Not 100% ok.

Tänään tuli taas hyvä muistutus siitä, kuinka hemmetin vaikeaa itsestään huolehtiminen edelleen on. Mulla oli todella työntäyteinen viikko, johon sisältyi kaksi viiden aamua sekä yksi kokonaisuudessaan 16-tuntinen ja yksi 12-tuntinen päivä. Olin aika hajalla, mutta silti menin eilen aamuvarhain salille ja olin muilla menoillani suurimman osan päivästä. Illalla unta ei tarvinnut houkutella. Tänäänkin oli aamulla ohjelmaa, ja sitten oli vielä tarkoitus lähteä yhteen semisti työhön liittyvään juttuun ajelemaan 45 minuutin päähän kotoa. Olisin ollut kotona vasta puoli kuuden aikaan.

Olo oli aamusta asti jo voimaton ja flunssainen. En halunnut päästää sitä valloilleen, joten toivoin vain olon kohenemista aamupäivän aikana. Korvakin meni lukkoon, hittolainen, eikä voinnissa tapahtunut parannusta. Kahvikaan ei vienyt väsymystä pois ja joka paikkaa tuntui kolottavan. Siinä vähän alle tunti ennen lähtöä myönsin, että okei, en ole ihan 100% jees. Mieheni oli ehdottomasti sitä mieltä, että jään kotiin. Siinä jahkailin ja pähkäilin, kuten yleensä. Tuleva meno olisi ollut erittäin kiva ja hyödyllinen, joten päätöksen tekeminen oli tosi vaikeaa. Toisaalta se olisi vaatinut myös skarppausta ja keskittymistä, joten se olisi ollut todella kuluttavaa. Onneksi mieheni sai puhuttua mulle järkeä ja päätin jäädä kotiin. Jouduin tosin tekemään päätöksen noin neljä kertaa, ja silti oli vielä pientä jahkailua. Onneksi työkaveri puolsi päätöstäni, ja kertoi vieläpä olevansa itse aika samanlainen: mies joutuu usein vakuuttamaan, että sairastaessa saa jäädä kotiin. 

Ja sittenhän se taas nähtiin. On se vaan jännä, kuinka paljon psyyke ja kroppa ovat yhteydessä toisiinsa. Sillä sekunnilla, kun viimein totesin varmuudella jäädä kotiin, vointini huononi entisestään. Aivan kuin kroppani olisi ollut sellaisessa pakko jaksaa vielä-tilassa ja antanut periksi siinä vaiheessa, kun päätin jäädäkin kotiin lepäämään. Niinhän se usein on, että lomalla sairastuu, joten samaa taisi olla tässä tilanteessa. 

Ensi viikolla on taas kaikenlaista mielenkiintoista ja tärkeää tiedossa töissä, joten sairasloma ei ole vaihtoehto. Nyt kupillinen Finrexiniä naamariin ja sohvalle viltin alle. Olen sen ansainnut! (kai, ehkä, olenhan...?) Tai no, vähintäänkin se on nyt tarpeen sekä mielelle että keholle!

kuva