Edistystä.

Ahdistuksesta huolimatta olen alkanut huomaamaan pieniä merkkejä paranemisesta myös ajatusmaailmassani. Tänään kävellessäni tapaamaan ystävääni mietin, miten reagoisin, jos hän sanoisi ne ennen kammottaneet "näytätpä paremmalta"- tai "huomaa, että olet edistynyt"- kommentit. Vielä muutama kuukausi sitten pelkkä ajatuskin tuollaisen kuulemisesta laittoi kyyneleet kihoamaan silmiin. Nyt ajattelin vain, että se nyt vaan on selvä, että painonnousuni näkyy jo ulospäin. Jos saan palautetta joltain, että se näyttää hyvältä tai paremmalta, niin eipä siinä mukisemista taida olla. Kai se sitten näyttääkin. Muissa näen sen, mutta oman peilikuvan kohdalla kaikki tuntuu vielä liialta.

Söin hillittömän kokoisen pasta-annoksen ravintolassa lounaaksi! Toinen ravintolapasta-annokseni ja ihan ilman tukihenkilöä tai miestäni. :)Ystäväni ilahtui suuresti, koska koko 5 vuotisen ystävyytemme aikana en ole ikinä ottanut ravintolassa muuta kuin teetä tai salaattia. Oli hyvää, eikä ahdistus vallannut mua. Täysi olo tuli, ja välipala kutistui porkkanaan ja omenapalaan, mutta mielestäni tuo pasta oli niin iso saavutus, että annettakoon välipalan keventyminen anteeksi. On ollut lohduttavaa huomata, ettei vatsa turpoa tavallisen ruuan syömisestä mitenkään valtavaksi. Toki ruokailun jälkeen maha korostuu, muttei niin pahasti kuin olin ennen paranemisprosessiani pelännyt. Vatsa turpoaa oikeastaan vain silloin, jos joko närppii jotain pientä ilman säännöllistä ateriarytmiä tai jos joku ateria on jäänyt välistä. En nyt missään bikineissä lähtisi heti ruuan jälkeen kulkemaan (no en kyllä muutenkaan), mutta kauhuskenaarioitani pienemmällä pömpötyksellä selviän yleensä :)

Todistusaineisto:

Söin kaiken! kauan siinä meni, mutta lautanen tuli tyhjäksi,

Epäilyttää kovasti seuraavan kuvan julkaisu, mutta laitanpa nyt kuitenkin, koska mitäpä sitä totuutta peittelemään. Näin muheva musta on jo tullut, eikä sille voi mitään. Olen pyöristynyt joka paikasta. Erityisesti jaloista huomaa, että olen jo aivan varmasti normaalipainossa. Mua hävettää, mutta tämä on ihan hyvää siedätysterapiaa. Pakkohan sitä on tämän kropan kanssa lyllertää ulkona ihmisten ilmoilla joka tapauksessa, enkä voi ikuisesti verhoutua löysiin ja pitkiin paitoihin. Toivon kuitenkin, ettei kukaan tule kommentoimaan, että senkin läski, ei sulla enää ole anoreksiaa kun näytät tuolta. Mieleni on edelleen sairas, vaikka ulkoisesti näytänkin jo terveeltä.

Faktoja ja vastauksia

Mäpäs tähän väliin haluan toteuttaa haasteen eli 11 faktaa itsestäni ja 11 kysymykseen vastaukset :) Vastaan nyt parin yleisen haasteen heittäneiden kysymyksiin.

11 asiaa meitsistä:

1. Mulla on neljä lävistystä ja yksi tatuointi.
2. Pelkään aivan törkeän paljon, että joku tunnistaa mut tästä blogista, mutta toisaalta tekisi mieli paljastaa kaikille syömishäiriöni, jotta kaikki tietäisivät miksi kroppani muuttuu.
3. Rakastan lahjojen antamista yli kaiken! Saatan antaa pieniä lahjoja myös ihan ilman mitään kummempaa syytä.
4. Olen viimeksi juonut alkoholi 8 kuukautta sitten.
5. Jos meille on tulossa ihmisiä kylään, siivoan ensimmäisenä WC:n lavuaarin. Sen on aina oltava siisti!
6. Leffoissa ja kirjoissa kauhu ja komedia ovat suosikkejani. Kirjoissa erityisesti ensimmäisenä mainittu.
7. Kylmäallergiadiagnoosini huvittaa erityisesti ulkomaalaisia kavereitani, koska asun Suomessa ja kilpailin sekä työskentelin koko nuoruuteni talviurheilulajin parissa.
10. Olen ikäväkseni ollut sekä koulukiusattu että -kiusaaja.
11. En ole yhtään housu- tai farkkuihminen, käytän aina mekkoja, hameita, tunikoita tai pitkiä paitoja legginsien kera.

Vastaukset Freijan kysymyksiin
1. Kaunein tytön- ja pojannimi
    Tytönnimistä just nyt kivalta kuulostaa Sinna, pojista hmm... No, ei nyt ehkä kaunein, mutta Tony on kiva.
2. Mitä toivot vuodelta 2014?
    Pikkuhiljaa itseni hyväksymistä sekä ihania hetkiä rakkaiden ihmisten kanssa.
3. Hajuvesi vai kynsilakka?
    Ehdottomasti hajuvesi. Olen maailman huonoin kynsilakan käyttäjä.
4. Mitä lastenohjelmaa pelkäsit pienenä?
    Pelle Hermannia :D
5. Unelmamatkakohde?
    Ihan sama, kunhan on yli +30C ja pääsee sekä rannalle että shoppailemaan.
6. Mitä et voi sietää?
    Heh, tästä aiheesta voisin kirjoittaa vaikka kirjan. Just nyt koiranomistajana ärsyttää se, kun jotkut idarit rikkoo lasipulloja kadulle.
7. Ottaisitko mielummin viisi isoa tatuointia vai viisi lävistystä jos olisi pakko?
    Pienet tatskat on jees, mutta en haluaisi isoja. Lävistykset siis, vaikka niitä jo useampi löytyykin.
8. Mitä elokuvaa katsoessasi itkit viimeeksi?
    Hmm taisi olla The Wolf. Oli niin ahdistava :S
9. Mikä tulee ensimmäisenä googleen kun googlaat oman nimesi?
    Kaksi videota, joissa esiinnyn.
10. Haluaisitko muuttaa jonnekkin muualle?
     En ainakaan pysyvästi.
11. Suosikkiblogisi?
      En kyllä pysty yhtä sanomaan. Luen vain lemppariblogeja ;)


Pinjan kysymykset
1.  Mitä asiaa ulkonäössäsi et muuttaisi?
     Kasvonpiirteitä, erityisesti silmieni muotoa.
2. Missä tahtoisit asua jos vain taivas olisi rajana?
     Just täällä omassa kodissani :)
3. Jos voisit tavata kenet tahansa henkilön nykyisyydestä/menneisyydestä, kenet tapaisit?
    Erään edesmenneen sukulaiseni.
4. Kuvaile itseäsi neljällä adjektiivilla
    Empaattinen, sarkastinen, tehokas, sosiaalinen.
5. Mitä tarjoaisit vieraillesi, jos osallistuisit "Arvostele mun illallinen"-ohjelmaan?
    Vitsi oon miettinyt tätä monta kertaa, enkä kyllä tiiä!
6. Kaksi asiaa joita ilman et voisi elää?
    Mieheni ja raha :D
7. Minkä supervoiman tahtoisit mieluiten itsellesi?
    Lapsena halusin joko osata puhua eläimille tai sitten muuttua eläimeksi. Kelpaisivat nytkin.
8. Suosikkiherkkusi?
    Salmiakki.
9. Entä inhokkisi?
    Ei kai voi sanoa herkuksi, jos ei tykkää ;)
10. Matkustaisitko mielummin tulevaisuuteen vai menneisyyteen? Miksi?
     Nykyhetki on ihan hyvä, mennyt on mennyttä ja kohtalo kyllä johdattaa eteenpäin.
 11. Mitä odotat vuodelta 2014?
     Vastasinkin tähän jo edellisissä kysymyksissä. 

Olipas kivaa tehdä tämmöinen! Tykkäsin lapsena ihan superpaljon kaikista kaverikirjoista sun muista. Ja tykkään näköjään edelleen ^^

Blob.

Eilen postauksen jälkeen menin suihkuun ja ahdistuin entisestään kropastani. Istuin lattialle itkemään pelkkä pyyhe päälläni. Olin todella ahdistunut muuttuvasta vartalostani. Tuntui kamalammalta kuin pitkään aikaan. Sitten puolisoni tuli kysymään, mikä on. Ensin en halunnut kertoa, koska en halunnut taas kerran kuormittaa häntä näillä asioilla.

"Emmä halua taas rasittaa sua näillä jutuilla."

"Näille on kuule ihan oma lokeronsa, älä siitä huolehdi."

"Ai vähän niinkuin kun on erikseen jälkiruokavatsa?" 

"Just niin." :D

Puolisoni sanoi niin viisaita sanoja, että hän sai kammettua mut ylös loputtomalta tuntuneesta suosta. En voi kuin ihmetellä, kuinka olenkaan saanut näin ihanan miehen rinnalleni. Sen sijaan, että hän olisi naureskellut läskiajatuksilleni, hän otti asian tosissaan. Hän sanoi, että kropan muutokset on vain hyväksyttävä. Tulen paljon kauniimmaksi, kun saan vieläkin lisää lihaa luideni ympärille. Hän valoi minuun uskoa itseeni. 

Tänään oli tukihenkilön kanssa päivällistreffit. Yksi syy näihin suuriin ahdistuksiin on varmasti se, että tässä on ollut nyt kahden viikon tauko hoitokäynneistä pyhien takia. En todellakaan pärjää harvemmalla kuin kerran viikossa tahdilla. Menimme noutopöytäravintolaan. Tuntui erittäin vaikealta ottaa ruokaa.Tukihenkilö totesi ruokaa annosteltaessa, että selkeästi on nyt vaikeampaa kuin ennen. Riisiä ei meinannut millään tulla lautaselle tarpeeksi. Sain kuitenkin taas tapaamisen jälkeen niin hyvän fiiliksen, että kävin ostamassa lounaalta pois jääneen riisin ja päivälliseltä jääneen leivän korvatakseni kaksi vuoksenpiirakkaa. Nam, lemppareita! Niin ja siis söin ne myös ;D

Kroppa ahdistaa vieläkin, mutta yritän muistuttaa itseäni koko ajan sekä mieheni että tukihenkilön sanoista. Vaikka mieheni sanoi, ettei tykkää, että mulla on pikkupojan kroppa (:D), niin muodostuva pehmeys ja muodokkuus ei tunnu itsestä vielä ollenkaan hyvältä. Uskon jo olevani normaalipainossa ja se ahdistaa Tunnen leviäväni kuin allaolevan kuvan klöntti. Toisaalta tavallaan ehkä toivonkin, että olisin jo normaalipainossa, jottei tästä tarvitsisi ulkomuotoa enää kasvattaa tästä. Melkoinen painopyrähdys on kyllä tullut, jos olen jo normaalipainossa. Tosin ei se kuitenkaan mikään mahdottomuus ole. Pidän sitä jopa melko todennäköisenä.

kuva

Hmm, oikeastaan nyt mulle tuli sellainen fiilis, että ihan hiton hienoahan se olisi, jos olisin saavuttanut normaalipainon. Painonnostoprojekti olisi ohi, eikä kenenkään tarvitsisi tulla huutelemaan, että ruokavalioon pitää tehdä lisäyksiä. Tietäisin, että tämänkokoisena on riittävän hyvä. Paitsi että. Sitähän ei tosiaan voi tietää, että onko minun hyvinvointipainoni siinä normaalipainon rajoilla vai paljonkin yli. Äh. No, nyt ei auta kuin porskuttaa eteenpäin ja ottaa vastaan se mitä tulee. Vaikka se tarkoittaa yhteen osuvia reisiä ja jenkkakahvoja. Mutta toisaalta vapautta, terveyttä ja onnellisuutta. Kuolenko mieluummin nuorena ja ahdistuneena, mutta laihana vai vanhana ja onnellisena, vaikka ehkä myös vähän muodokkaampana? Niinpä.

Uusi vuosi, vanhat ajatukset.

Mua harmittaa, että uusi vuosi 2014 alkoi ahdistuksella ja läskiololla. Herkuttelin sunnuntaina valtavalla suklaamäärällä. Maanantaina töissä käteeni eksyi banaanilastuja ja suklaamanteleita (sokerittomia tosin, mutta silti), kotona sipsejä. Eilen syötiin päivälliseksi tortilloja ja illalla otin suklaakarkkeja ja sipsejä. Klo 23 aikaan otin vielä dippiä, salsaa ja kasviksia. Ahdistaa. On läskiolo. En olisi halunnut aloittaa tätä vuotta tällaisella fiiliksellä. 

Seuraavaan punnitukseen on kaksi viikkoa. Päässäni pyörii vain ajatus siitä, että ehdin pudottaa ehkä painoa hieman siihen mennessä. No en varmasti ehdi. Mun kroppa on taas todistanut sen, että kun paino lähtee nousuun, se myös nousee. Paljon. Koko ajan. Ja se ahdistaa niin pirusti. Tiedän, etten voi elää terveenä alipainon puolella, mutta kroppa-ahdistus on juuri nyt ihan mahdottoman suuri. Jälleen kerran soimaan itseäni siitä, miksi en mieluummin voisi reilusti syödä sitä kunnon ruokaa enemmän ja jättäisi herkkuja vähemmälle. Silloin paino ei ehkä nousisi ihan näin nopeasti. En ole käynyt vaa'alla, mutta kyllä sen itse tietää. Pahinta on, kun vatsa tuntuu isolta, mutta silti tulee nälän tunne. Olen aivan sekaisin näiden ajatusteni kanssa.

kuva

Pahoittelen, että vuoden ensimmäinen postaus oli näin angstia täynnä, mutta ahdistus ei katso päivämäärää silloin kun se iskee. Aamulla herätessäni ensimmäinen ajatus oli, että olenpa läskipaska, onko pakko syödä aamupalaa. Toinen ajatus heti perään oli, että vatsatauti olisi juuri nyt parasta, mitä mulle voisi tapahtua. Parasta!??!?!? Ei näin saisi edes ajatella.  Mun elämässä on niin paljon hyvää, että tuollaisista ajatuksista tulee vain entistä vihaisemmaksi itselleen. Mulla on edelleenkin maailman ihanin, perhe, koti, ystävät ja työ. Ei jonkun painolukeman, vaatekoon tai pyllynympäryksen saisi antaa vaikuttaa mieleen näin paljon. HELVETTI, mä en tarvitse sua mihinkään, anoreksia! Jätä mut jo rauhaan ja anna mun elää rauhassa nauttien hyvistä hetkistä!!!!!

Oireiluani

Ajattelin kertoa vihdoin tarkemmin omasta oireilustani. Monista olen jo maininnut, mutta tässäpä abouttiarallaa kaikki käyttäytymiseen liittyvät oireiluni. En kirjannut erikseen syömisen kontrollointia ja minimaalista syömistä, koska se on aika given.

Chew and spit
Tätä tein erityisesti bulimisen vaiheen loputtua, mutta edelleen tätä tulee tehtyä turhan usein. Otan siis ruokaa suuhun, mutta en niele sitä. Yleensä teen tätä ylimääräisten herkkujen kohdalla. Joskus pureskelu auttaa hillitsemään makeanhimoa, mutta usein ei. Tämä on vahingollista mielen lisäksi myös ruuansulatuselimistölle. Hampaat tietenkin kärsivät happohyökkäyksen takia, mutta hieman ehkä yllättäen tämä on erittäin haitallista myös vatsalle. Kun ruokaa pureskelee, elimistö valmistautuu sen syömiseen eli myös nielemiseen. Näin ollen vatsa tuottaa jo mahahappoja valmiina sulattamaan ruuan. Vaikka ruoka ei sinne asti päädykään, mahahapot ovat jo ehtineet erittyä. Tämä voi aiheuttaa vatsaongelmia. Myöskään täysin kalorivapaatahan tämä ei ole, koska osa rasvoista ja sokereista ehtii imeytyä suun limakalvojen kautta.

Itsensä mittaaminen mittanauhalla ja vaa'alla
Vaakalakko on pitänyt onneksi. En ole koskaan käynyt jokaisen suupalan jälkeen vaa'alla, mutta 1-2 kertaa päivässä oli aika yleinen määrä jossain vaiheessa. Tällä hetkellä en edes uskaltaisi katsoa lukemaa, koska se on kasvanut niin roimasti. Mittanauhan olen ottanut muutaman kerran esiin, mutta senkin olen jättänyt kaappiin, koska ahdistun kasvaneista senteistä vain liikaa.

kuva

Kalorien laskeminen
Olen saanut kalorilaskuria aika hyvin hiljennettyä. Vaikeaa se on ollut, enkä siitä ole täysin päässyt vieläkään, mutta laskuri ei raksuta enää koko ajan päässäni. Ruoka-aineiden kalorit tsekkaan silti edelleenkin aina.

Kropan kokeilu/mittailu käsillä
Ei riitä, että pelkästään katselisi itseään usein. Pitää myös testailla, että tuntuuko se ja se luu vielä, entä meneekö käsi ympäri sieltä ja tuolta. Olen tätäkin pyrkinyt vähentämään, mutta erityisesti vatsan alueen tunnustelu on vielä päivittäistä.

Lääkkeet
Muutamia kertoja olen syömisen pelossa ottanut lääkkeitä, jotka aiheuttavat sen verran huimausta ja epätodellisen olon, että ei tee vahingossakaan mieli syödä. En ole ottanut niitä yliannostusta tai mitään, mutta ne ovat olleet keskushermostoon vaikuttavia kolmiolääkkeitä. Edellinen kerta taitaa jäädä viimeiseksi, koska sain niin voimakkaan pahoinvointikohtauksen, että säikähdin.

Närppiminen
Tykkään närppiä muiden ruuista pieniä paloja tai tiettyjä ruoka-aineita. Esim. herkkusienet ja oliivit kummallisesti häviävät risotosta ;) Nyt kun olen alkanut itsekin syömään kunnolla, tämä on vähentynyt. Ei tarvitse närppiä, kun voi syödä koko setin :)

Oksentelu
Buliminen vaiheeni oli aivan sairauden alkuvuosina. Ahmin ja oksentelin noin vuoden. En ole lopetuspäätöksen jälkeen oksentanut kertaakaan tahallisesti. Päätöksestä on nyt 9 vuotta.

Pakkoliikunta
Nyt on voimassa liikuntakielto, jota olen melkoisen hyvin noudattanutkin. Satunnaisia ahdistuksen aiheuttamia lihaskuntohetkiä on ollut, mutta ne ovat yllättävän olleet harvassa. Sairauden aikana pakkoliikuntaa on ollut välillä enemmän, välillä vähemmän. Viimeisen parin vuoden aikana se lähti aikalailla lapasesta. Aina tuli huono omatunto, jos jäin tavoitteistani. Olin kiukkuinen kuin ampiainen, jos vaikka jumppani peruttiin.

Peilaaminen
Ei ole normaalia olla pällistelemässä peilin kautta omaa vatsaansa ja reisiväliään monta kertaa päivässä. Olen yrittänyt vähentää tätä ja onnistunutkin välillä, mutta on se niin vaikeaa...

kuva

Piheys
Olen aina ollut tarkka rahan kanssa ja säästeliäs, mutta tiedän kontrolloivani nyt erityisesti rahankäyttöä, kun en voi kontrolloida enää syömisiäni samaan tapaan kuin ennen. Rakastan lahjojen ostamista muille, mutta rahan käyttäminen itseeni on vaikeaa. Tämä liittyy yleisesti sallivuuteen - tai siis sen puutteeseen - ja itseensä panostamiseen. Kaikki ostokset pitää ansaita.

Pilkkominen ja puolittaminen
Olen saanut vähennettyä erityisesti leipien pilkkomista ja repimistä. Se on kuitenkin jo niin automatisoitunutta toimintaa, että siihen pitää oikeasti keskittyä, ettei niin tekisi.

Porkkanoiden yltiökulutus
Porkkanoita söin ennen säännöllistä syömistä niin paljon, että maksani ei tykännyt ja iho alkoi muuttua oranssiksi. Olin aivan koukussa porkkanoihin, eikä niistä vieroittuminen ollut helppoa. Nyt pystyn syömään niitä menemättä aivan överiksi. Pystyn myös olemaan ilman niitä. Porkkanoilla vain täytin vatsaa, kun en muuta juuri syönyt.

Pureskelu
Vanha oire on palannut. On toki hyväksi pureskella kunnolla, mutta minulla se menee usein överiksi. En laske mitään tiettyä lukumäärää pureskeluja, mutta huomaan jauhavani turhan pitkään.

Siivoaminen
Siisteys on jees, mutta tiedän oman puunaamiseni menevän välillä överiksi. Usein saan hullun siivousvimman juuri pahimman ahdistuksen aikana, ja olen siis oikeasti aivan hullu silloin. Joka tielleni eksyy, saa tiskirätistä :D

Tiettyjen astioiden käyttäminen
Pieniä, lasten astioita olen käyttänyt jo ties kuinka monta vuotta. Olen pyrkinyt turva-astioista eroon, mutta kotona ne silti aina vetävät puoleensa.

Veden tai teen juominen
Juon vettä koko ajan. Mua alkaa ahdistamaan, jos ei ole juomapulloa käden ulottuvilla. En juo kuitenkaan liikaa, vaan määrä pysyy parissa-kolmessa litrassa/päivä. Teen juominen on vähentynyt radikaalisti säännöllisen syömisen aloittamisen jälkeen. Sitä ennen join teetä täyttääkseni vatsani. Nykyään teetä tekee mieli lähinnä silloin, kun olen todella kylmissäni esimerkiksi ulkoilun jälkeen tai kun olen kahvilassa.

kuva

 

Huh, kylläpäs on paljon kaikenmoisia oikutuksia, enkä varmasti kaikkea muistanut tähän kirjoittaa.

Kotona taas!

Kotiin palattu! Reissu ke-su oli tosi ihana ja mukava. Teki hyvää olla eri ympäristössä ja muiden passattavana muutama päivä. Huomasin nimittäin palaavani heti vanhoihin rutiineihini kotona. Oli paranemiselleni hyväksi joutua syömään joka päivä eri ruokaa, erilaisilta astioilta erilaisilla ottimilla otettuna.

Huomasin reissussa myös jotenkin tuudittautuneeni siihen, että puolisoni valvoo annosteluani. Tajusin tämän tästä testailevani, havaitseeko hän jos hieman vähennän määriä. Aina kun hän ei noteerannut liian pientä annosta, käytin tilaisuuden hyväkseni. Heti perään mietin, voiko typerämpää toimintaa ollakaan. On vain niin vaikea vastustaa sairauden kuiskutuksia. "Söit jo edellisen ruuan hienosti, nyt voit lipsua." Ei. Mulla ei olisi varaa lipsua yhtään. Miksi silti tajusin, etten ole koko tänä toipumiseni aikana kertaakaan noudattanut ateriasuunnitelmaa ihan pilkulleen? Aina onnistuminen aiheuttaa kompensoinnin. Se itkettää, ahdistaa ja v*tuttaa. Taas mietin, miksei perfektionismini voisi ottaa valtaa tässä asiassa? Paranemisen kannalta olisi paljon parempi pettyä itseensä lipsumisten eikä onnistumisten kohdalla.  

Onnistumisia matkan aikana:
- Suoritin pizzahaasteen! Kerran pizzaa ravintolassa, kerran itsetehtyä. Itsetehty tosin aiheutti kaikkien fiiliksen pilanneen itkukohtauksen, koska a) ruokalaji tuli mulle yllätyksenä ja b) just edellisenä päivänä olin hienosti pizzahaasteen selättänyt, joten tuntui liian ylivoimaiselta suorittaa sama haaste heti perään. Söin ensin itkien puolet mulle annetusta palasta, jonka jälkeen poistuin pöydästä. Puolisoni onnistui kuitenkin marttyyriasenteellaan ja syyllistämisellä (:D) saamaan mut syömään toisenkin puolikkaan. Suoriuduin siis loppujen lopuksi ihan ok, vaikka vieläkin alkaa itkettää kun mietin tilanteen ahdistavuutta.

Ravintolan Fantasy-pizza (oliivi, sipuli, herkkusieni, tonnikala) puoliksi mieheni kanssa.

- Söin pari kalkkuna-riisipasteijaa.
- Söin suklaata ja pähkinöitä ihan ylimääräisenä. Myös pari piparia ja pieni pala kuivakakkua tuli maistettua.
- Selvisin siitä, että en voinut vaikuttaa ruuan tekemiseen mitenkään. Rasvaa, öljyä, juustoa ARGH APUA, mutta noh, normaalia.
- Jokaisella iltapalalla oli leipä mukana.
- Selvisin koko matkan ilman desimittaa!  
- Yhtä päivää lukuun ottamatta söin kaikki viisi ateriaa päivässä! Ja niin söivät muutkin, joten pelättyjä "taasko sun pitää syyä!?" ei tullut :)
- Täydensin rasvan saantia välillä pinjansiemenillä (about 1/2 tl verran, mutta silti!).
- Jostain syystä mulle kahden leivän syöminen tuntuu usein vaikealta (paitsi kahvilan täytetty ruisleipä). Yhdeksi lounaaksi otin yksin ollessani munakkaan ja raejuuston kaveriksi kaksi leipää, jeij!

 

Mutta...
- En mitannut, mikä todennäköisesti aiheutti joidenkin annosten kutistumisen ns. varmuuden vuoksi.
- Jos aktiviteettia ei olisi tullut talviurheilun muodossa (ei mitään hirveää hikitreeniä tietty kuitenkaan), en varmasti olisi kyennyt syömään näin hyvin eli edelleen etenkin kaikki ylimääräinen pitää "ansaita".
- Lounaiden ja päivällisten leivät jäivät pois melkein joka kerta. Puolisoni ei siitä huomauttanut, joten en sitten itse osannut patistaa itseäni.
- Syön edelleen h i t a a s t i verrattuna muihin.
- Levite "unohtui" usealta leivältä tai sitten sen määrä oli ehkä neljäsosan tavoitteesta. 

Ihana kahvilassa vartavasten mulle tehty lihaton reissari. Tosin "ei tarvitse laittaa levitettä" lipsahti ilmoille tilatessani. MUTTA otin tämän lounaan kaveriksi kaksi palaa suklaata :)

Huomenna on hetkeksi paluu arkeen. Onneksi on pari vajaata viikkoa vielä pyhien takia. Muutama lisälomapäivä tähän putkeen olisi kyllä tehnyt hyvää, mutta no can do. Loman aikana pohdiskelin paljon tilannettani. En todellakaan aio palata takaisin vanhaan, mutta ahdistus syömisestä ja etenkin omasta muuttuvasta kehostani on usein aivan valtavan suurta. Olenkin alkanut harkitsemaan lääkärin ehdottamia ahdistuslääkkeitä. Olen ollut aina lääkkeitä vastaan, koska pelkään koukuttuvani. Lääkäri ehdotti kuitenkin sellaista nappia, joka otetaan ahdistukseen tarvittaessa. En muista mainitsiko hän lääkkeen nimeä, mutta mua kiinnostaisi kuulla, jos jollain on kokemuksia ahdistuslääkkeistä. Onko ollut hyötyä? Onko sivuvaikutuksia?

Joulukooste

Kirjoittelen kännykällä, joten kuvakavalkaadia ei valitettavasti ole tiedossa. Koin kuitenkin tarvetta tulla avaamaan tilannetta ennen kuin unohdan.

Jouluaatonaatto
Menimme vanhempieni tykö jo maanantaina viiden aikaan. Söin päivällisen siellä, koska kotona oli kaapit jo tyhjillään. Ruuaksi oli riisiä ja lohta. Lohi oli niin rasvaisen näköistä, että itkuhan siinä tuli. Itku tuli myös siitä, että unohdin lämmittää ruuan ennen kuin laitoin lautaselle kasvikset. Verensokeri alhaalla, kenties :P Isäni kuitenkin oli ihana ha totesi, että ensi kerralla sujuu jo sitten taas paremmin.

Jouluaatto
Aattoaamuna söin aamupalaksi iltapalatyyppisesti jogurttia ja leipää,koska lounaaksi oli tiedossa riisipuuroa. Riisipuurolounas meni aika hyvin. Vaikka määrä ahdistikin totesin, että ahdistusta oli paljon vähemmän kuin edellisinä vuosina. Otin myös luumukeittoa ja leivän. Leiväksi valikoitui hapankorppu, joten ihan nappiin ei mennyt.

Välipalaksi taisin syödä puolikkaan omenan, mandariinin, keksin ja pari suklaakonvehtia! Otin päivän mittaan myös pari suklaata lisää sekä muutamia marmeladikarkkeja.

Joulupäivällinen sujui melko hyvin. Olin kuitenkin todella yllättynyt siitä, kuinka hitosti sitä ruokaa oikeasti piti ottaa. Puolisoni vahti silmä kovana mun annostelua, mutta pakko myöntää, että vajaaksi jäi leivän ja kalkkunan osalta. Otin kuitenkin kalkkunaa kolme siivua (äitini oli punninnut, että olivat 20g/siivu), mikä oli mielestäni jo todella hieno saavutus! Täydensin tätä satsia puolikkaalla kananmunalla. Laatkoita otin ihan oikean määrän eli yhteensä kaksi desiä. Yllätyin erityisesti näiden kohdalla, kuinka hiton paljon se pari desiä on. Huh, kuinka täynnä olin. Ahdistus purkautui niin, etten sitten ottanut jälkiruokaa ollenkaan. Olin pettynyt itseeni, mutta taas kerran en pystynyt muuttamaan toimintaani. Mutta. Otin kuitenkin illan mittaan ihan muuten vain yhteensä pari keksiä/piparia. Lahjat myös niin kovasti piristivät, että siinä hyvässä flowssa otin palan suklaata :) Iltapala oli ihan tavallinen eli siinä pystyin ottamaan itseäni niskasta kiinni. Juuri nuo lahjat auttoivat pahimman ahdistuksen yli, koska niistä sain niin konkreettisesti muistutuksen siitä, kuinka paljon musta välitetään.

Joulupäivä
Heti aamusta lähdettiin kohti pohjoista. Söin lentokentällä aamupalaksi juustoruisleivän, mitäpä muutakaan. Saavuimme perille lounasaikaan, ja tarjolla oli riisipuuroa. Otin sen kanssa myös leivän. Välipalaksi taisin ottaa pienen leivän ja omenan. Päivällinen sujui ihan hyvin, vaikka itku oli lähellä. En vielä syö perunaa, joten muiden ottaessa uuniperunaa ei mulle ollut mitään korvaavaa. Sairas mieli myhäili tyytyväisenä, mutta terve puoli harmistui. Olisin voinut ottaa kaksi extraleipää, mutta enpä ottanut. Leivän levitteen korvasin pinjansiemenillä, joka oli taas melkoinen saavutus! Ja tadaa: muut eivät ottaneet jälkkäriä, mutta minäpä otin vanukkaan! Vanukas oli sitäpaitsi isäntäväen ostama, joten se ei tosiaan ollut kevyin mahdollinen. Nom oli hyvää!

Pelattiin ruuan jälkeen lautapeliä, jonka lomassa naposteltiin kuivahedelmiä, pähkinöitä ja suklaata. Tai no, itse otin vain kuivahedelmiä,mutta silti. Iltapalan suhteen oli iloinen yllätys, että muutkin ottivat.

Nyt alkaa tympiä tämä puhelimella näpyttely, mutta sen verran vielä sanon, että on ollut ihanaa, että on pakko syödä :)  Nyt vain vielä tarkemmalla moodilla eteenpäin!