hutera, joten otin vielä toisen palan leipää ja maistoin myös pöydässä ollutta kirnuvoita sen kanssa!

Jälkiruuaksi oli jotain kuivakakkua, jotain vaahtoa (heh, huomaa etten jaksanut kuunnella kokin selostuksia) ja marinoituja hedelmiä pari palaa. Söin hedelmät, vaahtoa jonkin verran ja maistoin kuivakakkua. Kakkupalakin oli hyvää, eikä sitä edes ollut kovin paljon lautasella, mutta tässä kohtaa identiteettiongelmani puski voimakkaasti läpi. "Enhän minä syö jälkiruokia". Se harmitti, mutta sentään maistoin kaikkea.

Matkalla baariin söin mukanani olleen puolikkaan myslipatukan ja yöllä melkein kokonaisen vesirinkelin (haha) ehkäistäkseni heikotusta. Hotelliaamiainen meni myös ihan ok. En tiedä mikä siinä on, mutta taas mun kädet tärisi aamiaisen aikana. Mua harmitti, etten pystynyt keskittymään juurikaan makuihin, koska piti keskittyä niin paljon ihan vain siihen, että sai syötyä. Jännitystä, heikotusta vai molempia? No idea. Otin kotimatkalle aamiaiselta evääksi pienen omenan ja coctailpiirakan. Söin ne junassa, vaikkei mulla olisi mikään ruoka-aika ollut siinä vaiheessa. Mun teki niitä mieli, joten söin ne :D

Meno- ja paluumatkalla junassa tuli jotenkin ihanan normaali olo. Siinä sitä vain söin matkaeväitä ja nautin niistä. Illallisella oli myös kiva huomata, ettei kukaan kiinnittänyt huomiota siihen, että söin. Ei kukaan tuntunut katsovan oudoksuvasti, vaikka otin toisen palan leipää. Ihanan normaalia! Alan ihan oikeasti pikkuhiljaa nauttia siitä. Tuollaisina hetkinä tuntuu aivan todella urpolta, että olen monta vuotta pelännyt nimenomaan sitä normaaliutta. Olen silti minä eli aivan erilainen kuin kukaan muu, vaikka käyttäytyisinkin ja söisinkin ihan tavallisesti.

Huomenna on tukihenkilön kanssa aamiaistrefftit (nyt näen sitten, mitä mun oikeasti olisi pitänyt syödä näillä monilla syksyn buffetaamiaisilla ;)) ja ylihuomenna on hoitokokous. Odotan molempia hyvillä mielin ja innolla :)


Edit: Ainiin! Lounaaksi söin spagetti bolognesea kotona. Nyt se sujui jo paljon paremmin eli harjoitus tekee mestarin! Nii ja arvatkaa mitä. Välipala-aikaan ollaan menossa kauppakeskukseen kahville mieheni kanssa. Ajattelin ottaa siellä välipalaksi jonkun kivan syötävän, ehkä leivän tai pullan tai keksin tai tai tai no, jotain :) Menkää hei kaikki muutkin sen oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja kokeilkaa ottaa rohkeasti haasteita vastaan. Ei ole mitään menetettävää - päinvastoin!