Wtf-reaktion aiheuttavat tosi tv-ohjelmat

Sairaslomaahan sieltä eilen napsahti ihan koko viikoksi. Onneksi menin lääkäriin, niin sain antibiootit ja kunnolla saikkua. Nyt tässä kolmiolääkehuuruissa haluan tehdä vähän kevyemmän postauksen. Olen tv:n katselun ystävä ja etenkin realitysarjat ovat lähellä sydäntäni. Muutamat ohjelmat kuitenkin ihmetyttävät minua suuresti ja aiheuttavat otsikossa mainitun wtf-reaktion :)

Kokkiohjelmat
Joo siis ihan kivoja on ruuanlaitto-ohjelmat, mutta miksi jokaikisen vähääkään julkisuudessa olleen pitää sellainen haluta? Kokkauskilpailut ovat asia erikseen, ne on yleensä viihdyttäviä :) Mutta siis ihan oikeasti. Since when ketään on kiinnostanut, mitä vaikka nyt joku Vappu Pimiä kokkaa? 

kuva

Putous ja Kingi
Pahoittelut nyt vaan, mutta mun mielestä kumpikaan ei ole millään muotoa hauska. Tai no, olen mä muutaman kerran niitä paremman puutteessa katsoessani hymähtänyt, mutta en ymmärrä sitä hypetyksen määrää. Mun mielestä niiden huumori on ala-asteikäisten pissakakkajuttuihin verrattavia. Olen monesti sanonutkin, että ne ohjelmat olisivat varmasti hauskoja, jos tuntisi henkilökohtaisesti näyttelijät siinä. Konsepti toimisi kaveriporukan illanistujaisissa tai firman pikkujouluissa, mutta siis mitä hauskaa siinä on, että aikuiset ihmiset nylkyttävät toisiaan lavalla? Onko siellä ruudun takana ketään, joka olisi mun kanssa samaa mieltä? Aika yksin nimittäin olen monesti mielipiteeni kanssa saanut olla :D 

Unelmien poikamies ja erityisesti Unelmien poikamiestyttö
No ensinnäkin, mikä hitto toi naisversion suomennos on :DDD Unelmien poikamies-sarjan ekat tuotantokaudet oli ihan kivoja kun konsepti oli uusi, mutta mites tää kun sitäkin on tullut jo joku 15 kautta, ja sitten vielä otetaan mukaan poikamiestyttö? Sitäpaitsi, jos itse olisin jäänyt alkuperäisestä ohjelmasta rannalle ruikuttamaan, en todellakaan menisi samaan rumbaan mukaan pääosassa. Ja hei mites nää nimet: The Bachelor: On the Wings of Love ja The Bachelor: Officer and a Gentleman :D

Big Brother
Muistan oikein hyvin, kun katsoin pikkutyttönä mökillä sitä ensimmäistä, aitoa ja alkuperäistä BB:tä. Olikohan se nyt Australiasta vai jenkeistä, en muista. Anyways, siellä ei varmaan edes pussattu ja vanhempanikin antoivat mun katsoa sitä, joten se oli selvästikin järkevyyden rajoissa. Jotkut ekat Suomen BB:tkin oli mielenkiintoisia, mutta nykyään siellä eniten keskiössä ovat seksi ja alkoholi. Kaikki haluavat olla mahdollisimman ihmeellisiä, erikoisia, muistiinjääviä, lööppiainesta. En ole enää moneen kauteen seurannut sitä. Jos olen lukenut lehdestä jonkun "skandaali"otsikon, olen saattanut videon netistä vilkaista, mutta en seuraisi sitä ohjelmaa joka päivä mistään hinnasta. Ellei siellä olisi joku tuttu, sitten se olisi eri asia :P

gif

Geordie Shore ja The Valleys
Aito ja alkuperäinen Jersey Shore oli yks mun suosikkiohjelmista! Se oli tosi viihdyttävä, hehee :D Tässä shore-touhussa on kuitenkin käynyt samanlainen inflaatio kuin BB:ssä. Aina pitää olla raflaavampaa ja raflaavampaa. Geordie Shoressa on enemmän Jersey Shoren kaltaisuutta ja se on ihan jees, mutta Valleys on ihan kamalaa katsottavaa. Ihan oikeasti siinä hierotaan pimppiä (excuse my french) toisen naamaan ja puhutaan vain suihinotoista. No, hieman kärjistetysti toki, mutta herran jestas, eikö niitä ihmisiä hävetä? Miten ne saa mitään fiksua duunia tuollaisen ohjelman jälkeen :D Yksikin niistä talon asukkaista oli aloitusvaiheessa vissiin joku 18-19-vuotias, niin mahtaa kaduttaa, jos jossain vaiheessa siitä järkevöityy.

kuva

Suomen surkein kuski
Don't get me wrong, musta tää on ihan sairaaaaan hyvä ohjelma (Mäkkäri on ihana <3) :) Mutta. En voi kuin ihmetellä, tai ehkä jopa epäillä, että ovatko kaikki kuskit muka aidosti niin huonoja? Osa on varmasti ihan autenttisia, mutta osa vaikuttaa myös vain huomionhakuisilta. Eniten mua ärsyttää ne, jotka ajaa ihan tahallaan kaikkia esteitä päin ja hihittelee, että hupsis. Eniten mua raivostuttaa se, että siellä on niitä, joiden mielestä kovaa ajaminen on joku meriitti. 

Tuuri
Jotkut ohjelmat aiheuttavat niin paljon myötähäpeää, etten edes voi katsoa niitä. Tämä kuuluu niihin. Jos joku ulkomaalainen mietti Suomeen matkustamista ja näkee pätkän kyseistä ohjelmaa, jättää varmasti reissun tekemättä :D 

kuva

Tässä nyt ekana mieleen tulleet. Jatkakaa listaa, mitä muita käsittämättömyyksiä tosi tv-genre tarjoaa? :D

Voihan flunssa!

Olen ollut kohta 3 kuukautta sellaisessa mukavassa on/off-suhteessa flunssan kanssa. Kaksi (vai kolme, en edes muista enää) on tauti sitten iskenyt niin pahasti, että on pitänyt olla sairaslomalla. Useamminkin olisi ehkä pitänyt jäädä saikulle, mutta en mä aina yksinkertaisesti pysty töiden takia. Tai no, kai sitä aina pystyy, mutta jos on kiire duunissa, enkä ole kuolemansairas niin helpompi vaan sitten sinnitellä töissä. Aaaaanyways. Välissä on ollut sellaisia orastavia taudin alkuja ja alkuoireita monta kertaa. Nyt on ilmeisesti taas huonompi vaihe alkanut. Aamulla väsytti niin paljon, etten meinannut päästä sängystä ylös. Pää tuntui tukkoiselta, aivastutti jatkuvasti, päätä jomotti ja yskä paheni koko ajan - ja pahenee edelleen. Yskä myös kuulostaa ja tuntuu siltä, että aika syvällä tuolla hengitysteissä liikkuu jotain. Viime viikon loppupuolella kurkkukipu vaivasi aika paljon, joka yleensä on mulla se laukaiseva tekijä eli I saw this coming. Eilen illalla oli kuumeinen olo, mutta en mitannut lämpöä. Puolisoni ihmetteli, että tunnuin aivan tulikuumalta, koska yleensä olen jääkalikka joka suunnasta. Usein viilennän puolison jalkapohjia kylmillä käsilläni, hehe :D

Ärsyttää suunnattomasti tämä sairastelukierre. Kertaakaan ei ole noussut kunnon kuume, joka varmaan tappaisi ne pöpöt kertaheitolla. Viimeiseen viiteen vuoteen ei ole ollut kunnon kuumetta kuin ehkä kaksi kertaa, ja sitten sellaista hieman alle 38 asteen lämpöilyä vaan. Kipeänä olen ollut lukemattomia kertoja kyllä, mutta kuume ei nouse. Joskus luin, että jos keho on tosi kovilla (=aliravittu), kuume ei nouse, koska kroppa säästelee kaikkia voimiaan. Näin ollen taudit pitkittyvät usein. Nyt en ole enää pitkään aikaan ollut niin huonossa kondiksessa, että voisin enää uskoa tuohon. Siksipä tämä on vielä turhauttavampaa. Lisäksi olisi paljon helpompi pakottaa itsensä saikulle, jos olisi kuumetta.

Muutenkin mun kehon toiminta ketuttaa mua suunnattoman paljon. Voisinpa päästä joihinkin kokonaisvaltaisiin kokeisiin, joissa testattaisiin ihan kaikki. Haluaisin syitä niin moniin oireisiin, etten jaksa edes kaikkia luetella tähän. Siinä varmaan selviäisi myös se, että muhiiko jossain joku kestopöpö, joka on tätä flunssasettiä pitkittänyt. Kovasti kiinnostaisi myös aineenvaihdunnan taso/toiminta, ja mikä on syynä siihen, ettei aineenvaihduntaa tunnun olevan ollenkaan - siis jos katsoo ruokamääriä ja painon kehitystä rinnakkain. Ei käy järkeen nyt, eikä ole käynyt missään vaiheessa. Ei taida koskaan selvitä nämä asiat, joten huoh. Viikonloppuna pitäisi sitäpaitsi mennä festareille, joten paree olisi nyt sitten a)sairastua alkuviikoksi niin kunnolla, että olen vkl jo terve tai b) saada tää tauti kokonaan pois. 

Tämmöinen avautuminen taas tähän väliin :P

Ps. Roskakin silmässä, mitähän vielä :D

Moi!

Onpas postaustahti hidastunut ihan huomattavasti. Tavallaan haluaisin kirjoitella, mutta toisaalta tuntuu, ettei ole mitään sanottavaa. Tai no on, mutta tuntuu ehkä lähinnä, että kaikki on jo sanottu. Tavallaan kaikki rullaa aika hyvin, mutta jos lähemmin tarkastelee, niin ei sitten kuitenkaan. Mitään hätää ei ole missään nimessä, mutta voisin mä paremminkin hoitaa syömiseni.Vääristyneitä ajatuksia pulpahtaa esiin tasaisin väliajoin, ja välillä jopa hieman yllättävissä tilanteissa. Tilanteissa, jotka olin ajatellut jo handlaavani hyvin. En missään nimessä koe roikkuvani sairaudessa kiinni - mun mielestä se on maailman ärsyttävin asia sanoa - vaan enemmänkin tuntuu, että jokin roikkuu minussa. Takertuu. En jotenkin osaa ravistaa sitä irti, enkä tiedä, miksi en. Olen täysin vakuuttunut siitä, että saan elämästä jo nyt superpaljon enemmän irti kuin silloin, kun en syönyt, ja uskon saavani yhä vain enemmän ja enemmän. Ei siis ole kiinni siitä, että uskoisin edelleen olevani onnellisempi ja voivani paremmin vaikeasti alipainoisena. Taitaa olla se kehonkuva aka mammuttiolo, joka vielä aiheuttaa pahasti kitkaa itseni ja... no, itseni välillä :P

Jonkinlainen tilannekatsaus olisi varmasti paikallaan, mutta en osaa tai uskalla tehdä sitä yksin. En halua yksin keskittyä siihen, miten mulla oikeasti menee. Haluaisin periaatteessa, että polikäyntejä olisi useammin, mutta en ole tehnyt sen asian eteen kauhean paljoa. Varsinkin, kun töitä tuntuu olevan sen verran paljon, ettei viitsisi irtautua niistä. No, se on ehkä pieni tekosyy, vaikka on tässä kyllä duunissa riittänyt puurtamista. Mulla on asioita, joista haluaisin puhua omahoitajan tai raten kanssa, mutta kun yritin saada aikaa omahoitajalle, hänellä oli täyttä seuraavat viikot. Tai oli siellä jotain yksittäisiä aikoja, mutta ne ei käyneet mulle. Silloin oli muutenkin joku masennuspäivä, joten en jaksanut alkaa kyselemään pidemmälle. Ratelle en edes tajunnut siinä samalla kysyä. Eräs ystävänikin nimittäin sanoi, että raten käynti voisi todellakin olla paikallaan, koska edelleen ajattelen, ettei normaalipainoisena ole väliä mitä syö, ellei paino romahda. Pitää varmaan soitella uudelleen ja kysyä aikaa jommalle kummalle. 

Törmäsinpä muuten tässä yksi päivä ruokapäiväkirjaan, josta löytyi mm. paranemisprosessini ihkaensimmäinen päivä. Se oli tällainen:

    

klo 09:30	2dl ruispuuroa
	n. 0,3 dl raejuustoa
	vuoksenpiirakka
	1 tl mini lättaa
	pala omenaa
klo 13:15	3 dl kasvis-muna-katkarapu-mössöä
	Kulaus pepsi maxia
klo 17	Kulaus pepsi maxia
	1,5 dl jogurttia
	rkl mustikoita
	0,5 suklaapalaa
	pari kukkakaalipalaa+maistoin lohta
klo 19:20	1 ruispala
	3,5 ohutta kalkkunaleik.
	1 tl mini lättaa
	kurkkua
	omenaviipale
	2 dl jogurttia
	6 tl mustikoita
	teekuppi
klo 20:15	1/4 ruisleipä uuden tuorejuuston maistamiseen
	0,5tl tuorejuustoa
	1 ohut kalk.
	kurkkua
klo 21:00	2 ballerina-keksiä
	0,5 kevyt myslipatukkaa
	viipale omenaa
	Kulaus pepsi maxia

Ensin katsoin, että no aika hyvinhän mä olen jo heti alkanut syömään! Muuuuutta, sitten kun katsoo tarkemmin, niin aikamoista närppimistä ja muka-syömistä. Siitä huolimatta, todella iso harppaus tuokin jos miettii sitä, että ruokavalio koostui about pelkästään omenoista ja porkkanoista, satunnaisia maistiaisia tai muita kasviksia lukuunottamatta. Ihan mielenkiintoista luettavaa olivat nuo 1,5 vuoden takaiset raapustukset. Tuntuu, että olen valovuosien päässä tuollaisesta. 

Tässä täytteeksi muutama ruokakuva viime viikolta:

Kana-kasviswokkia ravintolassa, noms!

Joku random välipala. Huomaa: kahvia maidolla, omg! Ja karkit yrittivät paeta kuvasta menemällä omenapalojen suojaan (ja osa mun suuhun jo ennen kuvan ottamista).

Maistoinpa sitten tätäkin. Ihan hyvää oli, pakko myöntää. Koostumus on vähän erikoinen, mutta maku oli ihan jees :)

Aamupalavinkki!

Oiskohan eka kerta, kun mä jaan jotain reseptivinkkejä täällä :D Pakko kuitenkin hehkuttaa mun uutta rakkautta, joka on etenkin aamiaiseksi maistunut jo useana aamuna. Ja siis tokihan tämän voi syödä vaikka lounaaksi, välipalaksi, iltapalaksi, milloin vain :) Kyseessä on siis mikromunakas! Ei mikään uusi juttu, mutta nyt vasta tohdin testata tätä. Eli:

Riko kananmuna muovirasiaan. 

Sekoita rakenne rikki, laita pieni loraus vettä ja mausta. 

Itse olen laittanut vähän suolaa, pippuria ja sitten esim. chiliä. 

Sekoita taas, jotta mausteet ovat tasaisesti.

Laita rasio mikroon, ja laita rasian kansi kevyesti siihen päälle siten, 

että vastakkaiset kulmat jäävät auki. 

Mikrota n. 2 minuuttia täydellä teholla.

Tadaa! Ihan sairaan hyvä munakas tulee mikrosta ulos! Jos haluaa munakokkelityyppistä settiä, niin rasian sisältöä vai sekoittaa mikrotuksen puolivälissä. Mä en ainakaan ole ikinäkoskaanneverever saanut näin kuohkeaa ja mehevää lopputulosta pannulla! Eikä tartte tuskailla munakkaan kääntämistä tai muuta. Olen syönyt munakkaan ruisleivän ja riisikakun päällä. Mukana juustoa ja kalkkunaleikettä sekä kurkkua. Olen myös sipaissut vähän ketsuppia munakkaan tai leivän päälle tuomaan lisää mehevyyttä.

Siinä se on!

Jos haluaa ohuemman, niin kannattaa laittaa laakeampaan rasiaan. Mutta siis katsokaa tuota kuohkeutta :D

Nomnomnom!

Oivalluksia.

Kävin tooosi pitkästä aikaa bodycombat-tunnilla. Oli niiiiin kivaa ja rankkaa, että huh! Sen jälkeen ensimmäinsen ajatukseni oli, että nyt on saatava jotain palauttavaa suuhunpantavaa. Salilla ei ollut mitään hyviä just silloin valikoimassa, joten kävin ostamassa proteiinishaken kotimatkan varrelta. Siinä sitten mietin, että mitäs tuotteita mun edellisellä salilla olikaan (vaihdoin siis salia liikuntakiellon päättymisen yhteydessä). No jaa-a, siitäpäs ei mulla ole minkäänlaista hajua, koska en mä ikinä, siis IKINÄ ostanut sieltä mitään palautus-, proteiini- tai energiatuotteita. Muutaman kerran ostin omenan ja kerran ruisleivän, hiphei. Eikä mulla koskaan tullut mielen viereenkään ostaa jotain patukoita tai juomia. Ja siis ottaen huomioon, että välillä vedin 4h jumppia putkeen tai melkein kolmituntisen sisäpyöräilymaratonin. Vedellä mentiin, eikä muuta. Joskus oli pastilleja kotimatkalle, ooh. Tätä on siis ihan vilpittömästi vaikea uskoa nykyään. Joku prodepatukka tms. on aina pakko saada treenin jälkeen.

kuva
No ei kyllä päde meikäläiseen, näytän hikoillesani aivan monsterilta :D

Seuraava ajatus oli, että heti ruokaa kotona, kiitos! Kyllä mä aiemminkin söin yleensä jotain jumpan jälkeen kotona, mutta jokainen voi kuvitella, kuinka ravitsevia nollakalorituotteita ne olivat. Päädyin tekemään kanaa ja kasviksia. Mutta oh noes! Pakkasessa oli vain wok-vihanneksia, joissa on 50kcal/100g. siis Omg 50 kaloria sadassa grammassa, en varmana syö kun yleensä on 25-30 kcal. Mitäs nyt, muutakaan ei ole, yhyy! Sitten pysäytin itseni: Niina nyt oikeasti! Ne on vihanneksia ja kasviksia. 20 kcal enemmän per sata grammaa ei ole yhtään mitään niissä. Siinä vielä hätäpäissäni laskin, paljonko yhteen ruoka-annokseen tulee enemmän kaloreita, jos teen näistä "tuhdimmista" verrattuna kevyempiin. Lopputulos oli päätähuimaavat 30 kcal enemmän. Siis 30 hemmetin kaloria, nyt järki käteen, vihannekset pannulle ja ei mitään mutinoita. Ja näin tein, paistoin ja söin. Ja teinpä vielä nuudeleitakin kaveriksi, koska nälkä. Oli hyvää. Olin ylpeä itsestäni! Joo joo ihan superpieni askel ihmiskunnalle taas kerran, mutta aika iso askel minulle! Ei tarvitse tulla kiitos tästä sitten kenenkään avautumaan, että kuinka en varmasti halua parantua, koska katson vihanneksistakin kalorit vielä ja plaaplaa. Joissain pikkujutuissa mulla on vielä omat haasteeni, joissain tosi isoissa asioissa olen jo erittäin pitkällä, ellen jopa maalissa. Joten saanen iloita tästä henkilökohtaisesta, pienestä voitostani ihan rauhassa :) Oli hanaa syödä kunnon ateria rankan treenin jälkeen!

Nyt taidan ottaa vielä foam rollerin esiin ja rullailla lihaksia, koska kehonhuoltoa ei sovi unohtaa. Siis minä haluan huoltaa kehoani! Ihan todella :) Aikaisemmin kaikki venyttely-, pilates- ja muut "höpöhöpö"-tunnit saivat jäädä "huonokuntoisille himmailijoille". Nyt ymmärrän, että nekin ovat tärkeitä. Ihmeiden aika ei ole ohi, vanhakin koira näköjään oppii uusia ajatusmalleja :)

kuva

Lallalallallaaaa.

Ääh mä en jotenkin osaa enää kirjoittaa tänne. Itsestäkin alkaa tuntua tyhmältä kirjoittaa niistä jokapäiväisistä haastavasti tilanteista, kun ei ne nyt niin isoja asioita ole. Jotenkin sairaudentunto on alkanut ehkä kadota tässä pikkuhiljaa. Tai sitten olen vain paranemassa, voihan se olla niinkin :D Joulun aikaan oli 3 vkon tauko polilta, ja sen aikana jopa mietin, että lopettaisinko hoidon (taas) kokonaan. Enhän mä mitään hoitoa enää tarvitse. Ai miksi? Koska olen niin läski. Vai olenko? En mä edes itse enää tiedä. Joinain päivinä näen itseni melkein jopa hoikkana, joinain päivinä mammuttina. Eli no, periaatteessa sen suhteen mikään ei ole muuttunut. Kyllä mä tiedän, että tarvitsen tukea taistelussani, mutta minkälaista tukea? 

Äh en mä tiedä. Ryhmähoidot tuntuu olevan ihan pyllystä edelleen. Vertaistuen hetket on todella ihania ja tarpeellisia, mutta toisaalta huomaan edelleen vertailevani itseäni muihin. Jos joku kertoo painon pudonneen (oli se sitten blogimaailmassa, polilla, ryhmässä, missä vaan), mä tulen kateelliseksi. Tunnen itseni huonoksi, koska mun paino ei putoa. Tai no, mistäs mä sen tiedän, kun en ole vaa'alla käynyt ties milloin, mutta olen silti hyyyvin varma, ettei paino ole todellakaan tullut alaspäin. 

Toisaalta, vaikka tavallaan kaipaan siihen laihaan kroppaan (aika paljonkin), olen silti huomannut jopa tuntevani sääliä niitä kohtaan, jotka kituuttavat langanlaihoina. Tavallaan kateus, tavallaan sääli. Ristiriita, once again. En haluaisi, että puolisoni, vanhempani tai ystäväni joutuisivat olemaan sydän syrjällään siitä, selviänkö seuraavasta lenkistä tai flunssasta ilman sairaalareissua. En myöskään kaipaa niitä hetkiä, kun olin aivan varma kuolevani siihen ahdistukseen, jonka jokin ruokaan liittyvä aiheutti. Oikeastikin jotkut oireet tuntuvat nyt jo itsestänikin aivan uskomattomilta. Ja ja ja tittidii nyt lähti ajatus harhailemaan taas, joten ehkä lopetan tähän ja vihdoin ihan vaan julkaisen tämän luonnoksissa pyörineen plöräyksen.

Haaaa yhden jutun haluan vielä kertoa! Yhtenä päivänä pyysin puolisoani tuomaan kaupasta jotain hyvää. Hänpä toikin kaksi valtavankokoista texaspullaa. Toinen oli mulle, toinen hänelle. Söin omani. Noms. Yolo!

kuva

Muutoksia ajattelussa.

Päätin hieman hahmotella ihan itseänikin varten sitä, missä asioissa olen edistynyt. Aloitan sen ajatusmalleista, seuraavassa postauksessa voisin listata konkreettisempia asioita esim. ruokien suhteen.

Kehonkuva

Tuskailin muodonmuutostani parille ystävälleni. 

Ystävä 1: "Näytät hyvältä, eikä muutos edes ole niiiin radikaali."

Ajatukseni ennen: "Aha, en siis ole ollut laiha missään vaiheessa."

Ajatukseni nyt: "Okei, eli en ole vieläkään mikään mammutti!"

Ystävä 2: "Olet kuitenkin edelleen tavallista hoikempi."

Ajatukseni ennen: "Hoikka?! Hoikka on sama asia kuin läski silloin, kun se koskee minua!"

Ajatukseni nyt: "Huh, olipa helpottavaa kuulla."

Ystävä 2: "Sulla on vaan nykyään vähän pehmeämmät linjat."

Ajatukseni ennen: "PEHMEÄ!!! Eli läski, hyi hitto yök!!! Vihaan itseäni!"

Ajatukseni nyt: "Aivan, eli luut eivät törrötä enää." Pakko tosin myöntää, että kyllä se pehmeä-sana edelleen hieman kirpaisi, mutta yritän työntää sen taka-alalle.

Valitsin baariin tiukan hameen, jossa peppuni koko ei todellakaan jäänyt salaisuudeksi.

Ajatukseni ennen: "No hyiiiii, en todellkaan voi laittaa tätä, näytän vähintään valaalta!"

Ajatukseni nyt: "Joo kyllähän tuossa pepussa on kokoa vaikka muille jakaa, mutta kai se on vain siedätyttävä tähän, huoh."

Näen tuttavan, jota en ole nähnyt pitkään aikaan. 

Ajatukseni ennen: "Apua, nyt se ajattelee heti, että herran jumala Niinasta on tullut läski""

Ajatukseni nyt: "Ehkä hän ajattelee, että Niinasta on tullut terveemmän näköinen."

Ruoka ja juoma

Baarissa tilaan Pepsi Maxia. Sitä tulee samasta letkusta kuin normaalia Pepsiäkin, mutta vain eri painikkeella.

Ajatukseni ennen: "Tuo varmasti laittoi vahingossa tai tahallaan tavallista Pepsiä, en voi juoda tätä, kuolen!!"

Ajatukseni nyt: "Toivottavasti tämä ei ole sokerillista Pepsiä, mutta no jaa, en mä ehkä siihen kuolisi vaikka olisikin." 

Mieheni laittaa mulle mielestäni megaison iltapalan tai ruoka-annoksen. 

Ajatukseni ennen: *itkua ja ahdistusta, ei ajatuksia*

Ajatukseni nyt: "Onpa iso annos, mutta aaah miten ihanaa syödä välillä vähän enemmän."

Mennään porukalla syömään ravintolaan.

Ajatukseni ennen: "Otan salaatin, koska muun tilaaminen on noloa."

Ajatukseni nyt: "Jos ei muuta löydy, niin sitten voin ottaa salaatin."

Mies on ostanut hieman tuhdimpaa ruisleipää (omg, 7-10 kaloria enemmän kuin mun vakkareissa!:D).

Ajatukseni ennen: "Pakko lähteä kauppaan ostamaan omaa leipää."

Ajatukseni nyt: "Jaa, kai sitä pari päivää voi näitäkin syyä."

Olemme vanhempieni luona syömässä. Äitini on tehnyt jälkiruuaksi paahtovanukasta pienet annokset.

Ajatukseni ennen: "Ei kiitos! Jos on pakko ottaa, maistan, ja vaivihkaa vaihdan oman kuppini mieheni tyhjään kuppiin."

Ajatukseni nyt: "Ainakin maistan... Täähän on hyvää... Oho, joko se loppui, apua, söinkö sen oikeasti"

Alkaa jo heikottaa, koska ruoka-aikani olisi jo, mutta palaveri senkun venyy.

Ajatukseni ennen: "Nyt on vain kestettävä, en mä voi alkaa muiden nähden syömään."

Ajatukseni nyt: "Kipaisen nopeasti hakemassa evääni ja alan syömään. Pakko, koska kohta pyörryn, ja se nyt vielä nolompaa olisi!"

Olemme kaverin kanssa syömässä. Hän ottaa paljon pienemmän annoksen kuin minä.

Ajatukseni ennen: "Voi v****, en mäkään nyt voi syödä tätä omaani!"

Ajatukseni nyt: "No, ehkä hän söi jo aiemmin jotain. Söi tai ei, mä nyt syön tämän omani."

En tiedä, mitä tulee olemaan tarjolla kylässä tai jossain ravintolassa.

Ajatukseni ennen: "Aaaaargh, apuaaaaa, pakko saada tietää, apuaaaa!"

Ajatukseni nyt: "Eiköhän sieltä jotain mullekin kelpaavaa löydy."

Toimistolle tulee muutama ihminen juuri, kun olisi aika ottaa lounaseväät esiin ja alkaa syödä.

Ajatukseni ennen: "En mä nyt voi syödä, p*ska! Tai en ainakaan voi lämmittää ruokaani. Syön sen mahdollisimman vaivihkaa kylmänä, ettei kukaan huomaa."

Ajatukseni nyt: "Ei voi mitään, girl's gotta eat!"

Työkaveri kysyy, onko mulla eväät vai tulenko mukaan lounaalle.

Ajatukseni ennen: "Äää en mä halua myöntää, että syön ylipäänsä mitään!"

Ajatukseni nyt: Kerro, että on eväät, ei muita ajatuksia.

kuva

Paino

Paino alkaa sillä "kielletyllä" lukemalla, jonka yli vannoin monta vuotta, etten menisi.

Ajatukseni ennen: "Lopetan syömisen ja käyn joka päivä 2h lenkillä. Olen kamala. Kuolen."

Ajatukseni nyt: "Huoh, no, ei voi mitään, tämä on nyt vain hyväksyttävä."

kuva

Liikunta

Läskiolo. Pitäisikö mennä salille tai lenkille?

Ajatukseni ennen: "Läskiolo, joten pakko lähteä treenaamaan nämä läskit pois! Ahdistus!"

Ajatukseni nyt: "Läskiolo ei ole oikea motivaattori lähteä liikkumaan! Varmistan asian kuitenkin vielä mieheltäni, ja sitten jään sohvalle lukemaan kirjaa :)"

Salilla loppuverryttelyn aika on tullut. 

Ajatukseni ennen: "Noniin vielä viimeiset kalorit kulumaan ja juoksemaan kuin viimeistä päivää!"

Ajatukseni nyt: "Taidanpa ottaa tähän loppuun foam rollerilla paikat auki ennen venytyksiä."

Juoksumatolla tulee ajatus, että nyt on pakko jaksaa vielä vetää spurtti loppuun, pakko vetää tasaminuuttiin!

Ajatukseni ennen: "Pakkopakkopakkopakkopakko..."

Ajatukseni nyt: "Seis! Ei ole pakko! Voin aivan hyvin harjoitella sallivuutta ja höllätä jo ennen tasaminuuttia, jos siltä tuntuu!"

kuva

Ahdistuksen aiheita löytyy edelleen hurjan paljon, mutta monessa asiassa ahdistuksen aste on kuitenkin pienentynyt. En ole saanut lääkkeitä vaativaa ahdistuskohtausta enää pitkään aikaan. Monessa asioissa olen onnistunut ottamaan järkevää, tervettä ajattelua mukaan. No, on ollut vähän pakkokin, koska muuten olisin vajonnut niin syvälle, ettei kukaan mua olisi sieltä saanut vedettyä ylös. Vielä on pitkä matka edessä, vaikka taakse jäävän tien varrella onkin jo paljon saavutettuja etappeja. Esimerkiksi kehonkuvan työskentelyn kanssa on vielä vaikeaa, eikä ruokailutkaan sen vuoksi täysin putkeen ole menneet, mutta silti edistys on todella huomattava fyysisten muutosten lisäksi myös psyykkeessä.