Isoja ajatuksia jo heti aamusta.

Päätin, että ylihuomenna polikäynnillä keskustelen siitä, etten toistaiseksi näkisi/kuulisi painoani ja että aloittaisin kotona vaakalakon. Kävin kuitenkin vielä tänään vaa'alla. Ja kyllä se painonnousu näyttää olevan pysyvää. Ahdistaa tosi paljon siksi, että jos paino on noussut tänhetkisellä ruokamäärällä, niin mitä hittoa tapahtuu kun määrää nostetaan. Juu juu, energiankulutus kasvaa painon noustessa ja blaa blaa, mutta eipä se ole nyt ihan niin mennyt. Ruokamääriä en ole juurikaan lisännyt ja silti paino on hilautunut ylöspäin.Toisaalta painolukema ei ahdistanut yhtä paljon kuin sunnuntaina, koska nyt osasin varautua siihen. 

Mitä tapahtuu, kun tämä...

...vaihtuu tähän?

Töihin kävellessäni aloin miettimään jälleen kerran, miksi minulle on niin tärkeää olla pieni. Minulla on mies, joka rakastaa minua. Minulla on ystäviä, jotka rakastavat minua. Vanhempani ovat mitä parhaimmat ja rakastavimmat. Uskon olevani hyvä tyyppi, hyvä ystävä ja hyvä työntekijä. Miksi en siis rakastaisi itseäni juuri sellaisena kuin kulloinkin satun olemaan, riippumatta painosta ja vaatekoosta. Toisaalta, jos vielä kerran kokeilen, kuinka alas pääsen. Jos vielä kerran katson, pääsenkö sinne missä olin kesällä. Mistä nuo lauseet oikein putkahtavat päähäni!? En ole koskaan ajatellut, että anoreksia olisi jokin erillinen olento, mutta tällaisina hetkinä tulee todella jakomielitautinen olo. Tuntuu ihan oikeasti siltä, että kaksi ääntä puhuu pääni sisällä - terve ja sairas. Sitä on tosi vaikea selittää, mutta syömishäiriötä sairastaneet varmasti ymmärtävät.

Otin muuten äsken pieneltä kuulostavan, mutta oikeasti todella suuren askeleen eteenpäin. En paloitellut aamuleipääni! Otin haukkauksia leivästä ilman pilkkomista tai repimistä. Tuntui oikeasti aivan kamalalta! Ja jotenkin maistuikin pahemmalta ? :D

Miten niin aina samaa? eiku...

Mulla on kyllä harvinaisen monipuolisesti vaihteleva aamupala! Not.

Puuropussi, pala ruislimppua levitteen ja leikkeleen kanssa (joskus myös pala tomaattia, omg!) sekä pala omenaa tai mustikoita. Kerran näkyy raejuustoa olevan puuron seassa. Se taisi olla juuri rt:n käynnin jälkeisenä aamuna, koska oli vielä sieltä saatu tsemppi päällä. Tavoitteena oli ottaa maitotuote mukaan jokaisella aterialle. No, eihän se nyt ihan lapaan ole mennyt.

On uskomattoman vaikeaa yrittää vaihtaa aamupalaa arkiaamuina. Jotenkin tuo annos vain syntyy ihan automaattisesti. Leivän teen edellisenä iltana valmiiksi, puuropussi ja omena odottaa työpaikalla. Viikonloppuaamuina pystyn silloin tällöin tekemään jonkun muutoksen, mutta yleensä se silloin menee vain kevyempään suuntaan. En myöskään olisi uskonut, kuinka vaikeaa on yrittää olla pilkkomatta leipäpalaa valmiiksi. Joka kerta ajattelen, että nyt vain syön leivän haukkaamalla kokonaisesta. Se tuntuu kuitenkin samalla tavalla vastenmieliseltä ajatukselta kuin kynsillä liitutaulun raapiminen. Kaverit ovat mulle naureskelleet, kun saan kylmiä väreitä siitä, että joku puraisee banaania tai suklaapatukkaa. Ei siksi, että ruoka-aine olisi mulle vaikea vaan siksi, että yksinkertaisesti kylmää ajatus jostain kokonaisesta puraiseminen. Hrr. Ja siis enhän mä tuota puolikasta tai 1/3 leipää kokonaisena tunge suuhuni, vaan kyllä mä siitä usein repäisyn sijasta haukkaan palan. Nää on näitä oudoimpia oikkuja, mitä ei pysty järjellä selittämään. 

Semi-happy ending.

Ravintolareissu meni loppujen lopuksi aika plus-miinus nolla. "Jotain hyvää, jotain huonoa", kuten puolisoni totesi halatessaan minua.

Ahdistuin ja pahoitin mieleni siitä, ettei puolisoni ollut katsonut pyynnöistäni huolimatta kanssani ateriavalintaa etukäteen. Onneksi hän kuitenkin loppujen lopuksi tuli oma-aloitteisesti sanomaan, että nyt katsotaan lista. Kauhean kätevästi 45 minuuttia ennen lähtöä, koska hirveä itkukohtaushan mulle tuli. Olin katsonut kolme vaihtoehtoa: tomaattikeitto, kreikkalainen salaatti (ravintola oli siis kreikkalainen) tai kansalaatti. "Ei keittoja eikä salaatteja" totesi puolisoni. Tässä vaiheessa tuli ensimmäiset kyyneleet. Seuraavat tulivat, kun hän ehdotti annoksia, joissa oli esim. yrttiperunoita tai juustokuorrutteita. Päädyttiin kompromissiin, joka oli kasvislautanen. 

Siinä itkiessäni puolisoni alkoi tenttaamaan, olinko syönyt aamupalan.
"Söin!"
"Mitä sä söit?"
"Sitä mitä joka aamu. Puuroa ja leivän."
"Miltä astioilta?"
"No tosta puuron ja tosta leivän."
"Nää astiat oli tässä jo aikaisemmin aamulla likaisina."
"Mä tiskasin ne ensin!"
"En nähnyt, en usko."
"Siis mitä, sähän olit tässä keittiössä kun heitin leivän paahtimeen ja puuron mikroon?!!"
"En huomannut. Ei kuulosta uskottavalta, mutta hyvä on sitten."

Voi että tuntui pahalta! Mitään en inhoa niin paljon kuin sitä, ettei mua uskota! Mä olin todellakin syönyt aamupalan! Näitä syytöksiä on muutaman kerran tullut viime kuukausina. Mä ymmärrän sen siinä mielessä, että mun puoliso on aika hyvin tajunnut, kuinka katala sairaus anoreksia on. En kuitenkaan sen takia näitä epäilyjä hyväksy, että en ole koskaan huijannut häntä syömisteni kanssa (siis että oisin väittänyt syöneeni, mutta jäänytkin kiinni syömättömyydestä). Tommosista syytöksistä tulee aina sellainen olo, että hitto onko sillä mitään väliä syönkö, jos ei kuitenkaan uskota mitä sanon. Typerää, koska itseäni vartenhan mä tässä haluan parantua.

Ravintolassa meni ihan hyvin. Tilaaminen onnistui aika helposti, puolisoni mielestä jo paljon paremmin kuin edellisellä kerralla. Mutta oih ja voih, kun annos tuotiin pöytään. Se oli valtava! Kyyneleet kirvelivät silmissä, mutta nielin itkuni ja aloin syömään.

Paistettuja kasviksia, viininlehtikääryleitä, fetapinaattipiirakkaa, riisiä ja tomaattia.

Söin kaikki kasvikset, ne olivat tosi hyviä! Mutta viininlehtikääryleet - yök! Maistoin puolikkaan ja meinasin sylkäistä sen takaisin lautaselle :D Ihan hirveän voimakkaita! Piirakkapaloista söin lähinnä pinaattitäytteen, mutta maistoin myös filotaikinaa. Riisiä söin ehkä lusikallisen, mutta söinpä kuitenkin edes se verran!

Puolisoni oli hieman pettynyt siihen, etten esim. riisiä syönyt enempää, mutta tosiaan tilaaminen sujui jo paremmin. Otin itseäni kotona niskasta kiinni ja söin tosi ison välipalan. Olin jo nimittäin suunnitellut skippaavani välipalan, mutta otinkin isoimman välipalan ikinä. Kompensoin siis kerrankin hyvään suuntaan :)

Loppu hyvin kaikki hyvin, siis. Tai no, painolukema kummittelee edelleen takaraivossa, mutta yritän sivuuttaa sen. Yritän nyt vain kääntää voimat siihen, että pääsen näistä paskoista ajatuksista VAIN ja ainoastaan painoa nostamalla. Piste. Tai oikeastaan huutomerkki! 

Ps. Isoisoiso kiitos vielä tsemppikommenteista, ehdin lukea ne ennen ravintolaan menoa, ja niistä oli tosi paljon apua! <3

Päivä pilalla.

Pitikö koko hemmetin päivä mennä pilaamaan vaa'alla käymällä. Tällä kertaa painolukema yllätti ihan todella. Yleensä kyllä tiedän, onko paino todennäköisemmin noussut vai laskenut. Tällä kertaa olin varma, että se on joko pysynyt aika samassa tai sitten ehkä jopa hieman laskenut. Järkytys olikin suuri, kun numerot kapusivat kapuamistaan ylöspäin. Tein perinteiset, enkä uskaltanut katsoa tarkkaa lukua vaan hyppäsin vaa'alta pois. Voi ahdistuksen ahdistus! Kai se toissailtainen ahmiminen nyt vain sitten kumminkin oli ihan liikaa ja tarttui kroppaan kuin pikaliima sormeen. Tai sitten ne on ne vanukkaat, jotka olen ottanut päivälliselle mukaan. Tai raejuusto. Sitä(kin) olen syönyt ihan liikaa. 

Tänään pitäisi vieläpä mennä ravintolaan isänpäivälounaalle. Arvata saattaa, että salaattiin viimeistään tämän painoepisodin jälkeen tulen päätymään. Muutenkin jo jännitti ravintolaan meneminen. Viime kerrallahan me puolisoni kanssa sovittiin etukäteen, mitä tilaan. Olen nyt viikon aikana pyytänyt valehtelematta viisi tai kuusi kertaa, että katsottaisiin mulle annos valmiiksi. "Joo joo totta kai" on ollut vastaus joka kerta. Viimeisen kerran sanoin eilen aamupäivällä. En aio enää muistuttaa asiasta, koska nyt musta tuntuu, ettei sitä kiinnosta auttaa mua tällä kertaa. Tarvitsisin niin kovasti tukea, mutta ei kai nyt kukaan halua joutua seitsemättä kertaa kerjäämään. Ei sitten, ei väkisin. Ehkä on ihan hyväkin hänen mielestään, jos tilaan jotain mahdollisimman kevyttä, koska olen jo lihonut niin paljon. Ehkä se on kyllästynyt jeesaamaan mua.

Typerä teiniangstausteksti, mutta nyt just tuli niin paha mieli kaikesta. Mä olen todella surullinen siitä, että oikeasti yritin pyytää apua, mutta en sitä nyt saa.

Löytämäni taideteos kuvaa fiilistäni just nyt oikein hyvin.

Ennen oli ennen, nyt on nyt on nytten!

Koko sairauden ajan on ollut tosi vaikea unohtaa edellisen päivän syömiset tai olla ajattelematta seuraavaa päivää. "Söin eilen liikaa, en voi tänään syödä" tai "Huomenna on juhlat, joten tänään en voi syödä". Terapiassa aikoinaan yritettiin kitkeä tätä ajattelua, ja joksikin aikaa siinä onnistuttiinkin. Kuitenkin aina painon laskiessa tämäkin oravanpyörä on käynnistynyt. Nyt olen taas pyrkinyt tietoisesti pois tästä kierteestä. Se ei ole helppoa, varsinkaan edellisen päivän unohtaminen. Viimeksi tänään aamula jouduin taistelemaan aamupalan alas, koska sorruin eilen illalla ahmimaan. On aivan perseestä aloittaa aamu ison mahan kanssa. Hieman kutistin aamupalaa, sen myönnän, mutta sain kuitenkin syötyä melkein riittävästi. Miksen voisi aloittaa jokaista päivää puhtaalta pöydältä?!

Yritän kääntää eilisen ahmimiskohtauksen taas siihen, että olin jälleen kerran syönyt päivällä liian vähän eli kroppani huusi energiaa. Olen muutenkin nyt monena iltana jättänyt leivän pois iltapalalta. Olen pettynyt itseeni. Se vain on niin, että kun sen kerran jättää ottamatta, niin seuraavalla kerralla vain ajattelee, että "enhän mä eilenkään, miksi siis nytkään". Anoreksialle kun antaa pikkurillin kynnenpään, se imaisee heti koko tytön itselleen.

 

 

 

huhtikuu 2013

Kuvia katsomalla saattaa joskus havahtua omaan vääristyneeseen kehonkuvaansa. Myös se on hämmentävää, kuinka eri tavalla kuvista ajattelee, vaikkei aikaa olisi edes kulunut paljoa. Ylläolevassa kuvassa olin laihtunut jonkin verran ja muistan, että näytin tuona päivänä aika hoikalta omasta mielestäni. Kuitenkin tätä kuvaa silloin katsoessani totesin, että eivätpä jalkani kuitenkaan kovin pienet ole. Jälkeenpäin ajatukset ovat risteilleet moneen suuntaan. Joinakin hyvinä hetkinä näen, että olen hoikka jo tässä kuvassa. En laiha, mutta hoikka. Välillä taas näen melkoiset tukit jalkojen tilalla. Kuten nyt.Tuohon painoon on vielä jonkin verran matkaa, mutta kuitenkin sen verran vähän, että ahdistaa näyttää kohta taas tuolta. Voisinpa antaa typerien ulkonäköasioiden olla ja keskittyä vain paranemiseen ja hyvinvointiin.

Sit kun...

Eilen tuli puhetta polilla sit kun-ajattelusta. Olen siinä tavattoman hyvä. Tiedän sen olevan osa sairaudenkuvaa, mutta ne ajatukset valtaavat kuin varkain. Nyt minulla tämä "sit" on ensi viikon torstai. Silloin mulla on sisätautilääkärin käynti. Ajattelin, että siihen asti voisin syödä vielä pienesti ja ehkä jopa pudottaa painoa, jotta vielä hänelle näyttäisin alipainoisuuteni. Joo, näin teen.

Siis m i t ä?!! Nyt haloo ja takaisin ruotuun! Mutta vasta torstaina. Ei kun NYT! Joo joo, heti viikon päästä.

Tämä on niin tuttua, liian tuttua:
Sit kun löydän poikaystävän. Mitäs tässä, kahdeksatta vuotta yhdessä.
Sit kun muutan pois kotoota. Montas vuotta siitäkin jo on?
Sit kun aloitan opiskelut. Joo, valmistuinki jo hyvän aikaa sitten.
Sit kun on se ja se reissu ohi. Reissuja on reissattu ja niitä tulee kyllä tulevaisuudessakin.
Sit kun ovat ne ja ne juhlat olleet. Juhlia tulee ja menee, ei niiden mukaan voi syödä tai olla syömättä.
Sit kun paino laskee tiettyyn lukemaan. Laski, mutta niin laski painotavoitekin uudestaan ja uudestaan.
Sit kun saan henkeäuhkaavia oireita. Nekin tuli.
Sit kun se joku tietty kommentoi kokoani jotenkin. Yleensä kommentit ovat tulleet. Ja sitten myös menneet, nimittäin toisesta korvasta ulos.
Sit jos töissä joku sanoo jotain. Hieman noloa, kun toimitusjohtaja tiedustelee, syönkö riittävästi.
Sit kun tämä vaate on löysä. Kyllä se yksikin hame edelleenkin tippuu päältä.

Toisaalta peilikuva ahdistaa. Tästäkin jo näkee, kuinka paljon senttejä on tullut lisää niiden vähän alle parin kilon mukana. Mutta mitäs sitten, vai mitä? As if. Ahdistaa.

 

Välipalat ja jälkiruuat

Seuraavaksi esittelyssä välipala- ja jälkiruokalista. Tämä lista sisältää aika paljon kaikenlaisia herkkuja, mikä tuntuu itselle aika vieraalta. Siis, herkkuja tykkään ja pystyn jonkin verran syömään kyllä, mutta välipalaksi ne tuntuvat hassuilta. Tosin listassa tosiaan on samassa myös jälkkärit, joten kukin miettiköön, mikä sopii paremmin jälkiruuaksi, mikä välipalaksi ;) Ehkä kuitenkin nuo loppupäässä olevat ovat enemmän niitä välipaloja.

Voin sanoa suoraan, että vielä en ole kovinkaan hyvin pystynyt välipalalistalta asioita valitsemaan. Vaikkakin on kyllä myös myönnettävä, että jotkut tuntuvat jopa aika pieniltä. Välissä muutamia kommentteja ja ajatuksiani vaihtoehdoista.

kuva

*1 suklaapatukka/rivi isosta levystä/4 suklaakonvehtia

*n. 50 gr karkkia/lakritsia/salmiakkia (on muuten todellisuudessa surullisen pieni määrä esim. irtokarkkeja tämä 50 gr :D)

*reilu litra popcorneja

*3 dl perunalastuja/juustonaksuja (kuvan kissalla on Cheetoksia, vitsi ne on muuten hyviä!)

*1 dl kuivahedelmiä/rusinoita/jogurtti- tai suklaarusinoita

kuva  

*0,5 dl pähkinöitä/jogurtti- tai suklaapähkinöitä

*1 pulla

*pala kuivakakkua

*2 palaa kääretorttua (2 palaa, huh!)

*1 muffinssi/leivos

*3 keksiä tai piparia

*1 jäätelötuutti tai -puikko/1 iso pallo/2dl jäätelöä

kuva

*1 prk vanukasta, valmisrahkaa, jälkiruokajogurttia tms.

*50 gr herkkujuustoa

*1 myslipatukka (tämä siis tuhdimpi kuin esim. oma suosikkini Alpen light)

kuva

*1 Elovena-välipalakeksi/Elovena-välipalajuoma

*1 pieni proteiinipatukka/0,5 isosta proteiinipatukasta (yök)

*1 profeel-proteiinijuoma

*vanilja- tai kaakaosoijajuoma + hedelmä

kuva

kuva

*karjalanpiirakka + munavoi + hedelmä (alkoi tekemään mieli munavoita, nomnomnom)

*2 dl jogurttia tai viiliä + 0,5 dl mysliä + hedelmä

*voileipä päällysineen + hedelmä/lasi täysmehua

*smoothie/juotava jogurtti (tässäkään Danonen kevytversio ei kelpaa tai sitten niitä 2 ploa)

*kuppi kaakaota + nokare kermavaahtoa/jäätelöä/vaahtokarkkeja (edellisestä kaakaosta on varmaan ainakin viisi vuotta, ellei enemmänkin)

*joulutorttu (helppo maistaa, mahdoton syödä kokonaan :/)

*3 vihreää kuulaa (nam! Joulu! <3)

Ainiin! Aikaisemmin pohdin sitä, mitä hyötyä on päiväpunnituksista. Kysyin sitä tänään polilla omahoitajaltani. Hän sanoi, että se on tavallaan siedätyshoitoa punnituksiin ylipäänsä, mutta myös totuttelua siihen, että paino todellakin vaihtelee päivän mittaan. No, pakko myöntää, että ihan hyvät perusteluthan tuo ovat. Sovimme kuitenkin pyynnöstäni, että jatkossa punnitaan vain aamukäynneillä. En nimittäin muuten pysty syömään juuri mitään ennen päiväkäyntejä. Huh helpotusta!