Leikkauskertomus

Kuten jo aiemmin olen kertonut (esim. tässä postauksessa :)), mua aina kiinnostaa ihmisten sairaskertomukset ja etenkin kaikki sairaala-/leikkaus-/mysteerivaivatarinat. Nytpä tyydytän samanhenkisten kanssaeläjien uteliaisuuden nälkää kertomalla operaatiosta nimeltä viisurin poisto.

kuva

Monihan kehottaa, ettei mitään kauhutarinoita kannata netistä lueskella varsinkaan, jos on hammaslääkäripelkoa. Mulla on edellä mainittua, ja luin tietysti myös kaikki mahdolliset kertomukset mitä löysin :D No okei, rajasin lukemisen blogeihin, koska niissä on yleensä asiallisempaa ja todenmukaisempaa tekstiä kuin esim. jossain vauva.fi:n tai suomi24:n keskustelupalstoilla. Tässä yksi kamalimmista, mutta myös hauskimmista kertomuksista (hauska siis tyyliltään, ei niinkään sisällöltää): http://www.santerimakinen.com/46
Muhun noiden lukeminen ei vaikuttanut mitenkään kauhua lisäävällä tavalla, lähinnä vain uteliaisuuttani luin. Tiedän varsin hyvin, että on todella yksilöllistä, miten kaikki menee. Jokaisen purukalusto on erilainen ja jokainen lääkäri on erilainen. 

No, sitten siihen meikäläisen kertomukseen... Kaikkihan alkoi siitä, kun pari päivää kipeästä ikenestä ja poskesta kärsittyäni menin kunnaliseen hammaspäivystykseen. Käynti kesti ehkä n. 2 minuuttia. Lääkäri otti nopean röntgenkuvan ja sanoi, ettei voi siinä tehdä sille mitään muuta kuin antaa antibiootit ja särkylääkettä. "Mene varaamaan leikkausaika." Siinä pyyhin kyyneleitäni ja kysyin sedaation (suonensisäinen lääkerentoutus, kevytnukutus tavallaan) mahdollisuutta. Kunnallisella sitä ei voi saada, mutta esilääkityksen kyllä. Se tarkoittaa jotain diapamia tms. vahvaa rauhoittavaa lääkettä. Kuulemma se yleensä kyllä riittää. Ok, selvä sitten, kaipa mä voin kunnallisella puolella poistaa sen hampaan, jos rauhoittavat riittävät. Ajanvarauksessa sain ajan jonnekin suurinpiirtein sadan vuoden päähän. Naurettavaa. Vaikka melkein prinsessa ruusunen olenkin, en halunnut odottaa niin pitkään. Siksipä aloin selvitellä yksityisiä hammaslääkäriasemia lähialueelta.

Monen puhelun, monen nettilinkin ja monen puhelun äidille jälkeen päädyin yhteen ihan hyvältä ja suht edulliselta vaikuttavaan paikkaan. Valitsin paikan kolmesta syystä: ajan sai sopivalle päivälle (pikaisesti + töistä helppo olla pois), paikka on melko lähellä kotia sekä ok hinta.

Konsultaatiokäynti sitten olikin hauska. Not. Lääkäri oli alkukantainen asiakaspalveluasteeltaan. Kätellessäni häntä tajusin, ettei hän ollut ojentanut kättään sitä varten vaan ottaakseen röntgenkuvat. Awkward :D Röntgenkuvan mukaan hermo silleen hampaan juuren edessä, että riski huulen tunnottomaksi jäämisestä on olemassa. Nice. Kiva. Jees. Muutenkaan ei jäänyt paikasta mikään ihanatullatännekidutettavaksi-olo, siis lääkärin erikoisen käytöksen lisäksi. Paikka oli jotenkin tosi pieni ja ahdas. Hoitohuoneeseen mennessäni lääkärin lisäksi paikalla oli kaksi muuta ihmistä. Toinen, jolla oli hoitajan vaatteet eli oli varmaan hoitaja sekä toinen, jolla oli normivaatteet. Ketäs te ootte... No en kysynyt. Ja sit ihan pikkujuttu: kirurgilla oli sandaalit ilman sukkia. En siis yleensä puolla millään muotoa sukkien pitämistä sandaalien sisällä, mutta onko asiallista, että lääkärillä on paljaat varpaat? Tai hygieenistä? Siis kysyn ihan oikeasti, onko? Mä en nimittäin tiedä mitä ajatella - paitsi nyt just sen lekurin rumia varpaita :D

Nojoo, menin sitten otattamaan hampaasta ja juuren sijainnista vielä uudet kuvat. Ne luvattiin lähettää suoraan hammaslääkärille. Tässä kuvien ottamisen ja leikkauksen välillä oli vain viikko. Oletin, että lääkäri sitten soittelee, kun kuvat ovat saapuneet. No, leikkausta edeltävänä päivänä (siis oikeasti alle 24h) minä soitin lääkärille, ja kuulemma kuvat olivat saapuneet (kiitos ilmoituksesta...). Long story short, hermo oli niin pahasti, että vaurioitumisen riski oli tosiaan suuri. Kysyin ihan suoraan, että uskooko hänen kykenevänsä leikkaavan hampaan vai miten menetellään. Onneksi hän myönsi (ja tästä oikeasti propsit, että oli rehellinen!), että olisi parempi, jos erikoiskirurgi suorittaisi leikkauksen. Hän antoi mulle pari nimeä, ja sitten alkoi taas armoton soittelu moneen paikkaan. Onnistuin saamaan ajan muutaman päivän päähän yhdelle kirurgille. Googlettelun tuloksena kyseinen kirurgi on Suomen huippuja ja alansa julkkis! Huh, tuli huojentunut olo mennä niin osaaviin käsiin kuin mahdollista :) Paikka itsessään oli aika kaukana + vaikutti kalliimmalta, mutta tässä vaiheessa ihan sama.

Hain sitten kuvat tästä alkuperäisestä paikasta, ja totesin siinä olevani erittäin iloinen, etten sinne joutunut leikattavaksi. Lääkärin asiakaspalvelutaidot olivat edelleen luolamiehen tasoa, ja paikka tuntui ekaa kertaakin nuhjuisemmalta. Ja ainakin tiesin, että jos hermo vaurioituu, se olisi ollut mennyttä kalua kenen tahansa käsissä. Ei tarvitsisi jossitella, että oli syynä osaamaton lääkäri.

Sitten koitti leikkauspäivä. Nukuin edellisenä yönä varmaan joku 5 h kun jännitti niin paljon. Äitini heitti mut hammaslääkäriasemalle, jossa tapasin maailman ihanimman kirurgin! Oikeasti, hän oli niin sydämellinen ja ammattitaitoisen oloinen, että teki mieli itkeä ihan jo siitä. Hän sanoi juuri oikeita asioita, taputti olkapäälle ja jutteli mukavia. Kuten kaikki muutkin lääkärit tähän mennessä, hän kysyi, oliko joskus tapahtunut jotain ikävää, joka on aiheuttanut hammaslääkäripelkoni. Sellaista ei ole ollut eli en tiedä mistä johtuu. Siihen hän vastasi "No, joka tapauksessa sehän ei ole sun syy, että pelkäät." <3

Loppujen lopuksi se hermo ei edes ollut niin pahasti siinä juuren lähellä eli ei olisi (ainakaan hänelle) vaikea leikkaus :) Sitten hän pudotti pommin: hän suosittelisi, että kaikki neljä viisuria poistetaam samalla kertaa. Jos joku muu (esim. se alkuperäinen lääkäri, lol) olisi sanonut näin, en tiedä olisinko suostunut. Nyt kun huippukirurgi suosittelee, niin kyllähän sitä kuuntelee! Näin pääsisin niistä aiheutuvasta vaivasta kerralla for good, yhdellä ahdistuksella. Kuulemma ne joka tapauksessa pitäisi jossain vaiheessa poistaa. Anti mennä vaan! Rauhoittavat lääkkeet nassuun ja odottelemaan niiden vaikutusta odotusaulaan.

kuva

Nappien nappaamisen jälkeen onkin vain hataria välähdyksiä. Kirjoittelin kännykkään siinä odotellessa näin:
"Vähän huimaa. Jännä olo. Kun katsetta liikuttaa ni tulee jälkijunassa. Pää on jotenkin kevyt. Pöllyissä kuvaa kyl jotenkin parhaiten ja wow nyt iski kunnolla. Ihan ku jossain videopelissä. No ja liikenne lähtö mitää." 
Joo mitä :D Oikein hyvät lääkkeet oli siis! Ja leikkaus sujui mallikkaasti. Muistan pelänneeni ja itkeneeni, mutta kipua en kyllä tuntenut. Paitsi kun laitettiin joku 8 puudutuspiikkiä, jotka muistikuvieni mukaan olivat ainakin käden paksuisia ja 25 cm pitkiä (en siis nähnyt, koska silmien päällä oli leikkausliina ja olin pöllyissä, joten ei välttämättä luotettava lausunto)! Aloin nauraa kun osa niistä sattui niin paljon, heh. Muistan jotain pikkujuttuja, ja vaikkei kipua tuntunutkaan (oikeasti, yhtään!), olivat tuntemukset epämiellyttäviä. Kirurgi kysyi koko ajan, onko kaikki hyvin ja sanoi, että hyvin menee ja pärjään hienosti. Kun kaikki oli ohi, aloin itkeä ja hyperventiloida, kun jännitys purkautui. Nopeasti oli koko homma ohi, vain noin 35-40 minuuttia kesti tämä operaatio.

kuva

Olen todella ylpeä siitä, että uskalsin mennä ja vieläpä antaa poistaa kaikki viisurit! Osa oli kasvanut väärään asentoon kuulemma muutenkin, joten niistä olisi tullut huolta ja murhetta varmasti. Joskus olen lukenut, ettei kaikkia suositella poistettavan samalla kertaa, mutta jos alansa parhaimmistoon kuuluva suosittelee, niin ihan sama mitä olen lukenut.

Ihan muuten vinkkinä muille: mulla on sen verran paha hammaslääkäripelko, että alan itkeä viimeistään istuessani tuoliin. Lisäksi mulla on aika alhainen kipukynnys (siedän kipua ihan ok, mutta koen sitä tosi helposti). Näistä huolimatta vannon kautta kiven ja kannon, että esilääkitys riittää. Ja multa kuitenkin poistettiin kaikki neljä viisuria, joista kaksi menivät nimikkeellä vaativa leikkauksellinen poisto, kaksi normaalina poistona. Ihan vain siis sillä, että jos joku pohtii suonensisäistä sedaatiota tai nukutusta, niin sanoisin, että siinä heittää rahansa hukkaan. Hintoja selvitellessäni sedaatio maksaa yleensä n. 400€/h ja nukutus puolestaan jo yli tonnin. 

Toipumisesta teen ihan eri postauksen, kun tästä tuli näköjään kunnon avautuminen :D Kyselkää ihmeessä jos tulee mieleen jotain, kerron mielelläni lisää jos jotakuta askarruttaa oma tuleva leikkaus tai vaikka ihan muuten vain :)

No jos en nyt ihan, mutta ainakin tuota yhtä kirurgia :D
kuva

Blogihaaste :)

Pitkästä aikaa taas haastetta pukkaa :) Nää on kivoja!

Haasteen säännöt:

1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa, ja laita linkki hänen blogiinsa.

Kiitos Kätketyt @ http://suklaapuuroa.blogspot.fi/

2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.

3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awards -haasteen ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.

4. Keksi 11 uutta kysymystä nimetyille.

Äää olen taas niin huono, etten laita tätä kiertoon. Soriiiii :)

1. Kaksi arkista asiaa, mitä ilman et voisi elää päivääkään, jos ei oo ihan pakko?

Hmm. Vesipullo. Oon hirveä vedellä lotraaja, alkaa heti ahdistaa, jos ei ole pulloa lähellä :D Ja sitten kamppailen, että olisko toinen kännykkä vai purkkapussi. Ehkä kännykkä. Tai ehkä kuitenkin purkka. Äh en osaa valita!

2. Ootko aamu- vai iltaihminen?

Just tossa yks pvä mietin tätä, ja tulin siihen lopputulokseen, että kumpaakin mutten kumpaakaan :D Tai siis että pystyn helposti valvoa myöhään ja nukkua pitkään tai vastaavasti mennä vaikka kasilta nukkumaan ja herätä aikaisin. Mut ehkä silti pienesti kallistun enemmän siihen, että taidan olla enemmän aamuihminen. Päivä tuntuu menneen ihan hukkaan, jos ei herää aikaisin. 

3. Mitä pelkäät?

Pinnallisesti: hämähäkkejä, korkeita paikkoja ja hammaslääkäriä. Syvällisesti: läheisten menettämistä ja pysyvästi vammautumista fyysisesti (aistin menetys, raajan menetys, halvaantuminen jne).

4. Lempijuomasi

Jos vettä ei lasketa niin taitaa mennä Pepsi maxin ja sit jonkun ihanan suklaakaurajuoman tasapelinä. Esim. Nalle suklaakaurajuoma on tosi hyvää! :)

5. Mitä odotat tulevalta kuukaudelta?

Töiden käynnistymistä kunnolla lomakauden jälkeen. Toisaalta ihan jees, koska olen ehdottomasti parhaimmillani, kun on mahdollisimman monta rautaa tulessa samaan aikaan. Toisaalta on ollut virkistävää, kun on voinut monena päivänä ottaa löysin rantein duunissa ja lopettaa aikaisin, mutta ei sitäkään ikuisuuksia jaksa.

6. Inhokkiruokasi ja lempiruokasi?

Nää on aina pahoja! Kun pitäisi miettiä, mistä en oikeasti tykkää ilman, että siihen vaikuttavat kalorilaskurit tai muut ajatusvammat. Inhokkiruokaa noin niinku annoksena en suoriltaan osaa ehkä sanoa, mutta eniten yök olisi annos, jossa olisi valkosipulia, tuoretta sipulia, korianteria, kinkkua/metukkaa ja lehtikaalia. Yöööööööök. Okei no toi combo ei ehk toimis varmaan monellekaan :D Lemppari on joku kanajuttu, ehkä tällä hetkellä oon tykästynyt kanawrappeihin. Nom! Myös kaikki kasvissosekeitot on kyl aina olleet suosikkeja. 

7. Mitä yleensä teet yksin kotona?

Viime kuukausien neljä yleisintä: dataus, tv:n katselu, sanaristikot ja kirjan lukeminen. Mun elämä on niin jännää :D

8.  Lempiasiasi talvessa?

Lähtökohtaisesti inhoan talvea pimeyden ja kylmyyden vuoksi, mutta kyllä se sellainen aurinkoinen, luminen ja kuiva pikkupakkaspäivä antaa ihanat maisemat!

9. Inhokkieläin?

Hämähäkki, ehdottomasti. Alan melkein itkeä jo pelkästä ajatuksesta. Hyi. 

10. Rakkain paikka maailmassa?

Koti <3 ja lähiaikoina myös kesämökki on alkanut nostaa sentimentaalista arvoaan uudelleen!

11. Joku randomasia itsestäsi?

Inhoan sitä, jos mun hiuksiin kosketaan. Kampaaja, puoliso ja äiti ovat ainoat, joille sen sallin.

Voin kertoa bonuksena, että mä rakastan vastailla näihin :D Muksuna oli ihan parasta vastata kaikkiin kaverikirjoihin! Ei vitsi, muistatteko vielä kaverikirjat, onkohan niitä enää? Omiin kirjoihin vastasin itse joku kolme kertaa, koska se oli niin kivaa :)

Varjoista valoon.

Muutama viikko sitten olin kolme päivää festareilla. Vkl aikana paino tippui jonkin verran, ja olin siitä aika iloinen. Sen jälkeisenä viikkona mulla oli koko ajan nälkä, siis oikeasti ihan jatkuvasti. No, mähän sit söin. Näköjään se mun hyvinvointipaino ei ole niin alhaisissa lukemissa, joihin se tippui (vaikka siis ei edelleenkään alipainon puolelle mennyt). Nyt olo on tosi läski ollut jo monta päivää. Fiilistä on varmasti edesauttanut aika paljon tämä mun edellisessä postauksessa mainitsemani sairastelu. En ole pariin viikkoon päässyt urheilemaan, ja se ketuttaa. Nyt on edelleen pientä flunssan jälkioiretta, ja kun on antibioottikuuri päällä hampaan tulehdukseen niin kai se on fiksua olla treenaamatta... Kuitenkin treenatessa vähänkään kovempaa vastustuskyky hetkeksi laskee, ja kun on jo valmiiksi tulehdus päällä niin jokainen voi vain arvata, mitä siitä seuraisi.

Läski ja laiska-oloa ei ole helpottanut myöskään se, että puolisollani on alkanut nyt kuntoiluvimma. Harmittaa itseä niin paljon, kun toinen tulee kotiin puuskuttaen paita hiestä läpimärkänä samalla, kun itse makaan sohvalla. Olen suoraan sanottuna hieman kateellinen. Kroppa kaipaa liikuntaa! Samoin pääkoppa... Onneksi olen kuitenkin pystynyt pitämään jäitä hatussa, koska ihan oikeasti seuraamukset tässä kunnossa treenaamaan lähtemisestä saattaisivat olla aika isot ja pahat.

Anyways, tämän läskiolon vuoksi olen pari päivää syönyt vähän huonommin. Olen skippaillut ja yhdistellyt aterioita. Todella helposti edelleen ajatusmaailma lähtee lipsumaan sairaan puolelle, jos sille antaa hetkeksikään valtaa. Eilen en esimerkiksi antanut itselleni lupaa ottaa mehujäätä tai tikkaria. Tyhmää. 

Olen myös ollut jotenkin todella vetämätön ja kärsinyt päänsäryistä. Arvatkaa, kuinka hanurista on, kun vetää jo valmiiksi vahvoja särkylääkkeitä ja tulee hedari. Ja siihen hedariin ei voi ottaa mitään lisää. Murr! Kai nuo lääkkeet vaan väsyttävät ja aiheuttavat myös päänsärkyä. 

MUT HEI. Pakko lopettaa positiiviseen hetkeen ja ajatukseen eiliseltä: Olin eilen festareilla taas, ja siinä kun reivasin menemään öö kuudetta tuntia putkeen, niin totesin, että otan mä kuitenkin sata kertaa mieluummin sen hetken kuin alipainoisen laihuuden. En olisi voinut nauttia illasta samalla tavalla, jos en olisi paremmassa fyysisessä kunnossa. En olisi jaksanut kunnolla, ja sen lisäksi olisin joutunut pelkäämään, kestääkö kroppa vai romahdanko kohta. Muistan kahden vuoden takaiset festarit, kun en oikeasti jaksanut ja se pelotti. Sama paikka, sama ihminen, mutta monta kiloa enemmän onnellisuutta ja hyvinvointia.

Perhe. Ystävät. Työ. Musiikki. Reivit. Luonto. Loma. Hyvinvointi. Ruoka. Matkustaminen. Urheilu. Elämä. Kaikki tämä ja paljon muuta mieluummin kuin anoreksia, alipaino ja ahdistus. <3

Ei hyvin mene!

Siis voi nyt v**** s****** p******. Mä hajoan kohta kappaleiksi, kun ketuttaa niin paljon. Ai miksikö? No minäpä kerron.

Ensin tulin kipeäksi, neljättä tai viidettä kertaa tänä vuonna jo, ja kuukausi edellisen taudin jälkeen. Kauhean kiva. Perus poskinonteloiden- ja keuhkoputkientulehdukset. Tätä kesti n. 1,5 vkoa, nyt alkaa olla pikkuhiljaa ohi. Sitten mulla alkoi yksi pienesti lohjennut hammas vaivaamaan. Long story short: pitkitin menemistä, yritin paikata itse, pelkäsin hampaan kokonaan sirpaloitumista, eventually menin päivystykseen ja se paikattiin. Pieneni ihan kivasti hammas, kun siitä irtoili paloja korjauksen yhteydessä. Samalla sain kuulla, että hampaissa näkyy kulumaa ja pieniä murtumia, jotka viittaavat joko narskutteluun tai hampaiden voimakkaaseen yhteen puremiseen öisin. Eli purentakiskot tulossa. Jes, eihän mulla olekaan ollut kuin koko ikäni jotkut kojeet suussa.  

Samana iltana tän paikkauksen jälkeen alkoi särkeä toisen puolen viisurin ientä. Sehän sitten turposi yön aikana niin, etten meinannut saada suuta auki. Pari päivää kärvistelin sen kanssa ja sattui niin pirusti. Lisäksi yhtä hammasta alkoi vihloa, joten itkuhan siinä meinasi päästä kun tuntui, että koko suu hajoaa. Menin sit tänään uudelleen päivystykseen, ja hiphei viisuri pitää leikata pois. Ja antibioottikuuri tulehdukseen. 

Mulla on ollut niin monta lääkekuuria, että mun maha on aika herkillä. Nyt sitten tän viimeisimmän, juuri ohi menemässä olevan flunssan kanssa onnistuin välttämätään antibiootit. Mut joo sit onkin hampaan takia pakko syödä. Ja silleen, että lääke pitää ottaa 3 kertaa päivässä tyhjään vatsaan. Sit pitää syödä maitohappotabletteja, mutta niitä ei saa ottaa lääkkeen kanssa samaan aikaan. Ja sit vielä särkyyn buranaa 800, jota taas ei saa ottaa tyhjään vatsaan. Voi terve, pitääkö joku lukkari tässä vääntää, että osaan ottaa oikeaan aikaan kaikki.

Ei tää valitus vielä tähän pääty. Tosiaan hampilääkäri sanoi, että leikata pitää. Mähän pelkään kuollaksnei hammaslääkäriä, joten kunnon itkuthan siinä tuli. No sit varaamaan aikaa poistoon, ajattelin jo että sittenpähän se on hoidettu. LOKAKUUSSA, jumankauta, lokakuussa on seuraava vapaa aika! Mitä pskaa. Tää hammashan ehtii tulehtua vielä pari kertaa ennen sitä. Joo morjens vaan.

Nyt sit selvittelen, paljonki yskityisellä maksaisi ja miten nopeasti sinne pääsee. Mua pelottaa se leikkaus niin paljon, että en osaa edes sanoin kuvailla. Kunnallisellakin onneksi voi saada jonkun esilääkityksen, jolla kaiketi saa ihan hyvin tajun kankaalle kun saattaja tarvitaan sen jälkeen. Pelkäsin siis, että kunnallisella ei saa muuta kuin puudutuksen. Mulle on jotkut suositelleet sedaatiota, mutta sehän puolestaan maksaa mansikoita. Ehkä pärjään pelkällä lääkityksellä, koska kuulemma ei pitäisi olla vaikea leikkaus kun hammas on jo puhjennut osittain. Tosin, kerran mulle on sanottu, että juuret/hermot/mitkälie ovat mulla niin solmussa viisureissa, että leikkaus olisi vaikea. Toivon todella, että näin ei ole ainakaan tämän hampaan kohdalla. Yritän olla murehtimatta sitä.

Eli nyt päälimmäiset fiilikset: pelko, kipu, turhautuminen, ketutus. Äh. 

 

kuva

Häätraditiot, joita en ymmärrä.

Nyt tulee monelta eri kanavalta jotenkin ihan koko ajan kaikenlaisia häävideokollaaseja, joten niistä inspiroituneena kirjoitanpa aiheesta. En ole mikään perinteisten häärituaalien suurin fani muutenkaan, mutta joitain asioita en vain toden totta ymmärrä.

Tuore aviopari muussaa toistensa kasvoihin hääkakkua

Tämä ei käsittääkseni Suomessa ole niin yleistä, mutta maailmalla kylläkin. Siis mitä hittoa. Morsiamelle on yleensä laitettu nätti meikki ja hieno kampaus. Molempiin käytetään parhaimmillaan satoja euroja rahaa. Varmasti sulhanenkin on peiliin katsonut ennen seremoniaa, ja vähintään laittanut vahalla hiuskarvat ojennukseen. Mikäs sen kivempaa kuin pilata molemmilta meikki ja ronskeimmissa tapauksissa myös kampaus! Tai no meikki ehkä vain naiselta ;) Kuka haluaa, että naama on kermavaahdon peitossa ja siitä aivan limainen koko loppuillan? Mä ottaisin ainakin avioeron siltä seisomalta, jos mun mies yrittäisi tehdä näin :D

Sulhanen metsästää sukkanauhan hampaillaan morsiamen jalasta.

Miksi
a) sulhanen haluaa työntää päänsä hikiseen haaroväliin, joka on muhinut monikerroksisen häämekon sisällä ties kuinka monta tuntia?
b) morsian haluaa, että koko suku isomummia myöten katsoo, kun mies tunkee päänsä jalkojen väliin? 

Ja sitten se vielä heitetään jollekin Pena-serkulle, joka voi nuuskutella morsiamen reisihikeä. Creepy.

Heitetään riisiä tai puhalletaan saippuakuplia tuoreen avioparin päälle.

Ensinnäkin, riisiä löytyy tukasta ja tissivälistä vielä hopeahääpäivänäkin. Toiseksi, se on maahan jäädessään tosi liukasta. Ja kolmanneksi, puluparat kun saavat mahanpuruja niitä syödessään.

Sitten saippuakuplat. Henkilökohtaisesti en ainakaan haluaisi morsiamena hääpukuuni ja häävieraana juhlamekkooni saippuajäämiä, kiitos vaan. Saati sitten kun ne läsähtävät kasvoille tai tukkaan, nice.

Ilmaista alkoholia on tarjolla jokaiselle humalan verran.

Miksi häät ja alkoholi kuuluvat niin vahvasti yhteen? Jos sitä ei olisi ylenpalttisesti tarjolla saatettaisiin välttyä niiltä kuuluisilta setäpuolen vaivaannuttavilta örinäpuheilta ja kaikelta ylimääräiseltä draamalta sekä varmasti sotkua tulisi vähemmän. Eikö juhlista (ja elämästä) voisi nauttia vähän vähemmälläkin viinalla? Itse olen ehkä jäävi sanomaan, koska olen jo pari vuotta ollut täysin ilman. Mutta hauskaa on ollut siitä huolimatta :D

Leikitään kaikkia kivoja seuraleikkejä, joihin vieraat osallistetaan väkisin.

Tykkään peleistä ja leikeistä, mutta vain silloin, kun niitä pelataan vapaaehtoisesti ja pienemmällä porukalla. Vihaan yli kaiken sitä, että pakotetaan johonkin öhö öhö-muka-hauskaan leikkiin. Varsinkin jos se on sellainen, jossa joutuu vähänkään esille. Miksi häissä pitää edes leikkiä, miksi? Just asking.

kuva

Tuleeko jotain muita outouksia mieleen? :D

Vaivoja.

Mä olen utelias ihminen, ja jostain syystä mua aina kauheasti kiinnostaa kaikki sairas- ja sairaalakertomukset :D Niinpä jos joku omaa samanlaisen ullataalasmaa-meiningin, niin ajattelin jakaa muutaman erikoisemman jutun. Mulla on ollut vatsavaivoja enemmän kuin laki sallii etenkin viimeisen vuoden aikana. Sh:n ansiosta kaikenlaiset mahajutut ovat tulleet tutuiksi, mutta jotenkin niiden ajatteli olevan menneisyyttä kun alkoi syödä paremmin. No, ei ihan niinkään. Kaikki ripulijutut nyt ovat ihan oma aiheensa ja tutumpia kuin omat taskunpohjat, mutta tässä pari käsittämätöntä keissiä:

Keissi 1 (ennen kunnollista syömistä):
Olin tullut jumpasta ja söin kasviksia sekä sokerittomia pastilleja. Pikkuhiljaa alkoi vatsakipu, joka paheni iltaa kohden koko ajan. Vatsa oli turvonnut ja todella kipeä. Yritin mennä nukkumaan, mutta eihän siitä mitään tullut. Loppujen lopuksi tein päätöksen lähteä sairaalaan päivystykseen joskus alkuyöstä. Pelkäsin jotain umpparia tms. Taksimatkalla sinne oksensin yhdeksän kertaa. Taksi joutui pysähtymään moottoritien varteen, jotta sain purjottua ulos. Onneksi ei ollut ruuhkaa :D Päivystyksessä ei ollut jonoa, mutta sehän ei tietysti tarkoita sitä, etteikö joutuisi odottamaan...Siinä sitten yksin istuin kaksinkerroin ja välillä pelkäsin kuolemaa, sitten etten kuolekaan. Lääkäri tutki pikapuolisesti, eikä oikein sanonut mitään. Otettiin verikokeet, mutta niissä ei näkynyt mitään tulehdusta tmv. Oksensin odotusaulassakin pari kertaa. Sain kaksi kipupiikkia suoraan lihakseen sekä jotain vatsantoimintaa parantavaa lääkettä (oli sellainen olo, että toista kautta kun jotain tulisi ulos niin saattaisi helpottaa enemmän kuin oksennus). Olisin saanut jäädä tarkkailuun osastolle, mutta halusin kotiin. Kotiin päästyäni otin lääkkeen, mutta oksensin sen heti ulos. Nice. Seuraavat pari päivää makasin lähinnä sängyssä syöden väkisin puuroa, mehukeittoa, jogurttia ja muuta vatsaystävällistä. Kivut lähtivät sitten itsestään. Missään vaiheessa ei selvinnyt, mistä oli kyse. Paras veikkaukseni oli suolitukos, mutta who knows.

Keissi 2:
Kävimme puolisoni kanssa sunnuntailounaalla läheisessä kahvilassa. Sieltä palatessamme alkoi tuntua pieniä mahakipuja ja olo oli todella väsynyt. Vatsakivut alkoivat pahentua ja lämpö nousta. Syöminen teki tuskaa, samoin pienikin vatsalihasten jännittäminen. Kipu ei tuntunut ns. suolistoperäiseltä vaan koko ajan poltteli niinkuin vatsanpeitteitä. Polttelu oli aivan jäätävää loppujen lopuksi, enkä sitten yöllä saanut nukuttua. Varasin lääkärin, jossa selvisi, että tulehdusarvot ovat koholla. Diagnoosina tulehdus jossain vatsan kalvoista, vähän niinkuin lievä mahahaava. Lääkkeitä, saikkua ja lepoa. Tämä oli tosi pelottavaa keissi, koska ei taaskaan voi tietää, mistä se tuli ja kipu oli niin järkyttävä. 

Keissi 3 (viime viikolla):
Pyöräilin duunista kotiin, kävin suihkussa ja aloin laittaa ruokaa. Yhtäkkiä mahaan alkoi sattua ja se tuntui vähän turvonneelta. Ajattelin, että ehkä maha on vain liian tyhjä ja ruoka auttaa. Ei auttanut juurikaan, mutta ei onneksi pahentanutkaan. Koko loppupäivän ja illan kärvistelin kivun kanssa. Kipu oli aika samanlainen kuin keississä nro 2, mutta nyt se tuntui pääasiassa vain ylävatsassa. Aivan uusi kipu siis. En kuitenkaan usko millään sen olleen närästystä, koska syöminen ei vaikuttanut suuntaan tai toiseen. En saanut taaskaan nukuttua yöllä, pyörin vain tuskanhiessä. Meinasin jo mennä lääkäriin, mutta sitten aamulla oli ihan siedettävä olo. Lähdin töihin pienen kivun kanssa, eikä se onneksi pahentunut. Googlediagnoosini oli sappikohtaus, koska kipu tuli ja kesti monta tuntia, mutta lähti yhtä nopeasti pois kuin oli alkanutkin. Tai sitten se oli jotain samanlaista kuin edellisessä tarinassa, mutta ohimenevää. 

kuva

Ja jos jollain on meheviä ja outoja sairastelujuttuja kerrottavana, niin kertokaa ihmeessä :D 

Reissussa osa 2

Sitten lisää juttua reissusta :) Kerron haastavimmista jutuista ja niistä suoriutumisesta.

Kuumuus -> ruokahaluttomuus = kuinka säilyttää ateriarytmi?

Ruokailurytmi meni kyllä vähän niin ja näin, koska kuumuudessa ei vaan tullut nälkä. Suurimpana osana päivistä ruokailujen aloitukset menivät about tällaisten aikahaarukoiden sisällä:

09:00-09:30 aamupala
13:30-15:00 lounas
17:00-18:30 päivällinen
20:00-21:00 "iltapalaa" eli satunnaista napostelua

Toki päivän aikana tuli yleensä jossain kohtaa esim. maisteltua jotain pientä + joinain päivinä oli pakko syödä välipalaa (aina joku patukka mukana just in case!). Loppujen lopuksi totesin kuitenkin, että aika normaaleja nuo siinä mielessä ovat, että miehelleni noi sopivat oikein hyvin. Kyllähän tuohon aamupalan ja lounaan väliin jäi välillä tosi pitkä aika, mutta toisaalta aamupalat olivat aika runsaita, kuten ekasta reissupostauksesta näki kuvista :) Sitäpaitsi usein olisi ollut hieman inconvinient syödä lounasta aikaisemmin, koska aamupäivällä yleensä huitelimme ties missä nähtävyyksissä. 

Vieraat ruuat, ei tarkkaa tietoa sisällöistä saati ravintoarvoista.

Kyllähän se aina välillä mietitytti, mutta toisaalta...Menimme japanilaiseen tappaniyaki-tyyliseen ruokapaikkaan. Siellä siis kokki tekee ruuan meidän edessä. Joo, ei ollut kiva katsoa, kun laitettiin öljyä, lisättiin öljyä, laitettiin voita, lisättiin voita, ja sitten vielä vähän öljyä ja voita. Okei, hieman liioitellusti, mutta kyllähän se rasvakammo puski aika pahasti päälle. Lisäksi kokki teki mieheni liha-annoksen hyvin lähellä mun kala-annosta, joten todennäköisesti mun annokseenkin päätyi lihajäämiä. Selvisin kuitenkin tästä(kin) tilanteesta, vaikka itkua melkein väänsin. Verensokerikin oli kyllä jo niin alhaalla, että silloin pienikin juttu voi alkaa itkettää :D Ja hei: suostuin ko. paikkaan uudelleenkin! Silloin tosin otin kanaa, johon ei käytetty läheskään niin paljon rasvaa eli helpompi setti :) Mutta siis niin. Ruokavammaiselle ehkä vaan parempi olla näkemättä - ainakin jos annos on kuitenkin aikalailla pakko saada syötyä.

Ravintoarvoja enemmän päänvaivaa aiheutti enemmänkin se, ettei sisältöä tiennyt monestikaan. En esimerkiksi ole valkosipulin kova ystävä, ja sitten taas en vaan osaa syödä ruokaa, jossa ei ole kasviksia. Alun jälkeen hiffasin monessa paikassa pyytää extravihanneksia, jos en ollut varma, oliko niitä riittävästi. Monessa paikallisessa ruokapaikassa oli kivasti kuvat tai jopa ihan realistiset jäljennökset annoksista, joten niistä sai onneksi hyvin osviittaa. Onneksi ei ole mitään varsinaisia ruoka-aineallergioita.

Tässä oli ihan kivasti kasviksia kanan kaverina :) Nuo paistuivat tuossa kuumalevyllä vielä.

Ja hehe, kokeilujen myötä opin seuraavia asioita itsestäni:
- En tykkää suurimmasta osasta aasialaisista keitoista (joko liian tulisia tai liian kalaisia).
- Eksoottiset hedelmät eivät ole mun juttu.

Joku keitto ja nuudeleita. Aivan järkyttävä toi keitto, mutta oli niin nälkä, että närpin sieltä kaikki kanapalat ja vedin niitä :D

Riskittömintä syödä vain kypsennettyä ruokaa = ei salaatteja.

Herkän vatsani vuoksi en halunnut ottaa riskiä mahavaivoista (joita sain varovaisuudesta huolimatta kuten arvata saattaa), joten vältin syömästä tuoreita kasviksia. Ne yleensä huuhdotaan hanavedellä, joka ei ole länsimaalaisille juomakelpoista. Kyllä muutamassa syömässäni annoksessa oli yksittäisiä kurkkuja tai tomaatteja, mutta pääasiassa söin lämpimiä, kypsennettyjä ruokia. Olen kuitenkin salaattien suuri ystävä, niin homma ei ollut helppo. Kaikissa annoksissa oli mukana aivan jäätävän isot määrät riisiä, ja aluksi olin hieman kauhuissani. No tajusin kuitenkin, että eihän sitä ihan kaikkea riisiä tarvitse syödä :D Ja pakko myöntää, että jätin riisin syömisen yleensä aika vähään. Haastetta oli riittävästi muutenkin. Jos oli kova nälkä, söin riisiä enemmän kyllä. Sitäpaitsi annoskoot olivat muutenkin jo ilman riisiä isoja, joten tuli maha täyteen todellakin!

Joku nuudelijuttukin välillä!

Wrappien sisällä oli tuoreita kurkku- ja tomaattikuutioita, mutta niistä ei onneksi tullut mitään. Lisukkeena grillattuja kasviksia. Söin tän annoksen kolme tai neljä kertaa, oli ihan parasta :D

Laadukkaassa raflassa uskalsi syödä sushia :) Oikeanpuolimmainen oli todella tuhti, varrmasti oikea kaloripommi, mutta aivan törkeän hyvää :D

Kuumuus -> kesävaatteet -> kehoahdistus.
Uusi paikka -> paljon valokuvia -> kehoahdistus.

Kehoahdistuksilta ei voinut välttyä, mutta oli huojentavaa huomata, etten valokuvissa näytä ihan niin norsulta kuin olin pelännyt. Joissain enemmän, mutta useissa kuitenkin vähemmän. Tosin. Kävi kuitenkin sillain jännästi, että reissun aikana kuvia katsoessani näytin niissä mielestäni vähemmän läskiltä kuin kotona katsoessani. Mitäs :D Samalta koneelta katsoin, mutta no, who knows. Joka tapauksessa selvisin kuitenkin ilman mitään pakkolaittaajätesäkkipäälle- ja envoilähteäulos-läskiahdistuksilta täysin! Tajusin myös, että jos mahdun aasialaisiin onesize-mekkoihin, en voi olla mikään mammutti. Ja kuten jo aiemmin todettu: mieluummin olen tämän kokoinen ja terve+onnellinen kuin laiha, sairas ja onneton.

Uudet shortsit ja uusi toppi :)

Eipä tosiaan jäänyt pakkasen puolelle reissu millään muotoa! Kaikista ahdistuksista selvisin kunnialla. Täysin siis 100% vapaasti en väitä syöneeni, mutta tosi vapaasti kuitenkin :)