maanantai 9. marraskuuta 2015
Vanhoja kuvia.
Selasin vanhoja valokuvia kahden vuoden takaa etelän matkalta, kun aloin olla aika kuihtunut. Jotkut kuvat ehkä jopa järkyttivät, mutta toisaalta mieleen hiipii ajatus... Olinko jäätävä luukasa vai vaan ihanan pieni? Mähän olen aivan mammutti nykyään tuohon aikaan verrattuna. Kun joka päivä katselee itseään peilistä, ei muutosta varsinaisesti matkan varrella huomaa samalla tavalla kuin vertaamalla kuvia. Nyt kun katson näitä kuvia, niin kyllähän ne tulleet kymmenisen kiloa näkyvät kilometrien päähän. Huh. Kontrasti on mielestäni jopa aika hurja. Olen joka suunnasta pehmeä ja pyöreä, en enää ollenkaan jäntevä ja kulmikas. Toisaalta nyt olen myös terveempi, tasapainoisempi ja onnellisempi. Elämä on monin tavoin helpompaa nyt kuin silloin - ihan jo lähtien siitä, että ei tarvitse pelätä kuolemaa :S Silti en vaan voi olla ajattelematta, että olihan se kivaa olla pieni... Miksei vaan voi saada molempia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Vieläkin itse mietin, että miksei voi saada molempia...entä jos uudestaan laihdutan ja olenkin tällä kertaa onnellinen? .... Mutta ei, ei se toimi niin, loppujen lopuksi kun mietin jollain vahvalla hetkellä, niin tajuan että en vaihtaisi tätä parempaa elämää "isona" siihen entiseen kitumiseen laihana, mutta heikoilla hetkillä aina unohdan ne silloiset pahat olot ja muistan vain että oli kiva olla pieni..
VastaaPoistaMutta se ei ole sen arvoista! Pidetään mielessä :)
-M
Täysin samat ajatukset molemmilla selvästi :) Mutta tärkeintä onkin, että loppuviimein tajuaa, kuinka paskaa se kituminen oli!
PoistaFeel you! Siksi vältänkin noiden kuvien katselua ja vaikka en sitä aikanaan tupannut uskoa, se on ihan mahdollista (siis jättää se katselu :b).
VastaaPoista♡
Toisaalta nyt oli myös tervettä huomata, että joistain kuvista tuli jopa säälin tunteita, kun näytin niin riutuneelta. Mutta ei niitä liikaa tai liian usein kannata tuijotella, ettei tuu ahdistus :)
PoistaNiinpä, voi tätä ristiriitaa! Haluaisi, ettei kroppa muutu, mutta samalla olla jaksava ja terve! Järki kyllä sanoo, että mieluummin nämä lisäkilot elämän vahvistukseksi kuin se huoli terveydestä ja ajatukset "entä jos kuolenkin tänne lenkille" :/
VastaaPoistaJep, juuri noin se on. Kyllä se kuolemanpelko on järkyttävän karu asia, ja niin kamalalta kuin se kuulostaakin, toivon muistavani sen ikuisesti.
PoistaVoi apua, mä muistan ton ahdistuksen. Mutta voin sanoa, että ainakin omalla kohdallani se meni lopulta ohi. Olen nyt yli 30kg painavempi kuin pahimmillani, enkä todellakaan mikään laiha enää, vaan, öh, muodokas? :D
VastaaPoistaRuokaa vaan lisää napaan, niin ohi menee. Hassua oli se, että kilo kilolta tunsi olevansa hoikempi, vaikka tietenkin meni ihan toisin päin.
Kiitos voimaa ja uskoa antaneesta kommentistasi! Tällaisia tarvitaan paranemismatkan varrella, jotta jaksaa maaliin asti :)
PoistaSulle on haaste mun blogissa! :D
VastaaPoistaHohooo, kivaa! :)
Poista