Rytmäreitä taas.

Istuin aamulla junassa, kun tunsin inhottavan tunteen rintakehässä. Rytmihäiriö. Toinen. Kolmas. Monesko jo taas? Aloin huolestua, koska sarjarytmärit tuovat mieleeni kesän alun tilanteen. Päätin, että jos tuntemukset jatkuvat, jätän soittopyynnön polilääkärilleni, ja kysyn, pitäisikö mennä tutkimuksiin. Sydän asettui onneksi urilleen, ja loppupäivä meni parilla pienellä muljahduksella. Seuraava ongelma tulikin siitä, että voinko mennä jumppaan tämän jälkeen. Silmissäni vilisee vain teksti jostain terveysartikkelista: "Yleensä rytmihäiriöt ovat vaarattomia."-- "Etenkin nuoret ja hoikat naiset kokevat tuntemuksia herkemmin." Edelleen pohdin, että mistä voin tietää, onko syytä huoleen? Mistä tiedän, milloin näitä oireita pitää kuunnella ja reagoida niihin? Samat kysymykset joka kerta.

kuva

Laitoin puolisolleni viestin, jossa kysyin hänen mielipidettään. Hän oli töistään niin kiireinen, että hänen vastauksensa oli lähinnä että itse pitää tietää (hän pahoitteli tosin jälkeenpäin töksäytystään ja sanoi, että kyllä voi/pitää jatkossakin pyytää tukea). Lähetin viestin myös tukihenkilölleni, joka onneksi vastasikin ihan heti. Hän vastasi, että en todellakaan saa mennä, nyt vaan lepoa ja että jumpata ehtii terveenä niin paljon kuin sielu sietää. Ihana tukihenkilö, juuri tuollaisen vastauksen tarvitsin! Liikunta-asioissa olen vielä aivan sairauden vietävissä selvästikin.

Siitä puheen ollen. Mua ahdistaa koko jumppahomma. Nautin joka kerta siellä käymisestä, don't get me wrong, mutta kun tuntuu taas, että on pakko. Nyt saan käydä kaksi kertaa viikossa rauhallisella kehonhallintatunnilla, mutta kun se tuntuu, että pitää käydä. Fyssarin kanssa kirjoitettiin liikuntalupaan, että se on ehdoton maksimi, ja sen alle saa mennä milloin vain. Mutta kun mistä se pakko taas tunkeekin mieleeni. Tänään, huomenna ja sunnuntaina on ainoat päivät tällä vkolla kun ehtisin jumppaan. Sunnuntaina en haluaisi mennä, koska lauantaina on se Armin Van Buurenin keikka ja ajattelin olla vaakatasossa koko sunnuntain. Olen kuitenkin jo antanut itselleni luvan siihen, että keikka menköön yhdestä jumpasta. Tosin pitäisikö pyhittää tämä viikko vain sille, koska sehän on sykettä nostavaa pomppimista,, baunssaamista ja tamppaamista eli varmasti jo rankemmankin liikuntasuorituksen arvoinen. Sitäpaitsi eilen olin menossa 06:30-21:00 ja ylihuomenna on taas reissupäivä. Pitääkö tällaiseen viikkoon tunkea vielä ylimääräistä? Terve minä sanoo, että haloo ei todellakaan, mutta sairas mieli on arvatenkin päinvastaista mieltä.

Jotain positiivistakin kuuluu!
1. Lauantaina otin kahvilassa salaattiin RAVIOLEJA! Olin siis aivan uskomattoman rohkea!Hyvin tärähtänyt todistusaineisto:

Salaattipohja, sieniä ja pinaatti-ricottaravioleja

2. Sunnuntaina kaverille jutellessani tajusin, kuinka väsynyt olenkaan. Niinpä tein rohkean päätöksen ja otin ensi maanantain vapaaksi töistä! Hyvä minä! :) 


3. Eilinen oli erittäin kiireinen päivä, ja päivällisen väliin jättäminen olisi ollut aivan naurettavan helppoa. Mulla ei ollut vielä edes nälkä, mutta lapoin kymmenessä minuutissa keittoa ja puolikkaan leivän naamaariin seisaaltaan, koska en ehtinyt istua :D Siitä sitten lähdin kirjaimellisesti juoksemaan seuraavaan paikkaan, joka kylläkin aiheutti oksennuksen suuhun, mutta sille nyt en voinut mitään :P

Eli ei jotain huonoa ettei jotain hyvääkin :) Eniten iloitsen tuosta ylimääräisestä vapaapäivästä! Katsotaan, montako kertaa päivän aikana kurkistan työpuhelinta, mutta yritän pysyä aisoissa. Siinäpä onkin ihan oma postauksen aiheensa - työnteon rajoittaminen. Siitä siis joku toinen kerta enemmän. Nyt taidan mennä syömään päivällistä, ja aion ottaa siihen myös jälkkärin mukaan! Nam!