Aurinkoinen lenkki ja booty.

Sää oli mitä ihanin. Uudet lenkkarit polttelivat mielessäni kotimatkalla. Oli niin hyvä mieli, että teki ihan vain sen takia lähteä lenkille. En väitä, etteivätkö kalorit (ja varsinkin ne f*cking syödyt banaanilastut taas :D) olisi olleet mielessäni, mutta ihan vilpittömästi voin sanoa, ettei se ollut ainoa eikä edes isoin motivaation lähteeni. Kotona pyysin puolisoltani lupaa ("pliiiiiiiiiiiiiiis saanko, saanhan, jooko pliiiiiiis!") lähteä testaamaan uusiaa kenkiäni. Mieheni oli täysin sitä vastaan. Hänen mielestään se ei ollut hyvä idea. Olin jo päättänyt lähteä, mutta halusin puolisoni hyväksynnän riidan välttämiseksi. Ei ehkä päästy täyteen yhteisymmärrykseen asiasta, mutta koska hänen viimeinen argumenttinsa viittasi sydämeni kuntoon, pystyin oikaisemaan häntä ja lähtemään suht hyvillä mielin. Sydämeni on terve. Rytmihäiriöitä on edelleen, mutta ne eivät johdu siitä, että sydämessäni olisi jotain vialla. Joten up yours, I'm going ;)

Pitkästä aikaa olin tosi tyytyväinen siihen, että olen siinä kunnossa jo, että jaksan lähteä. Ei tullut yhtään sellainen fiilis, että olisin toivonut jonkun pakottavan mut jäämään kotiin. Tarkoituksenani ei ollut heittää mitään tunnin juoksulenkkiä, vaan osa reipasta kävelyä, osa juoksua, koko setti vain puolisen tuntia. Ja niin teinkin. En halua rikkoa paikkoja liian kovalla aloituksella. Sitäpaitsi pakkohan se on myöntää, ettei hoitotaho ole suositellut mitään kovatehoista tai aerobista vielä. No, mutta sanoisin tästä olleen jotain hyötyä ihan oikeasti!  Harjoitin nimittäin mentaalipuoltani siten, että aina kun ajattelin, että mä juoksen vielä tuonne asti, siinä kohtaa voi höllätä, niin vaihdoinkin juoksun kävelyyn heti. Näin kävi neljä-viisi kertaa lenkin aikana. Tällaista mentaaliharjoittelua tarvitsen. Katkaisen vanhan ajatusmallin samantien. Tästä voin taputtaa itseäni olalle, vaikka vähän varkain tälle rupeamalle lähdinkin.

Ja tiedättekös mitä. Mulla oli melko itsevarma olo juoksutrikoissani. Ihonmyötäistä paitaa en olisi kehdannut laittaa, mutta yritin katsoa pyllyäni enemmän ihaillen kuin inhoten peilistä. Teininä takapuoleni oli ylpeyden aiheeni, joten yritin hakea sitä samaa fiilistä nyt. Käytin nuorempana aina tiukkaakin tiukempia housuja tai minihameita ja lyhyitä paitoja. Onhan tuossa massaa aikalailla, mutta yritän ajatella sen näyttävän paremmalta kuin lautamalli. Vedin pitkää toppia pyllyn päälle, mutta rohkaistuin edes vähän hilaamaan sitä ylemmäs, puoleen väliin pakaroita. Hieno ja uskalias saavutus minulta varsinkin tässä kehoahdistuksen vaiheessa. Yritän vahvistaa sitä ajatusta, että kun en koolleni tai ruumiinrakenteelleni oikein mitään tällä hetkellä voi, sen kanssa on vain tultava toimeen. That's it!

 

kuva